Olen hyvätuloisen miehen "kotirouva" kultaisessa häkissä. Miksi olen niin onneton?

Ulkopuolisen silmin elämäni on täydellistä. Asumme isossa omakotitalossa Espoon parhaalla alueella, ajamme uusilla autoilla ja lomailemme ulkomailla useita kertoja vuodessa. Mieheni on korkeassa asemassa ja tienaa todella hyvin. Sain jäädä kotiin lasten kanssa, kun esikoinen syntyi, ja siitä on nyt kymmenen vuotta. En ole "joutunut" menemään takaisin töihin.

Kuulostaa unelmalta, eikö? Totuus on kuitenkin toinen. Tämä unelma on kultainen häkki. Minulla ei ole omaa rahaa. Kaikki on mieheni nimissä. Minulla on käyttöön tarkoitettu luottokortti, jonka jokaisen ostoksen hän tarkistaa tiliotteelta. Jos ostan jotain vähänkään kalliimpaa itselleni, saan kuulla kysymyksiä ja piikittelyä "meidän rahojemme" tuhlaamisesta. Tunnen itseni enemmänkin palkatuksi työntekijäksi kuin tasavertaiseksi kumppaniksi.

Viimeinen niitti oli eilen. Olin ostanut uuden, vähän kalliimman talvitakin, ja illalla mieheni tokaisi viinilasin ääressä: "Sinun on helppo hymyillä ja shoppailla, kun minä raadan niska limassa tämän kaiken eteen." Se iski syvälle. Olen uhrannut urani, taloudellisen itsenäisyyteni ja koko elämäni tälle perheelle, ja hänen silmissään olen vain laiskottelija, joka tuhlaa hänen rahojaan.

Olenko vain kiittämätön ja hemmoteltu, kun valitan tällaisesta? Moni varmaan antaisi mitä vain ollakseen tilallani. Mutta tämä tunne siitä, että on täysin toisen ihmisen vallassa ja armoilla, syö minua sisältä. Onko mitään keinoa saada oma itsenäisyys takaisin menettämättä kaikkea?