Onko työntekijällä oikeus saada lisää lomapäiviä?
Olen melko uusi työelämässä, minulla on vasta kolmas palkallinen loma menossa. En siis ihan kaikkia työelämän sääntöjä tiedä vielä enkä halua, että siksi työnantaja pääsee vedättämään minua. Olen parhaillaan neljättä viikkoa lomalla, ensi viikolla takasin töihin. Kelit ovat olleet surkeat, kuten kaikki tietävät. Ei tunnu yhtään, että olisin ollut kesälomalla. Päivät menee netflixiä katsellessa, lämmöstä ja auringosta voi vaan haaveilla. Ihan sietämätön ajatus, että seuraavan kerran mahdollisuus kesälomaan vuoden päästä! Juhannuksena kaveri mainitsi, että loma jatkuu, jos sitä ei pysty viettämään silloin kun pitäisi olla. Etttä lomapäiviä tulee automaattisesti lisää niin että on oikeutettu työntekijälle kuuluvaan neljän viikon lomaan. Yritettiin etsiä tietoa, mutta ei tuosta kapulakielestä ota mitään tolkkua. Soitin maanantaina työnantajallekin, mutta selvittämättä asiaa yhtään tokaisi vaan ettei sellaista ole. Toisaalta olen töissä pienessä firmassa, jonka pomo yrittää olla maksamatta kaikkea, mitä työntekijät eivät osaa vaatia. Bonuksia ei makseta ollenkaan, ei siis ikinä. Työterveyshuolto on kehno, hammaslääkärin, gynen ym joutuu itse maksamaan. Työsuhdepyörää ei saa, jne. jne Tietänette tyypin. Olen harkinnut vaihtoa parempaan firmaan.
Onko työntekijällä oikeus saada lisää lomapäiviä, jos ei pääse kunnolla viettämään lomaa? Jollain toisella saattaa aurinko paistaa ja olla hellettä vaikka koko loman, tuntuu epäreilulta itse viettää lomaa sateessa ja kylmässä. Yksittäisiä huonoja päiviä voi tietenkin Suomen kesässä olla, mutta koko 4 viikkoa? Eihän se ole millään tavalla työntekijän syy, ei kai siitä voi sillloin työntekijää rangaista? Tarvitsisin tästä ihan kirjallisen tiedon, että saan työnantajalle osoitettua. Auttakaa!!
Kommentit (23)
En tiedä yhtäkään työpaikkaa, jossa työterveyteen kuuluisi hammaslääkäri tai gynekologi.
Voit pyytää lomarahat vapaina. Jos sinulla on neljä viikkoa lomaa, niin siitä saa kaksi viikkoa lomapäiviä, kun vaihtaa rahat lomaksi.
Käsittääkseni vuosiloma voi siirtyä vain sairausloman takia. Ja voithan aina ottaa palkatonta lomaa, vaikka selkeästi tämä on jotain trollausta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Lomapäiviä on joko TES:in tai työsopimuksen mukainen määrä, vähintään 30 vuorokautta sisältäen viisi lauantaita, jos on täydet lomat.
Tai vuosilomalain mukainen määrä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtäkään työpaikkaa, jossa työterveyteen kuuluisi hammaslääkäri tai gynekologi.
Voit pyytää lomarahat vapaina. Jos sinulla on neljä viikkoa lomaa, niin siitä saa kaksi viikkoa lomapäiviä, kun vaihtaa rahat lomaksi.
Tämä. En tiedä on ap provo vai tampio, mutta joillain ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että kaikki mahdolliset työsuhde-edut olisivat jotenkin automaatio.
Mutta ei kai kukaan oikeasti ole niin vajaa, että kuvittelisi lomaoikeuden olevan sidoksissa säihin?
Loma on vapaata töistä, ei mitään hyvien säiden nauttimisaikaa.
Tämän on pakko olla provo tai olen syvästi huolestunut koulujärjestelmästämme.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä yhtäkään työpaikkaa, jossa työterveyteen kuuluisi hammaslääkäri tai gynekologi.
Voit pyytää lomarahat vapaina. Jos sinulla on neljä viikkoa lomaa, niin siitä saa kaksi viikkoa lomapäiviä, kun vaihtaa rahat lomaksi.
JOS työnantaja sallii lomarahojen pitämisen vapaana, ja jos lomarahoja ei ole maksettu jo.
Lomaoikeus tosiaan siirtyy, jos sitä ei pysty viettämään esimerkiksi sairastumisen tai loukkaantumisen takia.
Mutta se ei siirry/jatku siksi, että on huono sää, tai siksi että sun kaverin loma olikin eri aikaan, tai siksi että olit tuhlannut lomabudjettisi jossain muualla. Nuo on sun omia valintoja, ja se, että valitsit viettää lomasi tavalla joka ei ollut kivaa, ei tarkoita, että et olisi VOINUT viettää lomaa.
Työaikalaki määrittelee, että työntekijä ansaitsee 2,5 päivää vuosilomaa jokaiselta kalenterikuukaudelta, johon kertyy vähintäin 14 työpäivää. Eli siis koko vuodelta 12 x 2,5 = 30 lomapäivää. Näistä 6 päivää on talvilomaa ja 24 päivää on kesälomaa, lauantai lasketaan lomapäiväksi. Loma pitää antaa viettää lomakauden aikana. Säätilan suhteen laki ei ota kantaa. Säätila määrätään toiselta osastolta.
Olipas jotenkin virkistävä provo vaihteeksi, vai että ihan bonuksia ei makseta eikä työsuhdepyörääkään ole :D kauhea orjapiiskuri työnantajana eikä lomaakaan saa lisää!
Vierailija kirjoitti:
Työaikalaki määrittelee, että työntekijä ansaitsee 2,5 päivää vuosilomaa jokaiselta kalenterikuukaudelta, johon kertyy vähintäin 14 työpäivää. Eli siis koko vuodelta 12 x 2,5 = 30 lomapäivää. Näistä 6 päivää on talvilomaa ja 24 päivää on kesälomaa, lauantai lasketaan lomapäiväksi. Loma pitää antaa viettää lomakauden aikana. Säätilan suhteen laki ei ota kantaa. Säätila määrätään toiselta osastolta.
Tarkemmin ottaen vuosilomalaki, ei työaikalaki.
Vierailija kirjoitti:
Työaikalaki määrittelee, että työntekijä ansaitsee 2,5 päivää vuosilomaa jokaiselta kalenterikuukaudelta, johon kertyy vähintäin 14 työpäivää. Eli siis koko vuodelta 12 x 2,5 = 30 lomapäivää. Näistä 6 päivää on talvilomaa ja 24 päivää on kesälomaa, lauantai lasketaan lomapäiväksi. Loma pitää antaa viettää lomakauden aikana. Säätilan suhteen laki ei ota kantaa. Säätila määrätään toiselta osastolta.
Ei kaikilla aloilla lasketa lauantaita
Kysytkö nyt tosissasi että onko sulla oikeus lisälomapäiviin jos loma ei suju haluamallasi tavalla? :D
Hassuja kysymyksiä. Työnantajalla on lainmukainen oikeus määrätä loman ajankohta lomakautena, mikä on muistaakseni toukokuusta lokakuuhun. Loma ei siirry huonojen säiden takia.
Jos sää on tärkein lomakriteeri, kannattaa matkustaa sinne, missä säät suosivat.
Huono keli ei ole syy saada lisää lomaa. Voit siirtää lomaa vain jos joudut sairaslomalle tai sovitte siitä yhdessä työnantajan kanssa. Mutta millään ketkuilulla ei kannata saada lisää lomaa. Toki voit kysyä loppukesästä muutaman palkattoman vapaapäivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työaikalaki määrittelee, että työntekijä ansaitsee 2,5 päivää vuosilomaa jokaiselta kalenterikuukaudelta, johon kertyy vähintäin 14 työpäivää. Eli siis koko vuodelta 12 x 2,5 = 30 lomapäivää. Näistä 6 päivää on talvilomaa ja 24 päivää on kesälomaa, lauantai lasketaan lomapäiväksi. Loma pitää antaa viettää lomakauden aikana. Säätilan suhteen laki ei ota kantaa. Säätila määrätään toiselta osastolta.
Ei kaikilla aloilla lasketa lauantaita
Silloin TES antaa paremmat edut kuin vuosilomalaki. Vuosilomalaki on se viimeinen "perälauta", jos jotain ei ole TES:ssä sanottu tai alalla ei oleTES:iä.
Ei ole. Lomapäiviä on joko TES:in tai työsopimuksen mukainen määrä, vähintään 30 vuorokautta sisältäen viisi lauantaita, jos on täydet lomat.