Minua alkanut toden teolla ahdistaa tämä Pride vouhotus.
Mitä tehdä tän ahdistuksen kanssa? On ollut jo vuosia. Minulla ei ole mitään ketään vastaan ja on ollut kaikennäköisiä kavereita. Ei siinä mitään mutta kun tää agenda on niin agg ressiivinen ja politisoinut.
Ei voi enää mitään viihteestä nauttia tai ylipäätän käydä edes kaupoilla kun joka paikassa on tää ns. Pride huntu päälle. Jopa kirkokin on uhan alle mennyt mukaan. Ei oo enää yhtäkään paikka missä tämä ideologia ole.
Tuntuu et asuis n Saksassa jossa on punaisia lippuja joka paikassa mihin katot.
Mua alkaa ahdistaa kuinka ylimitoitettu asia ja mitä se oikein ajaa?
Mulla on jopa syyllinen olo siitä että olen normaali perinteinen nainen. Koen että on vaikee olla sellainen nykyään.
Kommentit (782)
Jos ahdistuu noin paljon siitä mitä muut ihmiset tekevät, vaikka se ei vaikuttaisi omaan elämään mitenkään, kertoo vain siitä, että omat asiat on vähän liian hyvin maailmankaikkeuden näkökulmasta.
Yleensä ihmiset ahdistuvat oman elämänsä ikävistä puolista, joten eihän tuota voi ymmärtää mitenkään. Ehkä ap jonain päivänä saa karman pesäpallomailasta päähänsä, ja oppii ymmärtämään, että on keskittynyt lillukanvarsiin, vaikka olisi pitänyt keskittyä siihen synkkään kuusimetsään.
Pienessä on ihmisen ahdistus. Suhtaudun Prideen kuin muihin tapahtumiin, missä en käy tai mainoksiin, mitkä ei minua kosketa. Ihan sama ja katse kohti seuraavaa asiaa. Priden vietto ei ole mitenkään minulta pois tai vaikuta elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Jos ahdistuu noin paljon siitä mitä muut ihmiset tekevät, vaikka se ei vaikuttaisi omaan elämään mitenkään, kertoo vain siitä, että omat asiat on vähän liian hyvin maailmankaikkeuden näkökulmasta.
Yleensä ihmiset ahdistuvat oman elämänsä ikävistä puolista, joten eihän tuota voi ymmärtää mitenkään. Ehkä ap jonain päivänä saa karman pesäpallomailasta päähänsä, ja oppii ymmärtämään, että on keskittynyt lillukanvarsiin, vaikka olisi pitänyt keskittyä siihen synkkään kuusimetsään.
6- vuotiaat tulevat koulusta kotiin ja selittävät, mitä on bi -seksuaalisuus.
Ihan v***** sairasta.
Tungette väkisin lippuinenne pienille paikkakunnille.
Vastareaktio: Lapset homottelevat jälleen, täällä poltettiin lippu kunnan lipputankoon.
Toimintatapanne on vastenmielinen ja väärä.
Neutraalitkin ihmiset ovat alkaneet vihata ihan syystä.

Neutraalitkin ihmis
Onpa pitkä paska taas kerran.
6-vuotiaat muka koulussa ja homottelu mukamas "tullut takaisin" vastareaktiona. Hitto, mikä ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Pride väkeä ahdistaa 360 päivää heihin kohdistuva jatkuva mollaaminen. Ja heidän tasavertaisuuden kieltäminen.
En ole nähnyt yhtään mollaamista tai väheksymistä. Samalla tavalla tuntemani homoseksuaalit otetaan työpaikoilla huomioon kuin muutkin. Ei kenelläkään ole tarvetta tehdä numeroa heidän homoudestaan tai mollata.
Samalla tavalla voisi loukkaantua insinöörivitseistä, blondivitseistä, brunettevitseistä, akateemisiin kohdistuneista alemman koulutuksen taholta tulevista haukuista jne.. Miksi homoseksuaalit haluavat itse nostaa itsensä tikun nokkaan huomion keskipisteeksi ja sitten itkevät kun saavat sitä huomiota?
Turha asiasta jauhaminen vaan kääntyy koko hyväksyntää vastaan. Vähempikin huomionkerjäys riittäisi
Pride ei ole homotapahtuma, vaan vasemmiston huomionhakua epämääräisille mielikuvitussukupuolille ja kuvittelulle, että ihmisen sukupuolta voisi kemiallisesti tai kirurgisesti muuttaa.
Sukupuolia on kaksi, sukupuoli on soluissa eli muuttumaton ja minä en homona osallistu mihinkään Prideen liittyvään. Samaa sukupuolta olevat saavat jo mennä naimisiin keskenään, Prideä ei enää tarvita, joten entiset homoyhdistykset löysivät transvouhotuksen varmistaakseen rahoituksensa.
Jos kannatat Prideä, vastustat homojen oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Pride väkeä ahdistaa 360 päivää heihin kohdistuva jatkuva mollaaminen. Ja heidän tasavertaisuuden kieltäminen.
En ole nähnyt yhtään mollaamista tai väheksymistä. Samalla tavalla tuntemani homoseksuaalit otetaan työpaikoilla huomioon kuin muutkin. Ei kenelläkään ole tarvetta tehdä numeroa heidän homoudestaan tai mollata.
Samalla tavalla voisi loukkaantua insinöörivitseistä, blondivitseistä, brunettevitseistä, akateemisiin kohdistuneista alemman koulutuksen taholta tulevista haukuista jne.. Miksi homoseksuaalit haluavat itse nostaa itsensä tikun nokkaan huomion keskipisteeksi ja sitten itkevät kun saavat sitä huomiota?
Turha asiasta jauhaminen vaan kääntyy koko hyväksyntää vastaan. Vähempikin huomionkerjäys riittäisi
Pride ei ole homotapahtuma, vaan vasemmiston huomionhak
Nämä voisivat joskus tutkia mitä Pride edustaa, ennen kuin tulevat tänne aivopieremään. Hyi hitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kohta se on ohi, koita kestää. Asun Helsingissä eikä se täälläkään ole mitenkään häiritsevästi esillä, korkeintaan joku sateenkaarilippu jossain kaupan ikkunassa tms.
Ja Salmisaaren toimistotalon seinässä. Aivan valtavan kokoinen lippu, ja näkyy Länsiväylälle, Lauttasaareen, Seurasaareen ainakin. Sama oli viimekin kesänä.
Apua, lippu! Kyllä nyt on raskasta olla hetero!
No se lippu symboloi homoseksiä. Eihän tuossa koko liikkeessä ole muusta kyse kuin seksijutuista ja lippu on symboli näille. Ja ei, heteroseksuaalit eivät liputa heteroseksiä missään.
Pride symboloi, että voi olla ylpeästi oma itsensä. On sitten hetero tai mikä muu tahansa. Ei siitä ole heterouta pois suljettu, joten voitte ihan ottaa sen omaksenne.
Pridellä ei muita olekaan kuin itsensä jännäsukupuoliseksi kokevia vasemmistoheteroita. Homojen tapahtuma se ei ole ollut vuosikausiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Pride väkeä ahdistaa 360 päivää heihin kohdistuva jatkuva mollaaminen. Ja heidän tasavertaisuuden kieltäminen.
En ole nähnyt yhtään mollaamista tai väheksymistä. Samalla tavalla tuntemani homoseksuaalit otetaan työpaikoilla huomioon kuin muutkin. Ei kenelläkään ole tarvetta tehdä numeroa heidän homoudestaan tai mollata.
Samalla tavalla voisi loukkaantua insinöörivitseistä, blondivitseistä, brunettevitseistä, akateemisiin kohdistuneista alemman koulutuksen taholta tulevista haukuista jne.. Miksi homoseksuaalit haluavat itse nostaa itsensä tikun nokkaan huomion keskipisteeksi ja sitten itkevät kun saavat sitä huomiota?
Turha asiasta jauhaminen vaan kääntyy koko hyväksyntää vastaan. Vähempikin huomionkerjäys riittäisi
Pri
Nämä voisivat joskus tutkia mitä Pride edustaa, ennen kuin tulevat tänne aivopieremään. Hyi hitto.
Ahdistaako totuus? Pride ei ole edustanut mitään alkuperäisiä arvojaan enää vuosiin. Homot on sieltä heitetty ulos transien tieltä.
"Pridellä ei muita olekaan kuin itsensä jännäsukupuoliseksi kokevia vasemmistoheteroita. Homojen tapahtuma se ei ole ollut vuosikausiin."
Sanoo Tohmajärvellä asuva perämetsien persu, jolle prideä lähimpänä on ollut se, kun uroskoira on humputtanut jalkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kohta se on ohi, koita kestää. Asun Helsingissä eikä se täälläkään ole mitenkään häiritsevästi esillä, korkeintaan joku sateenkaarilippu jossain kaupan ikkunassa tms.
Ja Salmisaaren toimistotalon seinässä. Aivan valtavan kokoinen lippu, ja näkyy Länsiväylälle, Lauttasaareen, Seurasaareen ainakin. Sama oli viimekin kesänä.
Apua, lippu! Kyllä nyt on raskasta olla hetero!
No se lippu symboloi homoseksiä. Eihän tuossa koko liikkeessä ole muusta kyse kuin seksijutuista ja lippu on symboli näille. Ja ei, heteroseksuaalit eivät liputa heteroseksiä missään.
Pride symboloi, että voi olla ylpeästi oma itsensä. On sitten
Eli pe dokin voi olla ylpeästi oma itsensä?
Kyllä, Pride-porukassa pe do on MAR, Minor Attracted Person, alaikäisistä viehättyvä henkilö. Varmaan lisätään myös tähän sekasotkulippuun, huo ria sinne ollaan jo lisäämässäkin punaisena sateenvarjona (en tosin tiedä mikä seksuaalinen suuntautuminen itsensä myyminen on).
Vierailija kirjoitti:
"Pridellä ei muita olekaan kuin itsensä jännäsukupuoliseksi kokevia vasemmistoheteroita. Homojen tapahtuma se ei ole ollut vuosikausiin."
Sanoo Tohmajärvellä asuva perämetsien persu, jolle prideä lähimpänä on ollut se, kun uroskoira on humputtanut jalkaa.
Pieleen. Pääkaupunkiseudulla asuva homo. Eikö tuo persujauhanta ala jo käymään väsyttäväksi, kun ei se auta tuohon kognitiiviseen dissonanssiin?
Vierailija kirjoitti:
En itsekään tykkää pride touhuista. Kammottaa että jotkut ihmiset ihan avoimesti viittii liputtaa tämmöisen synnin ja jumalattomuuden puolesta. Eikö näitä pelota tälläinen?
Kyllä jumala rankaisee. miten kävi Sodoman ja Gomoran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pridellä ei muita olekaan kuin itsensä jännäsukupuoliseksi kokevia vasemmistoheteroita. Homojen tapahtuma se ei ole ollut vuosikausiin."
Sanoo Tohmajärvellä asuva perämetsien persu, jolle prideä lähimpänä on ollut se, kun uroskoira on humputtanut jalkaa.
Pieleen. Pääkaupunkiseudulla asuva homo. Eikö tuo persujauhanta ala jo käymään väsyttäväksi, kun ei se auta tuohon kognitiiviseen dissonanssiin?
Hah, tunnistan sinut tuosta sivistyssanojen ripottelusta, että vaikuttaisit fiksummalta. Persu sinä olet, etkä edes mikään homopersu. Kova valehtelemaan kyllä, kuten persut aina.
Priden on Suomessa kaapanneet somessa hyvesignaloivat heterot ja Hamasia tukeva vihervasemmisto. Ei voi olla yhtä aikaa pro-Palestiina ja pro-ihmisoikeudet. Islamistissa maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä, kuten ei naisillakaan, ole juuri mitään ihmisoikeuksia. Eihän kukaan oikeasti vähemmistöön kuuluva uskalla olla tuollaisten kanssa edes samassa tilassa, puhumattakaan Pride-tapahtumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kohta se on ohi, koita kestää. Asun Helsingissä eikä se täälläkään ole mitenkään häiritsevästi esillä, korkeintaan joku sateenkaarilippu jossain kaupan ikkunassa tms.
Ja Salmisaaren toimistotalon seinässä. Aivan valtavan kokoinen lippu, ja näkyy Länsiväylälle, Lauttasaareen, Seurasaareen ainakin. Sama oli viimekin kesänä.
Apua, lippu! Kyllä nyt on raskasta olla hetero!
Oli hiljattain valtava ulina jostain aito avioliitto julisteesta.
Ulinatyyppi heräsi. Keksi jo joku toinen sana.
Niin, juliste herätti vihervasemmistossa valtav
Ymmärrätkö sinä, että julisteen tarkoitus oli rajoittaa tiettyjen ihmisryhmien oikeuksia? Pride ei halua rajoittaa kenenkään oikeuksia.
Ai ei? Stroudin prideltä nimenomaan kiellettiin LGB-toiminta eli lesbot, homot ja biseksuaalit:
Andrew Doyle delves into the evolving dynamics within the LGBTQ+ movement. He discusses how contemporary Pride events, such as Stroud Pride, have shifted focus, potentially sidelining the specific needs and rights of gay individuals. Doyle raises concerns about the increasing prominence of gender ideology within these events, arguing that it may lead to the marginalisation of same-sex attracted individuals. He emphasises the importance of safeguarding the original objectives of the gay rights movement, ensuring that the pursuit of inclusivity does not inadvertently compromise the recognition and rights of gay people.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pridellä ei muita olekaan kuin itsensä jännäsukupuoliseksi kokevia vasemmistoheteroita. Homojen tapahtuma se ei ole ollut vuosikausiin."
Sanoo Tohmajärvellä asuva perämetsien persu, jolle prideä lähimpänä on ollut se, kun uroskoira on humputtanut jalkaa.
Pieleen. Pääkaupunkiseudulla asuva homo. Eikö tuo persujauhanta ala jo käymään väsyttäväksi, kun ei se auta tuohon kognitiiviseen dissonanssiin?
Hah, tunnistan sinut tuosta sivistyssanojen ripottelusta, että vaikuttaisit fiksummalta. Persu sinä olet, etkä edes mikään homopersu. Kova valehtelemaan kyllä, kuten persut aina.
Aina vaan pieleen. Eikö kyllästytä tuo valehteleminen? Ahdasmielinen ihminen ei pysty murtautumaan kuplastaan ja näkemään kriittisesti omaa ennakkoluuloisuuttaan. Kas tässä näitä edistyksellisiä ja kaikkien oikeuksia ajavia hyvesignaloijia.
Vierailija kirjoitti:
Priden on Suomessa kaapanneet somessa hyvesignaloivat heterot ja Hamasia tukeva vihervasemmisto. Ei voi olla yhtä aikaa pro-Palestiina ja pro-ihmisoikeudet. Islamistissa maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä, kuten ei naisillakaan, ole juuri mitään ihmisoikeuksia. Eihän kukaan oikeasti vähemmistöön kuuluva uskalla olla tuollaisten kanssa edes samassa tilassa, puhumattakaan Pride-tapahtumista.
Jostain syystä persukonservatiivit yhdistävät Priden aina uskontoihin ja politiikkaan, vaikka kyse on ihmisoikeuksista.
Ehkä se on helppo tapa välttyä keskustelemasta oikeasti, kun ei ole kykyä eikä halua sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta jo, Piho omien videoidesi mainostaminen.
Valta kuuluu kansalle, profetoiden julistaminen ja muu hörhöily ei kuulu tänne.
Naisellisuus/feminiinisyys ei ole sama asia kuin naiseus. Mekko ja meikki eivät muuta sukupuolta.