Varattu nainen/mies: oletko koskaan ihastunut työkaveriisi tai muuhun tuttuun?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, aloitin varattuna sivusuhteen, koska intohimo vei mennessään. Toisinaan hävettää, kun mies on kotona lasten kanssa ja minä "ylitöissä". No, kerran täällä eletään. 

Ei muuten eletä.

Tuskallista palata töihin nyt kun just edes vähän päässyt irti "työasioista"

Ihastuin työkaveriin, en tehnyt mitään ja ihastuminen meni aikanaan ohi. Ei kaikkea, mitä haluaa, ole pakko saada.

Kyllä olen. Työhistoriani on lähes yhtä pitkä kuin työpaikkaihastusten kesto. On ollut sinkkua ja varattua, molemminpuolista ja yksisuuntaista ihastumista. Joskus useampikin yhtä aikaa. Välillä on edetty vähän fyysisestikin ja toisinaan ei.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikki ole. Ihastuminen on vain kehon kemiallinen reaktio, ei sen kummempaa. Ja se menee ohi. Eli anna olla. 

Eivätkö muut tunteet sitten ole kemiallisia reaktioita vai mikä tämän kommentin pointti on?

Useammankin kerran ja molempiin suuntiin. Ei ole yhtään työpaikkaa, jossa tätä sutinaa ei olisi ollut. Muistan heti ainakin seitsemän suhdetta. Pari isompaakin rakkautta on ollut mukana. Elämän suurinkin.

Vierailija kirjoitti:

Useammankin kerran ja molempiin suuntiin. Ei ole yhtään työpaikkaa, jossa tätä sutinaa ei olisi ollut. Muistan heti ainakin seitsemän suhdetta. Pari isompaakin rakkautta on ollut mukana. Elämän suurinkin.

Sinulla pelkästään seitsemän suhdetta?

20 jatkaa. Miten toimin: kerroin kohteelle, hän vetäytyi täysin. Ei kuulemma olisi halunnut tietää, vaikka aika ilmeistä oli molemmin puolin.

Ihastuin työkaveriini, puolen vuoden jälkeen tein aloitteen ja kun tunteisiini vastattiin, erosin sekä miehestä että töistä. Nyt 6v yhteistä vuotta takana. 

Muita?

Olen, ei päättynyt hyvin.

Uskallan arvella, että melkein kaikki ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Uskallan arvella, että melkein kaikki ovat. 

Ja luettuani äimistyneenä muutaman kommentin totean, että niille ei tietenkään tehdä mitään. Sama

Olen ihastunut. Pari vuotta ihastelin ja sitten oli pakko toimia. Avioliittoni oli surkea. Ei mitään puheyhteyttäkään puolisoon, kun hän ei halunnut.

Kerran tuli tilanne, että pystyin tunteeni työkaverimiehelle kertomaan. Siitä se lähti sitten etenemään. Heti saman kuukauden aikana ilmoitin exälle haluavani avioeron. Elämäni muuttui täysin. 

Ihastuin työkaverimieheen. Vaihdoin työpaikkaa, kun en halunnut sotkea omaa ja muiden elämää.

Yhden ainoan kerran tosissani. Vastapuoli toi ihastumisensa ilmi ensin. Omalta puoleltani tätä on jatkunut 3 v, en tiedä toisesta kauanko. Itse voisin edetäkin, mutta en halua hänen elämäänsä sotkea, vuosikymmenien liitot molemmilla takana. Ja työkavereita siis ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskallan arvella, että melkein kaikki ovat. 

Ja luettuani äimistyneenä muutaman kommentin totean, että niille ei tietenkään tehdä mitään. Sama

Miksi äimistyneenä? Ehkä ei ole ollut kyse mistään pikkuihastumisesta niiden kohdalla, jotka ovat toimineet. Vaan kerran elämässä-tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Yhden ainoan kerran tosissani. Vastapuoli toi ihastumisensa ilmi ensin. Omalta puoleltani tätä on jatkunut 3 v, en tiedä toisesta kauanko. Itse voisin edetäkin, mutta en halua hänen elämäänsä sotkea, vuosikymmenien liitot molemmilla takana. Ja työkavereita siis ollaan.

Ehkä toinenkin haluaa edetä, kun toi ihastuksensa ilmi. Jutelkaa.

Olen, kerran. Yllätyin itsekin, kun yleensä työkaverit ei ole kiinnostaneet, vaikka miten komeita ovat. Tämä ei oikeastaan edes ole komea. Ihastuminen perustunee henkiseen yhteyteen. En tee mitään asialle, tietenkään, koska kyseessä on naimisissa oleva mies. Ihan normaalisti ollaan työkavereita.

Onko täällä jossain se Järjestön ihastuminen -tyyppi? mitä kuuluu?