Veli luulee olevansa haluttu vierailija
Häntä ei napostele kutsua omaan kotiinsa vastavierailulle. Kutsuu itse itsensä käymään. Pölähtää ilmoittamatta ovelle.
Pidän outona näin kännykköjen aikana tuota ilmoittamatta jättämistä.
Nyt piti ihan paukuttaa sen kaaliin, että ei minua kiinnosta pitää seuraa, kestitä ja majoittaa häntä.
Sukulaisuus ei velvoita pitämään avoimia ovia hänelle.
Ravaako muilla rasittavia sukulaisia
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Ilmesty itse sen ovelle välillä ja pyydä kahvia.
Olisit onnellinen että on veljeen hyvät välit. Tai ainakin toistaiseksi, itse olisin vetänyt herneen nenään käyttäytymisestäsi.
Herneen nenään siitä syystä, että kotini ei ole hallituksen, jonne väännytään milloin lystää. Kysymättä, ajattelematta onko aikaa ja kiinnostusta seurustella, kestitä ja majoittaa.
Se on vaivaannuttavaa.
Korjaan *hollitupa ei hallituksen
Tekstinsyöttö muutti sanan
Miksi sinä häntä kestitset ja majoitat?
Meillä ei ole käynyt sukulaisia sitten Koronan alkamisen. Tosin emme juurikaan ole kotona.
Eihän veli ole mikään sukulainen vaan perheenjäsen. Kuinka kylmä voi ihminen olla..
Eräs sukulainen kutsui v. 1996 kylään. Aika sovittiin viikon tarkkuudella, joten eihän se ymmärrettävästi sopinutkaan heille kun odottivat toisia vieraita. Käännyin siis pois. Kovakalloista on sukumme luonne siinä haarassa, ovat soitelleet puolen vuoden välein milloin kyläilläkseen milloin kutsuakseen. Ei ole oikein sopinut aikataulut kun on torvisoittokunnan harjoituksia ja moottorisahan korjausta jos jonkinlaista.
Tee kuten äitini. Pistä television pyörimään salkkareita jne. Ja katso ruutua äläkä puhu tai reagoi mitään mihinkään . Parhaimmillaan kutsu oikein kylään ja tee niin.
Jos veljesi ei siitä tajua ettei seura kiinnosta niin se on tyh mä.

Terveisiä äidille. Turha kysellä isältä miksi en tule ikinä enää käymään.
Kirjoitin viestä, niin eiköhän eräällä ollut niin tärkeää asiaa, että piti tulla keskeyttämään ja selostamaan lukemaansa lehtijuttua. Siksi jäi tarkistamatta teksti viesti nro 2.
Vierailija kirjoitti:
Eihän veli ole mikään sukulainen vaan perheenjäsen. Kuinka kylmä voi ihminen olla..
Niin ajattele. Veli ei kutsu omaan kotiinsa vastavuoroisesti käymään. On se ajattelematon omaan napaansa tuijottaja. Luulee olevansa haluttukin vierailija.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä häntä kestitset ja majoitat?
Tein selväksi jo, että se on loppu se palvelu nyt. Hän on vääntynyt sopimatta minun kotiini.
Vierailija kirjoitti:
Tee kuten äitini. Pistä television pyörimään salkkareita jne. Ja katso ruutua äläkä puhu tai reagoi mitään mihinkään . Parhaimmillaan kutsu oikein kylään ja tee niin.
Jos veljesi ei siitä tajua ettei seura kiinnosta niin se on tyh mä.
Ihan kuin anoppi eläessään. Kauhea murtaminen, kun ei käydä ja sitten kun tullaan, niin huomio vain tv:ssä. :D
Seuraavan kerran kun pimpottaa ovikelloa, niin avaat oven ja sanot: "mitä sinä siellä seisot? Mene kotiisi, ettet kylmety" ja ovi kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Eihän veli ole mikään sukulainen vaan perheenjäsen. Kuinka kylmä voi ihminen olla..
En minä veljen äiti ole. Mun perhe on mun lapset ja mies. Veli yritti päästä jopa asustelemaan kotiini kun sai häädön asunnostaan. Ei sille tullut mieleen mennä äitinsä tai naisystävänsä luo. Ekana olis tulossa meille kun meillä on palvelu pelannut.
Ihminen, joka sanoo että "ei napostele" tehdä jotain, on automaattisesti silmissäni vähän vajaalla käyvä. Ehkä veljesikin on huomannut tämän.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun pimpottaa ovikelloa, niin avaat oven ja sanot: "mitä sinä siellä seisot? Mene kotiisi, ettet kylmety" ja ovi kiinni.
Hyvä neuvo. Voisin myös sanoa, että lähin kestikievari on tossa osoitteessa ja lappu kouraan. Myös lähimmän majoituspaikan osoite on hyvä siihen kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka sanoo että "ei napostele" tehdä jotain, on automaattisesti silmissäni vähän vajaalla käyvä. Ehkä veljesikin on huomannut tämän.
Näköjään ei, koska on vääntymässä meille täysihoitoon.
Mut vajaalla se veli kyllä käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun pimpottaa ovikelloa, niin avaat oven ja sanot: "mitä sinä siellä seisot? Mene kotiisi, ettet kylmety" ja ovi kiinni.
Hyvä neuvo. Voisin myös sanoa, että lähin kestikievari on tossa osoitteessa ja lappu kouraan. Myös lähimmän majoituspaikan osoite on hyvä siihen kirjoittaa.
Veli on jotenkin avuton eikä osaa noita asioita itse vaikka googlata?
Ilmesty itse sen ovelle välillä ja pyydä kahvia.
Olisit onnellinen että on veljeen hyvät välit. Tai ainakin toistaiseksi, itse olisin vetänyt herneen nenään käyttäytymisestäsi.