"Mihin sulla on kiire" ja "kyllä sinä vielä ehdit" on typerimmät neuvot mitä nuorelle miehelle voi antaa seuranhaussa
Minä nimittäin uskoin noita nuorena ja lopputuloksena olen samassa tilanteessa tuon HS:n "Riston" kanssa mutta olen häntä vanhempi, 39-vuotias. Lukiossa lohdutettiin että tytöt aikuistuu ja kiinnostuu sitten yliopistossa, yliopistossa ihmeteltiin mihin on kiire ja sanottiin että rakkaus tulee kun sitä vähiten odottaa. No ei tullut. Baareissa jaksoin roikkua jonkin verran ja joitakin deittipalstoja käytin mutta varsinkin maksulliset palvelut jäi pois hyvin nopeasti. Noin 30 vuoden iässä tavallaan luovutin. Että ei ne naiset kiinnostuneet eikä rakkaus ole tullut odottamatta ja yllättäen. Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Ihmiset ovat luovuttaneet. Miehet ja naiset yksinkertaisesti haluavat eri asioita. Onnellinen parisuhde on suurimmalle osalle mahdottomuus. Ehkä hyvä näin.
Joku autisti taas ottanut kirjaimellisesti kohteliaan vihjauksen että jätä naiset rauhaan häiriköinniltäsi, et ole pakkomielteisyydestä johtuen vielä henkisesti kypsä suhteeseen, ja luulit sen tarkoittavan että saat naisen myöhemmin automaattisesti vaan odottamalla, tekemättä mitään niille luonteesi vioille.
On se helppoa miehillä kun voi vaan luistella läpi elämän ilman sosiaalisia taitoja ja henkistä kehitystä.
t: autisti nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Ihmiset ovat luovuttaneet. Miehet ja naiset yksinkertaisesti haluavat eri asioita. Onnellinen parisuhde on suurimmalle osalle mahdottomuus. Ehkä hyvä näin.
Naiset haluavat perheen, lapsia ja elämänkumppanin. Mitä miehet sitten haluavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Ihmiset ovat luovuttaneet. Miehet ja naiset yksinkertaisesti haluavat eri asioita. Onnellinen parisuhde on suurimmalle osalle mahdottomuus. Ehkä hyvä näin.
Trollien masentaman mielestä varmasti onkin. Me muut ymmärrämme, että ei sen näinkään pitäisi olla. Tarvitaan järkevää kehitystä tässäkin asiassa. Sitä tapahtuu, kunhan lakataan kauhistelemasta tapahtunutta ja aletaan korjata asioita. Järkevään suuntaan. Siinä meneekin sitten taas hetki, kun väännetään siitä, mikä se järkevä suunta olisi. Ei, se ei ole taaksepäin. Pitää vain selvittää, mikä estää onnen. Ja alkaa korjata asioita. Esimerkiksi tosiaan järjestää ihmisille mahdollisuuksia toistensa tapaamiseen erilaisille luonteille sopivilla tavoilla ja rutiinit siihen. Jollekin sopii speed dating varmaan hyvin, mutta jollekin toiselle se on kauhua. Jne.
Valitettava fakta on, että miehiä, jotka jäävät ilman naista yhdistävät seuraavat seikat:
- Vartalo on hyvin löysä, en ole koskaan nähnyt erittäin hyväkuntoista miestä, jolla ei olisi vientiä, ellei satu olemaan aivan lyhyt eli reilusti alle 170cm. Selityksiä ei ole olemassa, on vain lähdettävä lenkille ja salille.
- Tulotaso on huono
- Vaatetus ja hygienia ovat mitä ovat. Surkeat lenkkarit, huonosti istuvat farkut, hienhaju. Kaikista pahin on rumat vanhahtavat rillit.
- Kaljuuntuva pää on vaan parempi vetästä kaljuksi. Jos on tukka päässä niin suurempaa osaa naisia viehättää lyhyt siisti kampaus. Valitse aina mieluummin trendikkäämpi kuin perusvarma. Älä kasvata partaa jos se ei kasva kunnolla.
Voin kertoa näin kolmikymppisen miehen kokemuksesta, että sain ekan kerran itse naista 25-vuotiaana. Olin lukion jälkeen voimaton plösö ja leukalinja ei ollut hyvä. Aloitin kuntoilemaan neljä kertaa viikossa. Otin netistä kuvia tyylikkäistä miehistä ja etsin samanlaisia vaatteita. Hommasin pari tatuointia ja aloin laittaa tukkaa tyylikkäästi. Vaikka naama on mitä on niin kyllä se hyvä kunto auttoi selvästi.
Aika kuluu nopeasti ja nuoruus on yllättävän pian ohi. Ei sitä aikaa oikeasti ole.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ikä ei ole samalla tavalla ongelma kuin naisilla.
Totta, jos tarkoitat perheen perustamista. Itse olin ap:tä vanhempi, kun tapasin tulevan vaimoni / sittemmin lastemme äidin. Vaimo on nuorempi. Kärsivällisyys auttaa, mutta on myös tärkeää hakeutua tilanteisiin ja esim. sellaisiin harrastuksiin, joissa sitä toista sukupuolta tapaa aivan luonnollisissa merkeissä. Meistäkin tuli ensin ystäviä ja jonkin ajan päästä enemmän kuin ystäviä ilman ensimmäisiäkään treffeiksi kutsuttavia juttuja. Huomasimme vain tykkäävämme toisistamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä."
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
Miksi pitäisi huomioida naisia joista itse ei ole kiinnostunut?
Ehkä olet tähän asti kiinnostunut vääräntyyppisistä naisista, kun kannattaisi huomioida toisenlaisia?
-Mieskommentoija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Ihmiset ovat luovuttaneet. Miehet ja naiset yksinkertaisesti haluavat eri asioita. Onnellinen parisuhde on suurimmalle osalle mahdottomuus. Ehkä hyvä näin.
Jos ei kiinnosta, niin tilalle tulee porukkaa kulttuureista, joissa miesten ja naisten on haluttava samoja asioita, kuten meilläkin oli vielä muutama sukupolvi sitten, kun perheitä perustttiin ja (kanta)väestö kasvoi voimakkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Mutta kaikilla nuorilla naisilla on kuitenkin onlyfans??
Tunnen paljon nuoria naisia, ja yhdelläkään heillä ei tietääkseni ole onlyfansia.
"No esim siksi jos haluaa sen parisuhteen? Kyseessä on suurimman osan kohdalla tyytyminen. Ei unelmien täyttymys"
Tietyllä tavalla joo. Luonto vaan järjestää sen niin että useimmiten sitä ihan oikeasti sitten ihastuu ja rakastuu kun vain uskaltaa heittäytyä eikä ajattele että tässä ollaan jotenkin tyytymässä.
Tämä on se mitä vanha kansa tarkoittaa kun sanoo miten "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa".
""Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii."
Johtunee koko ajan suurentuneesta kontrolloinnin tarpeesta omassa elämässä. Rakastuminen edellyttää sitä että uskaltaa heittäytyä pois alueelta jossa asioita voi aina kontrolloida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
"Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu?"
Vähemmän ja vähemmän koko ajan, jos tilastoja tutkii.
Erityisesti nuoret aikuiset harrastavat vähemmän seksiä kuin ikinä aiemmin mittaushistorian aikana. Syntyvyys on matalampi kuin koskaan. Avioliittoja ei ole koskaan solmittu niin vähän kuin nyt. Yksin asuvien ihmisten osuus väestöstä ei ole koskaan aikaisemmin ollut lähimainkaan niin suuri, kuin nykyään.
Mutta kaikilla nuorilla naisilla on kuitenkin onlyfans??
Sinulla on nyt mittakaavat aika pahasti hukassa. Onlyfans on ehkä prosentilla nuorista naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, samaa virttä kuulin naisena, plus "Älä etsi, kyllä se kumppani sieltä tulee. Elät vain elämääsi normaalisti, niin kyllä se mies sieltä tupsahtaa jossain vaiheessa".
No en ole etsinyt 20 vuoteen eikä vieläkään näy ketään :D Tupsahduksia ei ole sattunut kuin omien pierujen muodossa.
Kyllä se näin naisenakin vaatisi joko laajan sosiaalisen piirin, jossa ihmisiä tapaisi aktiivisesti, tai sitten niin kauniin ulkonäön, että treffikutsuja satelee ruokakaupan maito-ostoksillakin.
Itselläni kun ei ole kumpaakaan, niin nyt kun on ollut etsimättä (=en ole deittisovelluksissa tms), niin itsekseen tosiaan saanut olla. Ei ole tässä muutamiin vuosiin ketään vaan ilmestynyt kun "vähiten odottanut".
Treffikutsut ruokakaupan maito-ostoksilla eivät kyllä lisää todennäköisyyttä löytää
Mulla, nyt jo 50 v naisella, varmaan vanhaksipiiaksi jäämisen vastoin tahtoani aiheutti juuri tuo. Olen hyvin introvertti, eikä mulla ole koskaan ollut mitään kaveripiirejä tai sosiaalisia verkkoja missä tavata miehiä. Mutta olin nuorena sen verran nätti, että minua lähestyttiin ruokakaupassa, bussipysäkillä, kirjastossa yms. Niinpä minä päädyin seurustelemaan niiden randomien kanssa, joilla oli pokkaa pokata nainen selvinpäin tällaisessa epätavallisessa paikassa. Tämän seurauksena kaksi kolmesta seurustelukkumppanista oli ulkomaalaisia hyvin erilaisista kulttuureista - hehän helpommin lähestyvät noin - , ja yksi osoittautui aika pian viinaan meneväksi pelimieheksi jolla itsevarmuus riitti yrittää, että saisko sitä pillua K-kaupan kassajonostakin. Vähemmän yllättäen näistä ei syntynyt tasapainoisia parisuhteita, joihin olisi voinut edes harkita esim. lasten tekemistä. Suhteet kyllä kestivät 1-4 vuotta, mutta se oli semmoista sekoilua, kulttuurieroja, pettämisiä, on/off suhteita.
Mä tajusin vasta keski-iässä, että en ollut vain huonon onnen uhri, vaan olin itse suuri syy siihen etten ollut saanut miestä enkä lapsia. Minun parinetsintä- ja valintastrategiani vaan oli ihan kelvottoman huono. Odotella vaan passiivisena että joku lähestyy duuni-Prisma-kävelylenkki-kehää kiertävässä elämässä, ja sitten yrittää seurustelua niiden kanssa jotka lähestyy. Olen yleisesti ihan keskivertoälykäs ihminen, joten ihan järkytti miten en ollut tajunnut miten typerästi etsin puolisoa. Mutta se oli helppoa mennä noin, koska se ei vaatinut mua menemään mukavuusalueen ulkopuolelle, sain rauhassa olla introvertti kotihiiri ilman deittailuja yms. vaivaannuttava, ja välillä silti tuli elämän piristeeksi parisuhteitakin.
Vierailija kirjoitti:
Valitettava fakta on, että miehiä, jotka jäävät ilman naista yhdistävät seuraavat seikat:
- Vartalo on hyvin löysä, en ole koskaan nähnyt erittäin hyväkuntoista miestä, jolla ei olisi vientiä, ellei satu olemaan aivan lyhyt eli reilusti alle 170cm. Selityksiä ei ole olemassa, on vain lähdettävä lenkille ja salille.
- Tulotaso on huono
- Vaatetus ja hygienia ovat mitä ovat. Surkeat lenkkarit, huonosti istuvat farkut, hienhaju. Kaikista pahin on rumat vanhahtavat rillit.
- Kaljuuntuva pää on vaan parempi vetästä kaljuksi. Jos on tukka päässä niin suurempaa osaa naisia viehättää lyhyt siisti kampaus. Valitse aina mieluummin trendikkäämpi kuin perusvarma. Älä kasvata partaa jos se ei kasva kunnolla.
Voin kertoa näin kolmikymppisen miehen kokemuksesta, että sain ekan kerran itse naista 25-vuotiaana. Olin lukion jälkeen voimaton plösö ja leukalinja ei ollut hyvä. Aloitin kuntoilemaan
Ei ole mikään fakta. Olen itse töissä it-firmassa, ja täällä on vaikka minkä näköisiä kuluneissa farkuissa ja huppareissa hiihteleviä, rillipäisiä ja löysäkroppaisia miehiä, joilla on kaikilla yhtä hyvin nuorta vastavalmistunutta lukuun ottamatta puolisot, ja useimmilla useampia lapsiakin. Tulotaso näillä miehillä ei ole huono, ja koulutus on yleensä DI tai FM. Mutta ulkoisesti tosiaan ei yksikään millään tapaa viehättävä tai seksikäs. Hyvin ovat kelvanneet.
Vierailija kirjoitti:
"Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä."
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
Ei ole. Ujolla tavismiehellä se ei ole kukaan.
Tautitilastot kertovat että suuri osa nuorista naisista parittelee hyvin pienen miesjoukon kanssa- eli "karuselli" on täyttä totta.
Jos ette usko niin tingatkaa niiden tilastojen kanssa, minä vain kerron lukemani asian.
Ulos, siitä lähdetään.
Mun ystävän veli sai joululahjaksi tanssikurssin. Opettajakin sanoi 2 vasenta jalkaa. Niin jaksoi treenata, sitten tanssilavoille. Haki sinnikkäästi tanssimaan. Käytännössä kaikki olivat naimisissa, mutta sai itsevarmuutta.
Mun työkaveri avaa appeja, ei tuu mätsejä ja lopettaa siihen
Vierailija kirjoitti:
Valitettava fakta on, että miehiä, jotka jäävät ilman naista yhdistävät seuraavat seikat:
- Vartalo on hyvin löysä, en ole koskaan nähnyt erittäin hyväkuntoista miestä, jolla ei olisi vientiä, ellei satu olemaan aivan lyhyt eli reilusti alle 170cm. Selityksiä ei ole olemassa, on vain lähdettävä lenkille ja salille.
- Tulotaso on huono
- Vaatetus ja hygienia ovat mitä ovat. Surkeat lenkkarit, huonosti istuvat farkut, hienhaju. Kaikista pahin on rumat vanhahtavat rillit.
- Kaljuuntuva pää on vaan parempi vetästä kaljuksi. Jos on tukka päässä niin suurempaa osaa naisia viehättää lyhyt siisti kampaus. Valitse aina mieluummin trendikkäämpi kuin perusvarma. Älä kasvata partaa jos se ei kasva kunnolla.
Voin kertoa näin kolmikymppisen miehen kokemuksesta, että sain ekan kerran itse naista 25-vuotiaana. Olin lukion jälkeen voimaton plösö ja leukalinja ei ollut hyvä. Aloitin kuntoilemaan
tämä ! Vastuu itsestään