"Mihin sulla on kiire" ja "kyllä sinä vielä ehdit" on typerimmät neuvot mitä nuorelle miehelle voi antaa seuranhaussa
Minä nimittäin uskoin noita nuorena ja lopputuloksena olen samassa tilanteessa tuon HS:n "Riston" kanssa mutta olen häntä vanhempi, 39-vuotias. Lukiossa lohdutettiin että tytöt aikuistuu ja kiinnostuu sitten yliopistossa, yliopistossa ihmeteltiin mihin on kiire ja sanottiin että rakkaus tulee kun sitä vähiten odottaa. No ei tullut. Baareissa jaksoin roikkua jonkin verran ja joitakin deittipalstoja käytin mutta varsinkin maksulliset palvelut jäi pois hyvin nopeasti. Noin 30 vuoden iässä tavallaan luovutin. Että ei ne naiset kiinnostuneet eikä rakkaus ole tullut odottamatta ja yllättäen. Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin. Käy parturissa. Hanki kunnon vaatteet. Ja huumorintaju. Sitten käy flaksi.
Paskan vitut. Eräällä noin 30-vuotiaalla miespuolisella kollegalla on vähemmän huumorintajua kuin kivenmurikalla.
Silti hänelläkin on nainen. Tyypin kanssa osalla menee myös hermot ja savu nousee korvista, kun tyyppi on lisäksi toisinaan ylimielinen.
Työelämässä nyt vain tykätään mukavista ihmisistä, vaikka työt tekisikin vähän vasemmalla kädellä.
Vierailija kirjoitti:
Teit sen virheen, että odotit löytäväsi naisen.
Tai naisen löytävän ap:n. Mitä ap teki asian eteen?
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
Tämmöistä on tapahtunut viimeksi 1950-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
"Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä."
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
SItten haukutaan miksi pilaat toisen elämän kun et sitä oikeasti halua. Ja miksi tyydyit tuollaiseen kun halusit parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin. Käy parturissa. Hanki kunnon vaatteet. Ja huumorintaju. Sitten käy flaksi.
Paskan vitut. Eräällä noin 30-vuotiaalla miespuolisella kollegalla on vähemmän huumorintajua kuin kivenmurikalla.
Silti hänelläkin on nainen. Tyypin kanssa osalla menee myös hermot ja savu nousee korvista, kun tyyppi on lisäksi toisinaan ylimielinen.
Työelämässä nyt vain tykätään mukavista ihmisistä, vaikka työt tekisikin vähän vasemmalla kädellä.
Ehkä tämä tyyppi on onnistunut löytämään ihan saman tyyppisen naisen? Toisaalta ihmistet voivat viihtyä kovin eri tyyppisten ihmisten seurassa. Sinun painajaisesi voi olla jonkun unelma 😌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä."
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
SItten haukutaan miksi pilaat toisen elämän kun et sitä oikeasti halua. Ja miksi tyydyit tuollaiseen kun halusit parempaa.
Etkö ole koskaan rakastunut? Vaan pyörität sen sijaan jotain pistetaulukkoa?
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin. Käy parturissa. Hanki kunnon vaatteet. Ja huumorintaju. Sitten käy flaksi.
Riippuu miehestä. Jos olet boheemirunoilijamuusikko, niin älä käy parturissa äläkä hanki kunnon vaatteita. Töissä voit käydä kunhan se on luovaa tai osa-aikaista. Huumorintaju riippuu tapauksesta. Oletko vakava ja masentunut runoilija vai aina niin hauska kapakkakitaristi.

Käy suihkussa ja pidä huoli hiuksistasi. Haiseva rasvaletti ei yleensä kiinnosta. Toisaalta poikkeuksia tähänkin ilmeisesti löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pariutuminen edellyttää miehiltä oikeasti armotonta ja pitkäjänteistä työtä."
Tai sitten tyytymistä siihen mitä saa ja sen hyväksymistä. Ujommilla miehillä se on usein se reteämmän puoleinen puhelias tyttö joka ottaa aloitteen.
Miksi pitäisi huomioida naisia joista itse ei ole kiinnostunut?
No esim siksi jos haluaa sen parisuhteen? Kyseessä on suurimman osan kohdalla tyytyminen. Ei unelmien täyttymys.
Tuollainen "unelmien täyttymys"- ajattelu pilaa oikeasti paljon tässä maailmassa. Sit kun se löytyykin, ja parin vuoden päästä tulee riitaa ja erotaan niin kaikki onkin pilalla.
Kyllä järkiavioliitoissa on omat hyvät puolensa. Tutkimusten mukaan onni kasvaa näissä aja
Minkäpä vuoksi eilenkin moni nuori aikuinen järjesti (vanhempiensa) kesämökillä juhannusbileet, joihin kutsuttiin parien lisäksi sinkkuja mukaan? Kyllä niissä on taka-ajatuksena on saada sinkkuja tutustumaan toisiinsa ja hyvässä lykyssä syntymään uusiakin pareja. Omakin aikuinen lapseni, joka on sinkku, oli eilen juhlimassa ja otti teltan jne mökille mukaan. Joskus aamuyöllä oli laittanut meille viestin, että on hyvä meno ja ovat myös tanssineet mökin terassilla. Ainakaan vielä ei ole aattoreissusta kotiutunut eli voi hyvinkin muiden kanssa syödä lounasta tällä hetkellä. Hän löysi ensirakkautensakin kotibileistä. Sittemmin eri opiskelupaikkakunnille muutto kasvatti välimatkan liian suureksi.
Naaras ottaa jo biologian vuoksi aina riskin ollessaan uroksen kanssa tekemisissä. Naaras voi hedelmöittyä väärän uroksen siemenellä, joka voi tarkoittaa sitä ettei jälkeläinen ole välttämättä terve tai että naaras jää yksin jälkeläisen kanssa. On selvää, että luonto on tehnyt sen vuoksi naaraasta valikoivamman kuin uroksesta, johon on puolestaan koodattu geeniensä levittäminen jokaisen siihen suostuvan naaraan kanssa. Ihminenkin on eläin, eikä poikkea muista eläinkunnan naaraista. Kyse on myös ihmislajin säilymisestä. Ei ole ollut eduksi ihmiskunnalle, jos yhteisössä on liikaa sairaita yksilöitä.
Kuinkahan monella naisella mieskäsitykseen vaikuttavat jatkuvasti ruikuttavat ja naisia syyllistävät palstaincelit, jotka vähättelevät suomalaisnaisia ja ilmoittavat "tyytyvänsä heihin", kunnes parempaa löytyy?
Harvalla ulisijalla on yhtään mitään kokemusta naisten kanssa seurustelemisesta, mutta sitäkin enemmän naisten halveksimisesta. Noloa ja surullista toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten pitää ymmärtää ja hyväksyä ettei nainen tuo nykyisellään mitään positiivista miehen elämään, pelkkiä riskejä.
Luultavasti ainakin puolella kokemattomista miehistä karisisi ne vaaleanpunaiset parisuhdekuvitelmat välittömästi kun pääsisi naisen kanssa tekemisiin ja sitten elelläänkin tyytyväisinä sinkkuina. Näinhän se naisilla menee kun naisista moni pääsee kuitenkin kokeilemaan miltä miehen kanssa oleminen oikeasti on eikä ilmeisesti heilläkään ole aina kivaa.
Joo itse pyöriskelin keski-ikään saakka melko kokemattomana ja sitten tuli koettua 2 naista peräjälkeen joiden kanssa todellakin karisi ne kaikki haaveet ja totesin että saapi tuo homma nyt olla ja nyt ei enää ole minkäänlaisia fomo-ahdistuksia parisuhteen osalta.
Ainahan noita tekosyitä voi keksiä sille ettei itse vain viitsi kehittää itseään.
Mulla aspergeräiti ja ihan hänen ansiostaan olen todella kranttu puolisoiden kanssa. Tästä tajusin, että hommiin pitää alkaa heti, jos aikoo itselleen ketään löytää.
Olihan se aikamoinen prosessi, mutta kannatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit sen virheen, että odotit löytäväsi naisen.
Työtä se vaatii naisiltakin. Huonoja miehiä on aina tyrkyllä, mutta hyvät pitää itse etsiä. Eikä se etsiminen helppoa ole. 100% miehistä valehtelee vain päästäkseen housuihin ja totuus paljastuu vasta myöhemmin. Siellä on tarjolla pettäjiä, alkoholisteja, sovinisteja, autistin kirjolla olevia, tyytyjiä ja muita no no miehiä. Ja kriteerit on kaikilla katossa. Pitäisi olla mallin mitoissa ja iässä, vaikka itse olisi jo 50v. Ja iso osa etsii myös elättämään. Kyllä nainen saa ihan hartiavoimin tehdä työtä seuloessaan kultaa p a s k.a kasasta.
Sä oikeasti kutsut aloitteellisia miehiä huonoiksi ja paskoiksi?
Suurin osa niistä on umpipaskoja.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset enää rakastu tai ihastu? Sen sijaan pyöritellään jotain kummallisia tasoteorioita 🙄
Aika autistista touhua, jos minulta (diagnosoitu kirjolla oleminen) kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja? Eihän tuollaisessa asiassa neuvota. Se on jokaisen oma asia.
On on hyvinkin yleistä, että nuorille ihmisille annetaan neuvoja parisuhdeasioissa. En ota kantaa siihen onko se hyvä vai huono asia, mutta näin joka tapauksessa usein toimitaan.
Itse toimin noin ja olen kyllä tyytyväinen ettei tullut nuorempana sekoiltua
Ja mitään muutako ei ole vaihtoehtona kuin järkiliitto ilman erityistä kiinnostusta ja himoa toiseen, tai sitten epärealistiset odotukset?