Mitä kirjaa luet parhaillaan? Suosittelisitko?
Itselläni menossa "suurteoksia III". Suosittelen!
Kommentit (63)
Maeve Binchyn kirjat ovat suosikkejani, esimerkkinä Sydämenasia ja Ystävyyden piiri. Ovat melko pitkiä ja henkilöhahmoja on paljon, mutta taitavasti kirjoitettu.
Luen Wille Riekkisen "Valo ja pimeys". Suosittelen !
KUuntelen Matt Haigin " Kuinka aika pysäytetään". Suosittelen lomalle.
Luen Arvi Lindin elämäkertaa, kirjoittanut Heikki Hietamies. Huonosti kirjoitettu, harppailen eteenpäin ja luultavasti jätän kesken?
Ulla-Leena Lundbergin kirjoittama "Leo". Sijoittuu 1800-luvulle. Todella pitkä, välillä tylsäkin, mutta niin koukuttava ihmiskohtaloineen.
Mary Moody, Au Revoir - Näkemiin.
Suhteellisen kevyttä lukemista. Menettelee.
Juha Itkosen uusin Huomenna kerron kaiken. Hyvin ja vetävästi kirjoitettu, vaikka kertoja päähenkilö ei kovin miellyttävältä persoonalta vaikuttanutkaan.
Eve Hietamiehen kirjaa Puolinainen. On kyllä huono kirja toistuvista keskenmenoista kärsivästä naisesta, mutta ehkä joku samasta ongelmasta kärsivät saattaisi saada siitä vertaistukea.
Mikko Kamula: Pohjolan neito
Olin hieman skeptinen kun aloin lukea Kamulan historiallisen sarjan ekaa osaa, koska en pidä historiallisista romaaneista, mutta nämä ovat mielenkiintoisia. Suosittelen. Kyseessä siis sarjan uusin, viides, osa. Koko sarja löytyy e-kirjastosta, vink, vink.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilottomien ihmisten kylä, kirjoittaja Anne Leinonen.
Ehdottomasti voin suositella! Todella mielenkiintoinen ja erilainen kirja.
En lue suomalaisten naisten kirjoittamia kirjoja.
Tuossa pitkässä ketjussa oli joku joka sanoi lukevansa vain naisten kirjoittamia kirjoja. Ihmettelin miksi mutta en viitsinyt kysyä kun jokainen lukee sitä mitä haluaa.
Minä luen 90 % naisten kirjoittamia romaaneja. Esimerkiksi naisten dekkarit ja kauhutarinat ovat paljon miellyttävämpiä lukea, koska miehillä on usein omanlaisensa tapa kirjoittaa naishahmoja. Pahimmillaan keskitytään vain kohoileviin poviin ja pitkien säärten kuvailuun.
Jos lukee uusia dekkareita, niin on pakko lukea lähinnä naisten kirjoittamia, koska apaut 90% on nykyisin naisilta. Minua miehenä häiritsee niissä hieman ihmissuhteiden kuvaukset, koska naisille kaikki vaan on niin helppoa, suhde löytyy mistä ja milloin vain kun siltä tuntuu. Miehellä on aivan eri tilanne.
Kuuntelen
Kaunokaisia Ann Napolitano ja
Sellasta - Seela Sellan tarina
Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja heimolaiset, olen lukenut kaikki Harjunpäät moneen kertaan ja ehdottomasti suosittelen. Paras rikoskirjailija Suomessa.
Kootut teokset. Vähän turhan pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Raamattua. Suosittelen.
Luin juuri "Jumalan synty
Isän ja Pojan kätketty historia"
Stefan Zweigin (1881 - 1942) Kootut teokset, 800 sivua. Suosittelen.
Ilkka Remes Tornado. On yllättävän mielenkiintoinen, ei pitkästyttävä.
Annabel Streets; 52 tapaa kävellä
Tosi kiva kirja, tietoa ja tunnetta,innostaa ulos ja huolehtimaan itsestään. Helppo. Kuuntelen bookbeatista.
Vettä kukille, Vale'rie Perrin. Kovasti kehuttu kirja. Olen vasta aloittanut, mutta kyllä se luettua tulee.
Venäjän kielioppi
Marjatta Alestalo, Eija Hämäläinen
Finn Lectura