Teologi vastaa kysymyksiin.

t. 12, agnostikko

Itse olen ortodoksi ja kiinnostaisi tietää miten luterilainen pappi suhtautuu ortodoksiseen kirkkoon. Näetkö kirkkojen välillä suuria teologisia erimielisyyksiä?

Raamattu sisältää Jumalan suuren suunnitelman, joka on tarkoitettu meille jokaiselle. Uskon siis, että Raamatusta on löydettävissä totuus.



En kuitenkaan lähde väittämään, että Raamattu olisi ristiriidaton ja onhan se ihmisten kirjoittama.



Koen siis, että Raamattu on alintärkeä ihmiselle, mutta ihmisen on myös elintärkeää löytää sen punainen lanka, muuten se saattaa johdattaa orjuuteen ja lakihenkisyyteen, toisten ihmisten, sekä itsen tuomitsemiseen.

Itseasiassa minulla ei ollut suurta kiinnostusta toisten asioiden routimiseen. Siis siihen, miten toiset elämäänsä elivät.



Olen ihminen, siis syntinen. Jatkuvasti ristiriidassa uskoni kanssa edelleen. Kuten jokainen ihminen, joka rehellisesti kohtaa syyllisyytensä Jumalan edessä.



Viinin nauttiminen on niistä ristiriidoista pienimpiä minulle henkilökahtaisesti.

humalaan asti juominen on siis mielestäsi sallittua?

juomassa. Aika surullista. Olisin kyllä kans päivitellyt. Voi tätä maallistumisen astetta:( T:14



Kaikkea hyvää sinulle ja siunausta elämääsi!

assa? En tiedä.



Jos käy tiedekunnalla pyörähtämässä, niin kyllä ne uudet opiskelijat " katu-uskottavilta" näyttävät. Eivät siis lettipäitä kaikki. Lettipäissä ei mitään vikaa nyt sitten tietenkään ole.

Koen, että nämä kaksi kirkkoa ovat syntyneet erilaisten kulttuurien tarpeisiin. Mielestäni jokaisen on kuuluttava siihen seurakuntaan ja kirkkoon, jossa kokee sydämensä olevan kotonaan. En siis usko, että kuulumalla johonkin kirkkoon voi pelastua. Jos näin olisi olisi Jeesus antanut sen kirkon toimintaperiaatteesta tarkemmat ohjeet.



Kaikki ne paikat, joissa ylistetään kolmiyhteistä Jumalaa ja sovituksen suurta sanomaa ihmisille, armoa ja iankaikkista elämää, ovat oikealla tiellä mielestäni. Kaikki muut kysymykset ovat moraaliin liittyviä, epäolennaisempia seikkoja.

Koen, että evankeliumi vapauttaa minut tällaisista pohdinnoista siinä mielessä, että olen ymmärtänyt oman absoluuttisen syntisyyteni Jumalan edessä, enkä millään tavoin kuvittele olevani synnittömämpi yrittämällä karttaa syntiä. Jeesus kuoli syntieni tähden, jos voisin oman tahtoni mukaan olla synnitön, olisi Jeesuksen uhrikuolema ollut turha, enkä tarvitsisi armoa. Armoa kuitenkin tarvitsen, huudan sitä joka solullani.



Kohtuu kaikessa toki.

Teologisessa opiskelee paljon erilaisia ihmisiä. Se ei ole mikään Raamattukoulu. Siellä on ateisteja, teistejä ja agnostikkoja. Kaikki eivät valmistu papin työhön, tai seurakunnan työhön muutenkaan.



Niin ja teologisella on oma legendaarinen baarisuunnistuskin.

Luther oli vahvasti tätä vastaan.



Koen, että rajoittamalla jotain tiettyä elämän perustarvetta, jokin toinen kasvaa suhteettoman tärkeäksi. Tai sitten juuri se kielletty hedelmä muuttuu niin kiehtovaksi, että suhtautuminen siihen kierouttuu ja kauniista tulee rumaa.



Sitäpaitsi pappi on paljon valmiimpi vastaamaan ihmisten tarpeisiin, jos hänellä on itsellään ihmissuhde, jonka kautta on oppinut elämästä.

Kirkko on siitä eriskummallinen paikka, että siellä työntekijöillä on erikoinen " omantunnonvapaus" laukoa milloin mitäkin mielipiteitä. Vahvat vakaumukset aiheuttaa monesti konflikteja.



Toisaalta olen myös huomannut, että työntekijät, joilla ei ole niin suurta määräysvaltaa, saattavat aiheuttaa eripuraa asemastaan johtuvalla alemmuudentunteella, jota purkavat mm juoruiluun. Pidetään ikäänkuin parempaa huolta toisten asioita, kuin omista. Tämä on toki yleistä muuallakin kuin seurakunnissa.

Koen, että se on yksi suurimmista maailmanuskonnoista ja tekee varmasti hyvää monelle ihmiselle tässä maailmassa. Islamin opit ovat yleisestiottaen tervehenkisiä ja oikeanlaista moraalia ylläpitäviä.



Uskon kuitenkin Jeesukseen pelastajani, en pelkkänä profeettana, joten en koe, että islam olisi Jumalan viimeinen totuus.

on täynnä kärsimystä ja vastoinkäymisiä ja toiset pääsevät ns vähemmällä?

Olenko todellakin tarvinnut näin paljon kärsimystä ja koettelua, että nöyrryn tms.

Mummini oli kristitty ja hänen elämänsä oli aivan käsittämätöntä surun sarjaa ja sairauksia.



Itse en todellakaan ole menettänyt uskoani, mutta kieltämättä olen ihmetellyt, miksi rukouksista huolimatta pitää koetella näin (siis esimerkiksi kiitollisuus hoidoilla saavutetusta raskaudesta oli huikea, tunsin suurta lämpöä ja kiitollisuutta ja Jumalan läsnäoloa kun kiitin raskaudestani kirkossa ym). silti pieni minulta vietiin. Tämäkin minua vaivaa tämä kastamatta hautaan siunatun kohtalo, vaikka uskonkin Jumalan rakkauden ympäröivän nämä kaikkein pienimmät " automaattisesti" .



T tällä hetkellä vihdoin jälleen raskaana ja luottavaisena mutta silti pelokkaana kuljen kohti suurta toivetta eli lasta.



Joo tätä kirjoittaessanikin tajuan, etten ole niin nöyrä ja hyvä kuin pitäisi, mutta miten paljon minun pitää murtua, että kärsimysten sarja päättyisi... Siis olen ammattiavulla ja rukouksilla ja läheisten tuella noussut aina ylös ja nyt toivottavasti onnistuneen raskauden myötä alkaisi uusi onnen aika.

Olen todella pahoillani, että elämäsi on ollut täynnä murhetta ja tuskaa, samoin isoäitisi puolesta.



Toivon, että et syytä niistä itseäsi. En usko, että sinua rankaistaan teoistasi, tai, että Jumala haluaisi sinua vanhatestamentillisesti nöyrryttää paremmaksi ihmiseksi.



Joskus jää sanattomaksi Jumalan tahdon ja tarkoituksen edessä. Kaiken pahan ja tuskan syytä ei voi käsittää ja ehkä ei kuulukaan. Missään tapauksessa en usko sellaiseen Jumalaan, joka haluaa kostaa tai opettaa Häneen turvansa laittavalle ihmiselle hänen pahoista teoistaan.



Rukoilen, että kaiken tämän elämässäsi kokemasi pimeyden jälkeen voisit kokea valoa ja Jumalan rakkautta. Että suuret koettelemuksesi olisivat takana ja saisit aloittaa elämästä nauttimisen ja Jumalan armon kokemisen.



Voit jättää huolesi kastamattoman lapsesi kuolemasta näihin sanoihin: Teidän lapsenne, joiden pelkäsitte joutuvan vihollisen saaliiksi, nuo lapset, joilla ei vielä ole tietoa hyvästä eikä pahasta, pääsevät siihen maahan. Heille minä sen annan, ja he ottavat sen haltuunsa. (5. Moos. 1: 39).

kauniista ja viisaista ja lohduttavista sanoistasi!



Erityisen ihana oli lukea tuo Raamatun kohta. Koetin silloin surusta sekaisin kysellä sairaalapastorilta ja siunauksen tehneeltä papilta jotain luettavaa (siis summittainen Raamatun lukeminen tuntui hankalalta), mutten valitettavasti kohdannut näiden pappien kanssa enkä saanut mitään lukuvinkkejä. Itse asiassa minulle jäi paha mieli sairaalapastorin kohtaamisesta. Silloin vauvanalku vielä eli sisälläni ja pyysin esirukousta puolestamme. Pappi kysyi, pääsenko huomenna kello kaksitoista kappelin tilaisuuteen niin silloin voi sen tehdä... no en päässyt, olin hyvin sairas ja tippaletkuissa ja pakkolevossa ja seuraavaan päivään kello 12 mennessä kevättoiveemme oli jo syntynyt ja menehtynyt...



Tosi papitkin ovat vain ihmisiä :)... tiedän.



Kiitos ja siunausta sinulle!!



onnellinen odottaja (muistaakseni nro 38)

Mitä mieltä olet jehovantodistajista ja heidän opeistaan?

Vanhempani ovat äärijehovia ja henkeen vereen kristikuntaa vastaan. He kertovat silmät innosta kiiluen, jos ovat saarnaamistyössään ihmisten ovilla törmänneet pappiin, joka ei ole osannut vastata heidän argumentteihinsa.



Jumalan nimi on kuulemma yksi tällainen aihe, johon papit eivät osaa ottaa kantaa. Jehovien raamatussahan Jumalan tilalle on kirjoitettu Jehova (ainakin ut:ssa). Olen käsittänyt, että Jehova on virheellinen muoto hepreankielen(?) kirjainyhdistelmästä JHVH. Vokaaleja on laitettu näiden kirjaimien väleihin. Korjaa jos olen väärässä.



Oletko itse törmännyt jehoviin ovellasi? Itseäni on teologia ruvennut kiinnostamaan valtavasti juuri vanhempieni takia. Yritän päästä opiskelemaan tänä vuonna. Jehovien viha kristikuntaa kohtaan on niin tyrmäävä, että olen halukas ottamaan selvää paremmin tästä valtauskonnosta. Mielessäni siintää myös mehukkaat väittelyt..