Teologi vastaa kysymyksiin.

Olikos se 40, joka kysyi mielipidettäni korvausteologiasta ja Jumalan lupauksista Israelille? Taisi olla.



Jossain määrin korvausteologialla on pohjaa. Ut antaa selkeitä viitteitä kirkon olevan uusi Israel (mm Gal.6:16), mutta mitään absoluuttista korvausteologiaa en kannata.



Uskon, että Jumalan lupaukset pitävät, myös Israelia koskevat.

että miksi tekevät juuri tästä hepreankielisestä sanasta niin tärkeän. Miksi eivät sitten lue koko Raamattuaan hepreaksi. Ja sitä ihmettelen, että eikö todellakaan yksikään jehovantodistaja osaa hepreaa sen vertaa, että ymmärtäisi kyseen olevan käännösvirhe.



Jehovantodistajia en voi pitää kristillisinä, koska eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Jeesus oli heille vain viisas opettaja, ei Jumalan inkarnoituma. Lisäksi jaksavat nähdä ihmeen paljon vaivaa pikkujutuista, kuten esim siitä, että heidän mukaansa Jeesus naulattiin palkkiin, ei ristiin. Ristiin muuten kaikesta päätellen naulattiin.



Paljoa en jehovantodistajista tiedä, koska en ole heidän kanssaan jaksanut alkaa keskusteluja käymään. Vähän yksipuoliseksi menisi, kun kumpikaan ei ole valmis luopumaan uskomuksistaan.



Hae ihmeessä lukemaan teologiaa, se on elämänmittainen matka!

Vierailija:

Toisaalta olen myös huomannut, että työntekijät, joilla ei ole niin suurta määräysvaltaa, saattavat aiheuttaa eripuraa asemastaan johtuvalla alemmuudentunteella, jota purkavat mm juoruiluun. Pidetään ikäänkuin parempaa huolta toisten asioita, kuin omista. Tämä on toki yleistä muuallakin kuin seurakunnissa.

Kirkon työyhteisöt eivät kykene reflektoimaan itseään, kun ovat niin älyttömän pappisvetoisia. Meillä on seurakunnissa valtava määrä pappeja, jotka vastaavat milloin mistäkin työalasta, tietämättä siitä yhtään mitään. Väistämättä se aiheuttaa konflikteja. Ongelmaksi se muodostuu silloin, kun papisto ryhdistäytyy samaan linjamaan oman määräysvaltansa kanssa, eikä suostu oppimaan uutta tai myöntämään ikinä olevansa väärässä.

Juoruilua ei tapahtuisi, jos negatiivinen palaute osattaisiin ottaa vastaan ja käsitellä sitä. Jos ei omin avuin, niin ryhmätyönohjauksen avuin. Juoruilu on kaikken vastuulla, koska kaikki ovat sitä synnyttämässä.

Pappisvetoisuus pitäisi purkaa kokonaan. Pappien pitäisi tehdä vain ja ainoastaan toimituksia, eikä heitä pitäisi ottaa mihinkään tiimiin johtajaksi vaan rivijäseneksi. On aivan selvää, että diakoniatyöntekijät kykenevät itse kehittämään ja johtamaan työtään paremmin, kuin teologi.

Seksuaalinen häirintä on myös seurakuntien työyhteisöä suuresti rasittava piirre. Valtaosa naisista on kokenut seksuaalista häirintää seurakuntatyössä.

Nöyrempää mieltä työuralle, muutoin sulta loppuu puhti ja tukehdut omaan erinomaisuuteesi.

Vierailija:

Juuri tällainen ehdottomuus omista mielipiteistä taitaa olla se kirkon työntekijöiden suurin ongelma ja eripuran synnyttäjä.

T: Ap, jolla ei oireita tukehtumisesta, eikä kuvitelmia omasta erinomaisuudestaan

Kirkon työyhteisöt eivät kykene reflektoimaan itseään, kun ovat niin älyttömän pappisvetoisia. Meillä on seurakunnissa valtava määrä pappeja, jotka vastaavat milloin mistäkin työalasta, tietämättä siitä yhtään mitään. Väistämättä se aiheuttaa konflikteja. Ongelmaksi se muodostuu silloin, kun papisto ryhdistäytyy samaan linjamaan oman määräysvaltansa kanssa, eikä suostu oppimaan uutta tai myöntämään ikinä olevansa väärässä.

Juoruilua ei tapahtuisi, jos negatiivinen palaute osattaisiin ottaa vastaan ja käsitellä sitä. Jos ei omin avuin, niin ryhmätyönohjauksen avuin. Juoruilu on kaikken vastuulla, koska kaikki ovat sitä synnyttämässä.

Pappisvetoisuus pitäisi purkaa kokonaan. Pappien pitäisi tehdä vain ja ainoastaan toimituksia, eikä heitä pitäisi ottaa mihinkään tiimiin johtajaksi vaan rivijäseneksi. On aivan selvää, että diakoniatyöntekijät kykenevät itse kehittämään ja johtamaan työtään paremmin, kuin teologi.

Seksuaalinen häirintä on myös seurakuntien työyhteisöä suuresti rasittava piirre. Valtaosa naisista on kokenut seksuaalista häirintää seurakuntatyössä.

Nöyrempää mieltä työuralle, muutoin sulta loppuu puhti ja tukehdut omaan erinomaisuuteesi.

ymmärrän ja ymmärrän myös sen, ettet ole sinäkään kovin haluakas reflektoimaan itseäsi. Ymmärräthän sinä sen?

aisuutta, joiden ammattitaidolla voitaisiin korvata toisten selkeästi parempi valmius selviytyä omaan alaan liittyvistä asioista vain siksi, että olemme teologeja.



Me teologithan ollaan perinteisesti tosi epäkäytännöllistä porukkaa. Ei mitään joka homman taitureita, varsinkaan sellaisten, jotka liittyvät käytäntöön. Piirtoheittimen päälle laittaminenkin tuntuu joskus ylivoimaiselta tehtävältä.

Eikö niin?

Tällä hetkellä olen kotona lasten kanssa. Kolmen vuoden kuluttua olisi tarkoitus palata työelämään. Papin työhön.



Syy siihen, että haluan olla pappi on siinä, että koen Jumalan kutsuvan minua siihen työhön. Rankkaa työtä, mutta antoisaa.

Olen kristitty ja oppinut siihen, etteivät kuolleiden henget voi olla yhteydessä eläviin. Koen kuitenkin joskus harvoin vahvaa tunnetta kuolleen isoäitini (jota en ole koskaan tavannut) läsnäolosta. Tunnen hänet lämpönä, rauhana lähelläni ja käymme myös (oman pääni sisäisiä) keskusteluja.



Viimeksi näin oli synnytyksen jälkeen, reilu vuosi sitten. Lievittääkseni omaa uskoni ja kokemukseni välistä ristiriita olen koettanut ajatella, että kysymys on ollut vain jumalan tai suojelusenkelin läsnäolosta.



Mitä mieltä olet tästä?

Toiset selittävät, että Jumalan on toimittava tiettyjen logiikan sääntöjen mukaan ja silloin nämä esimerit menettävät voimansa, mutta mielestäni se on turhaa selittelyä.



Koen, että en voi koskaan selittää Jumalaa tai hänen olemustaan osumalla oikeaan. Puhun aina vain ihmisen sulla ja mielellä. En voi ymmärtää Jumalan lopullista suuruutta ja kaikkivoipaisuutta. Olen siis hypännyt Kierkegaardilaisttain pimeyteen luottaen, että joku ottaa minut vastaan. Uskon tuon jonkun olevan Jumala.



Voin siis kuvailla Jumalaa varmimmin vain sanomalla mitä hän ei ole.

Tosin kyllä me edelleen " juhlitaan" teologiporukalla, vaikka ei enää mitään opiskelijoita ollakaan.



Ihmisillä on vahvoja mielikuvia teologeista ja siitä, miten he käyttäytyvät ja miltä he näyttävät. Muistan eräissä tiedeunnan bileissä, joiden jatkoilla olimme Manalassa, joissa eräs teologi nousi pöydälle ja kehoitti kaikkia suureen ääneen nostamaan maljan paaville. Naapuri pöydissä kuiskuteltiin, että nämä ovat nyt sitten niitä tulevia pappeja ja sitten päiviteltiin.

Onko se Jeesuksen opetuksen mukaista?

Niin kauan kuin nämä tapahtumat eivät vahingoita sinua, tai eroita sinua Jumalasta, voit mielestäni olla murehtimatta liikaa.

En koe elämän olevan niin helposti selitettävissä oleva ilmiö, että voisimme jakaa toisillemme jonkin listan, mistä voisimme tsekata mitä saa tehdä ja mitä ei. Se on lakihenkisyyttä. Jumala toimii tuntemattomilla tavoilla aivan hyvin hän saattaa kertoa sinulle jotain kokemuksesi ja isoäitisi välityksellä.

Vierailija:

Olen kristitty ja oppinut siihen, etteivät kuolleiden henget voi olla yhteydessä eläviin. Koen kuitenkin joskus harvoin vahvaa tunnetta kuolleen isoäitini (jota en ole koskaan tavannut) läsnäolosta. Tunnen hänet lämpönä, rauhana lähelläni ja käymme myös (oman pääni sisäisiä) keskusteluja.

Viimeksi näin oli synnytyksen jälkeen, reilu vuosi sitten. Lievittääkseni omaa uskoni ja kokemukseni välistä ristiriita olen koettanut ajatella, että kysymys on ollut vain jumalan tai suojelusenkelin läsnäolosta.

Mitä mieltä olet tästä?

Mitä mieltä olet kirkkoon kuuluvista agnostikoista sekä tapauskovista?

Tuntemani uskovaiset pitävät sitä vähän niinkuin ehdottomana totuutena ja suurin piirtein jumalan kirjoittamana. Raamattuhan on kuitenkin ihmisten tekemä, ja mielestäni vain kirja kirjojen joukossa.

Miksi? Ettekö kokeneet mitään ristiriitaa uskonne kanssa?



Teologisessa on varmasti näitä ottamattomiakin, pidittekö heitä tiukkapipoina?

Kirkko on vanha ja muuttuu niin kovin hitaasti. Uskon, että muutosta tulee tähänkin asiaan tapahtuvan, mutta sitä saamme odotella vielä pitkään.



Kirkkokin on erehtyväinen, me papit emme siis palvo kirkkoa " paavinamme" , vaan tiedämme sen inhimilliset rajat. Oikeassa olet siinä, että meidän kaikkien olisi oltava ohjaamassa kirkkoa siihen suuntaan, johon Jeesus sitä tahtoi suunnata; kohti ulkoisesta sisäiseen.



Ollaan armollisia myös kirkolle, kyllä se vielä suuntansa muuttaa :)

itse irtisanouduin sieltä sen takia.

lon mahdollisuudesta, mutta kokevat, etteivät voi sitä mitenkään todistaa, joten ovat päätyneet agnostismiin.



Itse luin Kiergegaardia noita asioita pohdiskellessani ja päädyin tosiaan hyppäämään sinne tuntemattomaan ja päätin vain luottaa, että Jumala ottaa minut kiinni, vaikken voi siitä mitenkään tieteellisesti varmistua.



Usko on järjelle vastaista.

Minulla ei ole ihmisenä oikeutta alkaa määrittelmään niitä piirteitä, joita uskovilla pitäsi olla, jotta he voisivat kirkkoon kuulua. Pyrin vain omien kykyjeni mukaan ohjaamaan tätä sekalaista joukkoa (johon itsekin kuulun) kohti taivsten valtakuntaa.



Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.