Herätättekö te vielä yläasteelaisetkin kouluun? Ja paapotte niille kellot ja kaikki?

Koska te ehditte näkemään niitä yläasteikäisiä lapsianne?

Käsittääkseni nykyajan perheissä on iso ongelma, että vanhemmat ja lapset eivät vietä aikaa yhdessä. Eikö yhteinen aamupala tai muuten pieni hetki yhdessä olisi mukava aloitus päivälle?

Olen opettajana peruskoulussa ja täytyy sanoa, että joskus murkkujen puheet tosissaan koskettavat. Monet kokevat, että vanhemmat eivät välitä. Jotkut vanhemmat ovat ihan suoraan sanoneetkin lapsen kuullen, ettei ole heidän asiansa huolehtia murkkua aamulla ylös, eikä liioin auttaa tätä läksyissä.

Mä myös kuljetan mun nuoriani, haen esim. viikonloppuiltaisin rokkikeikoilta ja kavereitten luota, ja samalla kyydillä tulevat lasteni kaveritkin. Yhdessä käydään shoppailemassa ja syömässä kiinalaisessa ravintolassa, ja rokkikeikoillakin olen usein heidän mukanaan (itse pyytävät mua mukaan). Ompelen tytöilleni vaatteita ja autan ja opastan heitä, jos he itse haluavat ommella. Lapseni noudattavt kotiintuloaikoja, ja jos joskus harvoin tulee joku este, että eivät esim. pääse tietyllä bussilla tulemaan, niin he ilmoittavat mulle. Mutta en herätä heitä aamuisin ja harvoin syödään aamupalaakaan yhdessä. Eikö olekin karua luettavaa?

pyydä poikaa ajelemaan kainalokarvansa ja käyttämään käsidesiä kainaloon ennen dödöä. Ongelma poistuu parissa päivässä.



kannattaisko rytmi muutenkin vaihtaa niin, että käy aamuisin suihkussa ja iltaisin pesee naaman ja kainalot? Silloin on mahdollisimman puhdas koulussa.



En ihmettele kouluhaluttomuutta, jos on haju- ja akneongelmaa. Kuinka rajua se pahoinvointi on ollut? Kannattaiskohan kuitenkin kokeilla vielä? Jää muuten elinikäiset arvet.

Jos äiti nukkuu aamulla vauvan kanssa, miksei isä voi herätä ruokkimaan isompia lapsia?



Kyllä meillä laitetaan aamuisin kello soimaan niin, että ehditään miehen kanssa keittää itselle ja lapsille aamupuuro.



Yllättävän moni yläasteikäinen jättää aamupalan syömättä ja kun kouluruokakaan ei oikein maistu, niin eipä tarvi ihmetellä miksei koulunkäynti oikein jaksa innostaa!



t. kolmen koululaisen äiti ja yläkoulun ope

Minunpa lapseni on oppinut omatoimiseksi ja itsenäiseksi kaikkein nuorimpana. Lälläääää.

herättelen kouluun ja laittelen aamu ja iltapalat,varsinkin nyt kun olen kotosalla.

Olen sitä mieltä, että kannattaa vähän miettiä missä asioissa paapoaa ja missä ei. Ellette halua lapsellenne sossukäyntejä ja HOPS.ia niin kannattaa paapoa vielä hetken!!

ainoa tapa paapoa tai osoittaa välittämistään ei ole aamuherättäminen ja aamupalan laittaminen.



Varmaan teitä yllättää tämä: kaikki ne murkut, jotka aamuisin hoitavat itsensä kouluun, EIVÄT ole heitteillä. Heistä saatetaan välittää hyvinkin paljon. ;)

Joku ketjun loppupäässä pelkää siitä tulevaa huutoa jos laittaa aamupalaa.



Voi hyvänen aika sentään, kotia johtaa vanhemmat.



Niin kauan kuin minun ruokapöydän alla jalat on perusasiat hoituu ja lapsista huolta pidetään.

Miten jotku voi suhtautua murkkuikäisiin noin kuin tällä osa porukkaa tekee??? Tuntuu teidän murkkuikäisten puolesta tosi pahalta.

Ikäänkuin nämä haluaisivat haista, ikäänkuin tahallaan kehittäisivät itselleen finnejä jne. Mitä nämä itse näille mitään mahtaa!!!????

Ja vanhemmat jotka sanoutuu kasvatusvastuusta irti kun lapsi siirtyy yläasteelle, on vastuuton ja epäkypsä vanhempi!!!

Vaikka siellä kotona olisi kolmoset kiljumassa ja valvottamassa yön, on se alle 18v. myös lapsi josta olet vastuussa.

Ei tartte paapoa , eikä tartte syöttää, mutta kyllä kouluun pitää lapsi huolehtia ja pitää siitä lapsesta muutenkin huolta!!!

Nyt katsokaa ¨peiliin ja miettikää halusitteko aikoinaan vauvan vai lapsen?????!!!

Se vauva nimittäin kasvaa joskus murkkuikäiseksi joka kaipaa äidin ja isän rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä lopun elämänsä...siis jopa sen jälkeen kun tulee täysi-ikäiseksi!

Hienoa että jotkut on tämän tajunneet :)

mutta jos eivät jostain syystä heräisi, niin tottakai minä kävisin herättämässä. Minusta tuota kolmasluokkalaistakaan ei tarvitse enää paapoa, vaan opetamme häntä ottamaan vastuuta menemisistään ja tekemisistään.



Ehkä toimisimme toisella tavalla, jos olisin itse kotona, mutta koska aamulla koko perhe lähtee liikkeelle, saamme kaikki nukkua aamulla pidempään, koska jokainen osaa huolehtia itsestään.

Meillä kaksi jo täysi-ikäistä lasta, eli pahin murrosikä takana (myös pikkusisaria talossa) ja voin ilokseni todeta, että näistä kahdesta on kasvanut mukavia, itsestään sekä lähimmäisistä huolehtivia nuoria aikuisia. Ja miten?



MEIDÄN perheessä on toiminut hyvin, että nuorille on annettu pikkuhiljaa vastuuta itsestä (TIETYSTI valvonnan alla) eli kummatkin ovat ottaneet huolehtiakseen tavaroistaan, huoneestaan, herätyskellosta, ylösnousemisesta, hampaiden pesusta, itsensä pesusta, avaimesta, kotiintuloajoista, läksyjen teosta, opiskelusta yleensä, osuudestaan kotitöihin osallistumisesta, ruoka-ajoista jne jne.

Pikkuhiljaa ja vastuuta kasvattaen on heistäkin tulleet aikuisia, joilta nuo hommat sujuvat.

Se että huolehtii itse aamulla ylösnousemisesta ja aamupalalle tulosta ei tarkoita, ettemme pidä huoli jos vaikka nukkuu pommiin eikä sitä että syömme aamiaisen yhdessä.

Uskomatonta, että on aikuisia jotka eivät erota edes tälläisiä asioita, eivätkä näe näillä pienillä eroilla olevan merkitystä kasvatuksellisesti tai vaikutusta tulevaisuuteen vaan

pelkäävät saavansa huonon äidin maineen, jos eivät vain ohjaa, neuvo, valvo ja näytä esimerkkiä vaan TEKEVÄT PUOLESTA.

Herätän vielä yhtä lukioikäistäkin :). Häntä edeltävää ei tarvinnut herätellä enää yläasteellakaan, pomppasi ihan itse ylös. Samoin nyt 6. luokkalaista en herättele. Mutta kun tuo lukiolaiseni nukkuu onnellisena herätyskellon soitosta huolimatta.



Eli käytännössä herätän aamuisin lukiolaisen (hurjan rankka homma: pistän pään ovesta ja sanon herätys ;-)... tosin joskus pari-kolmekin kertaa ennen kuin herää) + pari ala-asteikäistä + laitan päiväkoti-ikäisen aamulähtökuntoon.



Ei taaperonkaan aamutoimien nyt niin ylivoimaisia pitäisi olla ettei muuhun aika riitä, tai sitten on jotain vikaa taaperon passaamisessa aamutuimaan.



Meillä lapset katsovat 3. luokasta ylöspäin edellisenä iltana itse vaatteensa valmiiksi odottelemaan + tarkistavat reppunsa. 10-vuotiaasta eteenpäin oletusarvona on, että huolehtivat vaatetuksensa ihan itse, 3.lla autteleven vielä vähän + tarkistelen vaatteet.



Aamupalaakin kukin ottaa, mitä haluaa, ihan itse. Minä passaan vain alle kouluikäisiä :), eli käytännössä keitän puuron pienimmäiselle. Muut syövät kuka mitäkin.



Joten jää aikaa pistää se pääni tarvittaviin huoneisiin ja herätellä :).

mutta äitini herätti minut aina kouluun yläasteiässä. Sain vinkua omaa herätyskelloa kuukausitolkulla ja lopulta äiti suostui sen ostamaan, kun itse oli nukkunut ponniin ja minä sen takia myöhästyin koulusta. En oikein ymmärrä miten se oli niin hankala hankinta, ilmeisesti hän ei halunnut, että kasvan aikuiseksi. Silloin ei vielä kännyköitä tavan ihmisillä ollut..



Mutta.. kyllä yläasteikäinen osaa jo itse huolehtia herätyksistään. Tai riippuu varmaan opiskelijasta kuinka tunnollinen.

Vaikka siellä kotona olisi kolmoset kiljumassa ja valvottamassa yön, on se alle 18v. myös lapsi josta olet vastuussa.

Ei tartte paapoa , eikä tartte syöttää, mutta kyllä kouluun pitää lapsi huolehtia ja pitää siitä lapsesta muutenkin huolta!!!

Nyt katsokaa ¨peiliin ja miettikää halusitteko aikoinaan vauvan vai lapsen?????!!!

Se vauva nimittäin kasvaa joskus murkkuikäiseksi joka kaipaa äidin ja isän rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä lopun elämänsä...siis jopa sen jälkeen kun tulee täysi-ikäiseksi!

Meillä on selkeä ero lapsukaisissa: osa on ollut pienestä pitäen aamuvirkkuja ja tosiaan heränneet ihan itse jostain 3.-4. luokasta lähtien aamulla, jopa ennen minua. Joko herätyskellolla tai ilman. Osa, kuten tuo nykyinen lukiolaiseni, taas on aamutorkkuja (kuten minä itse...) ja tarvitsee siksi vähän heräämisapua. Ainakin vielä :).

Kyllä minä sen verran kyttään päältä, että patistelen kaiken ikäisiä lähtemään ajoissa kouluun. Vanhinta (19) en enää taasen sitten patistele :), on töissä (välivuosi lukion jälkeen) ja hoitaa ihan itse menonsa ja tulonsa muutenkin.

Aamupalaa en tosiaan passaa pöytään, mutta meillä yksi syö sitä, toinen tahtoo tätä, kolmas ei käynnisty ilman viiliä jne. Kahvi keitetään kyllä valmiiksi (sitä juo lukiolainen + tyttöystävänsä), mutta muuten on jääkaappi käytettävissä.

Murrosikäinen murisija on aika söpö, itse asiassa :). Kuten myös tuo leikki-ikäinen aamumurisija :).

no taisipa äiti paapoa vähän muutenkin, aamupala oli aina valmiina, muuten se olisi varmaan jäänyt syömättä.. Muttä hänellä oli minulle aikaa, kun oli yksinhuoltaja ja työttömänä aika paljon. Eli huomiota sain ja saan edelleen riittävästi. Enpä osannut koskaan murehtia sitä, ettei äidillä ole töitä.

Tiedän monia, jotka ovat olleet äidin mussukoita vielä 15-vuotiaana ja aikuisena näitä ihmisiä yhdistää hyvä itsetunto, iloinen mieli ja tasapainoinen perhe-elämä. Kun on itse saanut, osaa myös antaa toisille. Ei se, että tekee 15-vuotiaalle voilevän nenän eteen, tee lapsesta pärjäämätöntä nyhväkettä vaan pikemminkin lempeän ja täyspäisen aikuisen. Mä uskon, että hyvä hoitaminen, välittäminen ja huolehtiminen takaa parhaan lopputuloksen.



Kerran tästä puhui muuten joku lastenpsykiatri tv:ssä, että Suomessa on omituinen suhtautuminen siihen, että on pahasta ja liiallista passaamista viedä 14-vuotiaalle mehulasi tai tehdä se voileipä. Samaan aikaan sen ikäisiä jätetään heitteille ja laiminlyödään miten vaan.

En tee miehellekään ruokaa. Eli aamulla jokainen nousee oman kellon soittoon. Keittiössä on 5 kahvinkeitintä (meillä 3 lasta). Jokainen panee oman kahvin tippumaan ja tekee oman aamupalan. Mielellään syömme vielä kaikki omissa huoneissa omien tietokoneiden ääressä.



Murkut tulee koulusta ja jokainen keittelee itselleen nuudeleita tai muuta ja toimii itsenäisesti (huom. olen onneksi osannut kasvattaa heidät siihen, että on läheisriippuvuutta ja paapomista jos toisille tekee jotain.)



Mies tulee seuraavana. Olemme toteuttaneet siis periaatetta, että mies ei tee minulle ruokaa, koska emme paapo lapsiammekaan. Emme siis periaatteesta keitä aamukahvia toiselle tai puuroa, etteivät lapset ihmetele, miksi vanhemmat paapoo toisia, eikä heitä. Eli mies keittää pari perunaa itselleen ja tekaiseen yhden hengen kastikkeen.



Minä tulen viimeisenä ja teen hiukan salaattia ja keitän desin pastaa ja tekaisen kastikkeen itselleni.



Iltapalan aikaan jonotamme keittiöön ja lataamme jokainen omaan kahvinkeittimeemme kupin kahvia ja sen jälkeen jokainen jonottaa leivänpaahtmelle ja paahtaa itselleen pari palaa leipää.



Lapset ovat todella tyytyväisiä ja itsenäisiä.

Perheessämme on 10v- 40v ihmisiä. Ikään katsomatta herätän kaikki jos huomaan, että joku meinaa nukkua pommiin. Aamupalankin teen joka aamu valmiiksi. Viimeisenä lähtevä sitten siivoo ne jääkaappiin.