Mistä kumpuaa se tunne, että "kaikki pitää itse tehdä"?

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Mulla se tulee siitä, ettei tyydyttävä tai edes hyvä aina kelpaa. Itse kun tekee lopputulos on erinomainen. Kuulostaa hirveältä....Mutta usein esim tapahtumissa ajattelen, että ois pitänyt tämäkin itse tehdä...

Monella on juuri kysymys tästä. Jos joku toinen imuroisi, niin ei hän tekisi sitä yhtä huolella kuin minä. Sitten kun sama ajatus pätee kaikkeen, niin joutuu tekemään kaiken itse.

Töissä: Tehtävänanto on, että tee X, Y, ja Z. Työkaveri tekee vain asian X. 

Kotona: Pyysin (ex) miestä tekemään asian B. Viikon päästä asia B on vielä tekemättä. Kysyn uudestaan, vastauksena joo joo. Kuukausi mennyt, eikä mitään ole tapahtunut. 

 

Eli toisin sanoen: Ihmiset eivät tee mitä lupaavat. 

Ylös

Itsenäinen aikuinen hoitaa itse omat asiansa. Apua voi pyytää esim. Jos sairastuu tms. 

Kokemuksesta.

Rajut jätkät pärjää yksin. Kun ei ole tunteita, ei voi olla heikkouksiakaan.

BYÄÄÄÄÄÄÄÄ

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ja ympäristö ovat kertoneet, että muita ihmisiä ei tule vaivata omilla ongelmilla. Yksinäinen selviytyjä on sankari ja arvostettu, joka ei häiritse muita.

Suomessa on vahva yksinpärjäämisen kulttuuri, kumpuaa 2.maailmansodasta ja talvisodasta. Sieltä kumpuaa myös puhumattomuuden kulttuuri. Ehkä semmoinen periksiantamattomuus ja v-mäisyys.Helpoomaa olla mulukku toisella kuin lempeä ja auttavainen.

Lempeää ja auttavaista kusettaa ja talloo ihan kaikki joten kenenkään ei sellainen kannata olla.

Kannattaa kysyä tätä sinulta itseltäsi, liian useasti kysytään muilta omista tunteista vaikka itsehän ne parhaiten tietää.

Tunne voi johtua siitä että tietää olevan parempi tehdä kaikki itse tai vaikka siitä että tietää jo saaneensa apua joten pitäisi nyt itse tehdä kuitenkin vaikkei haluaisikaan.

Joko teen itse tai ostan palvelun. Apua en pyydä. En halua olla lokki mutta toisaalta en halua olla kiitollisuuden velassakaan. Autan kyllä itse heikompia odottamatta vastapalveluksia. Mutta ne heikommat on lähinnä omaisia ja eläimiä. 

No itsehän se kaikki on tehtävä jos haluaa että mikään tulee tehdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Itsenäinen aikuinen hoitaa itse omat asiansa. Apua voi pyytää esim. Jos sairastuu tms. 

Kyllä, aikuisen kuuluu olla vastuullinen ja itsenäinen ihminen.

Siitä, että se on usein viisainta. Kaikki ovat varmaan tehneet ryhmätöitä joskus. No, tiedätte miten se menee. Joku tekee, muut ei mitään ja lopputulos on huono. Välttelen aina ryhmätöitä, jos mahdollista. 

Lukiossa oli välillä pakko tehdä ryhmissä jotain ja otti pannuun. Joka jumalan kerta joku jätti osuutensa tekemättä ja muut paikkasivat. Kerran meinasi jäädä kurssiarvosana saamatta, kun ryhmätyökaveri ei palauttanut tehtävää. Ehdotin, että tehdään tehtävä mun puhelimella just tuon takia, mutta se ei muille sopinut ja siinä sitä oltiin. En saanut yhteyttä likkaan, kun sillä loppui lukio kirjoitusten jälkeen, eikä opettajakaan saanut yhteyttä. Onneksi sain jonkin korvaavan tehtävän, mutta tein siis tuplatyön. 

Vierailija kirjoitti:

Joko teen itse tai ostan palvelun. Apua en pyydä. En halua olla lokki mutta toisaalta en halua olla kiitollisuuden velassakaan. Autan kyllä itse heikompia odottamatta vastapalveluksia. Mutta ne heikommat on lähinnä omaisia ja eläimiä. 

Millainen olo sulle tulee siitä että autat omaisia? Koetko heidät lokeiksi, tai että jäävät velkaa? Jos saat jonkinlaista tyytyväisyyttä siitä että voit olla avuksi, ilahduttaa, ehkä jopa tuntea itsesi hyödylliseksi... voiko olla, että joku niistä, joilta et ikinä pyydä apua, haluaisi kokea samoin? Haluatko, että omat lapsesi kokisivat voivansa pyytää sinulta apua ilman että se olisi vika heissä? Mites tuo mallin näyttäminen...? Jos kuvittelet että joskus tarvitsisit apua, olisiko sitä helpompi myöntää sellaiselle täydellisen omavaraiselle ei ketään tai mitään tarvitsevalle ihmiselle, vai sellaiselle inhimilliselle tyypille, jolle tiedät olevan luontevaa että välillä annetaan ja välillä saadaan apua?

Voi muuten kertoa, että sellaisen "apua en pyydä" ihmisen kanssa on todella raskasta elää. Jakaminen, myös tarvitsevuuden jakaminen, luo läheisyyttä, ja on tuskallista seurata miten tällainen linnake-ihminen ei oman heikkouden pelkonsa vuoksi päästä ketään tutustumaan itseensä eikä uskalla tarvita muilta mitään. Sitten se mätänee iän myötä kotiinsa, paljon aikaisemmin kuin olisi syytä, kun ei voi myöntää että silmät/jalat/jokin muu ei toimi enää kuin kakskymppisellä, siinähän saattaisi joutua pyytämään joltain vaikka apua.

Jos vanhemmat aina suuttuu kun lapsi tarvitsee jotain, niin näinhän siinä käy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko teen itse tai ostan palvelun. Apua en pyydä. En halua olla lokki mutta toisaalta en halua olla kiitollisuuden velassakaan. Autan kyllä itse heikompia odottamatta vastapalveluksia. Mutta ne heikommat on lähinnä omaisia ja eläimiä. 

Millainen olo sulle tulee siitä että autat omaisia? Koetko heidät lokeiksi, tai että jäävät velkaa? Jos saat jonkinlaista tyytyväisyyttä siitä että voit olla avuksi, ilahduttaa, ehkä jopa tuntea itsesi hyödylliseksi... voiko olla, että joku niistä, joilta et ikinä pyydä apua, haluaisi kokea samoin? Haluatko, että omat lapsesi kokisivat voivansa pyytää sinulta apua ilman että se olisi vika heissä? Mites tuo mallin näyttäminen...? Jos kuvittelet että joskus tarvitsisit apua, olisiko sitä helpompi myöntää sellaiselle täydellisen omavaraiselle ei ketään tai mitään tarvitsevalle ihmiselle, vai sellaiselle inhimilliselle tyypille, jolle

Enpä ole ikinä ajatellut tästä näkökulmasta.

Enkä ajattele nytkään. Ei kukaan halua riippakiviä elämäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Joko teen itse tai ostan palvelun. Apua en pyydä. En halua olla lokki mutta toisaalta en halua olla kiitollisuuden velassakaan. Autan kyllä itse heikompia odottamatta vastapalveluksia. Mutta ne heikommat on lähinnä omaisia ja eläimiä. 

Suhtaudut alentuvasti muihin