Isovanhemmat haluavat päättää vauvan hoidosta, miten rajata kauniisti? Hyvä tahto, mutta liikaa neuvoja. Miten sanon sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni ei antanut koskaan lastensa tulla meille kylään, eristi perheen jollakin ihmeen lailla. En tunne sukulaisiani koska tämä eristäytyminen on joka perheesnjäseneä meidän suvussa.Ostanut vuoisen aikana ihania ahjoja ja tarjonnut perheen ulos syömään, iso suku. Harvoin minua tarjotaan mihinkään juhliin. 

Minkä takia , olen kunnon ihminen, en saanut tavata heidän lapsiaan? Omia ei ole. 

Äkää laittako rajoja isovanhemmille vaan sopikaa milloin he voivat tulla kylään etukäteen. Minusta on surulista eristää apset näin. Olet varmaan nainen joka ei halua miehen vanhempien läheisyyttä.Ois kiva saada vastaus tähän kumman vanhemmista on kysysmys. 

Monissa suvuissa on näitä vanhapiika-tätejä, jotka haluavat päästä osalliseksi jonkun toisen perheestä ja lapsiperhe-elämästä. Älkää päästäkö näitä päsmäämään ydinperheeseenn

Kylläpä olet kylmä ihminen. Minulla on vanhapiika-täti, joka on ollut kuin oikea täti mun lapsilleni. On ollut parempi "isovanhempi" kuin oikeat isovanhemmat. 

Hei pidä toi asenteesi. Ihminen ei tarvitse ketään, leikataan vaan kaikki yhteydet poikki. Täällä ei olekaan vielä riittävästi mielenterveysongelmia, ihmiset ei ole vielä riittävän yksin ja irrallaan toisistaan. Ja muista asenteesi kun itse joku päivä tarvit apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni ei antanut koskaan lastensa tulla meille kylään, eristi perheen jollakin ihmeen lailla. En tunne sukulaisiani koska tämä eristäytyminen on joka perheesnjäseneä meidän suvussa.Ostanut vuoisen aikana ihania ahjoja ja tarjonnut perheen ulos syömään, iso suku. Harvoin minua tarjotaan mihinkään juhliin. 

Minkä takia , olen kunnon ihminen, en saanut tavata heidän lapsiaan? Omia ei ole. 

Äkää laittako rajoja isovanhemmille vaan sopikaa milloin he voivat tulla kylään etukäteen. Minusta on surulista eristää apset näin. Olet varmaan nainen joka ei halua miehen vanhempien läheisyyttä.Ois kiva saada vastaus tähän kumman vanhemmista on kysysmys. 

Monissa suvuissa on näitä vanhapiika-tätejä, jotka haluavat päästä osalliseksi jonkun toisen perheestä ja lapsiperhe-elämästä. Älkää

 

En pidä yllä sellaisia suhteita, jotka eivät ole luontevia. En järjestä kivoja tilanteita muita varten, se vain tuntuu väärältä. Minä en saa niistä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitinä tuntuu pahalta, kun vauva huutaa täyttä kurkkua ja nuoret vanhemmat toimivat niin väärin kuin ikinä voivat. Mutta pidä suuni kiinni ja ajattelen, että itse olette hoitotapanne valinneet, minä en kerro, että 15 min sitten syötetyllä vauvalla saattaa olla edelleen nälkä.

En neuvo, en ohjeista, en ihmettele, en hoida, koska voisin vahingossa tehdä jotain väärin. Kuten antaa aliravitulle lapselle vastiketta ja silloin täysimetys menee pieleen. Mieluummin laiha ja itkuinen lapsi, joka on lähes jatkuvasti rinnalla kuin iloinen ja tyytyväinen, joka saa lisäravintoa.

No hyvä, että et puutu ja hoida. Todennäköisesti nimittäin olet väärässä. Et elä sen lapsen kanssa 24/7, joten et tiedä mistä hänellä milloinkin tulee itku. Ne tietävät, jotka elävät siellä 24/7.

Vauvallahan on siis muitakin tarpeita ja olotiloja kuin nälkä.

Hassua kyllä mummo on hoitanut vauvoja ja varmasti tuntee vauvan nälkäitkun, sen kuulee usein kaupassa ja ajattelee nyt nopeasti ruokaa lapselle, kohta huudetaan raikkaasti tai käninän että minulla on kuuma tai vähän vanhemman väsyitkun tai turhautumisen tai raivon kun ei saa tikkaria.

Jostain syystä nykyisin vanhemmat haluavat itse opetella kaiken ihan itse alusta. 

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siellä olla joku toimivakin. Jossain vaiheessa. 

Isovanhemmathan eivät lapsia ole hoitaneet? Toki ovat täysin epäonnistuneet kasvatuksessaan että paras onkin ettei neuvoja heiltä ota. 

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siellä olla joku toimivakin. Jossain vaiheessa. 

Jokainen päättää ihan itse, mistä niitä neuvoja haluaa. Eikä se ettei ota niitä isovanhemmilta tarkoita, etteikö niitä ottaisi neuvolasta, lastenlääkäriltä, muilta vanhemmilta, kasvatusammattilaisilta, ravitsemusterapeuteilta jne.

No niin päättää. Ja ammattilaisetkaan ei ole aina kartalla. Ihan turhaan saat odottaa toimivia ohjeita neuvolasta esim nepsylapsen vanhempana. Ei niitä toimivia neuvoja tule.

Näistä kommenteista vaan paistaa läpi se, että isovanhemman neuvot ei kelpaa, piste. Vaikka esim luonne ja temperamentti ja vaikka se nepsyys voi olla sellaisia, jotka periytyy, ja isovanhempi oikeasti jo ehkä tietää, mitä on tulossa. Tietää miten lapsen isä / äiti saman ikäisenä toimi ja mikä siihen lopulta auttoi.

Mutta täällä on ohjeeksi annettu jopa haistattelua ja välien katkaisua. Siinäpä sitten hyviä neuvoja seurattavaksi? Lapselle se isovanhempi on joku päivä (jos on normaali, terve ihminen...) ihan todella tärkeä. Mutta viis lapsesta tai lapsen edusta mummoon ja mummolaan? Ehei. Nyt onkin kyse vanhemman herkästä egosta.

Ei kaikki isovanhemmat ole tyhmiä. Jonkun isovanhempi saattaa ollakin se kasvatusammattilainen, jonka neuvoissa saattaa olla kullanarvoista tietoa mukana. Ja minä en ole isovanhempi, edelleenkään. En vaan käsitä tuollaista asennetta että jos joku ihminen vähän ärsyttää, niin siihen ollaan laittamassa välejä poikki. 

Tuntui kamalalta, kun naapuri neuvoi pihalla minunkin kuullen miniäänsä, miten vauvoja hoidetaan ja sanoi vielä tuoreelle äidille, että et sinä kyllä tule selviämään, kun et tuotakaan asiaa osaa. Minä sanoin tälle äidille vain, että kyllä sinä osaat, ja hän kiitti tästä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Kaiken huippu oli että surivat toisen lapsemme syntymää niin paljon että sen jälkeen aivan tosissaan tulivat ehdottamaan että he adoptoisivat esikoisemme. Ettei esikoisen tarvitse kärsiä vauvasta vaan saisi olla ainokainen ja saada kaiken huomion. Ja olivat siis oikeasti tosissaan. Ehdotus oli niin käsittämätön että menin sanattomaksi.

Neuvominen ym loppui kun emme enää vastanneet siihen mitään ja teimme tietysti kuten halusimme. Kaikessa. Ja esikoinen pysyi ihan meillä omassa kodissaan 😅

Siis oikeesti, tämä melkein sama tapahtui meille. Adoptiosta ei puhuttu, mutta...

Kun mummolle kerrottiin kuopuksesen tulosta, meitä onniteltiin sanoin "miksi nyt toisen teette kun ette yhdenkään kanssa pärjää". En tiennyt, että me emme esikoisen kanssa pärjää? Hyvin nukkuva ja neuvolan käppyröiden mukaan kasvava iloinen lapsi  

Kun kuopus syntyi, mummo julisti, että mä en mitenkään pärjää pärjää yksin kahden pienen kanssa. Ratkaisu on, että mies vie joka aamu esikoisen mummon hoitoon mennessään töihin ja on siellä kunnes mies hakee, eli n 10 h/päivä. Viikonloput menis myös mummolassa. Esikoinen oli 1,5 vuotta. Mummolassa oli tuolloin järjiltään oleva rakki ja nopeasti etenevää sairautta poteva puoliso. Sinne vielä taapero? Tuossa mummolassa ei ole kumpikaan lapsista ollut hoidettavana minuuttiakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siel

Mulla on jo aikuinen nepsylapsi, tipahti kaikkien turvaverkkojen läpi aikana, jolloin oireita ei tunnistettu eikä osattu tukea. Meillä jouduttiin kotona oikeasti kokeilemaan milloin mitäkin, mikä toimisi, ja lapsen kasvettua opiskelijaksi ja päästyä tukitoimien piiriin selvisi ihan sattumalta, että kokeilut ovat olleet niitä, mitä ammattilaisetkin ovat todenneet toimiviksi. Toki helpommalla oltaisiin päästy, jos olisin lukenut jotain erityislapsen kasvatuksesta, netti ei ollut mikään kaiken tiedon lähde vielä silloin, mutta meni se vaistonvaraisestikin aika hyvin. Lapsi on itsenäinen, työssäkäyvä,  elämässään onnellinen. Neuvolasta ei tosiaan ollut mitään hyötyä, en tiedä olisiko peruskoulusta ollut, jos olisi jäänyt oireineen johonkin haaviin. Tässä meidän taiteilijasuvussa on niin monenlaisia persoonia, että kaikilla olisi nykyään diagnoosi.

Mieheni äiti oli mieheni ja minun vauvan synnyttyä usein neuvomassa minua, oikein mielin kielin tuputti ns. hyvää tarkoittaen niitä neuvojaan (nekin ns. sadan vuoden takaa kuten täällä joku jo kuvasi). Neuvoi aina vain minua ja vain kun mies ei ollut paikalla. No, kiitin kohteliaasti neuvoista, selitin että nykyään näistä asioista ajatellaan eri tavalla ja me toimimme neuvolan ohjeiden mukaan. Eli en noudattanut hänen neuvoja. Sitten kävi ilmi, että hän haukkuu miehelle minua kun en suostu noudattamaan hänen neuvoja. Kuulin vahingossa tällaisen keskustelun heidän välillä ja sen jälkeen mies myönsi, että äitinsä myös soittelee hänelle ja haukkuu minun äitiyttä. Mitään en kuulemma osaa ja missään en äitinä pärjää. Oli vannottanut miestä, että pitää asian salaisuutena eikä kerro minulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siel

Mun lapsen mummo ei ole juurikaan hoitanut omia lapsiaan, hoidatti lapsensa omalla äidillään. Vieläpä ylpeilee saavutuksellaan. Mun lasten syntyessä luuli, että tämä kierre jatkuu, että mummo hoitaa, kun on "suvun tapa". Harmillisesti mummon näkökulmasta haluan itse hoitaa lapseni ja haistatin pskan tälle tavalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni ei antanut koskaan lastensa tulla meille kylään, eristi perheen jollakin ihmeen lailla. En tunne sukulaisiani koska tämä eristäytyminen on joka perheesnjäseneä meidän suvussa.Ostanut vuoisen aikana ihania ahjoja ja tarjonnut perheen ulos syömään, iso suku. Harvoin minua tarjotaan mihinkään juhliin. 

Minkä takia , olen kunnon ihminen, en saanut tavata heidän lapsiaan? Omia ei ole. 

Äkää laittako rajoja isovanhemmille vaan sopikaa milloin he voivat tulla kylään etukäteen. Minusta on surulista eristää apset näin. Olet varmaan nainen joka ei halua miehen vanhempien läheisyyttä.Ois kiva saada vastaus tähän kumman vanhemmista on kysysmys. 

Käytkö täysillä?

Nyt kelpaan perheelle ja lapset , nuoret käyvät säännöllisesti kylässä. Ihan täysillä käyn.

Sä voit testamentata rahasi ihan kenelle haluat. Mitkään lakiosat ei koske omaisuuttasi, jos sinulla ei itselläsi ole rintaperillisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äiti oli mieheni ja minun vauvan synnyttyä usein neuvomassa minua, oikein mielin kielin tuputti ns. hyvää tarkoittaen niitä neuvojaan (nekin ns. sadan vuoden takaa kuten täällä joku jo kuvasi). Neuvoi aina vain minua ja vain kun mies ei ollut paikalla. No, kiitin kohteliaasti neuvoista, selitin että nykyään näistä asioista ajatellaan eri tavalla ja me toimimme neuvolan ohjeiden mukaan. Eli en noudattanut hänen neuvoja. Sitten kävi ilmi, että hän haukkuu miehelle minua kun en suostu noudattamaan hänen neuvoja. Kuulin vahingossa tällaisen keskustelun heidän välillä ja sen jälkeen mies myönsi, että äitinsä myös soittelee hänelle ja haukkuu minun äitiyttä. Mitään en kuulemma osaa ja missään en äitinä pärjää. Oli vannottanut miestä, että pitää asian salaisuutena eikä kerro minulle. 

Ja sun miehesi osallistui tuollaisiin keskusteluihin? Etkä ole edes ottanut eroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siel

Eli hymyillen alustua isovanhempien kynnysmatoksi, niin kaikki on hyvin?

Ihan ensimmäisestä erimielisyydestä tuskin pistetään välejä poikki. Se on sille välien katkaisijallekin henkisesti pitkä prosessi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean monta ihmistä täällä (vai pari ... ) jotka härkäpäisesti tietävät itse, myös ilman kokemusta eli ensimmäisen lapsensa kanssa, miten lapsi hoidetaan alusta loppuun.

Voi niillä isovanhemmilla olla jotain hyviäkin neuvoja. Ja voi olla ihan vääriäkin neuvoja.

Usein etenkin ensimmäisen lapsen kanssa ne uudet vanhemmat on hyvin mustavalkoisia.  Ja stressaavat siksi aivan turhaan. Suurin osa asioista on sellaisia, ettei tarvitse stressata. Suuri osa asioista on myös sellaisia, ettei voi etukäteen päättää että me tehdään sitten näin - jos vauva onkin aivan toisenlainen. Esim on päätetty, että nukkuu aina päiväunet ulkona - jos ei nukukaan kuin sylissä tai kantoliinassa.

Isovanhempi on jo oppinut pyöristämään kulmia. Ja ei, en ole itse isovanhempi. Omat lapset on teinejä. Ja kasvattaminen on vaikeaa. Ehkä kaikkia neuvoja ei kannata suodattaa pois, saattaa siel

Se vanhempi päättää keneltä niitä neuvoja ottaa. Tämä on se lähtökohta.

Tämä ei inttämällä, tuputtamalla ja nälvimällä muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat neuvoista vaarin. Sanot joo hyvä tehdään. Lopulta teette, niin kuin teille sopii. Kaikki joutuvat neuvoja kuulemaan. Maan tapa, mutta kun ne lapsien hoito ohjeet uusiutuva, joka sukupolvella. Vältät näin mielipahat puolin ja toisin. Vauvaa ei tarvitse hoitaa kuin vanhemmat. Leikki ikäinen voi jo joitain tunteja olla hoidossakin. 

En todellakaan lähtisi tälle linjalle, koska niitä ohjeita saa kuunnella sitten maailman loppuun saakka. Sanoisin vaan, että kiitos neuvosta, mutta kyse on meidän lapsestamme ja hoidamme hänet miten itse parhaaksi näemme. Muistuttaisin myös, että maailma ja vauvanhoito-ohjeet on muuttuneet vuosikymmenien saatossa.

Ei tarvitse olla tyly ja tiukka ja korostaa omaa tahtoa, vaan kannattaa vain  korostaa hyväksi todettua nykytapaa. Voi vedota vaikkapa neuvolan ohjeisiin. Näin ei synny tahatonta vertailua ka toisen mitätöintiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äiti oli mieheni ja minun vauvan synnyttyä usein neuvomassa minua, oikein mielin kielin tuputti ns. hyvää tarkoittaen niitä neuvojaan (nekin ns. sadan vuoden takaa kuten täällä joku jo kuvasi). Neuvoi aina vain minua ja vain kun mies ei ollut paikalla. No, kiitin kohteliaasti neuvoista, selitin että nykyään näistä asioista ajatellaan eri tavalla ja me toimimme neuvolan ohjeiden mukaan. Eli en noudattanut hänen neuvoja. Sitten kävi ilmi, että hän haukkuu miehelle minua kun en suostu noudattamaan hänen neuvoja. Kuulin vahingossa tällaisen keskustelun heidän välillä ja sen jälkeen mies myönsi, että äitinsä myös soittelee hänelle ja haukkuu minun äitiyttä. Mitään en kuulemma osaa ja missään en äitinä pärjää. Oli vannottanut miestä, että pitää asian salaisuutena eikä kerro minulle. 

Ja sun miehesi osallistui tuollaisiin keskusteluihin? Etkä ole edes otta

Mulla oli sama tilanne. Anoppihan kävi näitä neuvojaan (ja solvauksia) jakamassa minulle vain silloin, kun mieheni oli töissä. Ei ollut mies kuulemassa. Jos paikalla oli todistajia, anopoi osasi käyttäytyä normaalisti. Mä tyhmänä en kertonut miehelle, kun en halunnut häntä asialla vaivata.

Jälkikäteen ajateltuna, tämä oli virhe. Nykyään en jää sekunniksikaan kahdestaan anopin kanssaan. Ei myöskään lapset. Mies haluaa pitää näön vuoksi jonkinlaiset välit äitiinsä, kun muut sisarukset eivät äitinsä kanssa ole tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat neuvoista vaarin. Sanot joo hyvä tehdään. Lopulta teette, niin kuin teille sopii. Kaikki joutuvat neuvoja kuulemaan. Maan tapa, mutta kun ne lapsien hoito ohjeet uusiutuva, joka sukupolvella. Vältät näin mielipahat puolin ja toisin. Vauvaa ei tarvitse hoitaa kuin vanhemmat. Leikki ikäinen voi jo joitain tunteja olla hoidossakin. 

En todellakaan lähtisi tälle linjalle, koska niitä ohjeita saa kuunnella sitten maailman loppuun saakka. Sanoisin vaan, että kiitos neuvosta, mutta kyse on meidän lapsestamme ja hoidamme hänet miten itse parhaaksi näemme. Muistuttaisin myös, että maailma ja vauvanhoito-ohjeet on muuttuneet vuosikymmenien saatossa.

Ei tarvitse olla tyly ja tiukka ja korostaa omaa tahtoa, vaan kannattaa vain  korostaa hyväksi todettua nykytapaa. Voi vedota vaikkapa neuvolan ohjeisiin. Nä

Kun ei siitä pidä alkaa keskustella ollenkaan. Kun ei se kuulu sille isovanhemmalle!

Tässä hauska tarina siitä, kuinka mummokin voi tietää asioita: Olin saanut kolmannen lapseni. Poika köllötti häkkisängyssään kyljelle tuettuna rauhallisessa unessa. Oli nukkunut jo hyvän aikaa. Äitini oli kylässä ja kysäisi yhtäkkiä, olenko käynyt kääntämässä vauvan. En ollut ikinä, ikinä kääntänyt nukkuvaa vauvaa. En sanonut mitään, vaan menin ja käänsin vauvan toiselle kyljelle. Huomasin, että korva ja poski olivat ihan punertavat painumisesta. Tulin takaisin kahvipöytään ja sanoin, että nyt on käännetty. Äitini totesi siihen, että näinhän ne nukkuvat paljon pidempään. Siitä lähtien käänsin vauvaa niin kauan kuin hän itse oppi kääntymään. Äitini oli vanha kätilö, mutta yleensä ei koskaan tuputtanut neuvojaan. Sattui vain kysäisemään tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otat neuvoista vaarin. Sanot joo hyvä tehdään. Lopulta teette, niin kuin teille sopii. Kaikki joutuvat neuvoja kuulemaan. Maan tapa, mutta kun ne lapsien hoito ohjeet uusiutuva, joka sukupolvella. Vältät näin mielipahat puolin ja toisin. Vauvaa ei tarvitse hoitaa kuin vanhemmat. Leikki ikäinen voi jo joitain tunteja olla hoidossakin. 

En todellakaan lähtisi tälle linjalle, koska niitä ohjeita saa kuunnella sitten maailman loppuun saakka. Sanoisin vaan, että kiitos neuvosta, mutta kyse on meidän lapsestamme ja hoidamme hänet miten itse parhaaksi näemme. Muistuttaisin myös, että maailma ja vauvanhoito-ohjeet on muuttuneet vuosikymmenien saatossa.

Ei tarvitse olla tyly ja tiukka ja korostaa omaa tahtoa, vaan kannattaa vain  korostaa hyväksi todettua nykytapaa. Voi vedota vaikkapa neuvolan ohjeisiin. Nä

Jaa. Mun anoppi tietää asiat paremmin kuin koko maan neuvolahenkilökunta, ihan turha moiseen vedota. Ystävällisyys on tuollaisten kanssa suurin virhe. 

Vaikka esim luonne ja temperamentti ja vaikka se nepsyys voi olla sellaisia, jotka periytyy, ja isovanhempi oikeasti jo ehkä tietää, mitä on tulossa. Tietää miten lapsen isä / äiti saman ikäisenä toimi ja mikä siihen lopulta auttoi.

---

Voi myös puuttua taju siitä, että lapsenlapsi on ihan oma itsensä eikä klooni omasta lapsesta. Esim mun mies oli lapsena autoista kiinnostunut, mun poikaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei mene millään perille. Tosi raskasta.