Keräilijä tai hamstraaja.
Moi,
Yritän pitää tämän lyhyenä. Puolisoni ei ole varsinainen hamstraaja, mutta kerälijä on. Rikkinäinen tavara säilytetään, jos sillä on tunnearvo, esimerkiksi saatu lahjaksi. Yksi esimerkki, lahjaksi saatu lasipurkki, jossa sisällä kuivattuja sieniä, saatu noin 20 vuotta sitten.
Paljon tavaraa, jota voi tarvita, 10-20 vuotta vanhaa.
Ostin pyykkikorin, tällähetkellä se on muovinkierrätys tarkoituksessa. Ruokamuovipakkaukset pestään pesuaineella ja lämpimällä vedellä.
Kun ostetaan uutta, vanhaa ei sillä korvata, vaan myös huono/rikkinäinen säästetään, jos sattuis tarvii.
Talo ei ole hirveässä kunnossa, mutta siivoaminen on vaikeata tavaran määrän takia. Minua ei suoraan sanoen enää siivoaminen edes kiinnosta em. seikoista johtuen.
Kyseessä ei ole äärimmäinen milenhäiriö, vaimoni on tämän ongelman opetellut.
Rakentamani kiinteistö ei ole minulle koti, vaan pelkkä talo, jossa katsoa töllöä ja nukkua.
Joo minun pitäisi tehdä korjaus asiaan, sanoo keittiöpsykologit. Vanhaa on.
Yhdessä ollaan oltu noin 30 vuotta, naimisissa 2004 lähtien.
Saa heittää ohjeistusta ja lokaa.
Ystävällisesti,
Mika Petri
Kommentit (92)
Meillä on taas se ongelma että mies keräilee tavaraa joka ei ole roskaa (mm musiikki, kirjat) mutta sitä on liikaa.
Oma työhuone ja koko kellari on täynnä näitä. Olen yrittänyt saada hänet vähentämään kokoelmiaan mutta vaikeaa se on. Mutta kun kokoelma.
Eipä tässä mitään voi, lapsille jää miljoona kiloa hyvää luettavaa ja kuunneltavaa🙄
Pelkästään siivoaminen ei ratkaise ongelmaa, vaan voi jopa pahentaa sitä, koska tavaroiden katoaminen aiheuttaa ahdistusta.
Pari- ja perheterapia on tarpeen, koska parisuhdedynamiikka häiriintyy psyykkisissä sairauksissa. Lapset joutuvat vanhempiensa ongelmien ratkojiksi ja ikätasoaan vastaamattomaan rooliin, jos asuvat vielä kotona. Perheenjäsenten huomioiminen on todella tärkeää, koska he kärsivät tästä ehkä enemmänkin kuin hamstraaja itse. Hänelle keräily on keino hallita omia tunteita ja samalla perheen ilmapiiriä. Lopulta keräilypakko hallitsee kaikkia ihmissuhteita, jos hoitoa ei saada.
"Joissakin tuotteissa takuulapussa lukee, että loota pitää säilyttää takuuajan. "
Kuulostaa hamsterin selitykseltä. Ei tuollaista ole olemassa, mutta selitys kyllä löytyy jokaiselle asialle ja ne selitykset ovat pitkiä ja polveilevia! Ranskassa ja Italiassa kyllä ainakin säilötään kaikki laatikot juu. Ja minähän kyllä istutan näihin purkkeihin vielä kasveja joku päivä ja entäpä kahvinporot, ne ainakin kannattaa kukkamultaa varten säilyttää.
En enää itse mene tuon hamsterin luo muuta kuin heittämään tavarat roskiin ja äkkiä ulos eli kyllähän tää ihmissuhteet tuhoaa ihan täysin. En voi kestää enää ollenkaan tätä ihmistä, vaikka tajuankin, että on sairas. Niinpaljon kaikkea kakkaa joutunut sietämään ettei enää jaksa.
Tuttavan koti on pieni talo ja täynnä tavaraa. Nyt viimeisimpänä oli hankkinut kolme papukaijaa jotka ovat talossa vapaana. Paskovat siellä ties minne.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään siivoaminen ei ratkaise ongelmaa, vaan voi jopa pahentaa sitä, koska tavaroiden katoaminen aiheuttaa ahdistusta.
Pari- ja perheterapia on tarpeen, koska parisuhdedynamiikka häiriintyy psyykkisissä sairauksissa. Lapset joutuvat vanhempiensa ongelmien ratkojiksi ja ikätasoaan vastaamattomaan rooliin, jos asuvat vielä kotona. Perheenjäsenten huomioiminen on todella tärkeää, koska he kärsivät tästä ehkä enemmänkin kuin hamstraaja itse. Hänelle keräily on keino hallita omia tunteita ja samalla perheen ilmapiiriä. Lopulta keräilypakko hallitsee kaikkia ihmissuhteita, jos hoitoa ei saada.
Pitää muuten paikkansa täysin, hyvä viesti. En oikein usko, että hamsteri yhtään kärsii jutuistaan, vaan ongelma on vain ne muut perheenjäsenet, jotka estävät häntä. Ja onhan se aika järeä ase tuollainen määrä roskaa, jota lapset ja puolisot joutuvat kantamaan ulos draamailun saattelemana. Kun ei ole muita kohtaan empatiaa niin ei ole. Pääasia on minä itse ja minun romut, anteeksi purkaukseni, mutta näin ainakin meidän hamsterilla. Ehkä kaikilla ongelma ei ole yhtä paha.
Vierailija kirjoitti:
Odota että hän lähtee reissuun ja heitä kaikki typerä törky roskiin, kuten esimerkkinä nuo kerätyt muovit ja purkit.
Sitten hänen palattuaan siistiin taloon selität, että etkö tajua ettei tuollainen varastointi ole tervettä ja näytä vaikka pari jaksoa himohamstraajat -ohjelmaa.
Siivoaminen ei paranna sairautta. Voi jopa pahentaa.
"Hienoa! Kiva kun joku on löytänyt rakentavan ratkaisun ongelmalle. Tsemppiä!"
Mitäs rakentavaa siinä on, että puoliso siivoaa hamstraajan romuja pois, eikös se ole päinvastoin se ihan normaali tilanne kaikilla hamstereilla, kun eivät suostu omasta toiminnastaan minkäänlaista vastuuta kantamaan? Siis jos eivät ole missään hoidoissa, niin noinhan se just menee, että muut siivoavat.

Onhan se hyvä että jotain tapahtuu. Hamstraaja on tietoinen että hänellä on ongelma (tärkeää!!). Suostuu siivoukseen. Talo tyhjenee. Niin ja keskusteluyhteys pysyy.
"jos sattuis tarvii". Tunnistan ongelman.
Neuvo: Varastoikaa kaikki nämä tavarat omaan paikkaansa erilleen muista. Muutaman vuoden päästä voitte käydä ne uudelleen läpi ja todeta, että eipä näitä ole tarvittu eikä enää koskaan tarvita mihinkään.
Tämä toimii meillä huonosti, mutta se ei tarkoita, etteikö se voisi toimia teillä!
Vierailija kirjoitti:
"Joissakin tuotteissa takuulapussa lukee, että loota pitää säilyttää takuuajan. "
Kuulostaa hamsterin selitykseltä. Ei tuollaista ole olemassa, mutta selitys kyllä löytyy jokaiselle asialle ja ne selitykset ovat pitkiä ja polveilevia! Ranskassa ja Italiassa kyllä ainakin säilötään kaikki laatikot juu. Ja minähän kyllä istutan näihin purkkeihin vielä kasveja joku päivä ja entäpä kahvinporot, ne ainakin kannattaa kukkamultaa varten säilyttää.
En enää itse mene tuon hamsterin luo muuta kuin heittämään tavarat roskiin ja äkkiä ulos eli kyllähän tää ihmissuhteet tuhoaa ihan täysin. En voi kestää enää ollenkaan tätä ihmistä, vaikka tajuankin, että on sairas. Niinpaljon kaikkea kakkaa joutunut sietämään ettei enää jaksa.
Höpöhöpö. En ole hamsteri ja kirjoitin miten ottaa päähän niiden lootien parivuotinen säilöntä. Takuulapussa lukee niin ja jos joku tyyriimpi menee niin rikki takuuajalla eikä ole lootaa, eivät ota takasin edes korjautettavaksi tai kontrolloitavaksi. Mulle kävi juuri niin painepesurin kanssa ja jouduin ostamaan uuden kun en kerran itte osaa korjata. Haista sinä v ennenko haukut ihmistä hamstraajaksi.
Eroa, myy oma osuutesi ja muuta kaukomaille. Ota thaikkuhuora vaimoksi ja elätä suku. Onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hienoa! Kiva kun joku on löytänyt rakentavan ratkaisun ongelmalle. Tsemppiä!"
Mitäs rakentavaa siinä on, että puoliso siivoaa hamstraajan romuja pois, eikös se ole päinvastoin se ihan normaali tilanne kaikilla hamstereilla, kun eivät suostu omasta toiminnastaan minkäänlaista vastuuta kantamaan? Siis jos eivät ole missään hoidoissa, niin noinhan se just menee, että muut siivoavat.
Onhan se hyvä että jotain tapahtuu. Hamstraaja on tietoinen että hänellä on ongelma (tärkeää!!). Suostuu siivoukseen. Talo tyhjenee. Niin ja keskusteluyhteys pysyy.
No minusta se ei ole hyvä, että suostuu muun tekemään siivoukseen, koska sitähän koko hamsteriongelma on, että muut siivoavat ja maanittelevat ja tämä hamsteri armollisesti suostuu tai ei suostu. Keskusteluyhteys olisi normaali, jos siinä olisi huomioitu muitakin kuin hamsteri itse ja jos siinä olisi jotain muutakin kuin hamsterin omia asioita. Hamsterin mielestä tilanne on hyvä jos häntä huomioidaan ja hänen tavaransa säilyvät ja jokaisesta jugurttipurkista käydään neuvottelut, onhan se jotain, että jotain voi heittää pois, mutta itse näen tuollaisen kaikkea muuta kuin normaalina ihmissuhteena ja perhe-elämänä. Olen siis nähnyt tämän lasten ja lastenlasten kannalta. Normaali ihmissuhdehan on sellainen, joka on vastavuoroinen eikä sellainen, jossa vain toista ymmärretään. Sori mutta näen sen epäterveenä, jos mies siivoaa hamsterin romuja vuodesta toiseen neuvotellen. Toisaalta ymmärrän, jos pariskunnalla on lapsia, että myös pelätään mitä hamsteri tekee heidän suhteensa, jos puoliso asettuu poikkiteloin hamsterin elämäntapaan nähden. Koska hamsterit eivät oman kokemukseni perusteella todella ole mitään päivänsäteitä ja tuossa tv-ohjelmassa eivät myöskään olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Joissakin tuotteissa takuulapussa lukee, että loota pitää säilyttää takuuajan. "
Kuulostaa hamsterin selitykseltä. Ei tuollaista ole olemassa, mutta selitys kyllä löytyy jokaiselle asialle ja ne selitykset ovat pitkiä ja polveilevia! Ranskassa ja Italiassa kyllä ainakin säilötään kaikki laatikot juu. Ja minähän kyllä istutan näihin purkkeihin vielä kasveja joku päivä ja entäpä kahvinporot, ne ainakin kannattaa kukkamultaa varten säilyttää.
En enää itse mene tuon hamsterin luo muuta kuin heittämään tavarat roskiin ja äkkiä ulos eli kyllähän tää ihmissuhteet tuhoaa ihan täysin. En voi kestää enää ollenkaan tätä ihmistä, vaikka tajuankin, että on sairas. Niinpaljon kaikkea kakkaa joutunut sietämään ettei enää jaksa.
Höpöhöpö. En ole hamsteri ja kirjoitin miten ottaa päähän niiden lootien parivuotinen säilöntä. Takuulapussa
En ole sanonut sua hamsteriksi, mutta itse kyllä haistettelit minulle. Suomen laki ei velvoita säilyttämään laatikkkoa takuuajan, joten ihan huuhaata, jos siihen vedotaan.
Vaimo erilleen asumaan, jos ei suostu normaaliin asumiseen tai avioero.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on taas se ongelma että mies keräilee tavaraa joka ei ole roskaa (mm musiikki, kirjat) mutta sitä on liikaa.
Oma työhuone ja koko kellari on täynnä näitä. Olen yrittänyt saada hänet vähentämään kokoelmiaan mutta vaikeaa se on. Mutta kun kokoelma.
Eipä tässä mitään voi, lapsille jää miljoona kiloa hyvää luettavaa ja kuunneltavaa🙄
Keräilijä pitää ne tavarat järjestyksessä eikä keräile roskia kuten ap:n vaimo. Voi keräilykin tosin aiheuttaa tilanpuutetta ja rasitusta, meillä on edelleen liikaa kirjoja, vaikka muutama vuosi sitten heitettiin menemään paljon. Tietokirjallisuus pitäisi vielä käydä läpi. Välipohjassa on pieni notkahdus entisen kirjahyllyn paikan kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja, meille on pesiytynyt pahvilaatikkomies. Tiedän, että erilaisten harrastusvälineiden ja laitteiden alkuperäislaatikoiden hilloajia varsinkin miehissä jonkin verran on, mutta iän myötä se on alkanut meilläkin. Olen yrittänyt selvittää, miksi se tv:n tai tietokoneen tai *laita tähän mikä tahansa laite* alkuperäislaatikko pitää säilyttää, mutta en ole saanut vastausta. Ehkä vastausta ei varsinaisesti edes ole, ehkä ne laatikot vaan on jotenkin määrittelemättömällä tavalla arvokkaita. Lopputulos kuitenkin on, että meillä asutaan pyöreissä huoneissa, koska nurkat on laatikoita täynnä, ja aina on sotkuisen näköistä, koska vaatteetkin on pitkin sohvia ja tuoleja, koska kaappeihin on säilötty pahvilaatikoita. Onneksi sentään niitä ei ole aseteltu riviin kirjahyllyyn - sellaisenkin olen nähnyt: valaistussa kirjahyllyssä tyhjiä partavesi-, viina- ja ties mitä pahvirasioita riviss
Ja joidenkin tavaroiden jälleenmyyntiarvo on korkeampi kun on alkuperäinen ehjä pakkaus.
Vierailija kirjoitti:
"jos sattuis tarvii". Tunnistan ongelman.
Neuvo: Varastoikaa kaikki nämä tavarat omaan paikkaansa erilleen muista. Muutaman vuoden päästä voitte käydä ne uudelleen läpi ja todeta, että eipä näitä ole tarvittu eikä enää koskaan tarvita mihinkään.
Tämä toimii meillä huonosti, mutta se ei tarkoita, etteikö se voisi toimia teillä!
Joo, ei se aina toimi. Voi käydä niinkin, että kahden vuoden päästä kun käy tavaroita läpi, hamstraajalle tulee 'heureka'-fiilis, kun löytyikin niin paljon ihania asioita, joita itsellään on tallessa. Ei niistä voi luopua jatkossakaan.
Moni ei ymmärrä sitäkään, että vaikka he itse tavaroiden pois heittämisen jälkeen eivät niitä enää muista, jollekin toiselle jää kalvava tunne ja suru siitä, että heitti pois. Sen jälkeen on vielä vaikeampi hävittää lisää.
Materiaa ja tavaraa haalivat ja yli kaiken arvostavat paskat kannattaa jättää keskenään. Ovat iso ongelma tämän maailman mädännäisyyttä.
Hienoa! Kiva kun joku on löytänyt rakentavan ratkaisun ongelmalle. Tsemppiä!