Sosiaalisesti totaalisen kömpelönä ja epävarmana jäin nuorena tytöistä paitsi ja nykyäänkin
en saa mitään kontaktia aikaiseksi vaikka mitenkä olisi yli 20 vuotta yrittänyt harjoitella ym. jolloin olen edelleen kokematon ja nykyään täysin katkeroitunut. Minulla on mielestäni täysi oikeus nuorempiin naisiin ja jokapäiväiseen seksiin koska olen jäännyt niin kauan paitsi siitä että pakko saada kiriä muita kiinni jotka harrastaneet seksiä ja ollut suhteita jo ylä-asteikäisestä asti. Oman ikäiset naiset ovat lähes kaikki saanneet lapsia, viettäneet niin kuluttavaa elämää että se näkyy naamassa ja alkaa kiinnostus seksiin lopahtaa täysin kun alkaa keho olla sitä mieltä ettei sitä enää tarvitse jolloin nuoremmat ainoa vaihtoehto jos seksiä haluaa vielä saada ja paljon.
Kommentit (43)
Tämä on hyvin silmiä avaava kokemus kun menee vessaan sen jälkeen kun nainen on ollut siellä kakalla niin huomaa, että samanlaisia ihmisiä ne naisetkin on ja samanlaista kakkaa niiltäkin tulee vaikka olisi kuinka prinsessan naama. Silsi toisekseen, seksi on ihan yliarvostettua puuhaa, elämässä on paljon muutakin kuin limainen vako, ei se nyt mitään niin ihmeellistä ole että siitä pitäisi katkeroitua vaikka jäisi ilman. Ymmärrän kyllä jos ap ei ole koskaan saanut niin kielletty hedelmä houkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo. No toi sun teksti on kyl niin katkeraa itsesääliä, ettei mitään rajaa. Jokainen voi muuttaa omaa käytöstään, jos haluaa. Helppoa se ei ole, mutta kyllä siihen jokainen pystyy.
Jos et pidä naisia edes ihmisinä, nii ei tuu onnistumaan. Suoralta kädeltä tuomitset kaikki naiset samaan lokeroon sun omien kokemusten perusteella. En usko, että oot kaikkia naisia Suomessa tavannut.
Laske rimaa, lopeta toi ajattelu et oot epäonnistunut ihminen ja kohti uusia pettymyksiä. Et luultavasti tuu saamaan mitään 18v neitsyt porno mallia, joka on täydellinen ihmisenä. Ku sellasta ei oo.
Se on lopulta itsestään kiinni, että kuinka paljon haluat muutosta tehdä ja työstää omaa käytöstäsi.
Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin edelleen miksi muuttaa jos jokaisen neuvotaan olemaan oma itsensä?
En ole tavannut mutta miksi kaikki näyttävät olevan samasta muotista niin livenä kuin deittisovelluksissa ja ne jotka eroaa muista eroaa sitten ihan toiseen ääripäähän. Vaikea tavata jos suurin osa tyyliin istuu kotona tai ei käytä deittisovelluksia joten ketään ei tapaa missään.
Naiset ei koskaan laske rimaa niin miksi miesten pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole oma itsesi, avoin ja rehellinen.
En minäkään miehenä kiihotu Skodan jakopään ongelmista Oulun seudun kestopäällysteteillä mutta tunnen useita ajoneuvotekniikasta kiinnostuneita naisia.
Pitää vaan osata kuunnella mistä he pitävät.
Muista myös että lähtökohtaisesti ihmiset eivät ole kiinnostuneita toisistaan; paitsi maaseudulla asuvat.
Oma itsensä jos on niin silloin jääkin yksin, tämä yhteiskunta ja maailma on rakennettu niin että et voi olla oma erilainen itsesi koska se sotkee harmonian.
Kaikki ne vähäiset autoista kiinnostuneet naiset on jo varattu tai eivät vastaa lähestymisiin tai sitten ovat paljon nuorempia ajoneuvoalan opiskelijoita tai sillä aloittaneita. Kaikki vanhemmat autoista ennen kiinnostuneet naiset ovat lapsettuneita ja ainoa kiinnostus autoihin on enää se että miten saa lapset kyyti
Tunnen kaksikin sinkkunaista, jotka nimenomaan harrastavat autoilua. Nämä harrastavat klassikkoautoja ja ajeluttavat niitä säännöllisesti. Tunenn muuten vielä kolmamenkin, joka harrastaa driftingiä ja muita vastaavia rataralleja, vai miksi niitä ikinä sanotaankaan. Eli on niitä. Ehkä vain etsit väärästä paikasta autoilevia naisia.
Ja turhaan sä haikailet sellaiseen maailmaan missä teinit elää. Koita tajuta, että olet vanhempi ja päivitä harrastuksiasi sen suuntaan (ellet nyt nimenomaisesti juuri halua harrastaa teinien tyylistä elämää).
Jokaiselle löytyy kavereita, vaikka miten kokisi, että on erilainen maailmankuva.
Minä itse olen sober ja ikäpolveni edustajat eivät juurikaan sitä ole. En myöskään halua seurustella ei-soberin kanssa, koska en osa anähdä päihteitä käyttävää ihmistä tasapainoisena, vana koen hänet vähän samaan tapaan kuin lapset, että ovat vielä kovin keskenkasvuisia kypsän sielun sijaan. Ikäisissäni ei-soberit ovat enimmäksee uskovaisia, jotka eivät myöskään kiinnosta minua. Olen myös kiinnostunut henkisistä maailmoista, mutta en lainkaan siinä mielessä miten henkiset ihmiset yleensä henkisyyttä harjoittavat (en avaa tätä nyt enempää, koska muuten kirjoitus pitenee liikaa eikä tässä pointtina olekaan avata kaikkia käsitteitä, vaan kertoa sinulle miten tärkeää on alkaa etsimään ja uskoa, että kyllä löytyy jokaiselle tien kulkijalle omia samanlaisia kavereita). Olen myös akateeminen ja älykkyysosamääräni on tutkitusti keskimääräistä korkeampi, joka myös rajaa kumppaniehdokkaita. Kaikenlaisia (muitakin) syitä minullakin olisi siihen että kokisin että kun muita samanlaisia ei vaan löydy, mutta kyllä niitä löytyy, kun alkaa etsiä ilman erillisiä itsen luomia esteitä (joista se yksi on itsesäälissä rypeminen ja itselleen uskottelu, että kun ei vaan löydy!).
Kaikista vaikein askel on ensin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja sitten huomaa miten se avasikin ovia ja niiden takana oli samanlaisia ihmisiä.
"Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin edelleen miksi muuttaa jos jokaisen neuvotaan olemaan oma itsensä?"
Ei sinua pyydetä muuttamaan _itseäsi_, vaan sellaisia toimintapoja, jotka estävät sinua tapaamasta toisia ihmisiä/naisia _omana itsenäsi_. Ne toimintatavat ja ajatusvääristymät eivät ole _oma itsesi_, ne ovat mielesi vääristymiä, eräänlaisia mielen harhoja.
Se, että olet aistiherkkä, on oman itsesi olemuspuoli, kyllä. Mutta se, mitä teet aistiherkkyydelläsi ja miten valitset siihen suhtaua ei ole oma itsesi sen enempää kuin se, että valitset tänään laittaa mustat housut, vaikka voisit laittaa sinisetkin. Jos ja kun olet kokenut, että aistiherkkyytesi estää sinua menemästä ravintolaan, jossa on paljo aistiärsykkeitä ja kovaa musiikkia, niin sitten et mene sellaisiin ravintoloihin. Etsist ihmiskontakteja sitten muualta.
Se, että sinua hirvittää,kun naiset tykkää olla kotona, eikä käy ravintoloissa, niin sittn alat etsiä niitä naisia heidän kodeistaan! JA ihn varuilta, kun olen nähnyt miten väärin haluat ymmärtää, tai ymmärrät, ihmisten sinulle kirjoittaat viestit, niin tämä ei tarkoita sitä, että menet soittelemaan randomisti naisten ovikelloja ja tunkeutuaan sisään, vaan vaikka sitä, että käytät pari päivää aikaa kirjoittaaksei itsestäsi jonkun edustavan kuvauksen jollekin nettideittisivulle ja annat naisille aikaa löytää sinut. Ei haittaa yhtään, jos kirjoitat sinne olevasi aistiherkkä ja että sen vuoksi et ravintoloissa viihdy, mutta se voi muodostua esteeksi, jos tekstisi on täynnä samanlaista ruikutusta kuin tässä ketjussa. Hyväksy omat rajoitteesi. Ne ovat samalla sekä hidaste, mutta voivat tuoda mukanaan myös paljon positiivista.
Kaikkien naisten ei tarvitse kiinnostua sinusta, yksikin riittää. Sinä löydät hänet, jos lähdet etsimään ja annat hänelle tilaa tutustua sinuun ilman noita valmiiksi ajateltua "noeisekummiskaantykkäämiksiedesyrittäisin" oman mielen esteitä. Naiset voi sanoa "ei" monest eri syystä, se on syytä muistaa, kun saa pakkeja.
Ja jos kärsit poikuudestasi ja kontaktimattomuudesta naisiin, niin tee kuten tuolla joku aiemmin sinulle jo ehdotti: mene käymään prostiuoidulla. Sitten yksi iso este on ohitettu ja käty läpi. Et olisi heille ensimmäinen poikuuden menettänyt mies. Etkä varmasti vanhinkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin edelleen miksi muuttaa jos jokaisen neuvotaan olemaan oma itsensä?"
Ei sinua pyydetä muuttamaan _itseäsi_, vaan sellaisia toimintapoja, jotka estävät sinua tapaamasta toisia ihmisiä/naisia _omana itsenäsi_. Ne toimintatavat ja ajatusvääristymät eivät ole _oma itsesi_, ne ovat mielesi vääristymiä, eräänlaisia mielen harhoja.
Se, että olet aistiherkkä, on oman itsesi olemuspuoli, kyllä. Mutta se, mitä teet aistiherkkyydelläsi ja miten valitset siihen suhtaua ei ole oma itsesi sen enempää kuin se, että valitset tänään laittaa mustat housut, vaikka voisit laittaa sinisetkin. Jos ja kun olet kokenut, että aistiherkkyytesi estää sinua menemästä ravintolaan, jossa on paljo aistiärsykkeitä ja kovaa musiikkia, niin sitten et mene sellaisiin ravinto
Ravintolat on vähän sellaisia "mennäkkö vai ei mennä" paikkoja kun siellä olisi ihmisiä mutta ravintola ympäristönä on vähän sellainen etten siellä viihdy. Kovalla soivaa musiikkia sietää tiettyyn pisteeseen asti, bassoa ei juuri lainkaan mitä on melkein joka paikassa.
No olen koittanut deittisivustoja ja äppejä vuosia ja yrittänyt tehdä sellaisen profiilin niihin mikä kuvaa minua ja kertonut jotain itsestäni. Niissä siis ei ole mitään näitä ruikutuksia. No vaikkapa Tinder niin siinä on semmoinen että en tiedä onko minulla minkäänlaista näkyvyyttä, olen edelleen pihalla miten sen algorytmi toimii. Ja mitä minulle tulee näkyviin naisia niin aika moni menee ohi kun ei löydy oikein mitään yhteistä ja jos löytyy niin se kaatuu esim siihen jos toinen haluaa lapsia ja itse en, siinä ei oikein kompromisseja tehdä. Lukenut kyllä kaikki profiilit läpi etten pelkästään kuvia tuijota, kuvillakin tietysti aina jokin merkitys. Itsestä pyrkinyt ottamaan niin hyvät kuvat kuin mahdollista.
Muissa kuin Tinderissä on paljon hiljaisempaa menoa ollut.
Yhtä minä tässä olen etsimässä.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos kärsit poikuudestasi ja kontaktimattomuudesta naisiin, niin tee kuten tuolla joku aiemmin sinulle jo ehdotti: mene käymään prostiuoidulla. Sitten yksi iso este on ohitettu ja käty läpi. Et olisi heille ensimmäinen poikuuden menettänyt mies. Etkä varmasti vanhinkaan.
En minä osaa valehdella jos joku nainen vaikka kysyy suoraan oletko käynnyt maksullisissa ja monelle se on totaalinen turn-off ilmeisesti. Moni muu ehkä kertoisi että on ollut yhden illan juttu jos kysytään onko käynnyt maksullisissa mutta minä kun ei osaa valehdella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin edelleen miksi muuttaa jos jokaisen neuvotaan olemaan oma itsensä?"
Ei sinua pyydetä muuttamaan _itseäsi_, vaan sellaisia toimintapoja, jotka estävät sinua tapaamasta toisia ihmisiä/naisia _omana itsenäsi_. Ne toimintatavat ja ajatusvääristymät eivät ole _oma itsesi_, ne ovat mielesi vääristymiä, eräänlaisia mielen harhoja.
Se, että olet aistiherkkä, on oman itsesi olemuspuoli, kyllä. Mutta se, mitä teet aistiherkkyydelläsi ja miten valitset siihen suhtaua ei ole oma itsesi sen enempää kuin se, että valitset tänään laittaa mustat housut, vaikka voisit laittaa sinisetkin. Jos ja kun olet kokenut, että aistiherkkyytesi estää sinua menemästä ravintolaan, jossa on paljo aistiärsykkeitä ja kov
Niin. Se vain vie aikaa. Myös meiltä naisilta. Tinder on käsittääkseni enemmän lyhyiden suhteiden etismiseen, sillä lailla sen algoritmikin on säädetty. Muilla palstoilla on vähemmän ihmisiä ja se mitä olen kuullut, niin miehille enemmän maksullisia tarjoamassa itseään, joten miestin pitää ne ensin itse seuloa pois (ellei halua maksullista).
Sellaista se on nykyaikana, nettideittailu. Ei pidä laittaa odotuksia, ei edes sellaisia, etät kuukaudessa pitäisi löytää. Sinne vain pitää mennä ja hyväksyä, että aikaa voi kulua. Sillä aikaa voi keskittyä itsensä kehittämiseen. Sosiaalisia taitoja voi jokainen hioa, sekin ihminen, joka kokee, ettei tarvitse, että hän osaa. Kukaan ei ole siinä suhteessa täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole oma itsesi, avoin ja rehellinen.
En minäkään miehenä kiihotu Skodan jakopään ongelmista Oulun seudun kestopäällysteteillä mutta tunnen useita ajoneuvotekniikasta kiinnostuneita naisia.
Pitää vaan osata kuunnella mistä he pitävät.
Muista myös että lähtökohtaisesti ihmiset eivät ole kiinnostuneita toisistaan; paitsi maaseudulla asuvat.
Oma itsensä jos on niin silloin jääkin yksin, tämä yhteiskunta ja maailma on rakennettu niin että et voi olla oma erilainen itsesi koska se sotkee harmonian.
Kaikki ne vähäiset autoista kiinnostuneet naiset on jo varattu tai eivät vastaa lähestymisiin tai sitten ovat paljon nuorempia ajoneuvoalan opiskelijoita tai sillä aloittaneita. Kaikki vanhemmat autoista ennen kiinnostuneet naiset ovat lapsettuneita ja ainoa kiinnostu
Niin no pitäisi kai käydä enemmän kaikenlaissa autotapahtumissa jossa näkisi muitakin kuin pariskuntia joihin törmää kaikkialla, jotenkin en onnistu näkemään vapaita ihmisiä missään. Oulun seutu ja jakopääongelmat olivat kiehtova tapaus tosin en ole lukenut jatkuuko se vieläkin kun sehän johtui päällysteestä(?) joka murensi jakohihnat.
Mikä on teinien harrastus ja mikä ei. Itse pelaan, autot kiinnostaa ja muut koneet jne. Ovat kiinnostaneet nuoresta asti ja moni muukin aikuinen pelaa ja ajelee autoilla.
Minua ei koskaan alkoholi kiinnostanut mikä rajasi nuorena minun mahdollisuuksia valtavasti kun huomasivat etten ole kiinnostunut juomisesta niin minua ei enää kutsuttu mihinkään. Nämä samat henkilöt sitten nykyään ovat perheellisiä että silleen.
Mietin olisiko tänään pitänyt lähteä johonkin mutta tässä syönnyt ja on vähän niin ettei enää viitsi tosin jos olisi mennyt se olisi ollut jotain ravintolaa ja live-musiikkia.
Kävin yhdellä vähän isomman nuoremman artistin keikalla pari vuotta sitten huvikseni ja olihan se vähän sellaista että istui yksinään peläten muita siinä lähellä istuvia ihmisporukoita. Yritti olla rennosti mutta ei siitä tullut oikein mitään. Oli siellä ihmisiä nuoremmasta vanhempaan et ei pelkkää nuorisoa mutta siinä kun sivukorvalla kuunteli mitä muut puhui kun pakosti kuuli muiden keskustelut sen verran lähellä että tuli olo että ihan eri maailmassa elän kuin ne ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos kärsit poikuudestasi ja kontaktimattomuudesta naisiin, niin tee kuten tuolla joku aiemmin sinulle jo ehdotti: mene käymään prostiuoidulla. Sitten yksi iso este on ohitettu ja käty läpi. Et olisi heille ensimmäinen poikuuden menettänyt mies. Etkä varmasti vanhinkaan.
En minä osaa valehdella jos joku nainen vaikka kysyy suoraan oletko käynnyt maksullisissa ja monelle se on totaalinen turn-off ilmeisesti. Moni muu ehkä kertoisi että on ollut yhden illan juttu jos kysytään onko käynnyt maksullisissa mutta minä kun ei osaa valehdella.
No olisiko se kauheaa, jos heti alussa jää pois naisehdokas, joka ei halua miestä, joka on käynyt maksullisissa? Eikö olisi parempi, että asia tulee julki heti eikä sitten, kun on jo ehtinyt rakastua? MInulla oli kerran mies, jolle deal braker oli tatuoinnit ja lävistykset.
rehellisyys on aina hyvä asia miehessä. Voit kääntää sen eduksesi myös ja jos tuollainen kysymys tulee, niin voit aloittaa vastaamaan kertomalla tilanteesta, jossa kävit ja miten huolellsiesti etsit palveluntarjojajan josta voisit olla varma ettei mukana ole mitään olosuhteiden pakkoa, koska et haluaisi missään nimessä käyttää naisia hyväksi. Kerrot myös olevasi valmis keskustelemaan enemmänkin aiheesta ja korostat miten et ole nyt etsimässä mitään lyhyttä suhdetta, vaan nimenomaan löytämässä elämänkumppania.
Tia jotain tuollaista. Naiset pitävät rehellisyydestä, vaikka joku asia saattaisikin olla naiselle kauhistus. Se, että itse osaa avata asiaa ja perustella miksi ja mitä kaikkea siihen liittyi oikeasti voi olla juuri se asia, joka ratkaisee kaiken. Jos siten, että sinut jätetään, niin voit kunnioittaa naista sen suhteen. Hän ei vain sillä hetkellä ollut valmis kohtaamaan asiaa enempää. Joku toinen voi pyytää paria päivää pohdiskeluun, joku kolmas voi sanoa, että ei se haittaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin edelleen miksi muuttaa jos jokaisen neuvotaan olemaan oma itsensä?"
Ei sinua pyydetä muuttamaan _itseäsi_, vaan sellaisia toimintapoja, jotka estävät sinua tapaamasta toisia ihmisiä/naisia _omana itsenäsi_. Ne toimintatavat ja ajatusvääristymät eivät ole _oma itsesi_, ne ovat mielesi vääristymiä, eräänlaisia mielen harhoja.
Se, että olet aistiherkkä, on oman itsesi olemuspuoli, kyllä. Mutta se, mitä teet aistiherkkyydelläsi ja miten valitset siihen suhtaua ei ole oma itsesi sen enempää kuin se, että valitset tänään laittaa mustat housut, vaikka voisit laittaa sinisetkin. Jos ja kun olet kokenut, että aistiherkkyytesi estää sinua menemästä
Tinder voisi lakata sitten esittämästä muuta ja sanomalla "joo tämä on pelkkä irtopano-alusta" kun siellä on paljon elämänkumppania etsiviä jotka algorytmi työntää sivuun. Muilla palstoilla on noita juuri maksullisia, yhdellä deittisivustolla niin joku 5 viestiä tänä vuonna olen saannut ja kaikki maksullista seuraa tarjoavia.
No itse ollut treffisivustoilla tasan 20 vuotta. En sitten tiedä mitä tehnyt väärin jo silloin kun tehnyt profiilin ja laittanut kuvia sekä kirjoittanut esittelytekstin mutta edelleen lähtöviivalla. 20 vuotta sitten sai kyllä vastauksia viesteihin aika nopeasti mutta kun oli ja on edelleen sosiaalisesti kömpelö ei osannut viedä keskustelua ja yleensä toinen häipyi aika nopeasti. Nykypäivän nettideittailua kun vertaa 20 vuoden taakse ero on valtava. Silloin sivustojen tarkoitus oli kai edes jonkinlainen ihmisten saattaminen yhteen kun taas nykyään pidetään sivustoilla ja yritetään saada ihmiset maksamaan lisäominaisuuksista ilman mitään tarkoitusta että ihmiset löytäisi toisensa.
"Kävin yhdellä vähän isomman nuoremman artistin keikalla pari vuotta sitten huvikseni ja olihan se vähän sellaista että istui yksinään peläten muita siinä lähellä istuvia ihmisporukoita. Yritti olla rennosti mutta ei siitä tullut oikein mitään. Oli siellä ihmisiä nuoremmasta vanhempaan et ei pelkkää nuorisoa mutta siinä kun sivukorvalla kuunteli mitä muut puhui kun pakosti kuuli muiden keskustelut sen verran lähellä että tuli olo että ihan eri maailmassa elän kuin ne ihmiset."
Nuo tilanteet hoituu siten, että musiikin tahdissa tanssimisen/huojumisen/laulamisen aikana luo katsekontakteja yleisössä olevien ihmsiten silmiin ja hymyilee hiukan. Pelkästään siitä voi joku sitten tulla sinun luoksesi kyselemään,e ttä moikka, kukas olet, mistä tulet, tykkäätkö konsertista.Eikä tuossa ole vielä mitään romanttista, vaan ihmiset nyt vain tutustuvat toisiinsa noin. Joku voi kysyä oletko facessa, onko snulla instaa. Sekään ei tarkoita vielä romanttista kiinnsotusta, vaan sinuun vain luotiin kontakti ja halttaisiin lisätä somen ystävälistalle. some on tuossa mielessä ihan hyvä olla olemassa, vaikkei siitä tise pitäisikään. Minullakin on instatili, vaikkei se yhtään kiinnosta ja on tiktok tilikin, mutta vain instaan lisäilen ehkä kuvan kuukaudessa. ja vaikka olenkin nyt suhteessa, niin silti teen niin, koska minulla on somessa "ystäviä", joita en tapaa muualla kuin somessa.
joku päivä voi olla niin, että tapaankin. Siitä on sitten helpompi jatkaa tutustumista, kun tietää jotain toisen mielenkiinnonkohteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos kärsit poikuudestasi ja kontaktimattomuudesta naisiin, niin tee kuten tuolla joku aiemmin sinulle jo ehdotti: mene käymään prostiuoidulla. Sitten yksi iso este on ohitettu ja käty läpi. Et olisi heille ensimmäinen poikuuden menettänyt mies. Etkä varmasti vanhinkaan.
En minä osaa valehdella jos joku nainen vaikka kysyy suoraan oletko käynnyt maksullisissa ja monelle se on totaalinen turn-off ilmeisesti. Moni muu ehkä kertoisi että on ollut yhden illan juttu jos kysytään onko käynnyt maksullisissa mutta minä kun ei osaa valehdella.
No olisiko se kauheaa, jos heti alussa jää pois naisehdokas, joka ei halua miestä, joka on käynyt maksullisissa? Eikö olisi parempi, että asia tulee julki heti eikä sitten, kun on jo ehtinyt rakastua? MInulla oli kerran mies, jolle deal braker oli tatuoinnit
No jos tapaisi mukavan naisen jonka kanssa olisi paljon yhteistä ym. mutta ainoa asia mikä katkaisisi jutun olisi se että on käynnyt maksullisissa niin ottaisi se päähän.
Tietysti se miksen ole vielä käynnyt niin yksi on tautien pelko vaikka miten suojaisi ja sitten olisiko se pääkopalle hyvä juttu ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos kärsit poikuudestasi ja kontaktimattomuudesta naisiin, niin tee kuten tuolla joku aiemmin sinulle jo ehdotti: mene käymään prostiuoidulla. Sitten yksi iso este on ohitettu ja käty läpi. Et olisi heille ensimmäinen poikuuden menettänyt mies. Etkä varmasti vanhinkaan.
En minä osaa valehdella jos joku nainen vaikka kysyy suoraan oletko käynnyt maksullisissa ja monelle se on totaalinen turn-off ilmeisesti. Moni muu ehkä kertoisi että on ollut yhden illan juttu jos kysytään onko käynnyt maksullisissa mutta minä kun ei osaa valehdella.
No olisiko se kauheaa, jos heti alussa jää pois naisehdokas, joka ei halua miestä, joka on käynyt maksullisissa? Eikö olisi parempi, että asia tulee julki heti eikä sitten, kun on jo ehtinyt rakastua? MInul
Se sinun täytyy itse pohtia, että kestääkö pääsi sen. Mutta etukäteen et voi tietää naisten reaktioita asiaan. Monet asiantuntijat suosittelevat monelle kaltaisellesi miehelle käymään maksullisissa, koska silloin saa ainakin yhden taakan pois harteilta. Saat tietää miltä se tuntuu ja miten kaikki periaatteessa hoituu sitten. Pidät vain huolta siitä, että valitset jonkun, joka ei tee sitä hyväksikäyttöasetelmista. Siis jos aiot siihen mennä.
minä en osa auttaa tässä enempää, koska en ole mies, enkä käynyt maksullisen naisen vastaanotolla. En voi tietää miltä se miehestä tuntuu ja mitä kaikkea päässä voi risteillä ennen ja jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
"Kävin yhdellä vähän isomman nuoremman artistin keikalla pari vuotta sitten huvikseni ja olihan se vähän sellaista että istui yksinään peläten muita siinä lähellä istuvia ihmisporukoita. Yritti olla rennosti mutta ei siitä tullut oikein mitään. Oli siellä ihmisiä nuoremmasta vanhempaan et ei pelkkää nuorisoa mutta siinä kun sivukorvalla kuunteli mitä muut puhui kun pakosti kuuli muiden keskustelut sen verran lähellä että tuli olo että ihan eri maailmassa elän kuin ne ihmiset."
Nuo tilanteet hoituu siten, että musiikin tahdissa tanssimisen/huojumisen/laulamisen aikana luo katsekontakteja yleisössä olevien ihmsiten silmiin ja hymyilee hiukan. Pelkästään siitä voi joku sitten tulla sinun luoksesi kyselemään,e ttä moikka, kukas olet, mistä tulet, tykkäätkö konsertista.Eikä tuossa ole vielä mitään romanttista, vaan ihmiset nyt vain tutustuvat toisiinsa noin. Joku voi kysyä oletko facessa, onko snulla instaa. Sekää
Tänä vuonna ei ole ollut vielä missään keikalla mutta viime vuonna varsinkin yksi tapaus otti jälkeenpäin todella pitkään päähän ja paljon kun oli yhdellä keikalla ja siinä oli pitkään naishenkilö lähes vieressä tanssimassa ja seuraamassa keikkaa lähes yksinään tai taisi olla joku kaveri mutta koska olin niin kädetön etten saannut tehtyä mitään aloitetta edes sanottua moi ja jotain juttelua yrittänyt aloittaa. Otti päähän todella paljon ja itsetunto kärsi massiivisesti siitä.
"Se sinun täytyy itse pohtia, että kestääkö pääsi sen. Mutta etukäteen et voi tietää naisten reaktioita asiaan. Monet asiantuntijat suosittelevat monelle kaltaisellesi miehelle käymään maksullisissa, koska silloin saa ainakin yhden taakan pois harteilta. Saat tietää miltä se tuntuu ja miten kaikki periaatteessa hoituu sitten. Pidät vain huolta siitä, että valitset jonkun, joka ei tee sitä hyväksikäyttöasetelmista. Siis jos aiot siihen mennä.
minä en osa auttaa tässä enempää, koska en ole mies, enkä käynyt maksullisen naisen vastaanotolla. En voi tietää miltä se miehestä tuntuu ja mitä kaikkea päässä voi risteillä ennen ja jälkeen."
Monissa ketjuissa eri palstoilla neuvotaan käymään maksullisella jos poikuus tallella tosin en ole mitään asiantuntijoiden kommentteja asiaan liittyen nähnyt.
No siinä olisi teknisesti seksi käyty läpi tosin pudottaako se taakkaa jos parisuhde tavoitteena ja tämä on vain mekaaninen suoritus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. No toi sun teksti on kyl niin katkeraa itsesääliä, ettei mitään rajaa. Jokainen voi muuttaa omaa käytöstään, jos haluaa. Helppoa se ei ole, mutta kyllä siihen jokainen pystyy.
Jos et pidä naisia edes ihmisinä, nii ei tuu onnistumaan. Suoralta kädeltä tuomitset kaikki naiset samaan lokeroon sun omien kokemusten perusteella. En usko, että oot kaikkia naisia Suomessa tavannut.
Laske rimaa, lopeta toi ajattelu et oot epäonnistunut ihminen ja kohti uusia pettymyksiä. Et luultavasti tuu saamaan mitään 18v neitsyt porno mallia, joka on täydellinen ihmisenä. Ku sellasta ei oo.
Se on lopulta itsestään kiinni, että kuinka paljon haluat muutosta tehdä ja työstää omaa käytöstäsi.
Ensin minun käsketään olemaan oma itseni ja heti perään muuttamaan itseään, eikä mainintaa mitä minun edes pitää muuttaa itsessä tosin
Vastailkaa nyt kaikki tälle trollille. Tästä aiheesta kun ei vielä ole pitkiä ketjuja. Huoh.
"mutta viime vuonna varsinkin yksi tapaus otti jälkeenpäin todella pitkään päähän ja paljon kun oli yhdellä keikalla ja siinä oli pitkään naishenkilö lähes vieressä tanssimassa ja seuraamassa keikkaa lähes yksinään tai taisi olla joku kaveri mutta koska olin niin kädetön etten saannut tehtyä mitään aloitetta edes sanottua moi ja jotain juttelua yrittänyt aloittaa. Otti päähän todella paljon ja itsetunto kärsi massiivisesti siitä."
Kaikilla tulee hetkiä ettei saa tehtyä aloitetta vaikka haluaisi. Sitten vain pitää jatkaa eteenpäin. Ymmärtää, että niitä sattuu kaikille eikä suinkaan alkaa nakertaa itsetuntooan sellaisesta.
Olipa harvinaisen viihdyttävä ketju. Lohdutan avaajaa, peruskoulussa kun treffailtiin kimuleiden kanssa, oli erittäin yleistä heti moikkausten jälkeen, että kimuli kysyi "onks sull ne". Niin että avaaja ei joutunut tätäkään vastuuta kantamaan.