Jos muutit kotipaikkakunnalta jo nuorena pois.. miltä tuntuu käydä siellä nykyään?

Rakennuksia kadonnut ja uusia on tullut tilalle.

Ehkä haikeus kun sitä vanhaa Kallen grilliä ei enää ole tai hieno vanha rakennus on purettu pois.

Ahdistavalta on tuntunut aina. Olin pahasti koulukiusattu, vaikka toki hyviä ystävyyssuhteitakin kotipaikassa syntyi. Jotenkin olen kuitenkin yhdistänyt paikan aina ahdasmielisyyteen, junttiuteen, tietämättömyyteen ja erilaisten hyväksymättömyyteen.

Nyt nelikymppisenä tosin huomaan, että paikkaan liittyvä ahdistus alkaa laantua. Kun käyn (harvakseltaan, ulkomailta) äitini luona kotikunnassa, näen siinä jo hyviäkin puolia.

Ei herätä minkäänlaista nostalgista kaipuuta, en ole käynyt kuin 2006 viimeksi nopeasti. Enää en sieltä ihmisiä tunne enkä muista, uutta on rakennettu ja vanhaa purettu, vaikea tunnistaa. Luokkakokukseen tuli kutsu joitain vuosia sitten mutta jätin menemättä. Ne ihmisten nimet joita postituslistassa oli olivat melkein kaikki sellaisia joita en millään osannut yhdistää mihinkään. Ei mitään tunnistettavaa muistikuvaa. Tähän on syynä kouluttautumiseni ja työelämäni joka on heitellyt ympäri maata ja maailmaa. Nimiä ja naamoja on niin paljon, etten pysty enää yhdistelemään niitä.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa Suomen pienistä paikkakunnista ei ole muuttunut 30 vuodessa mihinkään niin ihmettelen näitä jotka valittaa että niin paljon muuttunut.

Suurin osa pienistä paikkakunnista oli vielä 30 vuotta sitten elinvoimaisia, niissä oli vielä kaikki palvelut ja koulut täynnä lapsia kun perheen perustamisiässä olevia naisiakin löytyi kotinurkilta kasarin jäljiltä.

Tänään joku yksittäinen pikkupaikkakunta suuren kasvukeskuksen kyljessä on muuttunut valkoisen lennon laskeutumisalueelle ja muut näyttävät samalta kuin huonekasvini ikkunalaudalla. Koska noita muuten on kasteltu viimeksi?

Hyvältä. Tuli aikoinaan tehtyä oikea päätös.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa Suomen pienistä paikkakunnista ei ole muuttunut 30 vuodessa mihinkään niin ihmettelen näitä jotka valittaa että niin paljon muuttunut.

No minun kotipaikkakunnallani on vedetty matalaksi ja rakennettu toisaalle lapsuusaikani ala-aste, päiväkoti, yksi kauppa ja pankki. Entinen lähiökapakka on ulkolaisten pitämä pizzapaikka. Eipä siinä ihan hirveän montaa tuttua paikkaa jää muutaman tuhannen asukkaan kylässä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt ihan totaalisen pöndellä mutta paikkakunta on muutaman kilometrin päässä paikallisesta kasvukeskuksesta, nykyään kaupunki ja paikallinen Espoo eli hyvätuloisten koulutettujen lapsiperheiden S2-vapaa omakoti-idylli.

Kotitalo eli peltojen keskellä sijainnut rintamamiestalo on edelleen pystyssä ja serkku asuu siinä mutta talo on nykyään kummajainen suurien omakotitalojen umpikorttelin keskellä. Koko pelto on yhtä omakotialuetta.

Jos oikeasti asuisit Espoon hyvätuloisella ja koulutetulla alueella, sulla olisi naapureina mm. intialaisia, kiinalaisia, amerikkalaisia muualta euroopasta tulleita jne. Monet kaksikielisetkin lapset käyvät S2-tunneilla. Saatat päästä pois pöndeltä mutta pönde ei näköjään lähde pois sinusta.

T. Espoolainen hyvätuloisten omakotitaloalueelta.

En tiiä, miten määrittää kotipaikkakunta?

Tietyllä tapaa ahdistavalta, jota kompensoin ylimielisyydellä. Kuo lin siellä jo kerran, sisältä, ja olen rakentanut itseni uudelleen. Vanhempani asuvat siellä ja käymme siellä 1-2 kertaa vuodessa, kun välimatkaa on niin paljon, mutta en törmää vanhoihin tuttuihin, koska vanhempani asuvat niin kaukana keskustasta, ettemme oikeastaan käy siellä. Ihmisten mielestä olen päässyt pitkälle, kun olen "päässyt" ihan Helsinkiin asti ja nainut korkeakoulutetun miehen. Tietyllä tapaa pelkään edelleen niitä ihmisiä, mutta joka kerta ennakkoon kuvittelen törmääväni heihin ja esittäisin, kuinka heidän tekonsa eivät vaikuttaneet minuun ja kuinka hyvää elämää elän.

Vierailija kirjoitti:

Tietyllä tapaa ahdistavalta, jota kompensoin ylimielisyydellä. Kuo lin siellä jo kerran, sisältä, ja olen rakentanut itseni uudelleen. Vanhempani asuvat siellä ja käymme siellä 1-2 kertaa vuodessa, kun välimatkaa on niin paljon, mutta en törmää vanhoihin tuttuihin, koska vanhempani asuvat niin kaukana keskustasta, ettemme oikeastaan käy siellä. Ihmisten mielestä olen päässyt pitkälle, kun olen "päässyt" ihan Helsinkiin asti ja nainut korkeakoulutetun miehen. Tietyllä tapaa pelkään edelleen niitä ihmisiä, mutta joka kerta ennakkoon kuvittelen törmääväni heihin ja esittäisin, kuinka heidän tekonsa eivät vaikuttaneet minuun ja kuinka hyvää elämää elän.

Kuolin sisältä on hyvä ilmaus, tuota oon hakenut koko elämän

Ei herätä mitään erityistä. Asun nykyään aika lähellä. Mulla ei ole juuri tuttuja synnyinpaikkakunnallani, vain vanhemmat ja 1 ystävä. Käyn suht usein.

Sattuu, enkä oikein tiedä, mikä. Kaikki on niin ohimenevää ja elämän joki on kuljettanut mun laivan jo uusiin maisemiin.

Sellainen rappio tuntuu ihmisistä ja rakennuksista. Ihan kuin millään ei ole enää ns. väliä. Aina ollut jonkin verran huume ongelmaa mutta räjähtänyt käsistä niiden määrä. Kiitän kohtaloa,joka vei minut sieltä pois.