Iltalehti: Lapset ja naiset hakataan kotona 13 000 rikosta vuodessa, 74% miesten tekemiä
Vuonna 2024 viranomaisille raportoitiin 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, joissa uhreja oli 12 500. Näistä aikuisia oli 9 500, ja uhreista 74 % oli naisia. Syylliseksi epäillyistä 75 % oli miehiä, ja erityisesti naisiin kohdistuneissa rikoksissa epäilty oli hyvin todennäköisesti mies usein nykyinen tai entinen puoliso. Naisuhrien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden viidellä prosentilla. Miehiin kohdistuneessa väkivallassa tekijä oli harvemmin puoliso sisarusten osuus oli miehillä 11 %, naisilla 3 %.
Alaikäisten väkivallan uhrien määrä oli toiseksi suurin vuoden 2009 jälkeen nousua 153 %. 511-vuotiaissa poikia oli uhreina enemmän, mutta vanhemmissa ikäryhmissä tyttöjen osuus nousi. Lasten väkivaltatapauksissa tekijä oli lähes aina vanhempi (pojilla 89 %, tytöillä 82 %). Ulkomaalaistaustaisten osuus uhreista oli 18 %, mikä ylittää selvästi heidän väestöosuutensa.
Mitä helvettiä me Suomessa oikein siedetään? Joka vuosi yli 12 000 ihmistä joutuu lähisuhdeväkivallan uhriksi ja silti keskustelu pyörii vain sen ympärillä, että "kaikkihan voi olla syyllisiä". Mutta tilastot puhuvat karua kieltään: 3 neljästä tekijästä on mies, ja suurin osa naisuhreista pahoinpidellään kotona, nykyisen tai entisen kumppanin toimesta. Samaan aikaan alaikäisiin kohdistuva väkivalta kasvaa rajusti 511-vuotiaita poikia hakataan eniten, ja isät tekevät sen. Tytöt taas joutuvat kärsimään vähän vanhempana, usein äidin tai isän käsissä.
Meillä on väkivaltakulttuuri, jota ei enää voi selittää pois yksittäistapauksilla. Jos Suomessa 511-vuotiaat pojat ovat eniten väkivallan uhreja ja tekijänä on oma vanhempi niin millä oikeudella me edes puhutaan lapsen oikeuksista? Ja samaan aikaan yhteiskunta esittää, ettei oikeastaan voi tehdä mitään. Kysymys kuuluu: miksi tällaista sallitaan vuodesta toiseen?
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
Määrittele jatkuvasti. Monta vuodessa? Katsoin tilastoista, niin pitkän ajan tilas
Tarkennuksena tähän vielä se, että tappaminen ei edes oikein kuvaa sitä mitä oikeasti tapahtuu. Noissa tapauksissa kyseessä on lähes aina kotona tapahtunut synnytys naiselle ja aktiivisen tappamisen sijasta lapsi jätetään huolimatta. Kyseessä ovat lähes poikkeuksetta avun ulkopuolelle jääneet pahasti mielenterveysongelmaiset naiset.
Ja siis en mitenkään vähättele asiaa ja jokainen tapaus on liikaa, mutta oikaisin vain, että harvoin kyse on mistään aktiivisesta tappamisesta.
Ai sitäkö se on kun nainen asettelee kaksi lastaan junaraiteille?
Sitäkö se on kun nainen hukuttaa lapsensa vesistöön ja yrittää tappaa itsensä hyppäämällä sillalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
Määrittele jatkuvasti. Monta vu
Ai sitäkö se on kun nainen asettelee kaksi lastaan junaraiteille?
Sitäkö se on kun nainen hukuttaa lapsensa vesistöön ja yrittää tappaa itsensä hyppäämällä sillalta?
Mielenterveydellisistä syistä kyllä voi tapahtua järkyttäviä tekoja, jotkut naiset kokevat psykoosia synnytyksen jälkeisessä masennuksessa myös.
Vierailija kirjoitti:
Helteet tulossa, niin muijien ulina palstalla yltyy. Joka saatanan vuosi sama juttu 😆
Joutuvat taikomaan juhannustaikoja yksin. Käteen jää tyhjä arpa.
Pieniä lukuja siihen nähden mitä muualla on. Turha puhua mistään "väkivalta kulttuurista". Pieni määrä ihmisiä jotka tekevät aina väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja silti väestöliiton perhebarometri näyttää naisten tekevän enemmän väkivaltaa miehiä kohtaan ja sama näkyy ensiavun tilastoissa.
Miksi miehet eivät raportoi näistä?
Miehet eivät ilmoita, jos nainen lyö. En ilmoittaisi minäkään.
Mikseivät ilmoita?
Koska elämä ei ole pinkkiä disney-unelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kukaan ei ole väkivaltainen. Olen vapaaehtoisesti sinkku: ei väkivaltaa tai pelkoa siitä (että joutuu joskus nyrkkeilysäkin rooliin), riitoja, vonkausta, kuorsausta, sotkua. Elämä on ihanaa :) terkuin SinkkuN
Niin, elämän tarkoitushan on olla yksin aina siistissä asunnossa.
Eiku..
Älähän nyt, kukaan ei oikeasti kaipaa noita parisuhteeseen. Joku jossain väisti luodin.
Kiitos naiset kun olette sinkkuja. Oikeasti. Teette palveluksen meille kaikille, sukupuolesta riippumatta.
My my, hey hey
Rock and roll is here to stay
It's better to burn out than to fade away
My my, hey hey
Out of the blue and into the black
They give you this, but you pay for that
And once you're gone you can't come back
When you're out of the blue and into the black
- Neil Young
Vierailija kirjoitti:
Pieniä lukuja siihen nähden mitä muualla on. Turha puhua mistään "väkivalta kulttuurista". Pieni määrä ihmisiä jotka tekevät aina väkivaltaa.
Iso osa väkivallasta selittyy humalahakuisella alkoholikulttuurilla. Kännissä valitettavasti tapellaan herkemmin kuin selvin päin.
Vierailija kirjoitti:
Perheen sisällä nainen on tutkitusti se väkivaltaisempi.
Naista ei saa lyödä muistetaan kyllä, mutta naisille unohtui kertoa ettei nainenkaan saa lyödä. Vain seksuaaliväkivallassa mies on tutkimusten mukaan kärkipaikalla.
10 000 ab ort tia #naistenlapsivihanäkyväksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Kyllä naiset hukuttaa vauvojaan muutenkin. Ja lyö lapsiaan.
Mitäs luulette, onko jokaisesta äidin lyönnistä tehty rikosilmoitus? Vai tehdäänkö se vain kun lapsi on paikattavana jolloin syyllinen en helpommin isä/mies.
Lapsensurma on luonnollinen keino hankkiutua esiin epätoivotusta, esim. r aiskaus- tai muutoin viallisesta lapsesta. Myös geneettinen vika voi olla tällainen, tai olosuhteet yksinkertaisesti riittämättömät lapsen hyvinvoinnin takaamisesksi. Myös eläinnaaraat tekevät tätä.
Se on sen sijaan erittäin epätyypillistä luonnossa, että koiraat pahoinpitelisivät naaraita. Tai käyttäisivät heitä seksuaalisesti hyväkseen, niinkuin ihmismiehet tekevät. Siellä paritellaan kerran ja homma on sillä selvä. Tässä ihminen on siis lajina - eivät toki kaikki yksilöt, mutta suuri osa - menyt pahasti harhaan, häiriintynyt ja sairaallistunut. Iso osa tuosta naisiin kohdistuvasta väkivallasta onsitä paitsi miehen tuotosta (esim. elokuvat, pornografia, ym.) eli se ei ol alun perinkään lähtöisin naisesta, vaan malli sadismiin tulee miehen päästä.
Näin, tässäpä loistava esimerkki naisten ajattelutavasta.
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät heikkoutensa takia voi kovin helposti pahoinpidellä miehiä; naisten osuus rikoksista on yli 3000 vuodessa -> lasten pahoinpitelyt ovat lähes 100% naisten tekemiä!
Jos heikko nainen lyö, se on silti pahoinpitely vaikka vaurioiden taso olisi toista kuin miehen lyönnin seurauksena.

Ja silti naisten asunnossa ei simuloida tappamista tai r aiskaamista, toisin kuin miesten.
Jos perheessä tai asunnossa esiintyy väkivaltaa, se ei ole aina lähtöisin siitä, joka ensimmäiseen tönäisyyn sortuu. Se voi olla passiivisaggressivisuuden ja henkisen väkivallan purkautumiskeino.
Hyvä keino tarkastella, mistä väkivalta on lähtöisin, on tosiaan erottaa kaikki toisistaan yksiöihin ja katsoa, missä yksiössä tapetaan ja r aiskataan. Siitä tietää, missä se ongelman juuri on.
#miesvihanäkyväksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset eivät heikkoutensa takia voi kovin helposti pahoinpidellä miehiä; naisten osuus rikoksista on yli 3000 vuodessa -> lasten pahoinpitelyt ovat lähes 100% naisten tekemiä!
Jos heikko nainen lyö, se on silti pahoinpitely vaikka vaurioiden taso olisi toista kuin miehen lyönnin seurauksena.
Niinhän se on, mutta ei joku hätäkeskus tai poliisi ota näitä tosissaan vaan sieltä vittuillaan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ansaitsee kokemansa kurituksen. Suurimassa osassa maailmaa tälläisia ei edes tilastoida tai asiaan kiinnitetä mitään huomiota. Suomessakin olisi aika saada lakiin säädös naisten kurituksesta. Rajana voi olla miehen sormenvahvuinen keppi kuten Englannissa perinteisesti on pidetty.
Sinä ansaitset kahta kauheamman selkäsaunan.
Sanotko että mies ansaitsee häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi mielipiteen tai sanojensa vuoksi?
Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kukaan ei ole väkivaltainen. Olen vapaaehtoisesti sinkku: ei väkivaltaa tai pelkoa siitä (että joutuu joskus nyrkkeilysäkin rooliin), riitoja, vonkausta, kuorsausta, sotkua. Elämä on ihanaa :) terkuin SinkkuN
Niin, elämän tarkoitushan on olla yksin aina siistissä asunnossa.
Eiku..
Älähän nyt, kukaan ei oikeasti kaipaa noita parisuhteeseen. Joku jossain väisti luodin.
Kiitos naiset kun olette sinkkuja. Oikeasti. Teette palveluksen meille kaikille, sukupuolesta riippumatta.
Ajattele että haudassa tekisit vielä suuremman palveluksen. Aina yksin, eikä koskaan hellettä!
Naisen oman päätöksen kehuminen saa aikaan tuollaisen reaktion?
Sä alleviivaat mun viestiäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja silti väestöliiton perhebarometri näyttää naisten tekevän enemmän väkivaltaa miehiä kohtaan ja sama näkyy ensiavun tilastoissa.
Miksi miehet eivät raportoi näistä?
Miehet eivät ilmoita, jos nainen lyö. En ilmoittaisi minäkään.
Tähän on saatava muutos.
Ehkäpä naisasiajärjestöt, korjaan, tasa-arvoa ajavat järjestöt (niillä on rahoitus kunnossa, toisin kuin miesasiajärjestöillä) ottavat teeman omakseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
Määrittele jatkuvasti. Monta vuodessa? Katsoin tilastoista, niin pitkän ajan tilastoissa äidit olivat tappaneet keskimäärin 3 lasta
Ja näillä jännittävillä naistenhakkaajillako, joita te naiset suositte, on henkinen elämä tasapainossa?
Ihan niitä tavismiehiä?
Vierailija kirjoitti:
yllättävän vähän kun ottaa huomioon suomalaisten naisten luonteen.
Tämä.
Varsinkin tämän palstan naiset ansaitsevat kaiken paskan elämässään, ja vielä enemmänkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on että lasten pahoinpitelyt on pääosin naisten suorittamia. Miehet harvemmin hakkaa alaikäisiä.
Miehet vain ravistelee itkeviä vauvoja.
Ja naiset painaa ne nauraen veden alle kunnes rimpuilu lakkaa. SItten vauva laitetaan pakkaseen.
Jos viittaat Oulun tapaukseen, niin kyllä, se oli hirveä tapaus. Toista samanlaista ei historia tunne.
Niitä tunnetaan paljon ja kautta historian. Äidit tappaa lapsiaan jatkuvasti.
<
Mutta miehet eivät tee mitään "mielenterveydellisistä syistä" vai onko naisten ongelmat jotenkin hyväksyttävämpiä kuin miesten?
Nainen, uhri, ei saanut apua ja tukea vaikka ei edes hakenut sitä.
Mies, saastainen olento, pahuuden täyttämä sukupuolensa vuoksi.
Jos mies vihaa naisia, voi tämä ihan vapaasti avata kaapin oven.