Vähemmistö naisista valitsee miehen sukunimen ja se kertoo uudesta hyvästä perinteestä

Ainoa syy minkä takia otin miehen nimen, on se etten halua olla missään tekemisissä tai vahingossakaan sekoitettavissa oman isäni sukuun joille sukunimi oli tärkeä osa identiteettiä. Juoppoja perheen hakkaajia kaikki.

Nyt erottua on käynyt mielessä että vaihtaisin joko äidin suvun puolelta yhteen tai keksisin jopa oman.

Minulla ei ole mitään nimeen liittyvää mainetta tai muuta menetettävää, päinvastoin nautin siitä ettei kukaan osaa jäljittää kun sekä etu- että sukunimi on vaihtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

 

Se on minun sukunimeni. Minun syntymänimeni.

Eli isäsi sukunimi.

Kuten myös mieheni nimi on hänen isänsä nimi. Eli hänen oma nimensä jonka hän syntymässä sai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin vaikealta tuntuu kuitenkin luopua siitä miehen sukunimestä kun avioero tulee. Ja nyt sitten ne kymmenen kommenttia, joissa kerrotaan, että kuinka järkevää se on pitää vaikka voisi palata isänsä sukunimeen. 

Tää on kyllä outoa, että eron jälkeen pidetään exän sukunimi. Varsinkin jos ei ole lapsia tai he ovat jo aikuisia.

Miksi ihminen ei saisi pitää OMAA nimeään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin vaikealta tuntuu kuitenkin luopua siitä miehen sukunimestä kun avioero tulee. Ja nyt sitten ne kymmenen kommenttia, joissa kerrotaan, että kuinka järkevää se on pitää vaikka voisi palata isänsä sukunimeen. 

Tää on kyllä outoa, että eron jälkeen pidetään exän sukunimi. Varsinkin jos ei ole lapsia tai he ovat jo aikuisia.

Mun mielestä on outoa vaihtaa siinä vaiheessa sukunimi uudestaan. Vähän kuin nainen olisi ollut miehen omaisuutta sen aikaa kun olivat naimisissa, ja sitten omistussuhde taas muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma sukunimeni olisi ollut isäni sukunimi. Jos olisin ottanut äitini suvun sukunimen olisi se ollut hänen isänsä sukunimi. Todella itsenäistä eikös 😌

Tuolla logiikalla nimi ei kuulu kenellekään. Ei isälle eikä tyttärelle. Se on aina vaan se esivanhemman, joka ensimmäisenä sen otti käyttöön.

Itse en edes tiedä oliko ensimmäinen sukunimeni haltija mies vai nainen. Saattoi se toki olla talokin.

Suomessa on joillakin alueilla annettu nimiä taloille ennen sukunimien yleistymistä. Nämä talojen nimet ovat näillä alueilla siirtyneet ihmisille kun hallinnollisista syistä on haluttu ihmisille sukunimet. Tällöin nimi ei siis ole isän eikä edes esi-isän nimi, vaan se on talon nimi. Monet näistä taloista ovat tuhoutuneet aikojen saatossa ja jäljelle on jäänyt pelkkä nimi

Monesti talo

Juuri näin. Meidän suku oli niin äveriästä, että yleensä naitiin taloon eikä sieltä pois. Näin suurella osalla on tosi asiassa äitilinjasta peritty nimi, vaikka se olisikin sukupolven tai pari periytynyt lähinnä isän kautta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä menee pointti ohi ja lujaa, kun öyhöttää että se oma nimi on myös miehen nimi isältään eli että kyse olisi jostain sukupuolten valtataistelusta.

Sukunimensä pitämisen etu on siinä että nainen saa pitää oman identiteettinsä läpi elämän, eikä esim. menetä sitä työtä/mainetta minkä on tehnyt urallaan siksi että ensin on tullut tunnetuksi ammattimaisena Minna Strödelholmina, ja sitten onkin joku Minna Virtanen josta kukaan ei tiedä mitään. Tutkitusti nimen vaihtamisesta on haittaa työelämässä.

Mun identiteetti ei liity mun sukunimeen mitenkään. Olen ollut myös miehen sukunimellä ja ihan sama tyyppi olen ollut ennen ja jälkeen. Työelämässä olen edennyt tasaisesti, ei tässä ole sukunimen muutos vaikuttanut mihinkään. Ja jos jotain identiteettiä pitää miettiä, niin enemmän mä tunnen olevani ns. kotona äidin suvun, kuin isän suvun kanssa, jälkimmäisiä en ole tavannut kymmeniin vuosiin. Mutta kyllä mä edelleen aion tulevan aviomiehen sukunimen ottaa, jos niin onnellisesti käy, että naimisiin vielä mennään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä menee pointti ohi ja lujaa, kun öyhöttää että se oma nimi on myös miehen nimi isältään eli että kyse olisi jostain sukupuolten valtataistelusta.

Sukunimensä pitämisen etu on siinä että nainen saa pitää oman identiteettinsä läpi elämän, eikä esim. menetä sitä työtä/mainetta minkä on tehnyt urallaan siksi että ensin on tullut tunnetuksi ammattimaisena Minna Strödelholmina, ja sitten onkin joku Minna Virtanen josta kukaan ei tiedä mitään. Tutkitusti nimen vaihtamisesta on haittaa työelämässä.

Mun identiteetti ei liity mun sukunimeen mitenkään. Olen ollut myös miehen sukunimellä ja ihan sama tyyppi olen ollut ennen ja jälkeen. Työelämässä olen edennyt tasaisesti, ei tässä ole sukunimen muutos vaikuttanut mihinkään. Ja jos jotain identiteettiä pitää miettiä, niin enemmän mä tunnen olevani ns. kotona äidin suvun, kuin isän suvun kanssa,

Tarkoittaa että et tee sellaista työtä jossa ns. kerätään mainetta, tehdään uraa. Vrt. näyttelijää tai vaikka graafista suunnittelijaa kaupankassaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

 

Se on minun sukunimeni. Minun syntymänimeni.

Eli isäsi sukunimi.

Samoin kuin sinunkin nimesi on isäsi sukunimi. Nimi joka on lapselle annettu on hänen omansa, oli lapsi tyttö tai poika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Länsimainen nainen on maailman huonoin parisuhteeseen. Kukaan ei tule länsimaihin hakemaan täältä naista avioon, mutta länsimaista lähdetään ulkomaille hakemaan naista parisuhteeseen.

Niin. Ne, jotka eivät saa länsimaista vaimoa, lähtevät hakemaan vaimon muualta.

Muualta tullaan kyllä paljonkin länsimaihin, ja hekin valitsevat länsimaisen vaimon jos onnistuvat sellaisen saamaan. Vanha, ruma, ylipainoinenkin kelpaa. Ihan kuka vaan kuka suostuu avioon kelpaa.

Näin väitetään mutta käytännössä kaikki näkee mitä totuus on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on valtaosalla isänsä sukunimi, siis miehen nimi joka tapuksessa.

Eihän se ole isän nimi vaan oma nimi. Vai onko miehilläkin ajatus se että niillä on valtaosalla vaan isänsä nimi. Miksi se nimi on sen miehen oma, mutta ei naisen? Mun tyttärelläni on mun nimi, ja oma nimi pysyi vaikka avioiduin.

Olen ylpeä sukupolvien vanhasta nimestä mikä muistuttaa kuka olen geneettisesti. Kyynel vierähtää poskea pitkin kun lukee aiemmista sukupolvista.

M35

No varmaan ymmärrät jos nainen on yhtö lailla kiintynyt omaan nimeensä?

Kyseessä ei ole kiintymys vaan kunnioitus perimää kohtaan. Toisin sanoen epäitsekkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Länsimainen nainen on maailman huonoin parisuhteeseen. Kukaan ei tule länsimaihin hakemaan täältä naista avioon, mutta länsimaista lähdetään ulkomaille hakemaan naista parisuhteeseen.

Jos tasa-arvo kiukuttaa ja ahdistaa sua noin paljon, hae ammattiapua :)

Tasa-arvo on tiimi peliä mikä onnistuu vain parisuhteessa. Kertoo paljon suomalaisen naisen katkeruudesta kun miehet hakee naisia ulkomailta.

Et ole sitten huomannut että naiset ne vasta ulkomaalaisia puolisoita valitseekin 😂

Kahdesta syystä. Jostain kumman syystä nuoret naiset voi ilman rahaa matkustaa ulkomaille toisin kuin ihan työssä käyvä perus Rane.

Nainen kuvailee sitä pakkona kun taas muut ajattelee lapsen parasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oma" sukunimihän on useimmiten edelleen isän sukunimi ja sekin jäänne patriarkaattista perinnettä. Miksi se on hyvä asia?

 

Mikä vika isän sukunimessä?

Mikä vika aviomiehen sukunimensä? Vaimonko pitäisi nimensä kautta iänkaiken liittyä lapsuudenperheeseensä? Miksi? Miksi ei ole parempi, että koko perheellä, sillä puolison kanssa yhdessä luodulla, on yhteinen sukunimi?

 

Miksi miehen pitäisi nimensä kautta iänkaiken liittyä lapsuudenperheeseensä?

Koska niin on ollut aiemmin ja se helpottaa sukututkijoita tulevaisuudessa. Katsos. maailmassa on paljon muutakin kuin oma napa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole miehen sukunimeä koska emme ole naimisissa.

Sitoutuminen on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Suorastaan ällöttää ajatus että olisi sama sukunimi kuin anopilla. Ei ikinä! 

Miksi otit sellaisen anopin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on valtaosalla isänsä sukunimi, siis miehen nimi joka tapuksessa.

Tätä väittämää en ole koskaan ymmärtänyt.

Siis meneekö se niin, että kun perheeseen syntyy tyttö ja poika, joista molemmat saavat isänsä sukunimen, on pojan nimi hänen omansa, mutta tytön nimi on isän nimi? Onko tässä joku sellainen olettamus taustalla, että tyttö ei voi omistaa edes nimeä? Vai mikä tässä on?

Miten sitten niissä tapauksissa joissa poika saa äidin sukunimen? Onko se silloin ikuisesti äidin nimi, eikä koskaan pojan oma?

Eikö sukunimi olekaan suvun nimi? Yhtälailla oma jokaiselle suvun jäsenelle.

Ei vaan pointtina on miesviha. Eli ei voi jakaa miehen kanssa samaa nimeä vaan ollaan itsekkäitä ja kuvitellaan että oman äidin nimi on jotenkin feminismiä vaikka se on äidin isän nimi.

Vierailija kirjoitti:

Syntymässä annettua nimeä ei kukaan voi vaatia vaihtamaan. Avioerossa nimen vaihtamattomuutta omaan tyttönimeen pidetään säälittävänä, vaikka se merkitsisi eri nimisyyttä omien lasten kanssa. Tällainen on mielestäni julmaa ja oma nimi on liian iso osa identiteettiä, että siinä voisi olla ehtoja.

Kyllä. Siihen liittyy vahva häpeä mikä kuuluukin. Siksi on hyvä miettiä hieman enemmän sitä miten rakentaa suhde kestämään ihan lastenkin takia.