Vähemmistö naisista valitsee miehen sukunimen ja se kertoo uudesta hyvästä perinteestä

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on valtaosalla isänsä sukunimi, siis miehen nimi joka tapuksessa.

Siis omien esi-isiensä nimi, ei sen aviomiehen esi-isien nimeä. Eihän sillä naisella ole mitään verisidettä miehen sukujuuriin. 

Avioliitto on naisille ehdoton vaatimus, jopa toimivan suhteen lopettamisen uhalla. Mutta tietenkin pidetään ylpeänä isän sukunimi kun ollaan niin itsenäisiä ja vastustetaan turhia traditioita. 

Meillä lapsi sai isänsä nimen vain ja ainoastaan siitä syystä, että se on kauniimpi kuin omani ja meidän suvun nimeä on jo jatkettu seuraaville polville runsain mitoin. Itse en kuitenkaan vaihtanut nimeäni, sillä identifioidun vahvasti omaan sukuuni enkä välitä appivanhemmistani. Ovat ihan järkeviä ihmisiä, mutta olen heidän perheessään (miestäni lukuun ottamatta) täysin outolintu enkä koe heihin minkäänlaista yhteenkuuluvuutta. Sääli.

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

Mies ennemmin haluaa antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen. 

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on naisille ehdoton vaatimus, jopa toimivan suhteen lopettamisen uhalla. Mutta tietenkin pidetään ylpeänä isän sukunimi kun ollaan niin itsenäisiä ja vastustetaan turhia traditioita. 

Siis mikä isän sukunimi? Kyse on lapsen omasta sukunimestä. Meidän suvussa 1800-luvulla välillä otettiin naisen, välillä miehen sukunimi. Kumman sukupuolta edustavan sukunimeä tässä sitä nyt sitten kannetaan?

Kovin vaikealta tuntuu kuitenkin luopua siitä miehen sukunimestä kun avioero tulee. Ja nyt sitten ne kymmenen kommenttia, joissa kerrotaan, että kuinka järkevää se on pitää vaikka voisi palata isänsä sukunimeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on valtaosalla isänsä sukunimi, siis miehen nimi joka tapuksessa.

Miten niin isän nimi? Mulla on isoisoäitini nimi jonka hänen poikansa ja pojanpoikansa sai. 

Tiedätkö, että mitä tarkoittaa "valtaosalla"? Googlaa jos osaat.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Kovin vaikealta tuntuu kuitenkin luopua siitä miehen sukunimestä kun avioero tulee. Ja nyt sitten ne kymmenen kommenttia, joissa kerrotaan, että kuinka järkevää se on pitää vaikka voisi palata isänsä sukunimeen. 

Miksi vaihtaa omaa nimeään pois? Varsinkin, jos nimi on myös lapsilla. Ei kyse ole siinä vaiheessa enää miehen nimestä, vaan naisen omasta nimestä millä hän voi tehdä ihan mitä itse haluaa. Hankkia vaikka kymmenelle eri miehelle lapsia ja kaikille tulisi tämä naisen OMA sukunimi. Ei kenenkään muun. 

Kummallinen tämä monessa kommentissa esiin tullut ajatus, että naisen oma nimi ei oikeastaan olisi hänen omansa vaan naisen isän nimi, kun taas miehen oma nimi on vain hänen, ikäänkuin mieskin ei olisi saanut nimeään isältään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä naisilla on valtaosalla isänsä sukunimi, siis miehen nimi joka tapuksessa.

Siis omien esi-isiensä nimi, ei sen aviomiehen esi-isien nimeä. Eihän sillä naisella ole mitään verisidettä miehen sukujuuriin. 

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Kovin vaikealta tuntuu kuitenkin luopua siitä miehen sukunimestä kun avioero tulee. Ja nyt sitten ne kymmenen kommenttia, joissa kerrotaan, että kuinka järkevää se on pitää vaikka voisi palata isänsä sukunimeen. 

Tää on kyllä outoa, että eron jälkeen pidetään exän sukunimi. Varsinkin jos ei ole lapsia tai he ovat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on naisille ehdoton vaatimus, jopa toimivan suhteen lopettamisen uhalla. Mutta tietenkin pidetään ylpeänä isän sukunimi kun ollaan niin itsenäisiä ja vastustetaan turhia traditioita. 

Siis mikä isän sukunimi? Kyse on lapsen omasta sukunimestä. Meidän suvussa 1800-luvulla välillä otettiin naisen, välillä miehen sukunimi. Kumman sukupuolta edustavan sukunimeä tässä sitä nyt sitten kannetaan?

Taisit missata pointin kun juutuit yksityiskohtaan kohdallasi. Hyvin naismaista. Vai tuleeko kyseinen ominaisuus isäsi puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan menossa syksyllä naimisiin ja molemmille oli kyllä itsestäänselvää että omat nimet pidetään. Sanoin miehelle että minun nimeni pysyy tietysti Virtasena (muutettu), ja hän naurahti että ei hän ollut edes ajatellut että kumpikaan vaihtaisi nimeään.

Nimessä on osa identiteettiä, ainakin itselläni.

No mikä sukunimi teidän lapselle tulee? Eikö ole mukavampaa, jos koko perheellä on sama sukunimi? 

Minä koin virkistävän, kun sain vaihtaa nimeä. Samalla sain ikäänkuin uudistua ihmisenä ja karistaa menneisyyden romut jaloista. 

Ei aiota lisääntyä. Jos lisääntyisimme, lapselle tulisi tietysti minun nimeni.

Mulla ei ole menneisyydessä romua karistettavana, ja vaikea uskoa että miehellänikään olisi.

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

Se on minun sukunimeni. Minun syntymänimeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on naisille ehdoton vaatimus, jopa toimivan suhteen lopettamisen uhalla. Mutta tietenkin pidetään ylpeänä isän sukunimi kun ollaan niin itsenäisiä ja vastustetaan turhia traditioita. 

Siis mikä isän sukunimi? Kyse on lapsen omasta sukunimestä. Meidän suvussa 1800-luvulla välillä otettiin naisen, välillä miehen sukunimi. Kumman sukupuolta edustavan sukunimeä tässä sitä nyt sitten kannetaan?

Taisit missata pointin kun juutuit yksityiskohtaan kohdallasi. Hyvin naismaista. Vai tuleeko kyseinen ominaisuus isäsi puolelta.

Pakkohan ihmisellä on nimi! Mikä nimi sitten pitäisi olla, jos edes kasteessa saatu nimi ei ole hyvä ja sekin on merkki kypsymättömyydestä? Todella typerä miesmäinen kommentti sinulta, klassista mieslasta.

Ei olisi tullut mieleenkään vaihtaa sukunimeäni! Olin naimisiin mennessäni julkaissut nimelläni jo sen verran paljon, että tietenkin halusin kaikkien lähdeviittausten edelleen viittaavan itseeni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

Mies ennemmin haluaa antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen. 

Meillä annettiin minun sukunimeni. Kauniimpi nimenä ja parempi historia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen ennemmin antaa lapsille isänsä sukunimen kuin puolison sukunimen.

 

Se on minun sukunimeni. Minun syntymänimeni.

Eli isäsi sukunimi.

Ihmisillä menee pointti ohi ja lujaa, kun öyhöttää että se oma nimi on myös miehen nimi isältään eli että kyse olisi jostain sukupuolten valtataistelusta.

Sukunimensä pitämisen etu on siinä että nainen saa pitää oman identiteettinsä läpi elämän, eikä esim. menetä sitä työtä/mainetta minkä on tehnyt urallaan siksi että ensin on tullut tunnetuksi ammattimaisena Minna Strödelholmina, ja sitten onkin joku Minna Virtanen josta kukaan ei tiedä mitään. Tutkitusti nimen vaihtamisesta on haittaa työelämässä.

Näin miehen näkökulmasta se, että nainen ottaa minun sukunimeni, on myös melkoisen velvoittava asia ja suuri kunnia. Tiedättehän - ei nimi miestä, jos ei mies nimeä jne.