Mistä johtuu ikäänkuin " voimaton olo" ettei jaksais tehdä mitään?
Olen nainen vähän päälle 30v. jo vuosia ollut sellainen voimaton olo (tai ehkä jopa kauemmin kuin vuosia) että suuren osan päivästä vaan makaan sängyllä. En ole ylipainoinen ja syön terveellisesti. Mä en oikeasti ymmärrä miten ihmiset jaksaa, varsinkin perheelliset ja joidenkin vanhempien ihmistenkin näkee menevän tuolla ulkona kaikkialla. Miten niillä riittää energia kaikkeen? Oon miettinyt, että olenko vain matalaenerginen ihminen tai jotain? En ole mielestäni masentunut käyn suihkussa ja teen ruokaa jne.
Olen miettinyt, voiko johtua mun unesta. Eli pystyn nukkua putkeen vain 6-7 tuntia, vaikka teininä muistan nukkuneeni 8-10 tuntia. Mutta herään aina automaattisesti 6 tunnin jälkeen ja sen jälkeen en saa enää unta. Joskus otan pieniä torkkuja päivällä. mutta en kauempaa kuin 30min.
Veriarvot on testattu useampaan kertaan ja runsaat menkatkin olen saanut kuriin pillereillä. Mulla on joskus kauan sitten ollut alhainen ferritiini mutta nykyään luulisi että olisi arvot noussut, jos menkat on niukentuneet ja syön hyvin. Toinen mitä mietin, voiko huono lihaskunto aiheuttaa tälläistä? En juuri harrasta lihaskuntoliikuntaa, enemmänkin kävelyä ja pyörällä kuljen. Mä olen kuin sellainen veltto makkara joka pystyy kyllä pakon edestä mennä ja tehdä asioita mutta mieli sanoo että meepäs vain makaan takas sängylle? :D Aiheuttaako nykyaika tätä kun ollaan vaan älypuhelimilla ja netissä jatkuvasti? Onko muilla samaa?
Kommentit (29)
Taas yksi joka ihmettelee mikä vaivaa, ja luettelee syyt itse aloituksessaan.
Vierailija kirjoitti:
Tee pakolla asioita
Ei kannata, jos aikoo nauttia.
Voi myös kertoa tarpeesta pysähtyä. Mielen ja kehon aika levätä. Silloin ei huvita tehdä mitään ja olo tuntuu voimattomalta.
Pitkäaikainen stressi voi myös tehdä oloa.
En tiedä Ap, auttaako sinulla, mutta sain ainakin itselleni niin hyvät aamupalaohjeet, että ovat poistaneet kaiken väsymyksen ja alakulon.
Ja todellakin, mitään muuta muutosta ei ole elämääni tullut, tai että olisin muuta muutosta kuin aamupalan menu.
Sain suosituksen jättää kaikki täysmehut ja kaikki mehut pois = silkkaa sokeria, joka pullistaa mahaa ja tuo tulehdusta elimistöön.
Tilalle vähäsokerisia hedelmiä: päärynöitä, verkkomeloneita, luumuja, papayaa sekä vihanneksia, erityisesti avokadoja 1/pv.
(Ei sokeripommeja - banskuja, ananasta, aplareita vesimelonia, vihreitä omenia, viinirypäleitä tai ei varsinkaan mangoa)
Koko päivän pelastaja: luonnonjugurtti + mansikat, mustikat ja vadelmat, kanelia sekä vähän hunajaa. Tämä pitää verensokerin niin tasaisena ettei tee mieli syödä mitään makeita herkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Voi myös kertoa tarpeesta pysähtyä. Mielen ja kehon aika levätä. Silloin ei huvita tehdä mitään ja olo tuntuu voimattomalta.
Pitkäaikainen stressi voi myös tehdä oloa.
En tiedä onko stressiä, mutta olen kova jännittämään ja kuormitun helposti. Mutta nyt olen etätöissä, joten ei luulisi että siinä voisin kuormittua...
Vierailija kirjoitti:
En tiedä Ap, auttaako sinulla, mutta sain ainakin itselleni niin hyvät aamupalaohjeet, että ovat poistaneet kaiken väsymyksen ja alakulon.
Ja todellakin, mitään muuta muutosta ei ole elämääni tullut, tai että olisin muuta muutosta kuin aamupalan menu.
Sain suosituksen jättää kaikki täysmehut ja kaikki mehut pois = silkkaa sokeria, joka pullistaa mahaa ja tuo tulehdusta elimistöön.
Tilalle vähäsokerisia hedelmiä: päärynöitä, verkkomeloneita, luumuja, papayaa sekä vihanneksia, erityisesti avokadoja 1/pv.
(Ei sokeripommeja - banskuja, ananasta, aplareita vesimelonia, vihreitä omenia, viinirypäleitä tai ei varsinkaan mangoa)
Koko päivän pelastaja: luonnonjugurtti + mansikat, mustikat ja vadelmat, kanelia sekä vähän hunajaa. Tämä pitää verensokerin niin tasaisena ettei tee mieli syödä mitään makeita herkkuja.
Yksi tärkeä terveellinen vielä puuttui, kananmuna on ehdottoman terveellinen ottaa joka aamu aamupalalla.
Ehdottomasti. Jin on yhtä tärkeä kuin Jang. Jos aikoo voida hyvin.