Onpa Klaukkala kolkko asuinpaikka, haisee, eikä edes viihtyisää terassikahvilaa
Vain yksi autotie kulkee kylän läpi, pakokaasua, pölyä ja hajua. Eikä edes Prismaa löydy tästä loukosta. Tätä kehuttiin lapsiystävälliseksi paikaksi mutta ei täällä lapsetkaan viihdy. Onneksi olemme vuokralla ja uusi asunto on jo haussa. Nyt kiinnitämme paremmin huomiota ympäristöön.
Kommentit (100)
Klaukkala on kyllä aika paha pussinperä. Radanvarsi voisi olla fiksumpi, koska juna mahdollistaa autottomankin kulkemisen (esim. teini) ihan toisella tavalla kuin bussit. Junalla myös pääsee nopeammin kuin bussilla ja vuorovälit ovat yleensä tiheämmät.
Riippuu tietenkin siitäkin, missä päin yleensä liikutte, mutta Vihti ja Sipoo ovat myös paikkoja, joissa olet täysin riippuvainen autosta tai harvakseltaan kulkevista busseista.
Itse olen yhdessä bussinperässä (sic!) nuoruudessa asunut, ja ei ikinä enää.
Klaukkalassa on Citymarket ja Suomen suurin S-market. Ei tarvitse lähteä Vantaalle saakka
Arto Satonen perustaa uuden grillikioskin Klaukkalaan niin johan rupeaa neliöt liikkumaan!
Mielestäni yksipuolisesti järjestetty paikkoja eri-ikäisille ihmisille viettää aikaa tai harrastuksiin jos haluaa tehdä muuta kuin urheilua.
Muistan 15-18 vuotiaana oli hankala löytää jotakin harrastusta tai paikkaa missä tutustua muihin samanikäisiin. Yksinäistä aikaa silloin. Voi olla, että tilanne on nykyisin muuttunut.
Klaukkala on pääkaupunkiseudun viihtyisin asuinpaikka ja turvallinen lintukoto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prisma löytyy kymmenen minuutin ajomatkan päästä Vantaalla
Helikopterillako lennät Jumbon kattoparkkiin!?
Myyrmanniin tai Jumboon jaa 10 minuutissa motaria pitkin jos ei ole ruuhkaa
Eilen illalla ajoin Jumbosta Klaukkalaan, meni 17min ilman ruuhkaa. Yöllä ajoin Klaukkalasta Myyrmannin viereen ja meni 19min. Nämä nopeusrajoituksia noudattaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prisma löytyy kymmenen minuutin ajomatkan päästä Vantaalla
Vantaalle ajaa Klaukkalasta varmaan tunnin.
10 minuutissa ajaa Vantaalle
Joo, Keimolan Nesteelle kahville.
Pian terveysasemakin on historiaa rehellisiltä veronmaksajilta ja se keskittyy vain narkomaanien korvaushoitoon!
Onneksi palvelutalossa vanhus saa hyvän jukurtin.
tuollakin paljon vieraskielisiä nykyisin
en suosittele
Vierailija kirjoitti:
tuollakin paljon vieraskielisiä nykyisin
en suosittele
Mutta paljon vähemmän kuin vajaan 10km päässä kivistössä.
Miksi sä haluaisit terassikahvilaan jos siellä haisee?
Olisipa hauska poiketa Klaukkalassa, kävin peruskoulun siellä 80-luvulla. Silloin oli Teho market ja Viiri market, isoimmat kaupat. Lapsuus siellä oli ihanaa.. tie vei kuitenkin vanhempien työn perässä, muualle suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä haluaisit terassikahvilaan jos siellä haisee?
Jotkut tykkäävät sniffailla kaikenlaista
Poikkean Klaukkalaan vain ja ainoastaan helppojen naisten perässä. Irtoaa helpommin kuin Kouvolasta.
T: Eversti
Vierailija kirjoitti:
Poikkean Klaukkalaan vain ja ainoastaan helppojen naisten perässä. Irtoaa helpommin kuin Kouvolasta.
T: Eversti
Eversti Pelastusarmeijassa, auttoiko se?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prisma löytyy kymmenen minuutin ajomatkan päästä Vantaalla
Helikopterillako lennät Jumbon kattoparkkiin!?
Myyrmanniin tai Jumboon jaa 10 minuutissa motaria pitkin jos ei ole ruuhkaa
Eilen illalla ajoin Jumbosta Klaukkalaan, meni 17min ilman ruuhkaa. Yöllä ajoin Klaukkalasta Myyrmannin viereen ja meni 19min. Nämä nopeusrajoituksia noudattaen.
Sekä jumbo että Myyrmanni ovat myöskin keskellä ei mitään eli helvetin kaukana ytimestä.
Vierailija kirjoitti:
Klaukkala on pääkaupunkiseudun viihtyisin asuinpaikka ja turvallinen lintukoto!
Klaukkalassa ei ole yhtään mitään. Kuolisin tylsyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klaukkala on pääkaupunkiseudun viihtyisin asuinpaikka ja turvallinen lintukoto!
Klaukkalassa ei ole yhtään mitään. Kuolisin tylsyyteen.
Löytyy kahvilaa, ravintolaa, grillikioskia, hampurilaispaikkaa, pubia, yökerhoa ja kauppaa sun muuta. Urheilijan paratiisi, koira harrastajan paratiisi. Vaatteet ja muut hankinnat löytyy hyvin Citymarketista ja Tokmannista. Vantaan palvelut 10min päässä ja Helsingin keskusta 20min päässä.
Isäni työkaveri asuu Klaukkalassa, on noin 130kg painoinen mies ja kova pieremään. Asentaja ammatiltaan.