Kaveri on muuttunut hyvin epämiellyttäväksi saatuaan lapsen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hän ei vaan nyt jaksa paapoa aikuista lasta, kun on oikeakin lapsi, siis tärkeämpää ajateltavaa.  Toisen työelämän hankakuudet tuntuu nyt lähiaikoina kaukaisilta.  Etsi joku toinen kuuntelija.

 

Inhottava ajatus että ystävän kuulumisten kuunteleminen on jonkun mielestä aikuisen lapsen paapomista.

No, eiköhän aapeen kaveri jää yksin. Niin kuuluukin tapahtua tuollaiselle.

 

No onhan jonkun työasioiden kuunteleminen muutenkin tylsää. Oli lapsia tai ei.

ystävyydessä ollaan joka sektorilla mukana. vuorovaikutusta. toisella toisen murheet ,toisella toiset. mistä sitten keskustellaan. pintaaa vai äipän vauva juttuja ja miten paska jätkä on,hänen ero ja huoltajuuskiistat,elarit, niitäkin kuunnellaan. ei kaikilla ole noin paljon vastaavasti työjuttujaan kerrottavana, toki voi olla vaikeakin töissä,mutta harvemmin niin paljon askaa kuin tuolla äipällä sitä samaaaaaaaaaa. ja hyvä ystävä myötäelää sitä vaihetta rinnallaan. vuorotellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se ihmisenä kasvaminen. 

Ihmisenä kasvamiseen ei kuulu muiden väheksyminen ja vain omien juttujen pitäminen tärkeinä. Jos näin käy, on kyseessä taantuminen, ei kasvaminen.

Millä mandaatilla sinä määrität, mitä ihmisenä kasvamiseen kuuluu? Kyllä monella aikuistumisen ja vanhemmaksi tulemisen myötä alkaa kiinnostus kadota sellaisiin asioihin, jotka eivät ole merkityksellisiä. Suurien elämänmuutosta myötä entinen elämänmeno ei välttämättä enää kiinnosta, niin kuin kaverien jatkuvat ja tyhjänpäiväiset ihmissuhdedraamat ja kypsymätön meno, alkoholin ja huumeiden käyttö yms, kulutusy

Kolmasosa avioliitoista päättyy eroon. Minun piireissäni liitot ovat olleet yllättävän kestäviä, mutta ydinperhehän alkaa yhteiskunnan tasolla olla jo aika harvinainen perhemuoto. Ei se vanhemmuuus siis ihmissuhdedraamoilta säästä. Älä esitä tyhmempää kuin olet.

Eli kyseessä on siis vauva? Jotkut sekoavat vauvavuodeksi, ei kannata tehdä siitä mitään lopullisia johtopäätöksiä yatävyyden jatkumisen suhteen. Muutama vuosi sitten ystäväni sai vauvan, ja elämässään oli samaan aikaan pari muutakin isoa kriisiä. Kyllä sen reilu vuoden ajan meidän ystävyys oli aika yksipuolista tukemista minun puoleltani, mutta aito ystävyys kestää sen. Nyt tilanne on normalisoitunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se ihmisenä kasvaminen. 

Ihmisenä kasvamiseen ei kuulu muiden väheksyminen ja vain omien juttujen pitäminen tärkeinä. Jos näin käy, on kyseessä taantuminen, ei kasvaminen.

Millä mandaatilla sinä määrität, mitä ihmisenä kasvamiseen kuuluu? Kyllä monella aikuistumisen ja vanhemmaksi tulemisen myötä alkaa kiinnostus kadota sellaisiin asioihin, jotka eivät ole merkityksellisiä. Suurien elämänmuutosta myötä entinen elämänmeno ei välttämättä enää kiinnosta, niin kuin kaverien jatkuvat ja tyhjänpäiväiset ihmissuhdedraamat ja kypsymätön meno, alkoholin ja huumeiden käyttö yms, kulutusyhteiskunnan ihannointi ja työmarkkinoilla kilpailu. Olisi valheellista vetää maski naamalle ja teeskennellä kiinnostunutta.

Oot ilmeisesti lähtöisin jostain päihdeporukoista ja ainoastaan lapsi on pannut stopin käytölle? Voin nimittäin kertoa että pääosin lapsettomassa nelikymppisessä tuttavapiirissäni ei kauheasti bilettäjiä tai päihteiden suurkuluttajia ole. Useimmilla kiinnostus niihin touhuihin vähenee iän myötä ihan luonnostaan, ei pakon sanelemana. Muutamilla perheellisillä tutuilla sen sijaan on tapana vetää kaatokännit joka kerta kun pääsevät lasten parista yhtään mihinkään.

Minulta tippui äitiyden myötä sellainen kaveri pois, joka selosti ihan tyhjänpäiväisiäkin asioita pilkuntarkasti monologina. Siis vaikka minkälaista tonnikalaa osti kaupasta, ei sellaista vaan tällaista, ja Pertti sanoi että olisi pitänyt olla vielä toisenlaista. Aiemmin ei ollut oma aika niin arvokasta, mutta äitiyden kiireessä en vain halunnut enää käyttää aikaani tuohon.

En halua tietää miten epämiellyttäväksi ap muuttuu jos joskus saa lapsen. Toivottavasti ei saa.

Kannattaa pitää taukoa tälläiseen ystävään jottei hermot mene. Kyllä se äiti vielä tulee tolkkuihinsa kun se vauvajuhlat puhkeaa. Yleensä viimeistään silloin kun se lapsi on 3v. Monella toki jo aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Minulta tippui äitiyden myötä sellainen kaveri pois, joka selosti ihan tyhjänpäiväisiäkin asioita pilkuntarkasti monologina. Siis vaikka minkälaista tonnikalaa osti kaupasta, ei sellaista vaan tällaista, ja Pertti sanoi että olisi pitänyt olla vielä toisenlaista. Aiemmin ei ollut oma aika niin arvokasta, mutta äitiyden kiireessä en vain halunnut enää käyttää aikaani tuohon.

Hauskaa koska mm. mun äitini selostaa asioita juuri tuolla tyylillä. Monologi on pitkä ja rönsyilevä ja sisältää harvoin mitään kovin oleellista tietoa. Ei siis ole kolmen lapsen synnyttäminen tehnyt jutuista yhtään vähemmän triviaaleja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että äitiys voimistaa ihmisessä jo olevia piirteitä. Jos nainen on ollut ennen lapsia vähän omahyväinen ja paskantärkeä niin hän on sitä lasten myötä potenssiin tuhat. 

Me toisen työkaverin kanssa todettiin, että hyvää teki sille lapselliselle omaan napaan tuijottajalle se lapsensaanti. Siitä tuli ihan eri ihminen, mukavampi ja myös muut huomioon ottava.

Koittakaa nyt päättää. Puolet mammoista huutaa täällä että on luonnollista ja oikein ettei äitejä kiinnosta muiden ihmisten yhdentekevät asiat ja nyt ilmoitetaan että äitiyden myötä ne vasta kiinnostaakin. 

Niin vain kävi.

Kun raivostuttavan itsekeskeinen työkaveri sai lapsen, sieltä äitiyslomalta palasi töihin mukavampi ja aikuisempi työkaveri. Oli selkeästi kehittynyt ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että äitiys voimistaa ihmisessä jo olevia piirteitä. Jos nainen on ollut ennen lapsia vähän omahyväinen ja paskantärkeä niin hän on sitä lasten myötä potenssiin tuhat. 

Me toisen työkaverin kanssa todettiin, että hyvää teki sille lapselliselle omaan napaan tuijottajalle se lapsensaanti. Siitä tuli ihan eri ihminen, mukavampi ja myös muut huomioon ottava.

Koittakaa nyt päättää. Puolet mammoista huutaa täällä että on luonnollista ja oikein ettei äitejä kiinnosta muiden ihmisten yhdentekevät asiat ja nyt ilmoitetaan että äitiyden myötä ne vasta kiinnostaakin. 

Niin vain kävi.

Kun raivostuttavan itsekeskeinen työkaveri sai lapsen, sieltä äitiyslomal

Niin, usein sellaiset tyhmänpuoleiset ja epäkypsät aikuistuu hiukan vasta pakon edessä lapsen saadessaan, osa ei silloinkaan. Sitten on niitäkin joiden henkinen kasvu ei riipu lapsista. 

Se on se tietty ihmistyyppi joka muuttuu tuollaiseksi. Ne on jo lapsettomana vähän sellaisia takakireitä ja itsestään numeron tekeviä harppuja ja lapsen myötä se piirre oikein räjähtää esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että äitiys voimistaa ihmisessä jo olevia piirteitä. Jos nainen on ollut ennen lapsia vähän omahyväinen ja paskantärkeä niin hän on sitä lasten myötä potenssiin tuhat. 

Olen huomannut saman. Ystävälläni kävi näin. Ei olla myöskään hänen lapsen saamisen jälkeen tavattu kahdestaan. Itse kyllä järjestin oman lapsen saamisen jälkeen aina aikaa, jolloin treffailtiin esim. kahvilassa kahdestaan. Mutta nyt on tilanne se että ystävän täytyy raahata joka paikkaan tuota lastaan mukana ja tietysti sitä lasta täytyisi ihailla kuin jotain maailman upeinta luomusta. Ihan v**un rasittavaa. 

Jätä se emakko. 

Joo, joillakin se lastenteko menee päähän, kuten sillä "mieheni on DI"-jankkaajalla. Naurettavinta on ne jotka väittää pokkana, että lasten tekeminen on heidän suurin saavutus. Ok, olet siis suoriutunut samasta mihin pystyy mm. eläimet, narkkarit, teinit,.. Peruskoulun suorittaminen oli ilmeisesti liian paha juttu, se kun vaatii jo paljon enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että äitiys voimistaa ihmisessä jo olevia piirteitä. Jos nainen on ollut ennen lapsia vähän omahyväinen ja paskantärkeä niin hän on sitä lasten myötä potenssiin tuhat. 

Olen huomannut saman. Ystävälläni kävi näin. Ei olla myöskään hänen lapsen saamisen jälkeen tavattu kahdestaan. Itse kyllä järjestin oman lapsen saamisen jälkeen aina aikaa, jolloin treffailtiin esim. kahvilassa kahdestaan. Mutta nyt on tilanne se että ystävän täytyy raahata joka paikkaan tuota lastaan mukana ja tietysti sitä lasta täytyisi ihailla kuin jotain maailman upeinta luomusta. Ihan v**un rasittavaa. 

Joillakin tämä jatkuu pitkälle lasten teini-ikään saakka että niitä raahataan mukaan aikuisten tapaamisiin. Yhden kaverin kanssa ei ollut mitään mitä olisi tehty enää kaksin vaan se lapsi tuli mukaan aina ja kaikkialle yläasteiässäkin. Eipä ole enää tapailtu sitten ollenkaan 

Vierailija kirjoitti:

Joo, joillakin se lastenteko menee päähän, kuten sillä "mieheni on DI"-jankkaajalla. Naurettavinta on ne jotka väittää pokkana, että lasten tekeminen on heidän suurin saavutus. Ok, olet siis suoriutunut samasta mihin pystyy mm. eläimet, narkkarit, teinit,.. Peruskoulun suorittaminen oli ilmeisesti liian paha juttu, se kun vaatii jo paljon enemmän. 

Meidän tiimiin tuli uusi työntekijä, joka esitteli itsensä noin. Kollega oli saanut kuudennen keskenmenonsa pari viikkoa aiemmin. Oli juuri palannut töihin ja asia oli tosi kipeä vielä. Tollasta ei pitäisi ikinä sanoa.

Kun varsin itsekeskeinen ja huomionhakuinen kaverini sai lapsen, hän hehkutti, miten lapsen saaminen tekee epäitsekkääksi. Ja on kyllä ihan totta, että hän on oikein mallikelpoinen äiti ja hyvä niin. Mutta näin sivullisen näkökulmasta ei ole hirveän suurta eroa sillä, puhuuko nainen koko ajan itsestään vaiko lapsestaan. Se epäitsekkyys ei nimittäin hänen kohdallaan laajentunut omaa lasta pidemmälle - muiden jutut häntä eivät edelleenkään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, joillakin se lastenteko menee päähän, kuten sillä "mieheni on DI"-jankkaajalla. Naurettavinta on ne jotka väittää pokkana, että lasten tekeminen on heidän suurin saavutus. Ok, olet siis suoriutunut samasta mihin pystyy mm. eläimet, narkkarit, teinit,.. Peruskoulun suorittaminen oli ilmeisesti liian paha juttu, se kun vaatii jo paljon enemmän. 

Meidän tiimiin tuli uusi työntekijä, joka esitteli itsensä noin. Kollega oli saanut kuudennen keskenmenonsa pari viikkoa aiemmin. Oli juuri palannut töihin ja asia oli tosi kipeä vielä. Tollasta ei pitäisi ikinä sanoa.

Kai se uusi tyyppi sai potkut heti? 

Minusta tuli joidenkin ystävieni mielestä hyvin epämiellyttävä kun lapseni kuoli.

Miettikää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse jättänyt elämästäni kaksi tuollaista sekopää-äitiä aikanaan. Kaikille ei onneksi käy niin että aivot jäävät sinne synnärin sängylle.

Mulle yksi vanha kaveri sanoi taannoin työstressistä kertoessani että hanki pari lasta, sen jälkeen ei kiinnosta enää tippaakaan mitkään työhön liittyvät jutut vaan elämään tulee muuta sisältöä. Jaa selvä. :D

Kyllä mä näin aikuisen äitinä sanoisin, että parinkymmenen vuoden seikkailussa nimeltä kasvatustyö tulee niin tähtitieteellinen määrä muuta stressiä, että työstressi vaan asettuu mittakaavaan.

Ja esimerkiksi juuri siitä syystä en hanki lapsia. Tuon kommentin möläyttänyt äiti tietää sen kyllä.

Olen eri mutta tämä on kyllä yksi asia mikä myös tökkii - moni äiti-ihminen kokee ylemmyyden tunnetta siitä että on selviytynyt tai selviytyy vanhemmuudesta ja olettaa automaattisesti, että on parempi ihminen kuin lapseton joka omassa päässä ei siitä vanhemmuudesta selviytyisi. Vaikka asia on oikeasti kyllä myös se että joskus suurinta vastuullisuutta on se että jättää ne lapset tekemättä. Sen myötä kunnioitan vapaaehtoisesti lapsettomia hyvin paljon.