Mitä väärää Karfit tekivät, että lapset piti sijoittaa?
Jos viranomaisiakin oli moitittu väärästä päätöksestä?
Kommentit (20677)
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin miettinyt, miksi perhettä vuoden päästä alettiin etsiä kiivaammin. Perheen vanhin lapsi täyttää tänä vuonna 18, voisiko sillä olla merkitystä? Muistaisin, että meidän lapsille tuli kaikenlaista virallista postia täysi-ikäisten oikeuksista ym., kun täyttivät 18.
Voisiko jollakulla lapsella olla esimerkiksi jonkun sairauden kontrollikäynti, joka on nyt jäänyt hoitamatta? Perheessä on nyt ainakin nuo 17- ja 15-vuotiaat lapset, joilta puuttuu peruskoulutodistus. Onko jokin tällainen aiheuttanut hälytyksen järjestelmässä? Tämähän ajoittuu aika lailla kevääseen, jolloin opiskelusuorituksia kirjataan.
Olen pohtinut samaa. Maineen menettämisen pelko, häpeä? Mutta mistä mahtoi tulla käsky painaa juttu villaisella? Uskon, että paikkakuntalaiset tietävät. Ehkä haluttiin antaa Karoliinan synnyttää rauhassa, ehkä pelättiin, että perhe takaa ajettuna päätyy joukkoitsemurhaan, ehkä tiedettiin ja tiedetään edelleenkin missä he ovat. Entä laajempi sote-alue, voiko olla niin ettei siellä tällainen nurkkakuntalaisuus vetele. Tällainen paikallinen kähmintää vain tuntuu vilpilliseltä näin koko Suomen näkökulmasta. Jos kerran tapaus oli niin järkyttävä, miksi ei toimittu ripeämmin?
Rauhansanalaiset on vakiintunut herätysliike, jonka parissa johtohenkilöt ovat kasvaneet, ja jonka normistoon sopeutuneet. Tämän lisäksi monilla näyttää olevan arvostettu ammatti tai jopa virka ja erilaisia yhteisön ulkopuolisia luottamustehtäviä. Henkilöillä on runsaasti sosiaalista pääomaa omassa yhteisössään.
Tällaiset henkilöt eivät ensisijaisesti pelkää Jumalan tuomiota, vaan sosiaalisen pääoman menettämistä. Miten aiheellista pelko tässä tapauksessa on, on sitten eri asia, mutta ainakin Moffa Vähäkankaan ulostulot kuun alussa osoittivat jonkun sortin panikoitumista.
Öyhöttäkää nyt rasistit vielä vähän lisää. Kyllä se oksettavan rasistipuolueen kannatus kohta on kirkas nolla. Karfien kanssa teidän muukalaisvihallanne ei ole muuta tekemistä kuin se, että kaikki saavat nyt selvästi nähdä, miten asetutte vastustamaan kaikkea laillista, jopa lastensuojelua. Eikös teidän kannattajissanne pitäisi olla paljon poliiseja? Kumma juttu.

Nyt se maine sitten on täysin romahtanut, ainakin näin muun Suomen näkökulmasta. Siispä taas kerran, jos jotakin tiedät - rahaliikenteestä, pakoautoista, pakoon osallistumisesta ja siinä avustamisesta tai perheen piilopaikasta, olisi korkea aika kertoa tiedot luotettavalle viranomaiselle. Jos perhe päätyy johonkin epätoivoiseen ratkaisuun, olet vastuussa ja osasyyllinen. Kestääkö omatuntosi sitä?
Vierailija kirjoitti:
Öyhöttäkää nyt rasistit vielä vähän lisää. Kyllä se oksettavan rasistipuolueen kannatus kohta on kirkas nolla. Karfien kanssa teidän muukalaisvihallanne ei ole muuta tekemistä kuin se, että kaikki saavat nyt selvästi nähdä, miten asetutte vastustamaan kaikkea laillista, jopa lastensuojelua. Eikös teidän kannattajissanne pitäisi olla paljon poliiseja? Kumma juttu.
Miksi et räyhää myös munkkiniemeläiselle sekoomuslaiselle, joka pilkkasi kristittyjä? Ai niin, koska oma rasismisi kohdistuu kristittyihin. Kaksinaismoralistinen p e l l e.
Minä pidän uskottavana minfon laululintusen esittämää selitystä tapauksen julkitulolle: media esitti kysymyksiä ensin Pohjanmaan poliisille, sitten Poliisihallitukselle. Sen otettua yhteyttä ylempään tahoon alkoi tapahtua.
Lintunen arvelee, että pakenevan perheen avustajilla on paon alussa ollut lähes reaaliaikainen tieto poliisin liikkeistä. Toivon, että asia tutkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öyhöttäkää nyt rasistit vielä vähän lisää. Kyllä se oksettavan rasistipuolueen kannatus kohta on kirkas nolla. Karfien kanssa teidän muukalaisvihallanne ei ole muuta tekemistä kuin se, että kaikki saavat nyt selvästi nähdä, miten asetutte vastustamaan kaikkea laillista, jopa lastensuojelua. Eikös teidän kannattajissanne pitäisi olla paljon poliiseja? Kumma juttu.
Miksi et räyhää myös munkkiniemeläiselle sekoomuslaiselle, joka pilkkasi kristittyjä? Ai niin, koska oma rasismisi kohdistuu kristittyihin. Kaksinaismoralistinen p e l l e.
Koska olen kristitty, tasa-arvoa ja rehellisyyttä kannattava seurakuntalainen, en lahkolainen enkä rasistiääliö.

Hahhah, tekopyhyyden huippu. Kannattaa tasa-arvoa, mutta tasa-arvoa eivät sentään lahkolaiset ansaitse. Muiden pitää suvaita kaikkia. Hän itse suvaitsee kaikkia. Ai niin, paitsi lahkolaisia. Ö-mappiin.

Suvaitsen lahkolaisia, en heidän tekemiään vääryyksiä. Lue tarkemmin jos osaat.
Minfolla kerrottiin, että 30 virkamiestä selvityksen alla Karf-jutussa.
Vierailija kirjoitti:
Rauhansanalaiset on vakiintunut herätysliike, jonka parissa johtohenkilöt ovat kasvaneet, ja jonka normistoon sopeutuneet. Tämän lisäksi monilla näyttää olevan arvostettu ammatti tai jopa virka ja erilaisia yhteisön ulkopuolisia luottamustehtäviä. Henkilöillä on runsaasti sosiaalista pääomaa omassa yhteisössään.
Tällaiset henkilöt eivät ensisijaisesti pelkää Jumalan tuomiota, vaan sosiaalisen pääoman menettämistä. Miten aiheellista pelko tässä tapauksessa on, on sitten eri asia, mutta ainakin Moffa Vähäkankaan ulostulot kuun alussa osoittivat jonkun sortin panikoitumista.
Lainausmerkit olisivat kivat, kun kopioidaan toisten tekstejä muilta foorumeilta (t. kirjoittaja, luen myös tätä ketjua).
Tämä maininta siitä, että kaikki kävelivät omin jaloin kuulostaa minusta samalta, kun mies sanoo, ettei voisi koskaan lyödä naista. Miksi asiasta pitää edes mainita, kun oletus on tuo.
Vierailija kirjoitti:
Minfolla kerrottiin, että 30 virkamiestä selvityksen alla Karf-jutussa.
Ja siis tässähän ei ole kyse siitä, että selvitettäisiin mahdollista "vainoa", vaan virheitä, joiden vuoksi perhe on nyt kadoksissa ja lasten kaltoinkohtelu on ylipäänsä ollut mahdollista. Karfit ovat oikeassa siinä, että viranomaiset ovat tehneet virheitä (mutta täysin väärässä siitä, mitä nämä virheet ovat olleet).
Tämä juttu haisee niin vahvasti l~ssumafialta että ihan oksettaa. Siellä on mokailtu vuodesta toiseen tämän perheen asioissa ja viime vuonna ihan tosissaan, kun perhe on päässyt pakoon ja etsinnät on sössitty. Ilmeisesti tarkoitus on ollut suojella viranomaisten omaa persausta ja sen lisäksi uskovaisten mainetta.
Ja kun Karfit ovat saaneet haksautettua rauhansanalaisia tukijoikseen, on alettu piilotella kahta kauheammin rikosepäilyjen selvittyä. Siellä ei nyt kukaan ajattele Karfien lapsia vaan omaa mainettaan ja asemaansa.
Toivottavasti juttu siirtyisi jo KRP:n tutkittavaksi, on selvää että Pohjanmaan poliisiin ei voi tässä tutkinnassa luottaa.
No, missäs tämä sakki nyt sitten luuraa?! Joko löydetty vai ryömivätkö itse luolastaan ihmisten ilmoille? 🤔
Vierailija kirjoitti:
No, missäs tämä sakki nyt sitten luuraa?! Joko löydetty vai ryömivätkö itse luolastaan ihmisten ilmoille? 🤔
Voi olla ettei löydetä ennen rikosten vanhenemista. Soppaan on sotkeutunut laaja joukko paikallisia ihmisiä, jotka kiristävät otettaan perheen piilottelussa koko ajan rikosseuraamuksien pelossa. Jos Minfon laululintu puhuu totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öyhöttäkää nyt rasistit vielä vähän lisää. Kyllä se oksettavan rasistipuolueen kannatus kohta on kirkas nolla. Karfien kanssa teidän muukalaisvihallanne ei ole muuta tekemistä kuin se, että kaikki saavat nyt selvästi nähdä, miten asetutte vastustamaan kaikkea laillista, jopa lastensuojelua. Eikös teidän kannattajissanne pitäisi olla paljon poliiseja? Kumma juttu.
Miksi et räyhää myös munkkiniemeläiselle sekoomuslaiselle, joka pilkkasi kristittyjä? Ai niin, koska oma rasismisi kohdistuu kristittyihin. Kaksinaismoralistinen p e l l e.
Koska olen kristitty, tasa-arvoa ja rehellisyyttä kannattava seurakuntalainen, en lahkolainen enkä rasistiääliö.
Hahhah, tekopyhyyden huippu. Kannattaa tasa-arvoa, mutta tasa-arvoa eivät sentään lahkolaiset ansaitse. Muiden pitää suvaita kaikkia. Hän itse suvaitsee kaikkia. Ai niin, paitsi lahkolaisia. Ö-mappiin.
Sössön sössön. Maassa maan tavalla: Suomen laki koskee sekä vantaalaista irakilaisperhettä että Karfin perhettä. Ei luulisi olevan vaikeaa viedä sairasta lasta lääkäriin ja jättää pahoinpitelyt tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
No, missäs tämä sakki nyt sitten luuraa?! Joko löydetty vai ryömivätkö itse luolastaan ihmisten ilmoille? 🤔
Ruotsissa. Todennäköisesti Luulajan alueella. Ei tarvitse kuin yksi uutinen Ruotsin televisioon niin perhe löytyy.
On kyllä järjettömän vaikea nähdä, että perheen rikkominen palvelisi lapsen etua.
">>Kamala aivopesula on heidän oma kotinsa.<<"
Yllä mainitun lainauksen kirjoittajaksi tunnistautui lestadiolainen. Siitä voinee päätellä, etteivät Karfit ole (enää) lestadiolaisia.
Jos Tommy Karf oli siirtynyt lestadiolaisuudesta uusbaptismin suuntaan, niin se saattaa olla syy, miksi Tommylla oli erimielisyyksiä lapsuudenperheensä kanssa.
Väitätkö ettei Helsingissä raikaa sama lause 🤣 Tosin jumala vain on eri, ja siihen uskovat ovat vielä huomattavasti hihhulimpeja ja konservatiivisempia kuin äärimmäisimmätkään kristityt. Naiset eivät saa edes näyttää HIUKSIAAN kodin ulkopuolella ettei äijillä ottaisi eteen. Toki jos ottaa, on se täysin syntisen naisen vika. Aivan niin kuin kivikaudella, 1960-luku ei millään riitä. Pohjanmaa ei kuulosta enää yhtään huonolta vaihtoehdolta. Kauniita maisemia ja luonnonrauhaa, ei jätteitä, rottia eikä liikkuvia säkkejä. Mistä tulikin mieleen: ehkä Karfit kulkevat tälläkin hetkellä ihmisten ilmoilla säkkeihin pukeutuneina 🤣 Siinähän olisi mainio valeasu. Ehkä niitä ei ihan heti kannatakaan kieltää.