Miehen äiti pitää kotiamme ja mökkiämme omanaan
Alkaa mennä hiljalleen hermot, asiasta on keskusteltu ja keskusteltu ja tehty erilaisia rajanvetoja, mutta mikään ei muutu.
Asuu ihan kivenheiton päässä, saattaa itse vain pölähtää ovestamme sisään sen kummempia kyselemättä. Tämä on ratkaistu sillä, että pidämme oven lukossa. Yrittää määräillä kotimme sisustuksesta ja järjestyksestä esimerkiksi tuomalla mattoja ja kyselemättä levittelemällä ne lattioilla haluamiinsa paikkoihin, viime viikolla lasten syntymäpäivillä alkoi laittaa olohuoneen huonekalujen järjestystä uuteen uskoon muiden vieraiden läsnäollessa.
Asuu itse pienessä asunnossa ja on useampaan otteeseen luvannut omille yövierailleen majoituksen meillä kertomatta meille etukäteen, koska kyllähän meille mahtuu. Ehkä kahdesti ollaan näitä majoitettu, mutta sitten vedimme rajan ja olemme muutamaan otteeseen itse sitten joutuneet syntipukeiksi tilanteessa, jossa anopin meille entuudestaan tuntemattomat vieraat joutuivatkin menemään yllättäen hotelliin kun ei otettu meille pitkäksi viikonlopuksi 10 minuutin varoajalla. Lievemmissä tapauksissa tuo vieraansa pihallemme kahvittelemaan kysymättä ja ilmoittamatta etukäteen
Ostimme muutama vuosi saarimökin. Hänellä riittää mielipiteitä mökin pihan hoidosta, sisustuksesta sun muusta ja pyrkiikin näitä sielläkin toteuttamaan omatoimisesti. Lupailee omille vierailleen myös mökkireissuja meiltä kysymättä. Mökki on saaressa, jonne 20 km matka veneellä, eli ei edes pääse sinne käymään omin avuin. Saattaa soittaa torstaina että Marjaana ja Seppo tulevat lauantaina käymään ja lupasin käyttää mökillä, kumpi lähtee kuskiksi.
Kuten kirjoitettu, niin emme toki näiden aivoitusten mukaan hyppää ja ensisijaisesti mies hoitaa rajanvedon kyllä hyvin ja itsekin miellyttämiseen taipuvaisena olen opetellut sanomaan suoraan. Tuntuu kuitenkin todella pahalta kun omalle henkilökohtaiselle alueelle tunkeudutaan noin rajusti ja sitä joutuu ikään kuin jatkuvasti puolustamaan lähes tuloksetta. Nytkin työt lopetettuani huomasin, että anoppi on soitellut ja laittanut perään viestiä että nyt olisi hyvä keli ja ajankohta öljytä terassimme, koska hänelle on tulossa vieraita viikonloppuna ja parempi kahvitella siistillä terassilla.
Huoh.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Anoppi, anoppi. Onko täällä kukaan kauhistellut oman äitinsä tekemisiä?
Naiset tulevat hirveän huonosti toimeen keskenään.
Seurustelun alussa oma äitini inhosi poikaystävääni ja kohteli häntä todella törkeästi. Meille meinasi tulla ero sen takia.
Lasten synnyttyä äiti alkoi esittää määräyksiä, että lasten kaverit eivät saisi käydä meillä. Hän kielsi minua antamassa kavereille mitään syötävää tai juotavaa. Eihän meillä lapset ymmärtäneet, kun mummo uteli mitä he ovat tehneet ja lapset kertoivat rehellisesti. Itse nautin, kun lapsilla oli kavereita. Oma lapsuus oli yksinäinen, meille ei kukaan saanut tulla edes meidän pihalle enkä minäkään olisi saanut käydä missään.
Minulla meni täysin kuppi nurin siinä, kun äitini esitti määräyksiä, miten minä ja mies saisimme viettää kesälomaa. Tein kerran lasten kanssa ulkomaanreissun enkä sanonut siitä äidille mitään. Äiti loukkaantui, kun kuuli siitä kaverini äidiltä, joka oli nähnyt kaverilleni laittamani postikortin.
Tämä keskustelu on yhtä miesten mitätöimistä, nainen se on perheen pää. Jos naimisissa on herra Mänty ja rouva Koivu, pitää männynkin tuttujen muistaa sanoa käyneensä Koivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Miten ei aikuinen mies osaa laittaa äitiään kuriin? Toki vastuu on ensisijaisesti äidillä itsellään omasta käytöksestä. Silti ei voi kunnihmetellä tollasia lapasia jotka ei pidä kumppaninsa puolia.
Mä en ihmettele (enää) kun olen joutunut tuota todellisuutta elämään. Se kumppani on ensimmäisestä henkäyksestään opetettu olemaan äitinsä ohjauksessa ja pitämään huolen, että äiti on tyytyväinen. Jos äiti suuttuu, niin seuraukset ovat vakavat. Tuosta poisoppiminen on pitkä prosessi. Toiset eivät ikinä pääse tuosta sairaasta toimintatavasta irti, se on heille normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on yhtä miesten mitätöimistä, nainen se on perheen pää. Jos naimisissa on herra Mänty ja rouva Koivu, pitää männynkin tuttujen muistaa sanoa käyneensä Koivuilla.
Ei ole ,vaan tässä kysyätään, miksi siellä Herra Männyn ja Rouva Koivun luona käymisessä ei nähdä sitä rouva Koivua ollenkaan. Ja jopa hänen omaisuutensa sosialisoidaan ja aletaan käyttäytyä kuin se olisikin oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on normaalia puhekieltä (näin rahvaan keskuudessa) sanoa käyvänsä pojallaan tai lähemmälle tutulle, kävin Matilla. Erittelemättä kuka sen asunnon omistaa.
Ei todellakaan ole normaalia sanoa noin. Sanotko sinä käyneesi herra Virtasella kylässä, kun kyläilet Virtasen perheen luona?
Tai miehesi sanoo käyneensä naapurin rouvalla auttelemassa, kun on olult vaihtamassa naapurin herran kanssa talvirenkaita?
Mitähän selität? Jos käyn virtasilla ( lankoni ja miehen sisko) sanon käyneeni Virtasilla. Jos mies auttaa naspurin miestä, se on Kuusista jelppaamassa. En kerro että rouva Kuusisen vihtoria kuten kai ajat takaa?
Mutta miksi sinä häivytät sen miniäsi olemattomiin, mutta et rouva
Alkaa tuntua että sinulla on niin paha ongelma että tarvitset apua?
Sinä olet äidillesi tärkeämpi kuin miehesi, etkö ihan maalaisjärjellä voi ajatella että anopillesi on se oma poika läheisempi kuin sinä?
Olet ehkä ainoa lapsi, tottunut olemaan huomion keskipiste muut syrjäyttäen?
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on yhtä miesten mitätöimistä, nainen se on perheen pää. Jos naimisissa on herra Mänty ja rouva Koivu, pitää männynkin tuttujen muistaa sanoa käyneensä Koivuilla.
Miehen mitätöimistä on se, jos kokonaan kieltäydytään puhumaan miehestä, ja väitetään miehen omaisuutta naisen omaisuudeksi. Ja sitähän kukaan tässä ei ole vaatinut. Pitää vaan kohdella sitä miniääkin ihan normaalin kohteliaasti, yhtä kohteliaasti, kuin miestäkin kohdeltaisiin.
Alkaa tuntua että sinulla on niin paha ongelma että tarvitset apua?
Sinä olet äidillesi tärkeämpi kuin miehesi, etkö ihan maalaisjärjellä voi ajatella että anopillesi on se oma poika läheisempi kuin sinä?
Olet ehkä ainoa lapsi, tottunut olemaan huomion keskipiste muut syrjäyttäen?
Et vastannut kysymykseen: Miksi se rouva Virtanen ja rouva kuusinen noteerataan normaalisit, mutta miniäsi on olematon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on yhtä miesten mitätöimistä, nainen se on perheen pää. Jos naimisissa on herra Mänty ja rouva Koivu, pitää männynkin tuttujen muistaa sanoa käyneensä Koivuilla.
Ei ole ,vaan tässä kysyätään, miksi siellä Herra Männyn ja Rouva Koivun luona käymisessä ei nähdä sitä rouva Koivua ollenkaan. Ja jopa hänen omaisuutensa sosialisoidaan ja aletaan käyttäytyä kuin se olisikin oma.
Rouva koivu siis vaatii että miehensäkin kavereille pitää esittää hänen verotus-ja varallisuustietonsa.
Tietääkl kukaan muuten taloutta jossa miehen kaverit voivat käydä pistäytymässä?

Et voi hyvin. En jauha aiheesta koska et ymmärrä lukemaasi etkä ees rautalankaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen äiti = vihollinen, oma äiti = läheinen luotettu. Ei kannata odottaa anopilta lahjoja lasten juhlahetkinä.
Meillä anoppi oli yksinäinen kerrostaloasukki, eronnut miehestään ja siksi tuppautui ja oli rajaton. Omat vanhempani olivat naimisissa keskenään loppuun asti ja heillä oli oma talo ja mökki eli niin paljon tekemistä että ei heillä ollut aikaa muuta kuin lyhyille vierailuille kuin ehkä kerran vuodessa.
Kerrostalossa asuminen ei millään tavalla määritä sitä onko jollakulla henkilöllä tekemistä ja tuttavia. Hän voi selviytyä aivan hyvin itsekseen javiettää aikaa ystävien parissa. Jos hänellä on liikuntakyky tallella, voi olla paljon menossa. En jaksa skoa, että ihmistä ympäröivien seinien laatu vaikuttaisi jonkun käytökseen tuolla tavalla.
Rouva koivu siis vaatii että miehensäkin kavereille pitää esittää hänen verotus-ja varallisuustietonsa.
Tietääkl kukaan muuten taloutta jossa miehen kaverit voivat käydä pistäytymässä?
Ei vaan jos sinä kyläilet siellä miniäsi eli rouva koivun KOTONA, miksi sinä et noteeraa häntä ollenkaan???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missähän päin itäistä Suomea on saareen 20 km matka veneellä suuntaansa?
Varmaan aika monessa. Hyvin järvistä aluetta.
Hassua miten moni tarttuu tähän. Ihan perus lyhyehkö matka veneellä Suomessa, tässä järvien maassa kamoon 😄
Alkaa tuntua että sinulla on niin paha ongelma että tarvitset apua?
Sinä olet äidillesi tärkeämpi kuin miehesi, etkö ihan maalaisjärjellä voi ajatella että anopillesi on se oma poika läheisempi kuin sinä?
Olet ehkä ainoa lapsi, tottunut olemaan huomion keskipiste muut syrjäyttäen?
Tottakai oma lapsi on läheisempi. Minun äitini on kuitenkin aina pystynyt puhumaan miehestäni tämän nimellä, olemaan tälle ystävällinen, ja huomioimaan hänet.
Äidilläni ei ole myöskään koskaan ollut tarvetta valehdella, että joku mieheni omistama asia olisi minun. Ei kukaan halua olla huomion keskipiste, mutta törkeää käytöstä ei tarvitse sietää.
Alkaa tuntua että sinulla on niin paha ongelma että tarvitset apua?
Sinä olet äidillesi tärkeämpi kuin miehesi, etkö ihan maalaisjärjellä voi ajatella että anopillesi on se oma poika läheisempi kuin sinä?
Olet ehkä ainoa lapsi, tottunut olemaan huomion keskipiste muut syrjäyttäen?
Mikä tarve sinulla on loukata omaa lastasi olemassa törkeä hänen puolisoaan kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentti 290. Huomaahan, miniät täällä vaativat ettei anoppi puhu vain pojan perhettä nähneensä vaan muistaa mainita miniän nimeltään, nettovarallisuus 1,2 milj, yo-todistus 5 ällää , loppututkinnon ja nykyisen tittelin palkkoineen jotta miniän tarve tulla huomioiduksi on toteutunut.
Miksi sinä valehtelet? Yksikään ihminen ei ole tässä ketjussa noin sanonut. Vain, että ei sanota miniän varallisuutta pojan varallisuudeksi. Helpointa olisi, kun et puhuisi siitä lainkaan.
Tarpeesi valehdella kertoo kyllä kaiken sinusta.
Kyllä on normaalia puhekieltä (näin rahvaan keskuudessa) sanoa käyvänsä pojallaan tai lähemmälle tutulle, kävin Matilla. Erittelem
Edelleen vaadit että matin äidin pitää muistaa esittää tiinan varallisuus tutuilleen. Ymmärrän että sinulle se on tärkeää että olet varakas, miten vihtorisi asiaan suhtautuu kun nöyryytät häntä.
Jos pitäisit taloanne myös Matin kotina sinua ei häiritsisi jos anoppi naapurilleen mainitsee pyhänä menevänsä matille lapsen syntyäreille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on yhtä miesten mitätöimistä, nainen se on perheen pää. Jos naimisissa on herra Mänty ja rouva Koivu, pitää männynkin tuttujen muistaa sanoa käyneensä Koivuilla.
Ei ole ,vaan tässä kysyätään, miksi siellä Herra Männyn ja Rouva Koivun luona käymisessä ei nähdä sitä rouva Koivua ollenkaan. Ja jopa hänen omaisuutensa sosialisoidaan ja aletaan käyttäytyä kuin se olisikin oma.
Rouva koivu siis vaatii että miehensäkin kavereille pitää esittää hänen verotus-ja varallisuustietonsa.
Tietääkl kukaan muuten taloutta jossa miehen kaverit voivat käydä pistäytymässä?
Olet kyllä ihan käsittämättömän ilkeä. Ja valehtelet jatkuvasti. Miksi kukaan haluaisi esittää mitään varallisuustietoja? Kunhan et valehtele niistä. Ei niistä tarvitse puhua ollenkaan. Et vaan väitä miniäsi varallisuutta poikasi varallisuudeksi. Siinä kaikki. Älä puhu ollenkaan heidän omaisuudestaan, niin kaikki on kunnossa.
Edelleen vaadit että matin äidin pitää muistaa esittää tiinan varallisuus tutuilleen. Ymmärrän että sinulle se on tärkeää että olet varakas, miten vihtorisi asiaan suhtautuu kun nöyryytät häntä.
Jos pitäisit taloanne myös Matin kotina sinua ei häiritsisi jos anoppi naapurilleen mainitsee pyhänä menevänsä matille lapsen syntyäreille.
Ei vaan että et valehtelisi sen kuuluvan pojallesi, kun ei se kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa tuntua että sinulla on niin paha ongelma että tarvitset apua?
Sinä olet äidillesi tärkeämpi kuin miehesi, etkö ihan maalaisjärjellä voi ajatella että anopillesi on se oma poika läheisempi kuin sinä?
Olet ehkä ainoa lapsi, tottunut olemaan huomion keskipiste muut syrjäyttäen?
Mikä tarve sinulla on loukata omaa lastasi olemassa törkeä hänen puolisoaan kohtaan?
Et ole lapseni etkä miniäni. Maltapa välillä ajatella, oletpa kenen miniä tahansa, oletko se pikku prinsessa vielä vai aikuinen nainen jota kohdellaan kuin aikuista naista? Joka itse osaa jutustella anopinkin kanssa vaatimatta tätä nuolemaan kengänpohjiasi.
Tietääkl kukaan muuten taloutta jossa miehen kaverit voivat käydä pistäytymässä?
Esimerkiksi meillä. Sillä rajoituksella, että mies ei kysele onko meillä pakastimessa pullaa ja odota, että minä keitän kahvit. Mies hoitaakin kavereittensa kahvitukset ihan itse.
Mutta miksi sinä häivytät sen miniäsi olemattomiin, mutta et rouva Virtasta tai rouva Kuusista. Vain miniäsi.