Maanpuolustuskorkeakoulu evää pääsyn koulutukseen jos on käynyt terapiassa
Nuori nainen oli hakeutunut kuntoutuspsykoterapiaan henkilökohtaisen elämän syiden vuoksi. Psykoterapeutin lausunnon mukaan terapiassa oli käsitelty nuoreen aikuisuuteen kuuluvia iänmukaisia ihmissuhdehaasteita. Hän ei päässyt tämän vuoksi kouluun vaikka ylitti pääsyrajan loistavasti.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: lakia mahdollisesti rikottu
Valtuutettu pitää huomionarvoisena, että korkeakoulun linjaus käytännössä rankaisee nuoria avun hakemisesta. Jos kahdella hakijalla olisi lieviä, toimintakykyyn vaikuttamattomia mielenterveyshaasteita ja vain toinen heistä olisi hakenut apua, rankaisee nykyinen linjaus tätä perusteettomasti.
Kommentit (540)
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Tunnut pitävän terapiaa jotenkin ihmeellisenä asiana. Ei se ole. Terapia on ihan arkinen asia. Terapiassa käyvät ihan normaalit ihmiset, joilla ei mitään ongelmia ole. Meidän kaupungissa kaikki halukkaat alle 30-vuotiaat saavat ilmaista terapiaa, siihen ei tarvita mitään diagnooseja tai mystisiä ongelmia. Ihmisiä ei pidä rangaista tai syyttää siitä, jos he ovat käyneet terapiassa, sillä terapiaa tyrkytetään kaikille matalalla kynnyksellä alakouluista lähtien. Nykyään kouluissa on psykologit, kuraattorit yms. ja kaikille jatkuvasti hoetaan, että apua on haettava ja mentävä juttelemaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. On väärin, jos siitä rangaistaan ihmisiä, jotka ovat vain tehneet, kuten heitä on lapsesta asti neuvottu tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanpuolustuskorkeakoulu on paikka, jossa kuupan pitää olla kunnossa. Jos jo rauhan ajan "henkilökohtaiset ongelmat" aiheuttavat terapian tarpeen, niin miten ihmeessä sodassa voisi olla paineen alla vastuussa lukuisten alaistensa hengestä?
No kun kyse ei varsinaisesti tarvitse olla mistään mielenterveysongelmasta vaan nuoret pitää jopa trendikkäänä että käy vähän terapiassa juttelemassa vaikka parisuhdeongelmista.
No en ole hullumpaa kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Tunnut pitävän terapiaa jotenkin ihmeellisenä asiana. Ei se ole. Terapia on ihan arkinen asia. Terapiassa käyvät ihan normaalit ihmiset, joilla ei mitään ongelmia ole. Meidän kaupungissa kaikki halukkaat alle 30-vuotiaat saavat ilmaista terapiaa, siihen ei tarvita mitään diagnooseja tai mystisiä ongelmia. Ihmisiä ei pidä rangaista tai syyttää siitä, jos he ovat käyneet terapiassa, sillä terapiaa tyrkytetään kaikille matalalla kynnyksellä alakouluista lähtien. Nykyään kouluissa on psykologit, kuraattorit yms. ja kaikille jatkuvasti hoetaan, että apua on haettava ja mentävä juttelemaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. On väärin, jos siitä rangaistaan ihmisiä, jotka ovat vain tehneet, kuten heitä on lapsesta asti neuvottu tekemään.
Tuo nainen kävi oikein kuntoutuspsykoterapiassa tavanomaisten ihmissuhdehaasteiden vuoksi. Ei ole riittävän vahva. Kuntouruspsykoterapiaa ei muuten kovin helposti saa.
Vierailija kirjoitti:
Maanpuolustuskorkeakoulu on paikka, jossa kuupan pitää olla kunnossa. Jos jo rauhan ajan "henkilökohtaiset ongelmat" aiheuttavat terapian tarpeen, niin miten ihmeessä sodassa voisi olla paineen alla vastuussa lukuisten alaistensa hengestä?
"This is my gun, there are many like it but this is mine."
Koulutukseen pääsy on aina jossain määrin epäreilua. Ei lääkikseenkään pääse kovin matalalla älyllisellä kapasiteetilla ja se on hyvä. Myös maanpuolustuskorkeakouluun tulee ottaa parhaat hakijat ja siellä sopivuus määräytyy osittain mielenterveyden ja persoonallisuuden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Tunnut pitävän terapiaa jotenkin ihmeellisenä asiana. Ei se ole. Terapia on ihan arkinen asia. Terapiassa käyvät ihan normaalit ihmiset, joilla ei mitään ongelmia ole. Meidän kaupungissa kaikki halukkaat alle 30-vuotiaat saavat ilmaista terapiaa, siihen ei tarvita mitään diagnooseja tai mystisiä ongelmia. Ihmisiä ei pidä rangaista tai syyttää siitä, jos he ovat käyneet terapiassa, sillä terapiaa tyrkytetään kaikille matalalla kynnyksellä alakouluista lähtien. Nykyään kouluissa on psykologit, kuraattorit yms. ja kaikille jatkuvasti hoetaan, että apua on haettava ja mentävä juttelemaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. On väärin, jos siitä rangaistaan ihmisiä, jotka ovat vain tehneet, kuten heitä on lapses
Tuo nainen kävi oikein kuntoutuspsykoterapiassa tavanomaisten ihmissuhdehaasteiden vuoksi. Ei ole riittävän vahva. Kuntouruspsykoterapiaa ei muuten kovin helposti saa.
Nuoret saavat kuntoutuspsykoterapiaa helposti. Keski-ikäiset eivät.
Vierailija kirjoitti:
Maanpuolustuskorkeakoulu on paikka, jossa kuupan pitää olla kunnossa. Jos jo rauhan ajan "henkilökohtaiset ongelmat" aiheuttavat terapian tarpeen, niin miten ihmeessä sodassa voisi olla paineen alla vastuussa lukuisten alaistensa hengestä?
Iso osa kadulla kulkevista ihmisistä on sellaisia, jotka oikeasti tarvitsisivat terapiaa, mutta eivät joko tunnista tarvettaan tai vaan suostu menemään. Se, että ei käy terpiassa tai ei ole koskaan käynytkään, se ei ole mikään mitttari henkiseen vahvuuteen. Jos osaa hakea apua, on aina hyvä merkki. Se on taas toinen asia, jos kyseessä on esim. vakavampi mielenterveyden sairaus tai jos masennus jatkuu vuosikausia, eikä ihminen kykene enää esim. töihin. Silloin on kykenemätön moneen muuhunkin asiaan kuin olemaan maanpuolustuskorkeakoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt mä näkisin tän jutun niin että tyttö on niinku uhri ja itseasiassa aika hyvässäkin kunnossa niinku.
Niin mäkin.
Tämä asia on pelkkää väkivaltaista persuuntumista.
Persujen vika. Persu, sanoinko jo persu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Tunnut pitävän terapiaa jotenkin ihmeellisenä asiana. Ei se ole. Terapia on ihan arkinen asia. Terapiassa käyvät ihan normaalit ihmiset, joilla ei mitään ongelmia ole. Meidän kaupungissa kaikki halukkaat alle 30-vuotiaat saavat ilmaista terapiaa, siihen ei tarvita mitään diagnooseja tai mystisiä ongelmia. Ihmisiä ei pidä rangaista tai syyttää siitä, jos he ovat käyneet terapiassa, sillä terapiaa tyrkytetään kaikille matalalla kynnyksellä alakouluista lähtien. Nykyään kouluissa on psykologit, kuraattorit yms. ja kaikille jatkuvasti hoetaan, että apua on haettava ja mentävä juttelemaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. On väärin, jos siitä rangaistaan ihmis
Jos nuori saa sitä ikään kuuluvien ihmissuhdehaasteiden vuoksi niin täytyy oireilla aika pahasti.
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Mistä tiedät, että kyse oli normaalin elämän normaaleista kasvukivuista...?
Vierailija kirjoitti:
Nuoret käy nyt kilvan erilaisissa terapioissa. Harva tietää että unelmaura saattaa tyssätä siihen.
Niinpä. Ei ne opettajat sun muut tätä tuo esille terapioita suositellessaan esim. jos joku on vaikka ujo tai introvertti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanpuolustuskorkeakoulu on paikka, jossa kuupan pitää olla kunnossa. Jos jo rauhan ajan "henkilökohtaiset ongelmat" aiheuttavat terapian tarpeen, niin miten ihmeessä sodassa voisi olla paineen alla vastuussa lukuisten alaistensa hengestä?
Iso osa kadulla kulkevista ihmisistä on sellaisia, jotka oikeasti tarvitsisivat terapiaa, mutta eivät joko tunnista tarvettaan tai vaan suostu menemään. Se, että ei käy terpiassa tai ei ole koskaan käynytkään, se ei ole mikään mitttari henkiseen vahvuuteen. Jos osaa hakea apua, on aina hyvä merkki. Se on taas toinen asia, jos kyseessä on esim. vakavampi mielenterveyden sairaus tai jos masennus jatkuu vuosikausia, eikä ihminen kykene enää esim. töihin. Silloin on kykenemätön moneen muuhunkin asiaan kuin olemaan maanpuolustuskorkeakoulussa.
Joo, mutta halutaanko sinne opiskelemaan jotain joilla on keskivertoihmisen mieli? Eiköhän sinne haetaan todella vahvoja ihmisiä, he eivät helposti tarvitse terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Eräällä toiselle kävi sama. Hän oli abivuonna käynnyt terapiassa uupumuksen vuoksi.
Uupunut abi. Voi kyynel, tyttöparka 😢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Tunnut pitävän terapiaa jotenkin ihmeellisenä asiana. Ei se ole. Terapia on ihan arkinen asia. Terapiassa käyvät ihan normaalit ihmiset, joilla ei mitään ongelmia ole. Meidän kaupungissa kaikki halukkaat alle 30-vuotiaat saavat ilmaista terapiaa, siihen ei tarvita mitään diagnooseja tai mystisiä ongelmia. Ihmisiä ei pidä rangaista tai syyttää siitä, jos he ovat käyneet terapiassa, sillä terapiaa tyrkytetään kaikille matalalla kynnyksellä alakouluista lähtien. Nykyään kouluissa on psykologit, kuraattorit yms. ja kaikille jatkuvasti hoetaan, että apua on haettava ja mentävä juttelemaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. On väärin, jos siitä rangaistaan ihmisiä, jotka ovat vain tehneet, kuten heitä on lapsesta asti neuvottu tekemään.
Tiedetään, Helsingissä jokainen alle 30-v nainen ravaa terapiassa itkemässä ja puolet yli 30-v naisista.
Eiköhän sinne haetaan todella vahvoja ihmisiä, he eivät helposti tarvitse terapiaa
-Mutta sitten keskivertoa tunneälykkäämmät hakeutuu helpommin terapiaan keskustelemaan asioista. Eli jollain tasolla keskivertoa vahvemmat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
En halua sellaista hävittäjälentäjää, joka on tarvinnut terapiaa normaalin elämän normaaleissa kasvukivuissa.
Mieluummin sellainen jolla on käsittelemättömiä traumoja pitkältä ajalta?? Sehän se onkin luotettava.... Eipä siitä kauhean kauan ole kun joku lentäjä lukitsi itsensä ohjaamoon ja veti koneen päin vuoren seinämää.
Terapia on naisten sometrendi. Maanpuolustukseen halutaan muita kuin typerien sometrendien mukaan mieltä muuttavia lumihiutaleita.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sinne haetaan todella vahvoja ihmisiä, he eivät helposti tarvitse terapiaa
-Mutta sitten keskivertoa tunneälykkäämmät hakeutuu helpommin terapiaan keskustelemaan asioista. Eli jollain tasolla keskivertoa vahvemmat ihmiset.
Eiköhän ne tunneälykkäät, vahvat ihmiset prosessoi itse suurimman osan asioista. Ainakin normaalit ihmissuhdekuviot. Vai mitä tarkoitat tunneälykkäillä?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sinne haetaan todella vahvoja ihmisiä, he eivät helposti tarvitse terapiaa
-Mutta sitten keskivertoa tunneälykkäämmät hakeutuu helpommin terapiaan keskustelemaan asioista. Eli jollain tasolla keskivertoa vahvemmat ihmiset.
Tunneälykkäillä ihmisillä on ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa he voivat keskustella, siihen ei tarvita mitään 200 e / h huuhaa-villeä.
No siinä tapauksessa pitää selvittää tarkasti myös niiden hakijoiden mielenterveyttä, jotka eivät ole terapiassa käyneet.