Lasten todistusten esittely netissä

Elävät lastensa kautta, kun vanhemmat itse oli penaalin tylsimmät kynät. Menestyjille se on normaalia että lapsetkin menestyy.

Onko niitä ihan pakko lukea, jos tulee paha mieli?

Ehkä ärtymys lähtee erilaisista perhearvoista, joten jos jossakin hehkutetaan lasten onnistumista julkisesti sinä et ehkä tekisi niin ja olette vain kovin erilaisia?

Jos koet, että vaatimattomuus kaunistaa se toinen ei taas niin ajattele? Siinä on kontrastia jo tarpeeksi ärsyyntyä.

Toisen pinnallisuus? Jää se itse työ toissijaiseksi ja ns poimitaan onnistumisen rusinat pullasta eli esim. miksei kehuisi lastaan ahkeruudesta ja tunnollisuudesta hyvän nron sijaan? Se olisi ehkä oikeudenmukaisempaa  lasta kohtaan muutenkin kiittää ahkerasta opiskelusta?

Jos joku haluaa arvostusta ja kehuja muilta se on aina vähän lapsellista ja tyhmää? Sellaiset päivitykset voi ohittaa nopeasti.

 

Yleensä nämä hehkuttajat ovat niitä, jotka itse eivät juuri koulussa menestyneet. Ts. elävät lastensa kautta.

Vai pitäiskö sun miettiä, että miksi itse et olisi hehkuttanut muille lastesi menestymisiä? Et ehkä häiriinny siitä, että muut kehuvat, vaan siitä, miten itse olet / et ole toiminut. 

Jos olisit täysin sinut oman valintasi kanssa toimia, muiden valinnat ei varmaan hetkauttaisi.

Todistuksia nettiin? Ei tulisi kuuloonkaan täällä Saksassa. Lapsen oikeutta yksityisyyteen tulee suojella, oli sitten hyvät tai huonot todistukset. Lasu tulisi aika nopeasti.

Lapsen henkilökohtaisten asioiden dokumentointi someen on väärin. Se varmaan ärsyttää.

Mä en taas ymmärrä tuollaista besserismiasennetta, että "ei olisi tullut mieleenkään esitellä". Oot selkeästikin katkera, kun et ole ollut kykenevä räjäyttämään muidenkin tajuntaan, mitä superia sinunkin lapsesi saivat aikaan koulunkäynnissään! 

Itse en ole somessa (kuin seuratakseni joitain julkkiksia jne, en siis jaa siellä mitään), ja ehkä minullekin olisi opetettu, että onnistumisilla kehuminen on väärin. Itsekin pelkäisin, että ystäväni olisivat ennemmin kateellisia kuin iloisia puolestani. Ehkä kadehdit sitä, että noilla ihmisillä on luottoa siihen, että muut olisivatkin iloisia, vaikka he kehuvat lapsillaan? 

Nojaa, taidat olla niitä tosikkoja ja naama perusnäkkkärillä kulkevia tusinafriiduja, joiden mielestä kaikenlainen ilottelu ja riemu ei saa näkyä ja kuulua! 

Arvaa mitä: pidä tunkkis! Meidän suvun voimavara on ollut se, että osataan ilo irti hyvistä hetkistä - niitä huonojakin riittää! 

Sain vuosi sitten tietää, että tällainen hapanjuuri oli motkottanut kun on olin muka "postannut lapsen todistuksen someen". Paitsi ettei siinä kaukaa otetussa kuvassa näkynyt edes mikään teksti. Oli vissiin kuullut muualta, että lapseni peruskoulun päättärikeskari oli 10 ja harmistui. 

Yhyy yhyy, aina joku ei tykkää. So what? Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.

Mäkin sai katkeraa jupinaa aikanaan kun musta tuli ekonomi ja pääsin hyviin tehtäviin. "Kun ei olis ikinä susta uskonut.." Ai miksei? Vissiin se kun uskalsin vastavirtaan hankkia lapset nuorena enkä stressannut urasta silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä tuollaista besserismiasennetta, että "ei olisi tullut mieleenkään esitellä". Oot selkeästikin katkera, kun et ole ollut kykenevä räjäyttämään muidenkin tajuntaan, mitä superia sinunkin lapsesi saivat aikaan koulunkäynnissään! 

Itse en ole somessa (kuin seuratakseni joitain julkkiksia jne, en siis jaa siellä mitään), ja ehkä minullekin olisi opetettu, että onnistumisilla kehuminen on väärin. Itsekin pelkäisin, että ystäväni olisivat ennemmin kateellisia kuin iloisia puolestani. Ehkä kadehdit sitä, että noilla ihmisillä on luottoa siihen, että muut olisivatkin iloisia, vaikka he kehuvat lapsillaan? 

Kyllä minäkin olen ilmaissut ylpeyttä lapsistani. Todistusta en nettiin laittaisi. 

Esimerkiksi, kun tytär valmistui lääkäriksi, tein päivityksen jossa onnittelin ja kehuin ahkeruudesta.

Kannattaa ap nyt tosiaan tutkiskella, miksi sinua harmittaa. Opit jotain tosi tärkeää itsestäsi ja historiastasi. Tsemppiä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä tuollaista besserismiasennetta, että "ei olisi tullut mieleenkään esitellä". Oot selkeästikin katkera, kun et ole ollut kykenevä räjäyttämään muidenkin tajuntaan, mitä superia sinunkin lapsesi saivat aikaan koulunkäynnissään! 

Itse en ole somessa (kuin seuratakseni joitain julkkiksia jne, en siis jaa siellä mitään), ja ehkä minullekin olisi opetettu, että onnistumisilla kehuminen on väärin. Itsekin pelkäisin, että ystäväni olisivat ennemmin kateellisia kuin iloisia puolestani. Ehkä kadehdit sitä, että noilla ihmisillä on luottoa siihen, että muut olisivatkin iloisia, vaikka he kehuvat lapsillaan? 

 

Kyllä minäkin olen ilmaissut ylpeyttä lapsistani. Todistusta en nettiin laittaisi. 

Esimerkiksi, kun tytär valmistui lääkäriksi, tein päivityksen jossa onnittelin ja kehuin ahkeruudesta.

Ja tämä oli ap. Ja kyllä, olen aidosti onnellinen saavutuksista esimerkiksi ammattiin valmistumisesta ym. 

Eikä minua haittaa/häiritse hyvät numerot.

Ja kiitos niille, jotka asiallisesti vastasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en taas ymmärrä tuollaista besserismiasennetta, että "ei olisi tullut mieleenkään esitellä". Oot selkeästikin katkera, kun et ole ollut kykenevä räjäyttämään muidenkin tajuntaan, mitä superia sinunkin lapsesi saivat aikaan koulunkäynnissään! 

Itse en ole somessa (kuin seuratakseni joitain julkkiksia jne, en siis jaa siellä mitään), ja ehkä minullekin olisi opetettu, että onnistumisilla kehuminen on väärin. Itsekin pelkäisin, että ystäväni olisivat ennemmin kateellisia kuin iloisia puolestani. Ehkä kadehdit sitä, että noilla ihmisillä on luottoa siihen, että muut olisivatkin iloisia, vaikka he kehuvat lapsillaan? 

 

Kyllä minäkin olen ilmaissut ylpeyttä lapsistani. Todistusta en nettiin laittaisi. 

Esimerkiksi, kun tytär valmistui lääkäriksi, tein päivityksen jossa onnittelin ja kehuin ahkeruudesta.

Kukin tavallaan, eikö niin? Sinä teet noin, joku toisin. Me olemme erilaisia. 

Kuulostat ap jotenkin epävarmalta, vihaiselta ja pettyneeltä. Miksi nämä tunteet? Mitä niiden alla on?

Kiitos, ehkä voi olla kasvatuksessakin. Liallista saavutusten esittelyä ei meillä lapsena harrastettu.

Ja nimenomaan pohdinkin, mikä siinä ärsyttää. 

Ap

Minuakin se ärsyttää. Katsoin juuri kaverin fb-postausta, jossa hän kertoi, miten poika pääsee yläkouluun melkein kympin ka:lla ja sai stipendin. Vanhemmat ovat korkeakoulutettuja, minäkin olen. Omat lapset pärjäävät koulussa hyvin ja ovat saaneet stipendejä. Ärsytyksen syy ei siis ole kateus. En tiedä, ehkä se johtuu siitä, että meillä päin ei tavattu leuhkia saavutuksilla, kun olin lapsi. Sitä pidettiin huonona käytöksenä. Eihän siinä järkeä oikein ole, saahan sitä kertoa ja iloita, mutta jotenkin se vaan särähtää omaan korvaan silti.

Pilko ap tekstisi osiin, tässä on jo paljon vinkkejä itseesi: 

"Miksi se ärsyttää minua? Omillakin lapsilla oli aikoinaan hyvät todistukset, ei olisi tullut mieleenkään esitellä."

- ärsyyntyminen on usein merkkisiitä, että koet kognitiivista dissonanssia, joku hankaa, aiheittaa sinussa ristiriitoja. Olet valinnut olla yksityinen, aiheuttaako se sinussa luitenkin myös osattomuuden ja turhautuneisuuden tunteita? Tuletko huomatuksi?

Toinen on koenumeroista maksaminen ja leuhkiminen: "Tulee kalliiksi Otto-Liina sai taas kympin".

- leuhkiminen, raha, Otto-Liina: ivallista puhetta ja rahan tuominen esiin, muistathan myös, että tuo oli myös vain sinun oma tulkintasi toisen sanomisesta, emme voi tietää hänen sanojensa muotoa ja merkityksiä.

Yritän siis oikeasti miettiä, mikä tässä ärsyttää.

- tämä on hieno alku matkalla itseesi! 

Ihanaa kesää! 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ap jotenkin epävarmalta, vihaiselta ja pettyneeltä. Miksi nämä tunteet? Mitä niiden alla on?

Noita tunteita en tunnista. Olen aidosti iloinen nuorten menesryksestä ja valmistumisesta.

No ehkä jokainen tavallaan.

Meillä suomalaisilla on syvässä juurtuneena 'kell onni on se onnen kätkeköön' -mentaliteetti.

Meidän nuoret toivottavasti ovat jo pääsemässä pois tuosta ikeestä! 

Ehkä sinullakin ap tuo ärtymys johtuu siitä sukuperimästä, kuulet mummosi paheksunnan takaraivossa :D

Monia äitejä nimenomaan harmittaa jos toisen lapsi saa huomiota, jonka he myös ajattelevat kuuluvan omalle lapselleen, mutta eivät sitä tohdi samalla tavalla juhlia. 

Kukas sen kissan jännän nostaa, sanoo yksi. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, jupisee toinen. Kello onni on, se onnen kätkeköön, tietää kolmas. Ken uskoo kurkottaa, se katajaan kapsahtaa vannoo neljäs..

Isät ei näistä välitä, ehkä välillä voisi lainata asennetta sieltä. Ja pois somesta!