Tunnetteko patologisia valehtelijoita? Sellaisia, jotka valehtelee silloinkin, kun ei tarvitsisi?

Mun serkku. Kertoili jo lapsena ihme satuja. Saattaa kertoa ihan tavallisia asioita, mutta muutettuna. 'Kävin eilen Prismasa ja ostin vihreitä omanoita' vaikka oikeasti kävi Cittarissa ja osti banaaneja. Nää valheet on sellaisia, ettei hyödy niistä mitenkään tai tee hänestä kuulijan silmissä yhtään jännittävämpää. tarinat vaan eroaa totuudesta. Monet kerrat olen vieressä hämmästyneenä kuunnellut sen juttuja kun olen ollut mukana tilanteessa mitä hän on selittämässä. En tiedä mikä häiriö hänellä on.

Siis olen törmännyt tällaiseen joskus ala-asteella ja muistan että itsekin tein sitä. Että hämätään/huijataan muita tällaisella showlla. Kai se kuuluu johonkin kehitysvaiheeseen. Jotkut eivät ole koskaan kehittyneet sen yli vaan.

Mielekäs tekeminen on erittäin tärkeää ihmiselle, siis sellainen joka keskittyy muihin asiohin kuin toisiin ihmisiin.

Äitini, 2 lankomiestä, käly. 3 viimeksi mainittua uskossa olevia ja tämä tarina on tosi. Valitettavasti. 

Mä seurustelin vuosia tällaisen miehen kanssa. Hänestä ei mitenkään tullut kuvaa, että olisi valehtelija. Ei ollut mikään leveilijä, ei koskaan valehdellut mitään uskomattomia juttuja, muutenkin vaikutti sellaiselta hyvin perus tunnolliselta ja kunnolliselta mieheltä. Akateeminen koulutus, hyvä alansa työpaikka, asiat elämässä kaikin puolin järjestyksessä. Alkuun jopa mietin, että onkohan vähän liian harmaa ja tavallinen makuuni, mutta totesin että kyllä ne jännämiehet on jo nuorempana koettu joten varmaan terveellistä olla jonkun peruskunnollisen kanssa.

Ensimmäinen outo juttu oli, että hän ei halunnut näyttää minua kellekään sukulaisille tai kavereille. Oltiin kuitenkin oltu yhdessä vuosia, ja joskus kyselinkin asiasta. Hän lupaili, että mennään esim. joskus kesällä poikkeamaan vanhempiensa mökille tms, mutta koskaan ei tapahtunut. Ajattelin, että hän jostain syystä häpeää minua, yritin kysellä suoraankin, että onko mussa jotain noloa, pukeudunko jotenkin huonosti tms. Ei kuulemma ollut sellaista. Lopulta tapasin hänen siskonsa sattumalta. Ihmettelin, kun hän puhui itsestään "pohjalaisakkana" huumorimielessä, kun hehän olivat Itä-Suomesta ja nykyään molemmat asui Helsingissä. Myöhemmin kävi ilmi, että tosiaan olivat Pohjanmaalta, ja miehen koko lapsuudenperhe josta oli kertoillut, oli ihan erilainen kuin oli puhunut. Jännä oli, ettei se kerrottu versio ollut mitenkään hienompi, tavallaan sellaisen itsekorostuksen voisi ymmärtää jos keksitään itselle hienompi menneisyys, uskoen että se tekee naiseen vaikutuksen, mutta kun se keksitty menneisyys oli hyvin samaa "luokkaa" kuin oikea. 

Myöhemmin paljastui muita samantapaisia juttuja, joissa en keksinyt mitä hyötyä mies voisi saada valheistaan. Väitti opiskelleensa eri yliopistossa kuin oikeasti oli opiskellut, molemmat tavallisia maakuntayliopistoja eli taas ei tavoitetta esittää olevansa jostain huippupaikasta. Ilmeisesti myös hänen parisuhdehistoriansa ja kaverinsa olivat keksittyjä, käsittääkseni oli ollut äärimmäisen yksinäinen oikeasti - tästä en ole 100% varma tosin. Mutta se sitten sinetöi valehtelun, kun mies ilmoitti menevänsä työmatkalle ja kävi ilmi ettei ollutkaan missään. Epäilin että valehtelee, koska on alkanut pettää minua. Niinpä päätin käydä hänen luonaan katsomassa työmatkan aikana, että pyöriikö siellä joku toinen nainen tai lähteekö hän sellaisen luo. Ajattelin, että nyt jäi pettäjä kiinni, kun mies oli siellä vaan kotosalla vaikka oli hiljattain soittanut mulle puhelun Lontoosta. Mutta kun jäin seurailemaan, ei se mennyt mihinkään, eikä sinne tullut ketään naista. Oli ilmeisesti kotona pelailemassa tietokoneella vaan, ja valehteli olevansa Lontoossa. Lopulta tahallani narautin sen, kun oli tulossa lähikaupastaan, menin moikkaamaan ja sanoin että ai että Lontoossa, mitäs tämä on. Siihen se 4 vuoden suhde sitten loppuikin, ja sen jälkeen paljastui vielä googlettelulla yms. paljon muita valheita.

Vierailija kirjoitti:

Mä seurustelin vuosia tällaisen miehen kanssa. Hänestä ei mitenkään tullut kuvaa, että olisi valehtelija. Ei ollut mikään leveilijä, ei koskaan valehdellut mitään uskomattomia juttuja, muutenkin vaikutti sellaiselta hyvin perus tunnolliselta ja kunnolliselta mieheltä. Akateeminen koulutus, hyvä alansa työpaikka, asiat elämässä kaikin puolin järjestyksessä. Alkuun jopa mietin, että onkohan vähän liian harmaa ja tavallinen makuuni, mutta totesin että kyllä ne jännämiehet on jo nuorempana koettu joten varmaan terveellistä olla jonkun peruskunnollisen kanssa.

Ensimmäinen outo juttu oli, että hän ei halunnut näyttää minua kellekään sukulaisille tai kavereille. Oltiin kuitenkin oltu yhdessä vuosia, ja joskus kyselinkin asiasta. Hän lupaili, että mennään esim. joskus kesällä poikkeamaan vanhempiensa mökille tms, mutta koskaan ei tapahtunut. Ajattelin, että hän jostain syystä häpeää minua, yritin kysellä suoraankin, että onko mus

Erikoista, että uskalsi käydä kotinsa ulkopuolella tuona aikana. 

Mun veli. Hänellä on mt-ongelmia ja adhd. Puhuu välillä ihan mitä sattuu, siis sellaisia ettei hyödy valehtelusta mitenkään. Esimerkiksi kun asuu siellä pikkukylällä mistä itsekin olen kotoisin, ja kysytään mun ammattia niin saattaa sanoa eri ihmisille eri tavalla ja jotain ihan älytöntä. En nyt kerro mitä oikeasti teen, mutta sanotaan vaikka että jos olisin toimittaja, niin veli sanoisi yhdelle että se lukee sanomalehtiä, toiselle että se jakaa lehtiä ja kolmannelle että se kirjoittaa kirjoja. Tämä siis keksitty tarina, mutta tämäntapaista palturia sieltä tulee, en ole toimittaja. Tai sanonut ihmisille, että kotitalosta on purettu pois hissi, mitä ei takuulla ole siellä ollut - tämäkin keksitty juttu, oikeasti toisesta samantyyppisestä asiasta puhe. 

Somessa pyörii paljon valheeseen elämänsä perustuvia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Miksi valehtelet? Ite oon ihminen joka näkee heti toisen valheen läpi

Etkä näe, älä ole naurettava. Toivoisit tietysti näkeväsi, mutta et pysty. 

"Erikoista, että uskalsi käydä kotinsa ulkopuolella tuona aikana. "

Niinpä. Asuin eri kaupunginosassa, mutta vain muutaman kilometrin päässä. Ilmeisesti ajatteli, ettei mulla olisi mitään syytä epäillä mitään, joten tuskin eksyisin sinne nukkumalähiöön muuten vaan joten siellä voisi vapaasti liikkua. Mutta joku vaisto sai epäilemään pettämistä, minkä takia päätin mennä seurailemaan tilannetta.

Kun sitten jäi kiinni, niin eipä se osannut oikein mitään sanoa. Yritti selittää, että hänen oli oikeasti pitänyt lähteä työmatkalle, mutta se peruuntui, ja hän ei kehdannut kertoa sitä. Mutta mitä noloa työmatkan peruuntumisessa nyt on. Sitten sanoi tarvinneensa omaa aikaa, kun en oikein lämmennyt tuolle selitykselle. Viimeisenä epätoivoisena selityksenä oli, että hän oikeastaan haluaisi ryypätä muutaman päivän, ja tiesi etten sellaista hyväksy. Muuten hyvä, mutta kun ei me tosiaan asuttu yhdessä, ja hän olisi hyvin voinut olla ihan ilman mitään valheita kämpällään dokaamassa ne muutamat päivät, sanonut vaan mulle että nyt on tämä viikko työkiireitä, tavataan viikonloppuna vasta.

Olen tavannut patologisen valehtelijan, entinen työkaveri. Valehteli just noin mitä moni kuvaili, että aivan tyhjänpäiväisiä asioita ja olisi ollut ihan sama kertoa totuus; siis ostiko kaupasta omenoita vai banaaneja.

Toinen kova valehtelija oli läheisriippuvainen puoliso. Puhui lämpimikseen mitä vaan minua miellyttääkseen, totuus tuli esiin kuukausien päästä jonkin riidan yhteydessä. Koskaan ei voinut tietää, mikä on totta ja mikä ei.

Minä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Miksi valehtelet? Ite oon ihminen joka näkee heti toisen valheen läpi

Juurihan hän kertoi. Oliko jotenkin epäselvästi kerrottu?

Petteri Orpo.

Tunnen ihmisen joka valehteli siitä että isänsä muka asui jossain muualla vaikka asui ihan samassa perheessä eikä vanhemmat olleet eronneet. Muuten vaan kiukutteli isäänsä eikä koskaan arvostanut tätä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisen joka valehteli siitä että isänsä muka asui jossain muualla vaikka asui ihan samassa perheessä eikä vanhemmat olleet eronneet. Muuten vaan kiukutteli isäänsä eikä koskaan arvostanut tätä.

Minun tuttavani teeskenteli sinnikkäästi että hän on muka vaatimattomasta ja rankasta työläistaustasta lähtöisin, vaikka isänsä on dippainssi ja äitikin joku kaupunginhallinnon virkahenkilö. Omituisinta oli, että minä tiesin tämän todellisen taustan ja hän tiesi että minä tiedän, mutta se ei estänyt häntä lurittelemasta näitä juttuja siitä miten hän oli lähestulkoon huutolaislapsi. Kai se uhrinarratiivi oli niin vahva että hän jo uskoi siihen itsekin. 

Mieheni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisen joka valehteli siitä että isänsä muka asui jossain muualla vaikka asui ihan samassa perheessä eikä vanhemmat olleet eronneet. Muuten vaan kiukutteli isäänsä eikä koskaan arvostanut tätä.

Minun tuttavani teeskenteli sinnikkäästi että hän on muka vaatimattomasta ja rankasta työläistaustasta lähtöisin, vaikka isänsä on dippainssi ja äitikin joku kaupunginhallinnon virkahenkilö. Omituisinta oli, että minä tiesin tämän todellisen taustan ja hän tiesi että minä tiedän, mutta se ei estänyt häntä lurittelemasta näitä juttuja siitä miten hän oli lähestulkoon huutolaislapsi. Kai se uhrinarratiivi oli niin vahva että hän jo uskoi siihen itsekin. 

Kaikki ei usko tuollaisiin naurettaviin työläis- ja muihin jakoihin vaan ajattelevat elämäänsä ihan muista näkökulmista.

Tausta voi olla rankka vaikka vanhemmat olisi di ja kaupunginhallituksen virkahenkilö.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisen joka valehteli siitä että isänsä muka asui jossain muualla vaikka asui ihan samassa perheessä eikä vanhemmat olleet eronneet. Muuten vaan kiukutteli isäänsä eikä koskaan arvostanut tätä.

Tai sitten käsitit vaan väärin ja kyseessä oli esimerkiksi isäpuoli.

Kyllä. Ensimmäinen tyttöystäväni. Älyttömän monta vuotta tuhlasin elämästäni tuohon hirviöön. Edelleenkin kerään itseäni tuosta melkein kymmenen vuotta myöhemmin. 

Entinen ystäväni oli teini-iässä taipuvainen valehteluun, varasteluun ja rahan vippaamiseen maksamatta koskaan takaisin. Keksi vaikka mitä ilkeitä juoruja joista yksi oli tuoda juorun kohteelle eli syyttömälle p*dofiliatuomion. 



Syynä tähän käytökseen oli hänen mukaansa ADHD, eli kaipasi elämäänsä jännitystä ja huomiota, oli se sitten negatiivista. Väittää että nyt lääkityksen myötä on muuttanut tapansa mutta itsellä on mennyt luottamus häneen kokonaan. Hän menetti myös muutama vuosi sitten oikeutensa toimia sairaanhoitajana kun pölli lääkkeitä työpaikaltaan.