Tunnetteko patologisia valehtelijoita? Sellaisia, jotka valehtelee silloinkin, kun ei tarvitsisi?

Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä kuulee.

Tunnen 2 deittimaailmasta, ap kuvailu kuulosti enemmän joltain juoru naiselta

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Miksi valehtelet? Ite oon ihminen joka näkee heti toisen valheen läpi

Tunnen. Valehtelee mitä tahansa saadakseen pillua. Omasta mielestään ei valehtele, käyttää vain mielikuvitustaan, ja on uhrin omaa tyhmyttä uskoa häntä.

Mauri Perälä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Miksi valehtelet? Ite oon ihminen joka näkee heti toisen valheen läpi

En mä enää terapian käytyäni juurikaan valehtele. Korkeintaan sillä lailla tavanomaisesti, eli en aina välitä kaikkea kaikille kertoa tilanteesta riippuen jne. Mutta en enää keksi juttuja antaakseni ihmisille kuvaa itsestäni mielenkiintoisempana, älykkäämpänä, suositumpana jne. 

Mutta silloin kun valehtelin, niin en tavannut koskaan tuollaista ihmistä, joka tuosta vaan olisi nähnyt valheiden läpi. Päinvastoin, mua yleensä pidettiin erittäin miellyttävä ja rehellisen ja vaatimattoman oloisena, koska vaikutelma minusta oli sellainen vähän ujo introvertti. Siksi ne kerrat jos jäin kiinni valheista, reaktio oli melkoinen järkytys, kun ihmiset luuli tuntevansa mut ja sitten yllätys. Aikuisena en kyllä montaa kertaa kiinni jäänyt, olin sen verran varovainen. Lapsena useita kertoja, kun keksin vanhemmille hienommat ammatit ja ties mitä, ja kyllähän pienellä paikkakunnalla aika äkkiä ihmiset tiesi miten asiat on. 

Mutta se miksi. En ikinä harkinnut että nytpä aion valehdella. Niitä valheita vaan tuli ulos kun ihan spontaanisti jutteli, ja sitten päädyin juttujeni verkkoon, valheita piti jatkaa ettei jäisi kiinni, katkaista ihmissuhteita ennen kuin jää kiinni jne. Enkä ennen terapiaa edes tiedostanut, että minussa oli niin valtava häpeä, joka kaikin tavoin yritti peittää todellista itseä, en tiedostanut ollenkaan miksi välillä tulee niitä ihme juttuja vaikka olisin halunnut lopettaa valehtelemisen.

Tunnen. Vanha kaverini, jonka kanssa ei tosin olla oltu yhteyksissä noin 15 vuoteen. Pikkuhiljaa oppi tunnistamaan hänen jutuissaan esiintyvistä piirteistä, koska sinänsä mahdolliselta tuntuva tarina oli soopaa. Parasta oli, kun hän alkoi kertoa muka itselleen tapahtuneina asioina minun hänelle joskus kertomia juttuja. Toki sopivasti lisää väritettynä. Jotain alemmuudentunnetta hän sillä todennäköisesti kompensoi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Miksi valehtelet? Ite oon ihminen joka näkee heti toisen valheen läpi

En mä enää terapian käytyäni juurikaan valehtele. Korkeintaan sillä lailla tavanomaisesti, eli en aina välitä kaikkea kaikille kertoa tilanteesta rii

Oon ite introvertti myös, ja sun kaltaisia valehtelijoita on tosi paljon miehissä

Tunnen.

Lähes,  ellei jopa koko arkadianmäki on noita täynnä.

Tunnen. Keski-ikäinen nainen, ei ihan ns. normaali. Kauhean itsekorostuksen tarve. Osti itselleen ylioppilaslakin ja pitää sitä vappuna, vaikka ei ole ylioppilas. Sairastui rintasyöpään ja parani siitä n. kahdessa viikossa. Jäi Estonia-leskeksi ja yksinhuoltajaksi 14 kuukauden raskaudella. Ja sata muuta vastaavaa asiaa. 

Lavrov

Tunnen. Vanhemmiten käytös on muuttunut todella paljon pahemmaksi eli hän on luonut kokonaisen valeidentiteetin väärine ammatteineen, nimikin on vaihtunut useasti. 

Mahdollisesti taustalla on geneettistä alttiuttakin persoonallisuushäiriöön, koska toinen vanhemmista oli sellainen.

Tapailin muutaman kerran tuollaista. Ihan kummallinen tyyppi. Valehteli koko ajan kaikesta, vaikkei hyötynyt siitä mitenkään. 

Joutui kolariin, jossa hän jäi henkiin ja kaverinsa kuoli. Tuo oli siis lehdessä kuvineen, joten sitä ei valehdellut. Auto, jossa minäkin olin aikoinaan ollut matkustajana. Niin persoonallinen sisustus (irlantilaisruudullinen) että ei voi erehtyä. 

En tiedä, vaikuttiko tuo häneen mitenkään. Emme silloin enää tapailleet, mutta kerran heti kolarin jälkeen sattumoisin kohdattiin ja hän oli jotenkin tolaltaan. Ei tainnut valehdellaan silloin. Kaikki pelleily oli poissa. 

Tunnen, se valehteli kaikesta, en koskaan olisi alkanut juttelee netissä silloin sille jos olisin tiennyt että se on laitosnuori Vantaalta, oli yli 30v ja liehitteli nuoria viattomia miehiä

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Vanha kaverini, jonka kanssa ei tosin olla oltu yhteyksissä noin 15 vuoteen. Pikkuhiljaa oppi tunnistamaan hänen jutuissaan esiintyvistä piirteistä, koska sinänsä mahdolliselta tuntuva tarina oli soopaa. Parasta oli, kun hän alkoi kertoa muka itselleen tapahtuneina asioina minun hänelle joskus kertomia juttuja. Toki sopivasti lisää väritettynä. Jotain alemmuudentunnetta hän sillä todennäköisesti kompensoi

Kuulostaa ihan yhdeltä tyypiltä joka oli (muka) ystäväni yläasteelta melkein kolmekymppiseksi. Välit katkesivat lopulta, ja vasta sen jälkeen aloin vähitellen huomata sen mittakaavan, miten jatkuvasti hän oli valehdellut kaikesta, yrittänyt nakertaa itsetuntoani ja manipuloida. Aina oli mm. joku muu, jopa joku tuntematon ihminen, kuulemma haukkunut minua selän takana ja hän vaan kiltisti kertoi asiasta minulle. Hänen perhetaustansa oli sellainen että joku tuollainen häiriö oli varmaan kehittynyt jo lapsuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Helena Koivu?

Tarkoitin Mikko Koivu.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollut tuollainen. Mulla syynä oli kokonaisvaltainen häpeä omasta itsestä, peräisin lapsuudesta. Täytyi kaikin keinoin yrittää peittää nolona ja häpeällisenä koettu itse, tehdä itsestään jotenkin vähemmän nolo, mielenkiintoisempi jne. Kaduin aina valheitani, koska valehtelu on väärin ja toiseksi, niistä valheista voi jäädä kiinni. Mutta en päässyt tavasta valehdella ennen kuin lopulta sitten yli kolmekymppisenä menin terapiaan ja käsittelin tuon häpeäongelmani. Pelkät päätökset lopettaa valehtelu ei auttaneet, koska sosiaalisissa tilanteissa aina lipsahti kuitenkin.

Mä en, vaikka oon introvertti 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Keski-ikäinen nainen, ei ihan ns. normaali. Kauhean itsekorostuksen tarve.

 

Osti itselleen ylioppilaslakin ja pitää sitä vappuna, vaikka ei ole ylioppilas.

🤣

 

Sairastui rintasyöpään ja parani siitä n. kahdessa viikossa.

😂

 

Jäi Estonia-leskeksi ja yksinhuoltajaksi 14 kuukauden raskaudella.

😁

Ja sata muuta vastaavaa asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Keski-ikäinen nainen, ei ihan ns. normaali. Kauhean itsekorostuksen tarve. Osti itselleen ylioppilaslakin ja pitää sitä vappuna, vaikka ei ole ylioppilas. Sairastui rintasyöpään ja parani siitä n. kahdessa viikossa. Jäi Estonia-leskeksi ja yksinhuoltajaksi 14 kuukauden raskaudella. Ja sata muuta vastaavaa asiaa. 

Naapurissamme asui aikoinaan tuollainen, nyt jo edesmennyt. Hän oli muka sotasankari ja rintamaveteraani, joka on ollut kaikkein pahimmissa paikoissa, vaikka oli sodan aikana 10-12-vuotias. Toinen tapaus oli nainen sitä tyyppiä, josta joku toinen jo kertoi eli hän kertoili muille sattuneita asioita ominaan ja tutkinnot muuttuivat aivan itsekseen hiukan korkeammiksi siitä amistasosta, joka hänen oikea koulutuksensa oli. 

Jäin miettimään miten he ajattelivat siitä, ettei kukaan heitä uskonut, jos pitempään tunsi. Se ei tuntunut heitä haittaavan. Ehkä he olivat jotenkin heikkolahjaisia myös, sillä täytyihän heidän muuten ymmärtää, että vaikkapa entiset työkaverit tai sukulaiset tietävät, että tuo valehtelee.