Olet juuri mennyt vierailemaan 80-luvulle, mitä näet?

Grillin pihassa Toyota Corolla, pojilla farkkutakit ja tupakka hampaissa. Takapenkillä tyttöjä pussikaljan kera. 

Olen koulun pihalla välitunnilla. Seison yksin seinän vieressä. Siinä lähellä saattaa olla kaksi muutakin tyttöä, jotka ehkä juttelevat, tai sitten eivät. Keskellä pihaa n. puolet yläasteen oppilaista on kerääntynyt ympyrän muotoiseen ryppääseen. Kaikki pyrkivät kohti ympyrän keskustaa ja huutavat rytmikkäästi: "Tappelu! Tappelu!" Välituntia valvova opettaja lähestyy tuota ryhmää ja lähtee raivaamaan tietään kohti ryhmän keskipistettä, jossa se oletettu tappelu tapahtuu.

Taivaan.

Neuvostoliiton nuolentaa joka puolella.

Ostarilta löytyy säästöpankki, posti, postipankki, kop, OP, s-market, K-kauppa, T- market, Siwa, apteekki, kukkakauppa, R-kioski, grilli, kahvila, ravintola, valokuvausliike, pesulan kauppa ja kirjasto. Automaattiasema bensan myyntiin ja Taksikoppi ja tolppa.

90-luvun lama vei monet noista pois.

Näin juuri televisiossa luokkakaverin, jota en ole nähnyt 40 vuoteen, joten ei tarvitse enää mennä sinne asti.

Odottelen Talbotissa Unionin parkkipaikalla, ja Koljonen saapuu paikalle Mercedes W123 300D:llä.

Mietin siinä hetken että mikähän paroni tämä kaveri on, kun ukko ajaa tuollaisella kalliilla kiesillä mutta kauppaa vanhoja Talbotin renkaita.

"Reino moro, tossa noi renkaat on takapenkillä, kato nyt että pintaa on niin lyödään Tabletin konttiin."

Renkaat ovat kuin uudet, ja maksan Reinolle sen 200 markkaa mukisematta.

"Kuule reino, mistä nää renkaat on sulle jääneet? Näähän on kuin uudet."

"Noh, ostin tyttärelle ekaksi autoksi Talpotin ja eihän siinä mennyt kuin viikko kun auto oli solmussa. Paaliin se piti viedä ja renkaat jäi."

"Ei kai käynyt pahemmin?"

"Ei, ihme kyllä, tuossa Unionillahan se tyttö on kassalla töissä." 

Oho, olin juuri aiemmin liehitellyt Reinon tytärtä ajelulle Talbotillani.

Dynastian Alexis ja Krystle tappelemassa.

Näen itseni pelaamassa pihapelejä naapureiden lasten kanssa. Jälkeenpäin muisteltuna elämän ihaninta aikaa, vaikka silloin kiukuttikin kun äiti tuli vaatimaan syömään kesken pelien. Oli se helppoa silloin. Nykyään sitten ei enää. Vuonna 76 syntynyt.

Varmaan pakkailisin vaatteitani opiskeliasunnossani kesän muuttoa varten, kun kesätyöt on toisella paikkakunnalla.

Seison kerrostaloalueen kadunkulmassa kesäiltana v. 1987. Kadun toisella puolen, grillikioskin luukulla seisoo humalaisesti huojuen keski-ikäinen laiha mies joka polttaa tupakkaa. Haistan grilliruoan rasvaisen tuoksun. Kuulen ilakoivia lasten ääniä, käännyn katsomaan: kerrostalon pihalla on tyttöjä hyppimässä narua, kaksi pyörittää narua, kolmas hyppii. Lähden kävelemään jalkakäytävää, viereisellä parkkipaikalla on pysäköitynä punainen Datsun Cherry, helmiäisensininen Mazda 323 ja beigenvärinen Lada. Parkkipaikan takana olevan kerrostalon yksi parvekkeenovi aukeaa ja parvekkeelle astuu muutama biletuulella oleva nuori aikuinen tupakoita sytytellen, sisältä kuuluu Mamban kappale Lauantai-ilta.

Juopuneen äidin sohvannurkassa tupakoimassa

Lapsuudenkodissa voisin hyvin käydä.

Kun astun eteisen ovesta sisään niin yläkerrasta kuuluu kasariheviä. Velihän huoneessaan istuu ja c-kasetilta pyörii Twisted Sister ja kun kasetti on kuunneltu läpi, siirrytäänkin kuuntelemaan Popedaa.

Astunkin keittiöön ja äitihän onkin siellä tekemässä kaalisalaattia itselleen, isä astuu hetkeksi pihalle tupakalle ja sisään tultuaan on aika katsoa Arvi Lindin ankkuroimana mitä maailmalla on tapahtunut eli on puoli yhdeksän uutisten aika. 

Pikkuminällä on vielä hetki nukkumaanmenoaikaan ja sen ajan käyttää joko Disneyn satukirjoja/Pekka Töpöhäntää lukemalla, välillä leikitään leluautolla tai käyn härnäämässä lemmikkiundulaatteja.

Kaikkia varmasti jututtaisi, mutta itselleni antaisin kyllä vahvat elämänohjeet. Ehkä et aina selviä helpolla elonpolulla, mutta olet kuitenkin vahvaa tekoa niin selviät pahoistakin karikoista. Niin ja hyvä kun löysit Dingon veljesi kasettikokoelmista, hänen salaisia paheita sitten. Se poppoo nousee myös elämässäsi hyvin merkittävään asemaan vielä myöhemmin.   

Kesämökin, jonka vanhemmat myivät pois suureksi surukseni ja joka on nykyisin rauniona, koska uusia omistajia ei kiinnostanutkaan pitää siitä huolta.

Lapsena se oli paras paikka, jonka tiesin. Kaipaan sinne edelleen. Ja koko siihen seutuun, joka oli siinä ympärillä silloin.

Mikä ennen oli normaalia, normaalit ihmiset normaalinne huolineen ilman ilmasto ja wokeseta vouhkaamista, kaupat täynnä kaikkea sellaista hyvää mitkä poistettu. 

Vanhemmat riitelemässä, isän kuristamassa äitiä, pelokkaat lapset.

Paljon pakokaasua, tupakansavua, olkatoppauksia ja takatukkia.

Ihmiset, erityisesti nuoret olivat hoikkia ja normaalipainoisia. Eivät tarvinneet koko ajan sipsi-naksu-karkki-roskaruoka-annoksia viihtyäkseen.

Hoikkia ihmisiä kaikkialla, erityisesti naisia.

Tuli vieraita: Talon isäntä auttoi takit hengareille vierailta, ensin naisilta, sitten miehiltä. Kenkiä ei vieraat ottaneet ja muistaakseni myös talon väellä oli jotkut sisäkengät aina.

Kahvipöydän vieraille: Kahvikalusto katettiin valmiiksi pöytään, kuppi, alulautanen ja tassi. Kahviahan kuppiin mahtui vain desi kerrallaan. Kermanekka ja sokeriastiat lasia, sekä hienoa että sirkkua.

Tarjottavat: Pullapitkoa, tiikerikakkua (itse tehtyjä tietenkin), vaalea kakkua. Vohvelikeksiä ja ässiä.

Ja, mikä parasta - valmiita voileipiä. Tummaa ja vaalea leipää, kinkkua/suolalihaa tai lohta, juustoa, tomaattia, kurkkua.

Neljä kuppiakin varmaan meni juotavaa noilla pikkukupeilla, jotta kostuketta sai.

Vieraat saattoivat istua monta tuntia, eikä teeveetä sopinut avata tuona aikana. 

Juttua riitti eikä ollut kännyköitä.