Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Esa on varmaan todella rikas kun tuollaiseen varaa ja vaimo ei kysele. Ällöttävä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä Esa haluaa tavata nimenomaan 18v tyttöjä? Kyllä seksiä saisi rahalla vaikka kauniilta 28v naisilta, sekin olisi tuossa iässä hyvin nuori.
Juuri ja juuri 18v deittailevista tulee aina mieleen että haluaisivat nuoremmankin, mutta pelkäävät seuraamuksia. Tai mistäpä sitä tietää mitä muuta puuhaavat, kukapa kertoisi siitä itse avoimesti.
Totta. Taitavat oikeasti olla nuorempia eli ihan reilusti alaikäisiä. Tytöiksihän hän niitä lapsia itsekin kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
No mutta eipä se luulisi kiinnostavan kaltaistasi nenärengas/siilitukka feministiä.
Sinä varmasti vihaat miehiä kaikin mahdollisin tavoin.
Olen mieluummin siilitukka kuin pedofiili. Tuosta sun kommentista huomaa kyllä kumpi sinä olet mieluummin.
Tän Esan kurssille haluaisi kaikki, ihan turhaa maksavat sille Andrew Tatelle, tämähän toimii paljon paremmin!
En tajua tätä kuviota. Tietääkö tytöt toisistaan? Kehuskelevat keskenään ukon miehuuden kokoa. Ylipäänsä että pitää olla mahdollisimman monen kanssa yhtä aikaa... yli-ikäinen mieshoro mutta ero on vaan siinä maksaa mitä tytöt vain haluavat. Herätkää tytöt, olette oikeasti prostituoituja.
Jokaisen tytön pitäisi kasvattaa itsetuntonsa niin hyväksi etteivät alentuisi tällaiseen. Kouluttautukaa, hankkikaa työpaikka ei seksuaalipalveluiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksullisia ei olisi ilman kysyntää. Onko Esa ongelma vai ratkaisu muiden ongelmiin?
Onhan se sairasta panna 40 vuotta nuorempia naisia maksusta. Esa on samanlainen pervo kuin joku Danny. Kullilla ajattelevat miehet yleensäkin on ongelma, miksi seksirikollisista ylivoimaisesti suurin osa on miehiä? Joten kyllä, Esa on todellakin ongelma eikä suinkaan ratkaisu. On saanut jo yhden nuoren naisen menemään psykoosiin...
#miesvihanäkyväksi
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön paheksuminen on miesvihaa? Ok, boomer.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
No mutta eipä se luulisi kiinnostavan kaltaistasi nenärengas/siilitukka feministiä.
Sinä varmasti vihaat miehiä kaikin mahdollisin tavoin.
Olen mieluummin siilitukka kuin pedofiili. Tuosta sun kommentista huomaa kyllä kumpi sinä olet mieluummin.
Pedofiili on tylliin 3-10 vuotiaisiin sekaantuja, sitten on se 12-15v eli alaikäiseen sekaantuminen, se ei ole enää pedofiliaa ja sitten on se 16v joka EI ole enää alaikäinen lain mukaan, jos puhutaan seksitä ja turkissa ikäraja on muistaakseni 11 vuottaa ja lähi-idän tyypit yritttää saada ikärajan pudotettua 9v, joka tarkoittaisi, että ole pedofiili jo sekaannut 0-8 vuotiaaseen.
Jopa siilitukka femakoiden olisi syytä opetella nämä käsitteet kun juuri he näistä aina meuhkaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksullisia ei olisi ilman kysyntää. Onko Esa ongelma vai ratkaisu muiden ongelmiin?
Onhan se sairasta panna 40 vuotta nuorempia naisia maksusta. Esa on samanlainen pervo kuin joku Danny. Kullilla ajattelevat miehet yleensäkin on ongelma, miksi seksirikollisista ylivoimaisesti suurin osa on miehiä? Joten kyllä, Esa on todellakin ongelma eikä suinkaan ratkaisu. On saanut jo yhden nuoren naisen menemään psykoosiin...
#miesvihanäkyväksi
Naisviha näkyväksi: https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/nostalgia/1930-ja-1994-olivat-hy…;
1994 avioliitossa tapahtuva rais kaus kriminalisoidaan eli siihen asti sai miehet rais kata vaimoja
Nyt ollaan takaisin tilanteessa, jossa keski-ikäiset miehet saa rauhassa joukkoraiskata alaikäisen viemällä tämän sairaalan turvasta läheiseen metsikköön ja oikeus vaan puolustelee miehiä, että selvästi tyttö on siihen suostunut ja juuri sellaista halunnut syyttäen ala-ikäistä tyttöä, joka on vielä lopuksi jätetty sammuneena jonnekin pusikkoon kun ne miehet on paenneet paikalta.
No nyt on mies. Sitä ei ihan joka jannu tuokaan 18-vuotiasta herkkupeppua kotiin tapaamaan vaimoa ja lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Varmaan joka toisella tytöllä on isätraumoja, mutta silti joka toisella ei ole 40v+ poikaystävää tai sokeripappaa. Melkein kaikki on oman ikäisen kanssa. Uskonpa siis, että jotkut harvat vaan aidosti pitävät vanhemmista miehistä eniten.
Itse en usko tuohon. Vanhemmissa miehissä voi olla ehkä joitakin sellaisia, joiden kypsä luonne viehättää nuoria naisia. Fyysisesti juuri ketään suomalainen keski-ikäinen mies ei tosin pärjää nuoremmalle miehelle viehättävyydessä. Tämä on ihan tilastojen perusteellakin fakta, koska suuri osa keski-ikäisistä miehistä on ylipainoisia.
Valitettavasti niin on naisetkin, jo nuorina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksullisia ei olisi ilman kysyntää. Onko Esa ongelma vai ratkaisu muiden ongelmiin?
Onhan se sairasta panna 40 vuotta nuorempia naisia maksusta. Esa on samanlainen pervo kuin joku Danny. Kullilla ajattelevat miehet yleensäkin on ongelma, miksi seksirikollisista ylivoimaisesti suurin osa on miehiä? Joten kyllä, Esa on todellakin ongelma eikä suinkaan ratkaisu. On saanut jo yhden nuoren naisen menemään psykoosiin...
#miesvihanäkyväksi
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön paheksuminen on miesvihaa? Ok, boomer.
Mikä on lapsi, Kardashian sai 13v synttärilahjaksi e-pillerit kun meno oli jo 12 vuotias sellasita, että nyt tarvitaan tuollaiset ja nopeesti.
Nämähän on nyt siis niitä parempia rikkaita kunnon ihmisiä, joita moni katsoo ylöspäin, eli siellä tuo Beverly Hillsin kukkuloita jo tuon ikäisenä kierteli ja hyvin kelpasi kaikille paremmille ihmisille, rikkaita koulutettuja lakimiehiä myöten.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee mitä parhaaksi näkee. Mutta on tuo surullista. Ostaa rahalla seuraa. Toinen on hänen kanssaan vain rahasta.
Kuten kaikki naiset. Mikä on sun pointti?
Johtuisiko siitä, että ennen vanhaan nainen ei saanut edes käydä töissä ilman miehen lupaa? Toki nykyään ajat on muuttuneet. Ja tytöt pärjäävätkin poikia paremmin opiskeluissa ja yhä useampi nainen on johtavassa asemassa. Inkkeliä toki harmittaa että naisillakin on nykyään oikeuksia
Ja siltikin, vaikka naisilla olisi kaikki mahdollisuudet, niin maailman top-20 rikkaimpien ihmisten listalla on vain kaksi naista, joista molemmat toki ovat perineet omaisuutensa sen sijaan, että olisivat tehneet varallisuutensa itse. Sen sijaan jos katsot listan miehiä, niin suurin osa heistä on tehnyt omaisuutensa omilla ansioillaan; mm. KAIKKI top-kympissä olevat miehet.
Naiset, teinä en vielä lähtisi keulimaan saavutuksillanne. Se lukiossa pärjääminen ja sieltä lääkiksen kautta terveyskeskuksen päivystykseen määrämään buranaa ei vielä ole mikään ihmeellinen menestys.
https://financer.fi/oma-talous/artikkelit/maailman-rikkaimmat-ihmiset/#…
Aika outo. Hän ei katso ostavansa mitään, vaikka raha vaihtaa omistajaa jokaisella tapaamisella.
ei silleen aikuiset saa puuhata mitä haluaa, mutta jos kuuskybänen äijä tuntee enemmän yhteenkuuluvuutta 18v kanssa..niin tota se ei ole ehkä itsekehun paikka :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
No mutta eipä se luulisi kiinnostavan kaltaistasi nenärengas/siilitukka feministiä.
Sinä varmasti vihaat miehiä kaikin mahdollisin tavoin.
Olen mieluummin siilitukka kuin pedofiili. Tuosta sun kommentista huomaa kyllä kumpi sinä olet mieluummin.
#miesvihanäkyväksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksullisia ei olisi ilman kysyntää. Onko Esa ongelma vai ratkaisu muiden ongelmiin?
Onhan se sairasta panna 40 vuotta nuorempia naisia maksusta. Esa on samanlainen pervo kuin joku Danny. Kullilla ajattelevat miehet yleensäkin on ongelma, miksi seksirikollisista ylivoimaisesti suurin osa on miehiä? Joten kyllä, Esa on todellakin ongelma eikä suinkaan ratkaisu. On saanut jo yhden nuoren naisen menemään psykoosiin...
#miesvihanäkyväksi
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön paheksuminen on miesvihaa? Ok, boomer.
Lapset nykyään 18 vuotiaita? Ok, feminatsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
No mutta eipä se luulisi kiinnostavan kaltaistasi nenärengas/siilitukka feministiä.
Sinä varmasti vihaat miehiä kaikin mahdollisin tavoin.
Olen mieluummin siilitukka kuin pedofiili. Tuosta sun kommentista huomaa kyllä kumpi sinä olet mieluummin.
Pedofiili on tylliin 3-10 vuotiaisiin sekaantuja, sitten on se 12-15v eli alaikäiseen sekaantuminen, se ei ole enää pedofiliaa ja sitten on se
Lähi-Idässä nyt muutenkin on sairasta tuo ikärajan alentaminen vain kulttuurillisista ja historiallisista syistä... vetoamalla niihin että on hyväksyttävää mennä naimisiin lapsen kanssa.
Suurin kertaerä on Esan mukaan ollut 7000-8000 euroa, jolla teetettiin rasvansiirto Virossa.
SOKERITYTÖLLE RASVANSIIRTO