Perheenisä Esa, 58, on sugar daddy, joka tapailee 18-vuotiaita tyttöjä: Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on
ESA on 58-vuotias naimisissa oleva perheenisä ja sugar daddy, joka tapailee itseään huomattavasti nuorempia, jopa vasta 18-vuotiaita naisia. Tuoreessa Hanna Tikander ja sokerideittaajat -podcastin jaksossa Esa paljastaa elämäntavan alkaneen vaimon ehdotuksesta.
Esa on käynyt jo vuosia töissä Helsingissä, mutta hänen perheensä asuu Tampereen seudulla. Jossain vaiheessa Esa kertoo kyllästyneensä yksin Helsingin-asunnossaan oleskeluun ja alkoi ajaa joka ilta kotiin. Tämä alkoi ihmetyttää vaimoa, joka keksi ehdottaa ratkaisuksi seuran etsintää netistä.
(Ensireaktiona) olinhan mä vähän ihmeissäni, siihen on tietyt selitykset, mitkä mä sitten keksin. Mutta meillä on erittäin vahva avioliitto, siihen ei kukaan väliin tule. meidän avioliitto on aina ollut vähän tämmöinen avoin, Esa kertoo.
Esa kertoo tavanneensa vuosien varrella kymmeniä ellei satoja naisia, useimpia varsin lyhyesti. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin kaksi pidempää ja merkityksellistä suhdetta.
Esan ensimmäinen sokerisuhde syntyi 18-vuotiaan naisen kanssa Esa itse puhuu mieluummin tytöistä tuossa iässä. Esa kertoo ensimmäisen fiiliksensä olleen epäröivä.
Että onko tää nyt fiksua ylipäätänsä, aikuinen mies, 18-vuotias tyttö, oonko mä nyt vähän sekaisin päästäni.
ESALLA on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia omine lapsineen. Kaksi muuta on vielä teini-ikäisiä. Vaimo tietää Esan mukaan aivan kaiken, mutta vanhemmille lapsineen hän ei ole kertonut toiminnastaan. Teini-ikäiset lapset ovat tavanneet tyttöjä, mutta Esa uskoo, että he eivät tiedä mistä asiassa on todella kyse.
Ensimmäinen seuralainen kävi kotona ja koko perhe saattoi käydä hänen kanssaan pienillä matkoilla. Lapset eivät ole koskaan kysyneet, kuka tuo tyyppi on. Kerroimme, että on äidin ja iskän kaveri, thats it.

Perheen tavanneen 18-vuotiaan kanssa Esa oli yhdessä lopulta kolme vuotta ja he käytännössä asuivat yhdessä. Yhteyttä he pitävät edelleenkin viestein, mutta eivät tapaile entiseen tapaan.
Tähän on tietyt syyt. Sanotaanko, että hänen nykyinen avomiehensä ei oikein ymmärrä tätä meidän suhdetta.

ESAN kokemuksen mukaan sokerideittailun suurin motiivi naisille on luonnollisesti taloudellinen, mutta hän on havainnut myös tilanteita, joissa naisten suhde omiin vanhempiin on ollut huono.
Vaikka tuntuu kliseiseltä, niin kyllä musta tuntuu, että he hakevat tietyntyyppisiä isähahmoja siinä. Jotain henkilöä joka pitää huolen ja neuvoo.
Kommentit (818)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti Esan lapsia hävettää ihan helkkaristi.
Todellakin, siksi esittävät etteivät muka tietäisi asiasta mitään. Sairasta tuollaiset Esat, kun eivät voi olla omanikäisten seurassa, vaan pitää panna teinityttöjä.
Esa ei vaikuta älykkäältä ihmiseltä. Onko hänellä käynyt mielessä, että jos heidän lomillaan pyörisi isän ikäluokkaa oleva mies "viihdyttämässä" Esan tyttäriä? Esa ei ihmettrlidi yhtään, ihan ok?
Ihan sairasta.
Go Esa! Tytöt pääsee maistamaan Esan ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuollainen mitenkään tervettä käytöstä ole nuorilta tytöiltä/naisilta, puhumattakaan setämiehestä ja vaimostaan. Mutta lienee laillista, joten minkäpä sille mahtaa. Toivottavasti ei traumatisoi toiminnallaan tuo vanha pariskunta ketään valmiiksi pahoinvoivaa lasta.
Johan he on sen tehneet, kun joku niistä tytöistä on kerrotusti saanut psykoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Esan tytär alkais h u o r a t a niin olisi hauskaa kun isukki saisi tietää 😄 Tytär vois vaikka alkaa hoidella Esan työkavereita...
Luulenpa että Esa ei tuosta tykkäisi. Miesten mielestä maksulliset on ok, oma tytär, äiti ja vaimo poislukien...
No tämä, miehet on aika kipeitä päästään, mitä tulee seksuaalisuuteensa :D Huo ria ihannoidaan ja niitä halutaan panna, oman tyttären pitäisi mielellään säästää neitseytensä avioliittoon. Toisaalta, erinäiset fetissit on miehillä yleisempiä kuin naisilla ja miehet myös rais kaavat paljon naisia enemmän. Sekä katsovat väkivaltaista pornoa.
Mies on eläimellisempi kaikella tapaa, nainen on henkisesti miehiä korkeammalla tasolla
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikkihan on vaan miehen kertomaa. Juttuun ei ole haastateltu vaimoa tai lapsia. Itseä ainakin hävettäisi lapsena suunnattomasti tuollainen tilanne.
Jep. Jos oma isä olisi Esan kaltainen irstas, perverssi setämies niin laittaisin välit poikki
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Ei sulla mitään eukkoa tai kakaroita ole, inkkeleillä harvemmin on...
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Miksi teit kakaroita? Vaimo tuskin ase otsalla siihen pakotti
Esa on herrasmies ja ei käy perhelomilla huorizza, sen sijaan ottaa houran mukaan perhelomalle.
Todella epäuskottavaa että miehellä olisi noin ymmärtäväinen vaimo jolle olisi ok että oma mies panee 40 vuotta nuorempia...Toimittajan keksimä tuo sepustus, klikkiotsikoita hakevat
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Esa on herrasmies ja ei käy perhelomilla huorizza, sen sijaan ottaa houran mukaan perhelomalle.
Esa on samanlainen l o r t t o kuin ne naiset, joiden kanssa panee. Joka sekaantuu maksulliseen, saastuttaa itsensäkin siinä hommassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kunpa itsekin pystyisin tuohon. Alkaa oma eukko pikkuhiljaa vituttaa kakaroineen. M42
Sitten joku kertaa vielä sanoa, ettei miehet ole muka eläimiä? Tuollaisia ne miehet kuten "M42" ovat. Seksi aina vaan mielessä ja mahdollisimman nuoren, ellei alaikäisen tytön kanssa.
Tämä. Ketkä rais kaa, panee alaikäisiä, ostaa seksiä, sekaantuu lapsiin, omaa fetissejä...Yksi yhteinen nimittäjä kaikelle edellämainitulle on mies. Ja sitten ukot kehtaa vielä loukkaantua ja inistä jostain kuvitellusta miesvihasta vaikka itse vihaavat naisia
Vierailija kirjoitti:
Esa on herrasmies ja ei käy perhelomilla huorizza, sen sijaan ottaa houran mukaan perhelomalle.
HUUTISTA :D
Miesten seksuaalisuus on syöpäistä. Onneksi olen nainen enkä omaa tuollaisia sairaita taipumuksia
Vierailija kirjoitti:
Todella epäuskottavaa että miehellä olisi noin ymmärtäväinen vaimo jolle olisi ok että oma mies panee 40 vuotta nuorempia...Toimittajan keksimä tuo sepustus, klikkiotsikoita hakevat
Onhan tuo tosiaan omituinen kuvio, mutta kyllähän sieltä rivien välistä voi lukea, että vaimo ei ole lainkaan kiinnostunut omasta miehestään vaan hänelläkin on sivusuhde/-suhteita. Jostain syystä eivät kuitenkaan eroa, vaan avioliiton kulissit halutaan pitää pystyssä.
Saattaa olla taipumusta pedofiliaan ja vaimo on suojannut tuolla tapaa omat lapsensa ja itsensäkin. Näyttävätkö esan uhrit tyttäriltään, lapsiltaan ja ehkä myöhemmin lapsenlapsilta.
Vierailija kirjoitti:
8 donaa jonkun randomin rasvaimuun ennemmin kuin vaikka oman lapsen opintoihin? Huhhuh.
Onhan se hienoa että Esalla menee maksulliset naiset omien lasten edelle :D
Pervo mikä pervo
Maksullisia ei olisi ilman kysyntää. Onko Esa ongelma vai ratkaisu muiden ongelmiin?
Millaisiakohan mielenterveysongelmia lapsilla on, kun ei kuulosta kovin tasapainoiselta perheeltä?