Uusi tutkimus: suomalaisten naisten keskipaino on kohta 80kg
Kommentit (442)
Kysymys: minkä takia olette niin törkeitä netissä tuntemattomia ihmisiä kohtaan? Miksi teidän tuleva eläketaakkanne pitäisi maksaa jonkun muun jälkeläisen pussista? Ihan niin hölmö tuskin kukaan on, että ryhtyy mielissään jonkun nettikiusaajan palvelijaksi.
Minun puolestani voisi olla olemassa vaikka sellainen ammatti, kuin nettikiusaajan henkilökohtainen avustaja, joka osoittaa maksusta sormella heti, kun nettikiusaaja haukkuu ihmisiä painon perusteella netissä, ja yksi osoitus olisi suunnilleen puolet koko kuukauden duunista.
Käteen voisi jäädä paikan päällä tehtävästä työstä sormella osoittajalle noin 3 donaa bruttona kuussa, etänä voisi tehdä freelancer-hommia.
Koska minua ei kiinnosta jonkun käkättävän läskifoobikon tunteet, ottaisin mieluummin alanuolina sen palkan, mutta voitte myös esim. miettiä käytöstänne netissä ja lopettaa marsuamisen.
Äänestäkää vaikka SDP:tä. Suomen valtio on juuri teitä varten tehnyt tämän ihanan resurssienlypsypuolueen.
Lisättäköön, että naisten JA miesten tissien katsominen voisi olla minun puolestani läskifoobikoille maksullista.
Jos joku arvaa painoni ja pituuteni oikein, saa hyvän mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde? Entä miehen?
77 kg.
Miesten taitaa olla lähempänä 100kg
Kuka helkkarissa haluaa että neuvolassa punnitaan sata on se raja miehen ja neuvolakaman välillä.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa tuon kyllä että on jopa alle nelikymppiset naiset on ylipainoisia ja nuorista miehistäkin osalla semmoinen vähän läskinen olemus, mikä on aivan poikkeuksellista, jos ylipäätään testosteroneja, vai onko ne mt-lääkityksellä.
Turhaan puhut ilkeästi. Ei se mitään auta. Tähän ongelmaan tarvitaan toisenlaisia ratkaisuja. Ylipaino on niin yleistä jo lapsilla ja nuorillakin, että tarvitsemme muutoksia koko yhteiskunnan tasolla.
"Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 18 prosentilla ja pojista 27 prosentilla on ylipainoa tai lihavuutta. Lihavuuden yleisyys on yli 20-vuotiailla naisilla 30 ja miehillä 27 prosenttia." THL
Vierailija kirjoitti:
Mitä roskaa naiset syö kun niin läskejä ovat? Itse aina laihdun kun jätän herkut pois ja syön vain terveellisesti. Miten naiset tekee laihduttamisesta niin mahdotonta? Kai sekin pitää kehittää mielenterveysongelmaksi, hahahahah.
Inkkelin ulinat vol 983
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde? Entä miehen?
77 kg.
Miesten taitaa olla lähempänä 100kg
Kuka helkkarissa haluaa että neuvolassa punnitaan sata on se raja miehen ja neuvolakaman välillä.
Läskiukoilla ei ole varaa arvostella läskejä naisia, teidän mahat on nimittäin yhtä isoja kuin raskaana olevilla naisilla :D
Vierailija kirjoitti:
Kysymys: minkä takia olette niin törkeitä netissä tuntemattomia ihmisiä kohtaan? Miksi teidän tuleva eläketaakkanne pitäisi maksaa jonkun muun jälkeläisen pussista? Ihan niin hölmö tuskin kukaan on, että ryhtyy mielissään jonkun nettikiusaajan palvelijaksi.
Minun puolestani voisi olla olemassa vaikka sellainen ammatti, kuin nettikiusaajan henkilökohtainen avustaja, joka osoittaa maksusta sormella heti, kun nettikiusaaja haukkuu ihmisiä painon perusteella netissä, ja yksi osoitus olisi suunnilleen puolet koko kuukauden duunista.
Käteen voisi jäädä paikan päällä tehtävästä työstä sormella osoittajalle noin 3 donaa bruttona kuussa, etänä voisi tehdä freelancer-hommia.
Koska minua ei kiinnosta jonkun käkättävän läskifoobikon tunteet, ottaisin mieluummin alanuolina sen palkan, mutta voitte myös esim. miettiä käytöstänne netissä ja lopettaa marsuamisen.
Äänestäkää vaikka SDP:tä. Suomen valtio on juur
Femcelin ulinat vol 984
Vierailija kirjoitti:
Mitä roskaa naiset syö kun niin läskejä ovat? Itse aina laihdun kun jätän herkut pois ja syön vain terveellisesti. Miten naiset tekee laihduttamisesta niin mahdotonta? Kai sekin pitää kehittää mielenterveysongelmaksi, hahahahah.
Mitäs roskaa miehet syö kun ovat niin läskejä? Jopa läskimpiä kuin naiset :D
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00042
Suomalaisista aikuisista miehistä normaalipainon ylittää melkein kaksi kolmasosaa ja naisista selvästi yli puolet. Vähintään merkittävästi lihavia (vähintään 15 kilon ylipaino) on yli 30-vuotiaista sekä miehistä että naisista useampi kuin joka neljäs. Teini-ikäisistä ylipainoa on 1525 %:lla, pojilla enemmän kuin tytöillä.
Läski-kansa..ei kai se, onko nainen vai mies.
Haluatko tietää, milloin olen viimeksi saanut ja keneltä? Entisissä voi olla myös sinun siskosi, toivottavasti ei muista pahalla. Älä sinäkään.
Joskus naisten on pakko odottaa, että aviomies ehtii tulla viereen.
Hyi helvetti kun on läskiä porukkaa. Lihaksikas mies, 68 kg
Suomalaiset miehet on lihavempia kuin naiset.
Itse koon olevani naiseba 80 kg ja 164 cm tosi sopiva. Treenaan hulluna ja olen tosi lihaksikas. Käytän koon 38/40 tai M-koon vaatteita. Aina ne kilot ei kerro kaikkea. Luut on mulla rotevat myös. Sille en mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä roskaa naiset syö kun niin läskejä ovat? Itse aina laihdun kun jätän herkut pois ja syön vain terveellisesti. Miten naiset tekee laihduttamisesta niin mahdotonta? Kai sekin pitää kehittää mielenterveysongelmaksi, hahahahah.
Naisen on vaikeampi laihduttaa kuin miehen ihan hormonalisista syistä. Sun älylle voi olla vaikea ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde? Entä miehen?
77 kg.
Miesten taitaa olla lähempänä 100kg
Kuka helkkarissa haluaa että neuvolassa punnitaan sata on se raja miehen ja neuvolakaman välillä.
Läskiukoilla ei ole varaa arvostella läskejä naisia, teidän mahat on nimittäin yhtä isoja kuin raskaana olevilla naisilla :D
Isompia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt naiset laihduttamaan porukalla! Syntyvyyskin lisääntyisi
Olen 55 kiloa ja kertaakaan en ole synnyttänyt. Mitä tarkoitat?
Nieletkö?
Jotain kai tilanteesta kertoo eräskin ketju pari päivää sitten jossa kyseltiin kun ei viime kesän vaatteet mahdu enää päälle, ylivoimaisesti suurin osa vastauksista oli so what menin vaatekauppaan ja ostin isommat vaatteet. Aha. Hieno ratkaisu, kukkaro ja luonto kiittää. Päättelin että luovutusmentaliteetti, aivosumu. Johtuneeko hormonaalisesta ehkäisystä, välipalauskovaisuudesta, masennuslääkkeistä, rypsiöljystä, glukoosifruktoosisiirapista, energiajuomista ym ruokaa jäljittelevistä valmisteista.
T. Lukion abivuobnna 70 kiloiseksi lihonut ja sen jälkeen 15kg laihduttanut sokerin, hormonit ja teollisen mömmön lopettamalla, ja tässä painossa pysynyt nyt 20 vuotta, 164cm. Edelleen käytössä vaatteita joista vanhimmat yläastevuosilta. Kukkaro ja luonto sekä oma olo kiittää. En voinut sietää sitä punkeroa oloa jossa ei voinut katsoa telkkua sykkyrässä tai kyykkiä joenrannassa tuntikausia kaivelemassa sileitä kiviä.
Onko tosiaan suomalaisten naisten keskipaino VAIN 80 kg? Huh, tunnen olevani valas!
T. N38, 172 kg
Tom Cruise ei jaksaisi nostaa 80kiloista suomityttöä.
Joo itsekin painan 80 kg mutta pyrin laihtumaan. Aloitan ensi viikon alussa kunhan saan rahaa ruokaan, siis muutaman päivän päästä. Olen 168 cm pitkä.
Silmämääräisesti olisin kyllä veikannut n. 100 kg