Mies ei uskalla ottaa elatusmaksujen kohtuullistamista puheeksi
Miespuolinen ystäväni on maksanut alle kouluikäisistä lapsistaan 3 ja 4 -vuotiaat jo 2 vuotta aivan kohtuuttmia elatusmaksuja, yhteensä 650 eur, vaikka lapset on olleet kuukaudessa hänellä n. 12 yötä. Exä tienaa hieman häntä paremmin ja saa toki yh-korotetut elatusmaksut.
Vuosi sitten lapset siirtyivät vuoroviikkoasumiseen, eli lapset on puolet ajasta isällä. Sanoin että elatusmaksut varmaan putosi mukavasti niin mies oli vähän vaikeana ja lopulta selvisi, että hän pelkää exäänsä sen verran paljon, ettei uskaltanut ottaa puheeksi elatusmaksujen määrän pienentämistä. Sehän on selvää, ettei äiti aio luopua noin vaan saavutetusta edusta, vaikka lapset muuttaisi isälleen kokonaan. Miten tuollainen hiiri saisi kasvatettua itselleen munat?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies vaati, että elareita ei makseta, koska vuoroviikkoasuminen. Ilmoitin, että hän saa sitten maksaa päivähoitomaksut ja riitahan siitä tuli: miksi hänen tulee maksaa lasten päivähoidosta, kun lapset on puolet kuukaudesta äidillä!
Paljonko teillä yh tienaa, jos päivähoitomaksuja joutuu maksamaan? Tuossa aiemmin oli lisätty laskuri ja kyllä itseäkin ketuttaa, että 15 vuotta ditten joutunut yh:na msksamaan kahdesta lapsesta yli 500 euroa kun nykyiselläkään palkalla ei tarvitsisi. Sen verran paljon on nostettu tuota tulorajaa. Kuka niiden hoitajien palkat maksaa kun yhä harvemman hyvätuloisen niitä maksuja tarvitsee enää maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Alle 10-vuotiaan sairaan lapsen kanssa saa olla kotona ja saada palkkaa, se on ihan laissa, joten tuo nyt vähän ontuu.
Tuo on niin iso vale, että toivottavasti kukaan ei usko tuota.
Riippuu ihan työnantaja. Ei ole pakko maksaa palkkaa ja vapaata saa hoidon järjestelyyn 1-4 päivää, työnantajasta riippuen. Työlainsäädäntö
"Jos työntekijän lapsi tai muu hänen taloudessaan vakituisesti asuva alle 10-vuotias lapsi sairastuu äkillisesti, työntekijällä on työsopimuslain mukaan oikeus saada tilapäistä hoitovapaata lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi. Oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen on myös sillä lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Työ- ja virkaehtosopimuksissa voi olla sovittu ikärajasta toisin.
Työsopimuslain mukaan työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta. Monissa työehtosopimuksissa on kuitenkin sovittu palkan maksamisesta lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuvien lyhytaikaisten poissaolojen eli tilapäisen hoitovapaan ajalta.
Tilapäinen hoitovapaa voi kestää enintään neljä työpäivää kerrallaan. Molemmat vanhemmat eivät voi pitää tilapäistä hoitovapaa yhtäaikaisesti. Kumpi tahansa vanhemmista voi jäädä pois töistä tilapäiselle hoitovapaalle, jonka enimmäispituus on neljä työpäivää. Lapsen vanhemmat voivat myös jakaa tilapäisen hoitovapaan keskenään haluamallaan tavalla esimerkiksi niin, että toinen hoitaa lasta aamupäivällä ja toinen iltapäivällä tai lasta hoidetaan vuoropäivin. Jos vanhemmat vuorottelevat lapsen hoitamisessa on yhteenlaskettu enimmäispituus kuitenkin neljä työpäivää. Jos toinen lapsen vanhemmista on kotona ja voi hoitaa lasta, ei työssä käyvällä ole oikeutta tilapäiseen hoitovapaaseen.
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta."
Vierailija kirjoitti:
Eihän se olekaan niin että vanhemmat elättää 50 ja 50, vaan molemmat tulojensa mukaan esim 30 ja 70%...
Myös etävanhempi voi pyytää lastenvalvojalla elarien tarkistusta.
No voihan sitä pyytää vaikka kuuta taivaalta, mutta jos lähi ei suostu pitää hakea käräjiltä ja se vasta kalliiksi tulee.
Meinaan kokemusta on.
Miksi tämä äiti on tehnyt lapsia, jos hänen mielestä on ok, että noin pienille lapsille on hyväksi juosta kahden kodin väliä? En olisi missään nimessä kyennyt olemaan useita päiviä erossa pikkuisistani. Äidin itsekkyys paistaa voimakkaasti läpi. Tänä päivänä äitiys on useilla pahasti hukassa ja oma vapaa-aika ja harrastukset menee lasten hyvinvoinnin yli.
Jos on noin nössö ressukka niin on syytäkin maksaa kohtuuttomia elareita. Miten tuollainen hiirulainen on päätynyt tekemään lapsia, jos ei itseäänkään uskalla puolustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian pieniä joka viikko vaihtamaan kotia.
Niin Minustakin. Mutta kun äiti haluaa vapaata niin täytyyhän äidin sitä saada
Tuossahan lasten äiti tukee miehen isyyttä. Ne läheiset ja lämpimät välit omiin lapsiin luodaan vain viettämällä paljon aikaa yhdessä. Äläpä viitsi väännellä asiaa muuksi.
Mitenkä äiti tukee sitä omaa äitiyttään, kun noin pienet haluaa jo vuoroasumiseen? Alle kouluikäiset ei missään nimessä kuulu vuoroasumiseen, kyllä heillä pitää olla selkeä koti. Ja kouluikäisten vanhempien tulisi asua samassa pihapiirissä jos jotain vuoroviikkoasumista edes miettivät.
Itse otsikon asiasta: Tässä on aika selvästi mies-parka ollut kunnon natsin kanssa yhdessä kun pelkää toista niin paljon, että maksaa mieluummin ylisuuria elatusmaksuja kuin ottaisi puheeksi niiden alentamisen. Tämä nössöhän voi mennä lastenvalvojan pakeille ihan yksinkin tekemään virallisen laskelman ja pyytää naista käymään sen jälkeen siellä niin ei tarvitse täristä siellä naisen kanssa samaan aikaan.
87 kanssa samaa mieltä. Nykyinen laskuri näyttää noita elatustarpeita ihan päin honkia. Ensimmäinen elinvuosi on kallein kun pitää hankkia jos mitä rompetta lapselle, mutta sen jälkeen muutama vuosi menee kyllä paljon edullisimmilla kuluilla eikä niitä parissa kuukaudessa pieneksi jääviä vaatteita pidäkään ostaa aina uusina. Koko vuoden vaatteet saa kirpparilta parilla sadalla.
Jos miehet kasvattaisivat lapset olisi kulut edes jotenkin aisoissa, mutta mammojen on ihan pakko saada lapselle se Gantin body yms.ku ne on vaan niin söpöjä niissä.
Maailma hukkuu muutenkin krääsään.
2-4 -vuotiaan todelliset kk-kulut on 300 euron luokkaa.
Vuoroviikkoasumisessa ei tarvitse maksaa mitään, jos ei halua.
Uutta naista ärsyttää kun puolet miehen tuloista menee miehen lapsille.

Äitiä syytetään vieraannuttamisesta, jos hän ei toimi näin.
Vierailija kirjoitti:
87 kanssa samaa mieltä. Nykyinen laskuri näyttää noita elatustarpeita ihan päin honkia. Ensimmäinen elinvuosi on kallein kun pitää hankkia jos mitä rompetta lapselle, mutta sen jälkeen muutama vuosi menee kyllä paljon edullisimmilla kuluilla eikä niitä parissa kuukaudessa pieneksi jääviä vaatteita pidäkään ostaa aina uusina. Koko vuoden vaatteet saa kirpparilta parilla sadalla.
Jos miehet kasvattaisivat lapset olisi kulut edes jotenkin aisoissa, mutta mammojen on ihan pakko saada lapselle se Gantin body yms.ku ne on vaan niin söpöjä niissä.
Maailma hukkuu muutenkin krääsään.
2-4 -vuotiaan todelliset kk-kulut on 300 euron luokkaa.
Koko vuoden vaatteet kirpparilta parilla sadalla?
Niin varmaan joo. Ja kukas ne koko vuoden vaatteet sitten sieltä kirpparilta pikkurahalla hankkii? Kirppareilta saattaa satunnaisesti löytyä joku hyvä sopivan kokoinen haalari tai sisävaatteita, mutta ei siellä kirpparilla aina löydy edes sopivaa kokoa.
Ostin just 2v lapselle uusia syyskamoja, osan kirpparilta ja osan kaupasta, uusi välikausihaalari, uudet kengät sekä sukkia, paitoja ja housuja. Villasukkia tai lapasia ja pipoja ei tarvinut edes ostaa koska teen niitä itse. Mielestäni tein oikein hyviä ja edullisia ostoksia, silti jo nuo maksoi yhteensä noin 150 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäisen lapsen todellinen kuukausikulu on n. 425 euroa (nykyään ei juuri kukaan maksa edes päivähoitomaksuja, koska minimialaraja tuloille on nostettu niin korkeaksi), pidin itse kirjaa 5 vuoden ajan. Eli isä maksaa 76% lasten kuluista ja äiti saa lisäksi lapsilisät itselleen. Ei huonosti hoidettu äidin puolelta. Etelän matkat isän piikkiin kuittaa mukavasti univelat :-)
Kyllä minä vaan eron jälkeenkin maksoin sitä 295euron päiväkotimaksua yhdestä lapsesta. Ap.kin tarinassa sanotaan, että äidillä on paremman tulot, ettei välttämättä saa mitään huojennuksia päiväkotimaksuun. Lisäksi tosiaan jos on sovittu, että lapsella pidetään kallista terveysvakuutusta (meillä etäisä vaati tätä, ettei tule yllätyksiä), lapsella on jokin harrastus tai jopa monta, molemmat haluaa ylläpitää hiukan paremman elintason lapselle (parempia vaatteita, parempi polkupyörä, mahdollisuus osallistua maksullisiin tapahtumiin jne.), niin ihan helposti yksi lapsi kuluttaa 650euroa ja paljon enemmänkin kuukaudessa (jolloin isän puolikas lapsen kuluista on se 325e ja kun lapsia kaksi, niin elari 650e).
Ei lapsen tarvitse ryhtyä köyhäksi, jos hyvätuloiset vanhemmat eroaa. Ihan yhtä paljon isä olisi käyttänyt lapseen, jos vanhemmat olisivat vielä yhdessä.
"Miespuolinen ystäväni". 😄 Me kaikki tiedetään että kyseessä sun mies, jonka lapsia ja eksää et siedä ja haluat puuttua asiaan, joka ei sulle kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasumisessa ei tarvitse maksaa mitään, jos ei halua.
Totta, mutta sitten hommaa kaikki vaatteet ja urheiluvälineet ja puhelimen kuukausilaskuineen jne. sinne toiseenkin kotiin ja maksaa päiväkodille suoraan puolet päiväkotimaksuista ja suoraan puolet lapsen terveyskuluvakuutuksesta jne. jne. Vähän helpompaa sopia, että toinen hoitaa laskut ja toinen maksaa sitä vastaavan elarin.
Ainoastaan asumista ja ruokaa ei tarvi huomioida vuoroasumisen vuoksi.

Lisäys vielä, että Suomessa kausivaatteet maksaa yleensä sievoisen summan lapsille, eli ei ole mitään järkeä hankkia niitä tuplana. Parempi sopia, että toinen hommaa ne ja toinen maksaa niistä joko puolet tai keskimääräiseksi arvioidun kiinteän summan elarina, ettei tarvi joka ostoksesta rahaa siirrellä.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuollainen nyhverö on saanut naisen ja hänet raskaaksi kaksi kertaa?
On niin komea ja kiltti. Mutta hänestä on tullut tuollainen, kun itsellään on olleet niin ankarat vanhemmat, itsetunto viety.
Noh asiahan ei varsinaisesti sinulle kuulu.
Mutta kun tarkastelee kokonaisuutta niin ärhäkkä äiti joka vaatii lapsilleen resursseja kunnolla kasvattaa vahvemmat lapset. Mieskin varmasti alitajuisesti tämän ymmärtää ja ehkä jopa arvostaa sitä.
Lisäksi lapsilla tulisi olla sama elintaso molempien vanhempiensa luona ja siksi näitä elatusmaksuja ylipäätään maksellaan.
Sitä taas en ihan ymmärrä, miksi sinä haluat lasten kasvavan niukkuudessa. Miehellekin saattaa olla oikeasti tärkeää, että lapset kukoistavat ja kasvavat vahvoiksi.
Harvemmin muutenkaan mies näissä se uhri on, vaikka uhriutuu kyllä 100% keisseistä.
Ap:n kannattaisi nyt tutustua tarkasti miesluontoon katsomalla vaikka jalkapalloa, miten filmaavat ja feikkaavat uhreja ja loukkaantuneita vaikka olisivat itse syyllisiä.
Kyllä noin pienten lasten tulisi asua vain yhdessä kodissa.