Itsekkyys vs. huomaavaisuus; siinä vessaroskiskeskustelun pinnan alla kytevä ydinkysymys.
Kai me sitten vain olemme erilaisia. Jotkut pistävät oman mukavuudenhalunsa vieraiden edelle, toiset taas huomioivat vieraansa vaikka se vähän vaivaa vaatisikin.
Mitäpä tästä siis enää väittelemään!
Kommentit (40)
Kyllä minä sopeudun, jos kyläpaikan vessassa ei ole roskista. Harmittelen ja ihmettelen hiljaa mielessäni, mutta pärjään kyllä. Omassa kodissani olen aina pitänyt roskikset vessoissa. Ei tulisi mieleenkään vaikeuttaa vieraiden vessareissuja ehdoin tahdoin. Kaikille siteiden kiikuttaminen ei ole luontevaa.
muovipussiin ja laukkuun ja heittää se roskiin kun roskis tulee vastaan?
Tää on mulle pien arvoitus. Itse toimin niin monta kertaa, sillä aina ei todellakaan ole vessoissa roskiksia vaikka jossakin yleisessä vessassa kävisi.
Muu on itsekästä. Jösses, olenhan minä sentään siinä kodissa yhtenä iltana about kerran vuodessa, joten on TODELLA itsekästä, ettei perhe järjestä vessaan roskista ja tarkista ja tyhjennä sitä aina vieraan lähdettyä.
Ihan törkeää.
itse en ole koskaan ajatellut, että roskiksen puuttuminen olisi välinpitämättömyyttä vieraita kohtaan, ajattelen tosiaan toisinpäin. Minusta toisen koti saa olla juuri sellainen kuin se sattuu olemaan, ja vieraan on sitten kunnioitettava niitä tapoja, jos haluaa siellä vieraana käydä, eikä vaatia muutoksia. 2
SEN sijaan on kamalan itsekästä, etteivät ihmiset älyä pitää vessassa hyviä naistenlehtiä, joita voisin lueskella, kun käyn jöötillä.
VESSALUKEMISTO ON VIERAANVARAISUUTTA, KOSKA MINÄ NIIN SANON!
Onneks en edes käytä siteitä, mut en kyllä kehtais niitä jättää kyläpaikassa roskikseen haisemaan. Sillon kun vielä siteitä käytin, sujautin ne aina muovipussiin ja laukkuun ja laitoin vasta kotona roskiin. Meillä ainakin roskis oli ennen lapsia vain mun siteitä varten ja siis tietty suurimman osan aikaa kuukaudesta tyhjänä. Olis kuvottavaa ajatella että sinkkukaverilla ois just " kuivakausi" menossa ja mä heittäisin sinne kaverin roskikseen siteeni haisemaan ties moneksiko viikoksi. Tai sitte kaveri joutuis tyhjentää roskiksensa vaan yhden mun siteen takia.(???)
No jokainen tyylillään...
Tuollainen tinkimättömyys on kunnioitettavaa.
MINUN etuni olkoon kaikkien etu.
teettekö ylipäätään mitään " ylimääräistä" kun vieraat tulevat?
Siivoatteko?
Leivotteko?
Laitatteko paremmat vaatteet (kyse vaikka isoista juhlista)?
Vaihdatteko käsipyyhkeet?
Pesettekö vessat?
Imuroitteko?
Katatteko nätisti?
Jos vastasitte yhtenkään kysymykseen myöntävästi niin jatkokysymys kuuluu: miksi ihmeessä teette niin? Teidän talohan elää tavallaan, eikös niin. Mitäs sitä nyt yksistä vieraista välittämään, mitä he oikeen kuvittelevat itsestään.
Mua ei kiinnosta teidän eikä kenenkään muunkaan kuukautiset mutta vessa nyt kai on yleismmailmallisesti hieman intiimimpi paikka ja minusta vessassa tuotetut roskat kuuluu voida myös heittää siellä pois enkä pakota vieraitani kuskaamaan siteitään kaiken kansan ohi johonkin talon toisella puolella olevaan roskikseen.
Mulle on aina ollut selvää, että isompi siivousurakka on aina juhlien jälkeen eikä ennen juhlia ja tähän urakkaan kuuluu luonnollisesti myös vessan roskisten tyhjentäminen.
Leipomuksista, siivoamisesta jnejne. nauttii myös isäntäperhe, mutta lisäroskiksen tyhjentelemisestä on vain työtä.
Mutta siis eikö kaikissa kodeissa ole roskista vessassa? Jotenkin olen erehtynyt pitämään sitä itsestäänselvyytenä, että vessassa on roskis.
En ole joutunut koskaan tilanteeseen, jossa vessassa ei olisi roskista.
Vaaditko kaikessa muussakin, että isäntäperhe miellyttää sinua etkä joudu näkemään yhtään vaivaa sopeutuaksesi talon tavoille?
Oletko sitä mieltä, että sinun pitää voida tehdä jotakin näistä, vaikka isäntäperhe ei niin teekään:
- tupakoida sisällä (ulos yksin tupakalle meno on tylsää ja orpoa)?
- juoda itsesi känniin (jos kerran huvittaa, niin onhan se nyt tylsää, että vierasta estetään)?
- piereskellä, missä huvittaa (ilmavaivat ovat karu juttu)?
- kiroilla, kun se nyt vaan sattuu olemaan sun puhetyylisi (mitäs eivät ole totuttaneet lapsiaan siihen)?
- nostaa jalat pöydälle?
- antaa lastesi sotkea ja rikkoa, koska saavat niin kotonannekin tehdä?
jne.
Sinunhan mielestäsi vieras on kunkku, ja häneen on isäntäperheen sopeuduttava, ihan sama, mitkä tavat perheellä normaalisti on.
Muu ei ole " vieraanvaraista" ...
Vierailun jälkeen pitää kuitenkin siivota kaikki astiat. Jos kyseessä on lapsiperheen vierailu niin pitää siivota aika lailla. Jos on kesä ja porukka ainakin meillä ravaa ulkona ja sisällä, lapset kylpevät ulkoaltaassa ja me lainataan pyyhkeitä ja uima-asuja. Ne pitää siivota ja pyykätä. Ulkoravauksesta aiheutuu hirveästi likaa joka pitää imuroida (tämä kaikki koska haluan, että vierailla ja meillä on hauskaa eikä tarvitse nipottaa ja varoa kaikkea). Ylipäätään siivoomiseen kuluu aikaa ja koska juhlien jälkeen tyhjennän myös keittiön roskiksen (eikö muut tyhjennä?) niin siinä samassa tyhjennän muutkin roskikset. Aikaa kuluu " ekstraa" noin 10 sekuntia.
Ja sinulle joka epäilit olemmeko koskaan käytännössä vaihtanut sidettä niin kyllä olen. Otan uuden siteen mukaan vessaan taskussa jos sellainen on, muuten laukussa. Ja jos roskiksessa ei ole vessaa niin tuon vanhan takasin samalla tavalla MUTTA musta on inhottavaa pitää likasta sidettä laukussa haisemassa ja musta edelleen on ikävää side kädessä kulkea kaikkien vieraiden ohitse keittiöön viemään se roskiin.
Eikä kuukautisissa OLE mitään hävettävää, usko nyt vain! Kääri side paperiin ja pane se myttynä roskiin - kukaan ei sitä sieltä tutki ja kaivele. Meneepähän nopeammin ulos huushollista kuin vessaan haisemaan jätetty.
- tupakoida sisällä (ulos yksin tupakalle meno on tylsää ja orpoa)?
- juoda itsesi känniin (jos kerran huvittaa, niin onhan se nyt tylsää, että vierasta estetään)?
- piereskellä, missä huvittaa (ilmavaivat ovat karu juttu)?
- antaa lastesi sotkea ja rikkoa, koska saavat niin kotonannekin tehdä?
VOI LUOJA MITÄ TYHMYYTTÄ. Nämä kaikki asiat ovat haitallisia muille läsnäoleville ihmisille, voivat olla jopa hengenvaarallisia (kuten tupakointi allergiaperheessä)
Sen sijaan siteen jättäminen vessanroskikseen on todella pieni haitta isäntäperheelle, koska luultavasti kaikki muutkin roskikset tyhjennetään juhlien jälkeen ja muutenkin siivotaan. 10 sekuntia juhlien jälkeistä ylimääräistä vaivaa. Todella ontuva vertaus.
- kiroilla, kun se nyt vaan sattuu olemaan sun puhetyylisi (mitäs eivät ole totuttaneet lapsiaan siihen)?
En ole koskaan huomauttanut jonkun puhetyylistä. Jos joku kiroilee niin sitten tekee niin. Luultavasti en kutsu uudelleen, mutta lapsistani en ole huolissani. He tulevat näkemään paljon sellaista mitä " ei saa tehdä mutta silti joku tekee" . Johan sitä on päiväkodeissa. Vaikka Ville-Petteri sylkee niin sinä et silti sylje.
- nostaa jalat pöydälle?
Vertaa edellinen. Luultavasti annan, koska siitä ei ole samanlaista haittaa kuin esim tavaroiden rikkomisesta. Mutta uutta kutsua tuskin tulee.
Sitten vielä mitä tulee vertaukseesi: nuo kaikki jutut vertauksessasi joku todella tekee. Siteistä, että tuskin kukaan vieras käy sulle valittamassa roskiksen puuttumisesta vaan vie sen sitten sinne keittiöön.
Eikä mua vaan huvita ilmoittaa koko vierasväelle että mulla on nyt kuukautiset. Ei mua myöskään huvita kertoa että olen harrastanut seksiä edellisenä iltana, vaikka sekin on normaalia. Tiedän, että se näkyy, koska olen itse nähnyt vierailla toisten vieraiden kuskaavan siteitä roskiin. Mulla on ylipäätään hyvä huomiokyky ja näen paljon sellasta mitä en edes halua nähdä.
Morre:
Mutta siis eikö kaikissa kodeissa ole roskista vessassa? Jotenkin olen erehtynyt pitämään sitä itsestäänselvyytenä, että vessassa on roskis.
En ole joutunut koskaan tilanteeseen, jossa vessassa ei olisi roskista.
Et muuta kommentoitavaa keksinyt?
Pumpulipuikkoja? Paperituppoja? Hiusharjasta irrotettuja hiuksia? Hammastikkuja? Tyhjiä kosmetiikkapulloja? Vai onko teillä vain vessa ja kylppäri erillään?
Niin, ja se tampponikin kuuluu laittaa roskikseen eikä pönttöön...
Vierailija:
Onneks en edes käytä siteitä, mut en kyllä kehtais niitä jättää kyläpaikassa roskikseen haisemaan. Sillon kun vielä siteitä käytin, sujautin ne aina muovipussiin ja laukkuun ja laitoin vasta kotona roskiin. Meillä ainakin roskis oli ennen lapsia vain mun siteitä varten ja siis tietty suurimman osan aikaa kuukaudesta tyhjänä. Olis kuvottavaa ajatella että sinkkukaverilla ois just " kuivakausi" menossa ja mä heittäisin sinne kaverin roskikseen siteeni haisemaan ties moneksiko viikoksi. Tai sitte kaveri joutuis tyhjentää roskiksensa vaan yhden mun siteen takia.(???)No jokainen tyylillään...
Vierailija:
- tupakoida sisällä (ulos yksin tupakalle meno on tylsää ja orpoa)?
- juoda itsesi känniin (jos kerran huvittaa, niin onhan se nyt tylsää, että vierasta estetään)?
- piereskellä, missä huvittaa (ilmavaivat ovat karu juttu)?
- antaa lastesi sotkea ja rikkoa, koska saavat niin kotonannekin tehdä?VOI LUOJA MITÄ TYHMYYTTÄ. Nämä kaikki asiat ovat haitallisia muille läsnäoleville ihmisille, voivat olla jopa hengenvaarallisia (kuten tupakointi allergiaperheessä)
Sen sijaan siteen jättäminen vessanroskikseen on todella pieni haitta isäntäperheelle, koska luultavasti kaikki muutkin roskikset tyhjennetään juhlien jälkeen ja muutenkin siivotaan. 10 sekuntia juhlien jälkeistä ylimääräistä vaivaa. Todella ontuva vertaus.
- kiroilla, kun se nyt vaan sattuu olemaan sun puhetyylisi (mitäs eivät ole totuttaneet lapsiaan siihen)?
En ole koskaan huomauttanut jonkun puhetyylistä. Jos joku kiroilee niin sitten tekee niin. Luultavasti en kutsu uudelleen, mutta lapsistani en ole huolissani. He tulevat näkemään paljon sellaista mitä " ei saa tehdä mutta silti joku tekee" . Johan sitä on päiväkodeissa. Vaikka Ville-Petteri sylkee niin sinä et silti sylje.
- nostaa jalat pöydälle?
Vertaa edellinen. Luultavasti annan, koska siitä ei ole samanlaista haittaa kuin esim tavaroiden rikkomisesta. Mutta uutta kutsua tuskin tulee.
Sitten vielä mitä tulee vertaukseesi: nuo kaikki jutut vertauksessasi joku todella tekee. Siteistä, että tuskin kukaan vieras käy sulle valittamassa roskiksen puuttumisesta vaan vie sen sitten sinne keittiöön.
SINÄHÄN tässä aloitit typerien vertailujen hakemisen.
En minä.
Ja kyllä siitä ON aika lailla haittaa ja vaivaa, jos jotakin pitää yrittää muistaa tehdä joka kerta, kun joku vieras käy talossa vessassa. Jos ei tee, riskinä on, että sinne kehittyy aikalainen kaasukupla viikkojen aikana - kun kerran itse ei roskista käytä.
Pikkuiset tupakoinnit, piereskelyt ja kiroilut on siihen verrattuna aika pientä.
Sulla on kuule pipo aika kireällä. Haluatko muutenkin aina, että kaikkien on elettävä presiis samalla tavalla kuin sinä? Sinulla tuskin kovin monta aitoa ystävää, kun olet noin kamalan nipo ja ahdasmielinen.
Ja ps: meillä ON roskis vessassa. En vain tykkää kaltaisistasi " minun tyylini elää on ainoa oikea" -ihmisistä.
enää ei ajatella, että maassa maan tavalla, ja osataan sopeutua tilanteeseen tai erilaisiin tapoihin, vaan ajatellaan juuri oman näkemyksen olevan se ainoa oikea.
t. eräs, jonka vessassa on roskis, mutta joka ei ole sellaista kenenkään ystävänsä kotona nähnyt tai kaivannut.