Miksi jotkut vanhemmat sanovat vihaavansa muiden lapsia, mutta ei omia?
Mitä se kertoo vanhemmista?
Tämä on yllättävän yleinen kommentti.
Kommentit (25)
Vihaan minäkin muiden koiria mutta tykkään omasta
Ihmiset yleensä tykkää omista lapsistaan
Kyllä minä tykkään muidenkin lapsista.
Vähän epäilyttää se oman lapsen rakastaminen jos sanoo vihaavansa kaikkia muita maailman lapsia. Onkohan kotona kaikki kunnossa näillä.
Kyllä ne vihaavat kaikkia lapsia, mutta omien lapsien vihaamisesta puhuminen on vähemmän hyväksyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeellistä tossa on?
Se että vihaa 99,9999% maailman lapsista. Mitä se kertoo ihmisen kyvyistä, asenteista, arvomaailmasta jne?
Miten näkyy kotona kun lapset eivät enää olekaan ihania? Puretaako viha omiin lapsiin?
Narsisti vihaa myös omaa lastaan ja tahtoo tälle pahaa. Itse rakastan lapsia.
Yleensäkin 24/7/375 vihaaminen ... onko pääkoppa ihan kunnossa?
Itse en nyt noin voimakkaasti asiaa ilmaise, mutta minulla on itselläni 7lasta ja tämä saa kaikki kuvittelemaan, että olen jotenkin yltiöpäisen lapsirakas. Rakastan omiani ja vietän 99% elämästä heidän kanssaan touhuten, mutta muitten lapset lähinnä ärsyttää eikä kiinnosta yhtään. Poikkeuksena on muutamia lasten kavereita ja veljeni poika joka tuntuu omalle. Varsinkin jos satun olemaan liikkeellä yksin en jaksaisi yhtään lapsia ympärilläni.
Tuskinpa he sanovat "vihaavansa". En minäkään niin kauheasti tykkää lapsista, tai oikeastaan ihmisistä ylipäänsä, mutta omat lapset ja oma mies ovat maailman rakkaimpia. Ja myös tuo koira, jonka joku ylempänä jo mainitsi. Muiden koirat käyttäytyy huonosti ja haiseekin pahalta, toisin kuin oma :D
Koska minä osaa kasvattaa lapseni, muiden lapset huutaa, riehuu ja syljeskelee ihmisten päälle.
Juu ei tuo ihmisviha ole kovn hyvä asia. Aiheuttaa esim kiusaamista.
Omiin lapsiin on kiintymyssuhde, muiden lapsiin ei.
Vierailija kirjoitti:
Poikkeus vahvistaa säännön.
Poikkeus ei koskaan vahvista sääntöä, vaan kumoaa sen aina.
Näkevätkö nuo ihmiset omissa lapsissaan niin vahvasti itsensä? Onko omat lapset heille minuuden jatke? Saavatko nämä rakkaat omat lapset uhmata vanhempaansa, olla eri mieltä, tehdä omat ratkaisunsa?
Törmäsin tuollaiseen asenteeseen nuorena au pairina Itävallassa. Sanoja oli äiti, joka sitoi lapsen kyllä liikaa itseensä. Imetti hyvin isoa poikaa vielä ym. Ja tietyllä tavalla eristi lapsen tämän ikätovereista myös.
Ei varmaankaan vihaa, mutta ei hirveesti tykkääkään. Omat lapset - tottakai - on jokaiselle tärkeitä. Jos sitten taas on luonteeltaan ihan täysin vaan ÄITI niin sellainen tykkää kaikista lapsista.
Mitä ihmeellistä tossa on?