Onko noloa hakea samaa työpaikkaa uudestaan?
Kyseiseen paikkaan oli haku alkuvuodesta, en tullut valituksi. Nyt katsoin, että hakevat taas. Mitä työnantajat yleensä ajattelevat jos joku hakee uudestaan, joka ei siis tullut aiemmin valituksi. Onko edes mitään mahdollisuutta päästä jos on vähän aikaa sitten todettu, että ei valittu? Ennen kaikkea näyttääkö se epätoivoiselta ja jopa naurettavalta tai säälittävältä?
Kommentit (78)
Onko osaamisessasi muuttunut mikään? Aika epätodennäköistä, että valinta osuisi sinuun tälläkään kertaa.
Miten tuo nyt eroaa opiskelemaan hakemisesta. En päässyt, unohdan koko jutun? Opiskelemaankin joku pääsee vasta viidennellä yrityksellä.
Olen joskus hakenut, mutta en tullut valituksi uudellakaan kierroksella.
Miksi et hakisi? Ei ne sinua muista hakemustulvan alta. Ja tuskin moni työnhakijakaan muistaa ihan jokaista paikkaa mitä on joskus aikoinaan hakenut.
Tietenkin haet uudestaan. Sehän osoittaa, että olet edelleen kiinnostunut tehtävästä.
Hakijoissa on aina iso nippu, joista kuka tahansa voitaisiin valita. Tällä kertaa valitsevat jonkun toisen kuin edellisellä kerralla. Voit olla se henkilö vain hakemalla paikkaa.
Työnantajaa pitää kuormittaa.. Hehän just katkasee rekryi.
Meidän kunnassa on 3 yritystä jossa on koulutustani vastaavaa työtä, näihin 3 yritykseen joudun joka kuukausi laittamaan 4 hakemusta, riippumatta siitä, onko siellä edes paikkoja haussa ja tosiaan yhteen yrityksistä joudun laittamaan aina 2 hakemusta, että tuo 4 hakemusta tulee täyteen.
Luulen, että tuolla yrityksessä pidetään minua jonain kylähulluna mielenterveyspotilaana, kun haen jatkuvasti paikkoja, joita ei ole edes haussa ja teen sen aina vain uudestaan ja uudestaan.
Hieman ihmettelen, eikö ihmisten maineella tai kunnialla ole mitään suojaa, pakotetaan ottamaan ikuinen hullun leima tällaisella toiminnalla?
Vierailija kirjoitti:
Meidän kunnassa on 3 yritystä jossa on koulutustani vastaavaa työtä, näihin 3 yritykseen joudun joka kuukausi laittamaan 4 hakemusta, riippumatta siitä, onko siellä edes paikkoja haussa ja tosiaan yhteen yrityksistä joudun laittamaan aina 2 hakemusta, että tuo 4 hakemusta tulee täyteen.
Luulen, että tuolla yrityksessä pidetään minua jonain kylähulluna mielenterveyspotilaana, kun haen jatkuvasti paikkoja, joita ei ole edes haussa ja teen sen aina vain uudestaan ja uudestaan.
Hieman ihmettelen, eikö ihmisten maineella tai kunnialla ole mitään suojaa, pakotetaan ottamaan ikuinen hullun leima tällaisella toiminnalla?
Niitä töitä voi hakea myös oman koulutusalan ulkopuolelta, ihan näin vinkkinä
Firma todennäköisesti laajentaa, koska valitun, lahjakkaan työntekijän innovaatiot veivät projektit kasvu-urille. Kannattaa siis suunnata maistraatin kotisivuille, vaihtaa nimeä, ja hakea vahvaan kasvuyritykseen uudella cv:llä ilman mitään pidäkkeitä.
Toinen mahdollisuus tietysti, että duuni olisi ns. paska, ja siksi koko ajan auki. Jos ne samalla nimellä nyt huolisivat, niin olisin aika varuillani.
Työkkäri pakottaa ihmiset hakemaan samaa paikkaa 11 kertaa ja yritykset hankkivat lähestymiskiellon?
Muistatko viime kerrasta yksityiskohtia, jotka olisit voinut tehdä paremmin? Esimerkkejä aiemmista saavutuksista, mitkä ovat työnantajalle merkityksellisiä? Muistatko, mitä siellä pidettiin kaikkein tärkeimpänä, millainen työkulttuuri siellä on, mitä ongelmaa siellä ollaan ehkä ratkaisemassa? Viime kerta oli kenraaliharjoitus, nyt on mahdollista tehdä räätälöity hakemus, ja toivottavasti haastattelukin, enemmän tiedon varassa kuin viime kerralla ja osuvammin kuin muut hakijat. Onnea matkaan!
Oon hakenut työpaikkaan x, jossa olen aiemmin ollut hetken töissä uudestaan varmaan viisi kertaa :D Koulutus ei oo riittänyt mut nyt on amk melkein käyty ja hankittu roppakaupalla lisää työkokemusta. Aion hakea uudestaan vieläkin jos parempaa ei tuu sitä ennen vastaan. Rakastuin kaupunkiin jossa tää työ oli ja työkaverit oli ihan huippuja kans. Tää tyttö pääsee vielä sisulla takas jos haluaa ;D
Miksi se olisi jotenkin noloa? Ainakin itse olen jäänyt monesti toiseksi ja jos työnatjana olisi valinnut useamman hakijan, niin ehkä olsin saattanut olla tuo toinen valituista tai sitten en, - Jos paikka on vielä julkinen virka, niin sen tarjoajalla ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin laittaa se uudelleen hakuun, jos se on jo kertaalleen täytetty vuoden vaihteessa mutta nyt tuo valittu ei syystä tai toisesta jatka, ainakaan tällä hetkellä tuossa paikassa ja paikkaan on varattu rahoitus, joka tulee käyttää tietyn ajan kuluessa.
Luullakseni myös moni työnantaja varmasti työllsitäsi useammankin jos olisi "tarpeeksi varaa" millä palkata, joten senkään vuosi ei ole mitään noloa.
- Näin ollen itse puhuisinkin useammin mieluummin siitä, että Suomesta puuttuu ihan liian paljon heitä, jotka olsiivat valmiita maksamaan riittävän ja asianmukaisen palkan kuin tekemättämistä töistä ja töitä haluavista työnhakijoista (työttömistä),
Mutta se mikä voi joskus olla joskus tylsää niin jäädä nippanappa toiseksi alkuvuodesta, Ja sitten haet paikkaa "taas" vain huomataksesi, että tällä kertaa ei pääse edes haastatteluun. Arvaile siinä sitten että olivatko muut hakijat tällä kertaa ni-in paljon sinua prempia vai valehteliko joku edellisi kerralla?
Tiedänesimerkiksi tapauksen, jossa maisteri ja työkokemsuta omannut hakija haki paikkaa, - Ei saanut. Paikka annettiin vähemmän nimenomaista kokemusta omaavalle opsikelijalle. Maisteri hakija teki oikaisuvaatimuksen. Ei muutosta. parin kuuakuden päästä paikka oli taas auki. Oikaisu vaatimuksen tehnyt maisteri haki paikkaa. Ei päässyt edes haastatteluun....
Pätkätöihin tuomittu maisteri
Minä olen hakenut kolme kertaa samaan paikkaan. Kahdella ekalla kerralla pääsin jopa haastatteluun saakka, nyt kolmannella enää en. Jälkeenpäin kun näin, kenet olivat valinneet, tuli niin paska fiilis että tein nyt päätöksen, etten enää ikinä hae paikkoihin, joihin olen joskus hakenut mutten ole tullut valituksi. Suosittelen samaa sulle. Se on yllättävän ikävä tunne kun tulee monta kertaa torjutuksi.
Joskus on ollut peräänsoittelijoita, kun ovat tehneet virherekryn ja sitten soittelevat hylätyille hakijoille kiinnostaisiko vielä.
Olen henk.koht. kurkkua myöten täynnä tätä temppurataa ja peliä, mitä työpaikan hakeminen nykyään on. Ajattelin jatkossa olla sellainen työtön kuin mistä työttömiä on tähänkin saakka syytetty. Makaan sohvalla vaan. Mielestäni nyt pitää työnantajien alkaa yrittää myös ja tehdä rekryt paremmin ja kohteliaammin. Miettiä vähän, miltä siellä toisessa päässä tuntuu, kun lupaillaan ilmoitella, mutta koskaan ei ilmoitella.
Vierailija kirjoitti:
Hakijoissa on aina iso nippu, joista kuka tahansa voitaisiin valita. Tällä kertaa valitsevat jonkun toisen kuin edellisellä kerralla. Voit olla se henkilö vain hakemalla paikkaa.
Entäs jos ne tarvitsevan lisää henkilökuntaa. Jos pääsit edellisellä haulla haastatteluun asti, niin kannattaa hakea.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen hakenut kolme kertaa samaan paikkaan. Kahdella ekalla kerralla pääsin jopa haastatteluun saakka, nyt kolmannella enää en. Jälkeenpäin kun näin, kenet olivat valinneet, tuli niin paska fiilis että tein nyt päätöksen, etten enää ikinä hae paikkoihin, joihin olen joskus hakenut mutten ole tullut valituksi. Suosittelen samaa sulle. Se on yllättävän ikävä tunne kun tulee monta kertaa torjutuksi.
Joskus on ollut peräänsoittelijoita, kun ovat tehneet virherekryn ja sitten soittelevat hylätyille hakijoille kiinnostaisiko vielä.
Olen henk.koht. kurkkua myöten täynnä tätä temppurataa ja peliä, mitä työpaikan hakeminen nykyään on. Ajattelin jatkossa olla sellainen työtön kuin mistä työttömiä on tähänkin saakka syytetty. Makaan sohvalla vaan. Mielestäni nyt pitää työnantajien alkaa yrittää myös ja tehdä rekryt paremmin ja kohteliaammin. Miettiä vähän, miltä siellä toisessa päässä tuntuu, kun lupaillaan ilmoi
Tavallaan luulen ymmärtäväni mutta toisaalta yritän ajatella, että ei pitäisi ottaa aina niin henkilökohtaisesti. Itse olen pitään pyörinyt noidan kehässä; en saa töitä kun ei tarpeeksi "oikeanlasita kokemusta" omaan väbän kokemustya mutta en niin paljon, että minut haluttaisiin paikkoihin, joihin vaaditaan / odotetaan kokemusta mutta niin paljon kokemusta, ettei minua enää myöskään haluta palkata ns, harjoittelu paikkoihin. En myöskään ikinä ole ollu "se hyvä tyyppi" joka tuli mieleen tuosta tuon pätkätöihin tuomitun kertomasta esimerkistä, jossa opiskelija oli saanut paikan, eikä paikkaa olutu oikaisuvaatimuksesta huolimatta antaa kokemsuta ja ehkä sopivan muodollsien pätevyydenkin omaavalle
Mitä häpeämistä siinä on jos hakee uudestaan. Luuletko, että niillä on aikaa järjestää jotkut naurajaiset hakijoille. Itse hain aikoinaan samaan firmaan kolmesti ja toisella kerralla pääsin haastatteluun ja kolmannella sain pitkäaikaisen työpaikan. Ei hävettänyt yhtään.
Ei ole noloa. Mä oon kerran saanut potkut yhdeltä firmalta. Hain myöhemmin samaan firmaan uudelleen ja pääsin takaisin.
Työnantaja on ollut naurettava ja säälittävä, kun tehnyt huonon valinnan ja henkilö on jo nyt ehtinyt häipyä. Hae ihmeessä.