Miksi isä ei kykene solmimaan läheistä suhdetta lapseensa?

Ehkä lapsen kanssa eläminen ei ollut miehen odotusten mukaista? Itse olen huomannut, että monella miehellä on aika epärealistinen kuva oikeasta perhe-elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsen kanssa eläminen ei ollut miehen odotusten mukaista? Itse olen huomannut, että monella miehellä on aika epärealistinen kuva oikeasta perhe-elämästä. 

Tuo mitä kirjoitat on varmaan totta. Mutta miten se voi olla syynä siihen ettei ole läheinen lapsensa kanssa? Itse olen siis äiti, ja elämä lapsen kanssa osoittautui ihan muuksi kuin odotin. Silti minulla on hyvin läheinen suhde lapseeni. Rakensin sen siitä huolimatta, että arki ei vastannutkaan ennakkoon kuvittelemaani. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lapsen kanssa eläminen ei ollut miehen odotusten mukaista? Itse olen huomannut, että monella miehellä on aika epärealistinen kuva oikeasta perhe-elämästä. 

Tuo mitä kirjoitat on varmaan totta. Mutta miten se voi olla syynä siihen ettei ole läheinen lapsensa kanssa? Itse olen siis äiti, ja elämä lapsen kanssa osoittautui ihan muuksi kuin odotin. Silti minulla on hyvin läheinen suhde lapseeni. Rakensin sen siitä huolimatta, että arki ei vastannutkaan ennakkoon kuvittelemaani. Ap

Onko isä itse sanonut, ettei ole läheinen lapsen kanssa? Kysyn siksi, koska oman eksäni kohdalla tilanne oli juuri päinvastainen: hän oli sitä mieltä, että hän oli läheinen lapsen kanssa, vaikka todellisuudessa hän ei koskaan viettänyt aikaa lapsen kanssa tai ollut osallisena arjessa. Hänen mielestään riitti, että hän kävi töissä ja maksoi osan lapsen kuluista. Tällöin hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, että läheinen suhde ei synny pelkästään taloudellisesta tuesta, vaan läsnäolosta ja yhteisestä ajasta. Tässä asiassa voi helposti olla väärinkäsityksiä, erityisesti silloin, kun osapuolet eivät ole yhtä mieltä siitä, mitä läheinen suhde oikeasti tarkoittaa.

Tuollainen oli minun lasteni isäkin. Toki mallin sai omalta isältään, joka oli aina etöinen, mutta olisin luullut, että halua olisi ollut olla täysin erilainen. 

Harmitti, kun ex-mies oli tuollainen. Oma isäni touhusi lasteni kanssa ja käytti ongella ja autoajeluilla. Olen eronnut lasteni isästä ja sen jälkeen isä ei ole lastensa kanssa viettänyt aikaa. Ei olmeisesti osaa olla tekemisissä, ei osaa keskustella, ei kutsu luokseen ym. 

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Isä on sanonut, että haluaisi olla lapsellemme enemmän kuin mitä nyt on. Mutta ei kuitenkaan tee mitään asian eteen. Ja aina kun lapsi yrittää lähentyä, niin isä keksii jotain muuta tekemistä itselleen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Sanoo aina vain ettei nyt tule. Jättäytyy pois niistä hetkistä kun lapsi haluaa läheiselle kentälle potkimaan palloa, tai vaikka eväsretkelle läheiseen metsään. Sanoo silloinkin, ettei nyt tule, tai että on nyt muuta vaikka selvää on ettei ole mitään muuta kuin sohvalla makaamista.

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Tällaista joskus väitetään, mutta meillä tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa eikä missään tuntemassani perheessä. Vaan päinvastoin. Äitinä haluaisin enemmän ns. omaa aikaa kuin olen voinut saada. Ap

Millainen isä tällä miehellä on?

Oma puolisoni päätti toimia lasten kanssa toisin kun oma isänsä aikoinaan toimi. Puoliso totesi, että on outoa kun aikuisena ymmärtää ettei edes tuntenut isäänsä. Kyseessä oli ihan ydinperhe, mutta isällä ei tuntunut olevan minkäänlaista positiivista kiinnostusta lapsiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Sanoo aina vain ettei nyt tule. Jättäytyy pois niistä hetkistä kun lapsi haluaa läheiselle kentälle potkimaan palloa, tai vaikka eväsretkelle läheiseen metsään. Sanoo silloinkin, ettei nyt tule, tai että on nyt muuta vaikka selvää on ettei ole mitään muuta kuin sohvalla makaamista.

Se tunneside solmitaan ensinmäisien vuosien ainana eikä vasta sitten kun lapsi oppii potkimaan palloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Tällaista joskus väitetään, mutta meillä tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa eikä missään tuntemassani perheessä. Vaan päinvastoin. Äitinä haluaisin enemmän ns. omaa aikaa kuin olen voinut saada. Ap

Mä en ole koskaan mieheltä kysynyt voisitko hän olla lapsen kanssa vaan kävellyt ulos ovesta, eli se oma aika otetaan eikä kysellä. 

Autisti ei pysty koskaan solmimaan oikeasti läheistä suhdetta tunnekylmyyden takia ja suurin osa suomalaista miehistä on jollain tapaa autisteja.

Lasten kanssa on usein vähän tylsää ja sitä pitää kestää. Usein on niin, että aikuiselle eväsretket ja pallon potkiminen eivät ole niin kivoja juttuja kuin lapselle. Minä en ainakaan ollut mitenkään superinnostunut leikkipuistoista, lasten tapahtumista tai retkestä jonnekin lähipuistoon, mutta mä tein paljon kaikkea lasten kanssa ja järjestin yhteistä tekemistä. Lapset on nyt teinejä ja olen iloinen, että heitä edelleen kiinnostaa kaikenlainen tekeminen mun kanssa. 

Oma isäni oli etäinen siitä lähtien kun pikkulapsiaika oli ohi. Hän ei osannut olla isomman lapsen kanssa. Syy oli hänen omassa persoonassaan. Hän rakasti lapsiaan varmasti eikä kyse ollut siitäkään, että arki ei olisi ollut odotusten mukainen. Isällä ei ollut myöskään ystäviä eikä hän ollut suvunkaan kanssa läheinen. Myös suhde vaimoon oli kompleksinen. Hän ei vain osannut solmia läheistä suhdetta sellaiseen, joka ei tarvitse hoivaa vaan muunlaista yhteyttä. 

Kun sain lapsen, pääsin taas näkemään, millainen hän osasi olla pienen kanssa. Isoisä oli pojalleni todella rakas ja läheinen. Isä kuoli ennen kuin pojasta tuli isompi, joten en tiedä, miten siinä olisi käynyt. 

Monilla miehillä lähtökohta on aina minä itse. Jos lapsen futismatsi ei ilahduta minua, en mene. Jos en pidä piirtämisestä, en piirrä lapsen kanssa. Siinä ei välttämättä ole mitään tietoista ilkeyttä, lapsen asemaan asettuminen ei vain pälkähdä päähän. Sen sijaan miehen itsensä keksimiin askareisiin tai menoihin lapsen pitää osallistua. Aika usein se oma isä on ollut samanlainen.

Olen itse äiti ja keskustellut lasteni kanssa autoista, jotka eivät minua kiinnosta ja kulkenut ulkona sateessa katsomassa sadevesikaivoja, jotka eivät juuri kiinnosta. Ta-daa, lapset puhuvat minulle edelleen asioistaan nyt parikymppisinä. Mieheni tietää lapsistaan sen minkä hänelle kerron. Miehellä on jo isommatkin lapset aiemmasta liitosta ja ovat ystävällisissä väleissä, mutta ei mies heistäkään paljon tiedä. Eikä ilmeisesti edes näe siinä mitään erikoista, ei ole tullut mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Tällaista joskus väitetään, mutta meillä tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa eikä missään tuntemassani perheessä. Vaan päinvastoin. Äitinä haluaisin enemmän ns. omaa aikaa kuin olen voinut saada. Ap

Mä en ole koskaan mieheltä kysynyt voisitko hän olla lapsen kanssa vaan kävellyt ulos ovesta, eli se oma aika otetaan eikä kysellä. 

Niin. Mutta ei isä tee silloinkaan lapsen kanssa asioita yhdessä. Kun lapsi oli pienempi niin laittoi aina lapselle videot pyörimään siksi aikaa kun olin pois. Nykyään lapsi laittaa ne itse, kun huomaa että isä puuhaa vain omiaan eikä ota lasta siihen mukaan. Voin kyllä mennä näin pakollisille menoilleni, mutta ei minun tee mieli mennä minnekään harrastuksiini tms koska se tarkoittaa että lapsi on tuijottanut yksin ruutua vain koko ajan ja on sitten levoton liiasta ruutuajasta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei saa mahdollisuutta äidin omiessa lapsen automaattisesti itselleen. 

Sanoo aina vain ettei nyt tule. Jättäytyy pois niistä hetkistä kun lapsi haluaa läheiselle kentälle potkimaan palloa, tai vaikka eväsretkelle läheiseen metsään. Sanoo silloinkin, ettei nyt tule, tai että on nyt muuta vaikka selvää on ettei ole mitään muuta kuin sohvalla makaamista.

Se tunneside solmitaan ensinmäisien vuosien ainana eikä vasta sitten kun lapsi oppii potkimaan palloa. 

Meidän lapsi aloitti pallon potkimisen yksivuotiaana.

Mutta siis päivänselväähän se on, että nuo mallit tulevat kodista ja omasta perheestä. Hyvin asiat työstänyt ihminen siirtää lapselleen kaiken saamansa hyvän ja sitten lisäksi vielä jotain, mitä itse ei saanut. Vähemmän taitava yrittää olla siten kuin ajattelee asiaan kuuluvan. Mutta hyvät uutiset ovat, että tosiaan tunnesidettä ehtii rakentamaan koko elämän ajan.

Vierailija kirjoitti:

Monilla miehillä lähtökohta on aina minä itse. Jos lapsen futismatsi ei ilahduta minua, en mene. Jos en pidä piirtämisestä, en piirrä lapsen kanssa. Siinä ei välttämättä ole mitään tietoista ilkeyttä, lapsen asemaan asettuminen ei vain pälkähdä päähän. Sen sijaan miehen itsensä keksimiin askareisiin tai menoihin lapsen pitää osallistua. Aika usein se oma isä on ollut samanlainen.

Olen itse äiti ja keskustellut lasteni kanssa autoista, jotka eivät minua kiinnosta ja kulkenut ulkona sateessa katsomassa sadevesikaivoja, jotka eivät juuri kiinnosta. Ta-daa, lapset puhuvat minulle edelleen asioistaan nyt parikymppisinä. Mieheni tietää lapsistaan sen minkä hänelle kerron. Miehellä on jo isommatkin lapset aiemmasta liitosta ja ovat ystävällisissä väleissä, mutta ei mies heistäkään paljon tiedä. Eikä ilmeisesti edes näe siinä mitään erikoista, ei ole tullut mieleen.

Täysin sama tilanne täällä. Mies halusi aina tehdä lasten kanssa jotain häntä itseään kiinnostavaa, ja turhaantui kun lasta ei kiinnostanut samat asiat kuin miestä. 

koska monien ei olisi pitänyt koskaan päästäkään isäksi ovat esim. sosiopaatteja, narsisteja, muutoin täysin minä minä tyyppejä yms. joille lapsilla ei ole mitään merkitystä

Vierailija kirjoitti:

Monilla miehillä lähtökohta on aina minä itse. Jos lapsen futismatsi ei ilahduta minua, en mene. Jos en pidä piirtämisestä, en piirrä lapsen kanssa. Siinä ei välttämättä ole mitään tietoista ilkeyttä, lapsen asemaan asettuminen ei vain pälkähdä päähän. Sen sijaan miehen itsensä keksimiin askareisiin tai menoihin lapsen pitää osallistua. Aika usein se oma isä on ollut samanlainen.

Olen itse äiti ja keskustellut lasteni kanssa autoista, jotka eivät minua kiinnosta ja kulkenut ulkona sateessa katsomassa sadevesikaivoja, jotka eivät juuri kiinnosta. Ta-daa, lapset puhuvat minulle edelleen asioistaan nyt parikymppisinä. Mieheni tietää lapsistaan sen minkä hänelle kerron. Miehellä on jo isommatkin lapset aiemmasta liitosta ja ovat ystävällisissä väleissä, mutta ei mies heistäkään paljon tiedä. Eikä ilmeisesti edes näe siinä mitään erikoista, ei ole tullut mieleen.

Tämä se varmaan on, kuulostaa juuri mieheltäni. Ap