Paljonko rippilahjaksi kummipojalle
Toivoisin asiallisia vastauksia.
Tilanne on se, että olen yksinhuoltaja pitkällä saiauslomalla onnettomuuden jälkeen, epävarmaa pystynkö palaamaan ammattiini. Taloudellinen tilanteeni on vaikea.
Matka heinäkuisiin rippijuhliin tulee kalliiksi, sillä rippilapsi asuu kaukana minusta eikä täältä tule ketään, jonka kanssa voisin jakaa matkakuluja. Joudun myös yöpymään perillä vähintään yhden yön, sillä konfirmaatio on aamu-kymmeneltä, mitenkään ei pääse paikalle ajoissa, ellei yövy sieltä. Yhteydet ovat huonot takaisin päin, joten ehkä toinenkin yö pakko. Koska olen yksinhuoltaja, kaksi lastani tulevat mukaan. Tätä on kovasti myös toivottu.
Nuori toivoo rahaa. Kuulemma "no joku viiskymppii vaan" on sopiva. "Ei nyt vähempää voi antaa!" Tämä lause perusterveeltä tuttavaltani, joka on osa pariskuntaa, joista kummatkin terveinä koulutustaan vastaavassa työssä, vakituiset järkevät tulot, ei lapsia. Tulevat juhlaan siltä samalta paikkakunnalta.
Minulle kahden alakoululaisen yksinhuoltajana, jolla nyt onnettomuuden jälkeen hyvin tiukkaa ja tulevaisuus surullisen epävarma, niin, minulle 50e on suuri raha. Tuntuu surulliselta, että minulta odotetaan samaa summaa kuin kahdelta kovatuloiselta lapsettomalta ihmiseltä, jolla ei ole matka- ja yöpymiskuluja.
Ripillepääsy on suuri juhla, mutta ei sitä varten esim opiskella, en katso niin suuren lahjan arvoiseksi kuin kouluista valmistumiset on.
Miksi talouden ainoalta aikuiselta odotetaan samaa summaa kuin pariskunnalta? Vai odotetaanko? Se 50 kahdelta ei ole paljon. Mitä mieltä olette? Antaisin mielelläni 50, mutta rahani eivät tässä tilanteessa riitä.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Eikö kummi yleensä osta rippiristin nuorelle?
Ei. Monesti vanhemmat tai isovanhemmat ostaa sen. Tai nuori ei edes halua ristiä.
Eikö kummilapsen perhe voi majoittaa? Minulle oli itsestäänselvyys että 200 km:n päästä tuleva kummi yöpyy meillä.
Jokainen antaa omien varojen mukaan.
Tässä nuorten ääni
Jos sinun tilanteessasi olevalta kummilta odottaa vielä rahalahjaa, on todella tilannetajuton kummilapsen perhe.
Tuossa on jo iso ilo, kun tulet paikalle.
Antaisin satasen. En ole huonotuloinen mutta satanen on ok. Ihme jolleivät majoita sinua. Hyviä buhlia :). Itse sain raamatun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kummi yleensä osta rippiristin nuorelle?
Ei. Monesti vanhemmat tai isovanhemmat ostaa sen. Tai nuori ei edes halua ristiä.
Kyllä sylikummi yleensä ostaa rippiristin
Vierailija kirjoitti:
Eikö kummilapsen perhe voi majoittaa? Minulle oli itsestäänselvyys että 200 km:n päästä tuleva kummi yöpyy meillä.
Tämä on hyvä idea, mutta tällä kyseisellä kummilla on mukanaan 2 (ilmeisesti pientä, jos heitä ei voi jättää kotiin) lasta, mahtuvatko he myös? Aamulla onkin sitten aika ruljanssi viimeistellä tarjoilut ja asunto vieraita varten ja saada kaikki kirkkoon ajoissa, toivottavasti kaikki mahtuvat autoon.

Joo, tämä ei toimi meillä, kun heillä suuri perhe ja hieman ahdasta valmiiksi ja meitä on tosiaan kolme. Muita tuttuja ei asu paikkakunnalla. Perhe on kysellyt tuttaviltaan meille majapaikkaa, se ehkä järjestyy.
t:ap
Minusta satanen on liikaa rippilahjaksi! Ainakin yhdeltä aikuiselta.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin satasen. En ole huonotuloinen mutta satanen on ok. Ihme jolleivät majoita sinua. Hyviä buhlia :). Itse sain raamatun
Jos ihmiselle tekee 50 e jo todella tiukkaa, hän ei mitenkään voi antaa satasta, vaikka haluaisi. Eikö ihmiset ymmärrä, mitä köyhyys tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ei ole mitään toista tiliä, josta voi ottaa rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Ostin hopearistin ja annoin lisäksi 100€. Ajokortin maksoin myös.
Kirpaisiko totuus?
Se on tonni. Teinien valmistujaiset ja paljon rahaa pitäs tulla. Eli riippuen suvusta ym, rippi 500 e. vähintää pitäs saaha kokoon, et sillee.
Eikö kummi yleensä osta rippiristin nuorelle?