Miksi nuoret voivat nykyisin niin huonosti?
Mistä johtuu nuorten pahoinvointi yhteiskunnassamme nykyisin. Tutkimuksenkin mukaan Suomi oli tippunut tässä roimasti alaspäin nuorten hyvinvoinnissa hyvinvointimaissa. Taisi olla 17. sija. Ja kaikki se, mitä luemme ja näemme. Pahoinvointi vaan lisääntyy ja näkyy monin tavoin.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt joku vanhempi loukkaantuu ja käskee hankkimaan lapsia, jotta voi tajuta miten rankkaa se on jne, mutta totuus on, että syy on vanhemmissa. Kun vanhemmat eivät ole rakentaneet lapsiinsa kunnollista suhdetta ja töiden takia ei ole riittävästi aikaa olla lasten kanssa, opettaa taitoja ja oikeasti kuunnella ja keskustella elämästä, niin lapset etsivät sitä tukea ja kuuluvuudentunnetta toisiltaan. Oppivat sitten toisilta epäkypsiltä ihmisiltä mitä on olla ihminen. Yhä enemmän nuoret etsivät näitä asioita netistä ja löytävät sitten kaikenlaista huuhaata, joilla pahat ihmiset aivopesevät nuoret vihaamaan muita tai esittämään jotain "perinteistä" miestä (joka oikeasti on joku fasseversio miehisyydestä, joka ei ole koskaan ollut oikeiden, hyvien miesten esikuva). Nuorille pitäisi olla enemmän turvallisia aikuisia saatavilla, joiden kanssa puhua tunteista ja peloista. Läpi ihmishistorian kaikissa yhteisöissä oli vanhempien sukupolvien tehtävä
Tämä oli asiaa ja osui asian ytimeen. Mutta monesti vaan on niin, että vanhempien pitkät työpäivät, työmatkat, pakolliset kaupassa käynnit, ruuanlaitot ja monet muut askareet vievät kaiken mehun ja ajan vanhemmasta. Normaali työpäivä on noin 8 h. Siihen päälle työmatkat, helposti patikin tuntia ruuhkassa. Työssä on käytävä, jotta pärjätään. Ja auta armias sitäkään tilannetta, jos perhe on varakas ja äidillä tai isällä on helposti vara olla kotona pitkään lasten ja nuorten kanssa (ei avioehtoa ja myös äidin/isän tilanne turvattu). Perhe ehkä maksaa veroja monenkymmenen keskiverto palkansaajan verran. Siinäkin tilanteessa alkaa kauhea huuto naapurista lähtien, miten vain joku laiskottelee kotona. Kotivanhempi tuntuu olevan yhteiskunnan pahimpia rikollisia. Vaikka juuri hänellä on aikaa lapsille. Kuulla ja nähdä. Kasvattaa tasapainoisia lapsia ja nuoria. Ja töitäkin ehtii tehdä. Työikä on pitkä.
Vierailija kirjoitti:
"Peter Thiel on miljardööri ja yrittäjä PayPal:in ja Palantirin takana. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi hänen niputtamisellaan Andrew Taten kanssa samaan kategoriaan mutta täytyy sanoa että jotain aika kieroutunutta sinun päässäsi liikkuu."
Peter Thiel on Trumpin suuria lahjoittajia ja on avoimesti kertonut käyttävänsä teknologiaa demokratian tuhoamiseen ja ihmisten käännyttämiseen arvojen pariin, joita eivät millään muuten äänestäisi. Ihan voi jokainen itse googletella kyseisen tyypin ajatusmaailmaa.
Peter Thiel says, If you hold a gun to my head I'll vote for Trump' though he isn't backing campaign
https://www-nbcwashington-com.cdn.ampproject.org/v/s/www.nbcwashington…

Peter Thiel said he'd vote for Donald Trump over Joe Biden but he won't provide money to the Republican presumptive nominee's super PAC.
Thiel was speaking at the Aspen Ideas Festival.
During Donald Trump's first presidential campaign in 2016, Thiel was a major supporter and spoke at the Republican National Convention.
Kaikki voi huonosti. Kaikki lähtee ihmisistä itsestään. Nyt ahneus ,itsekkyys .viha ovat vallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Peter Thiel on miljardööri ja yrittäjä PayPal:in ja Palantirin takana. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi hänen niputtamisellaan Andrew Taten kanssa samaan kategoriaan mutta täytyy sanoa että jotain aika kieroutunutta sinun päässäsi liikkuu."
Peter Thiel on Trumpin suuria lahjoittajia ja on avoimesti kertonut käyttävänsä teknologiaa demokratian tuhoamiseen ja ihmisten käännyttämiseen arvojen pariin, joita eivät millään muuten äänestäisi. Ihan voi jokainen itse googletella kyseisen tyypin ajatusmaailmaa.
Peter Thiel says, If you hold a gun to my head I'll vote for Trump' though he isn't backing campaign
https://www-nbcwashington-com.cdn.ampproject.org/v/s/www.nbcwashington…
Okei, tuohon artikkeliin muutama vastaväite.
https://fortune.com/2024/12/07/peter-thiel-network-trump-white-house-el…
https://www.nytimes.com/2024/07/27/us/politics/peter-thiel-trump-jd-van…
https://www.motherjones.com/politics/2024/07/peter-thiel-donald-trump-v…
https://www.rollingstone.com/politics/politics-features/owned-book-pete…
Vierailija kirjoitti:
Limihiutale japullamössö sukupolvi saa mielenterveys ongelmia kun kaikki ei menekkään niin kuin nämä haluavat ja ne joutuu kantamaan vastuun omasta elämästä
Pullamössöä sö viimeiset boomerit, 50-60 luvun lapset. Mutta nimitystä käytettiin myös x-sukupolvesta, vaikka meidän vanhemmat ei enää tarjoilleet mitään pullamössöjä.
Ja nykyisin x-sukupolvi tituleeraa itseään varsinaisiksi kovanaamoiksi kun meitä ei edes vahdittu.
Älytöntä! Aina on haukuttu nykynuorisoa. Niin vaan minunkin sukupolvi, eli x, on nykyään ihan mallillaan ja haukutaan nykyisiä lumihiutaleiksi.
Nykynuorista kasvaa ihan tolkun ihmisiä, kun saavat sopivasti / riittävästi ohjausta oikeaan suuntaan. Se mikä nykyään huolestuttaa, lapsille ja nuorille jätetään päätäntävalta asioista, joita heidän ei kuuluisi vielä päättää. Esim miten paljon käyttävät kännykkää (jopa koulutunnilla). Lainsäätäjä on tullut vähän jälkijunassa mutta sentään heräsi.
Voiko olla, että koska nuoria opetetaan kohtaamaan tunteensa, he tosiaan tuntevat? Osa sanallistaa tunteensa, osa käsittelee tunteitaan taiteen kautta, osa vain voi pahoin eikä välttämättä kestä teini-iän myllerrystä ilman ohjaavaa tukea.
Terapiassahan moni oppii tunnistamaan ja kohtaamaan tunteitaan ja toimintatapojaan, ja se saa ainakin hetkeksi mielen todella sekaisin.
Eikä hektinen some kyllä auta yhtään.
Kunhan siis vain arvailen, en tosiaankaan tiedä.
Vierailija kirjoitti:
"Peter Thiel on miljardööri ja yrittäjä PayPal:in ja Palantirin takana. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi hänen niputtamisellaan Andrew Taten kanssa samaan kategoriaan mutta täytyy sanoa että jotain aika kieroutunutta sinun päässäsi liikkuu."
Peter Thiel on Trumpin suuria lahjoittajia ja on avoimesti kertonut käyttävänsä teknologiaa demokratian tuhoamiseen ja ihmisten käännyttämiseen arvojen pariin, joita eivät millään muuten äänestäisi. Ihan voi jokainen itse googletella kyseisen tyypin ajatusmaailmaa.
Sinulla on varmasti joku lähde näille väitteillesi. Ai niin, jos olisi niin olisit toki jo esittänyt sellaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Peter Thiel on miljardööri ja yrittäjä PayPal:in ja Palantirin takana. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi hänen niputtamisellaan Andrew Taten kanssa samaan kategoriaan mutta täytyy sanoa että jotain aika kieroutunutta sinun päässäsi liikkuu."
Peter Thiel on Trumpin suuria lahjoittajia ja on avoimesti kertonut käyttävänsä teknologiaa demokratian tuhoamiseen ja ihmisten käännyttämiseen arvojen pariin, joita eivät millään muuten äänestäisi. Ihan voi jokainen itse googletella kyseisen tyypin ajatusmaailmaa.
Peter Thiel says, If you hold a gun to my head I'll vote for Trump' though he isn't backing campaign
https://www-nbcwashington-com.cdn.ampproject.org/v/s/www.nbcwashington…
Eli siis koska Thiel on tukenut mahdollisesti Trumpia vaaleissa niin nuoriso voi Suomessa pahoin? Ok.
Sosiaalinen media.
Yksinkertaisuudessaan.
Netin syövereissä on helppo tottua ainoastaan sisältöön, joka tuo mielihyvää. Sattuu olemaan vaan niin, että jokapäiväiseen elämään kuuluu pienet vastoinkäymiset. Edes sellaiset pienet 'kiukut' kuten 'ei oo kivaa mennä johkin' tai 'laittaa tiskit' tai 'kouluruoka ei oo hyvää lol'.
Netissä tällaiset 'ei hyvää mieltä' tuovat asiat ja omaa ajatusta haastavat asiat ja näkökohdat on helppo ohittaa hiiren näpäytyksellä. Lopulta kun se asia ei menekään niin täällä internetin ulkopuolella, ihminen alkaa vieroksumaan outoja tilanteita. Ja kun ihminen alitajuntaisesti erkanee mahdollisista päänsisäistä kiistaa aiheuttavista asioista, alkaa paheneva pahoinvointi. Pahimmillaan erakoituminen ja syrjäytyminem.
Suurelle osalle nuorista ei varsinaisesti anneta "syytä muuhun". Joka lehti tuuttaa kuinka tulevaisuudessa työt häviää milloin minkäkin syyn takia, nuoret ovat myös kaikin puolin kelvottomia, usein puhtaasti siitä syystä että yksinkertaisesti vielä tuntevat jotain, eli ovat heikkoja, jos masentuvat/ahdistuvat.
Hyvin vähän toivoa annetaan oikeastaan minkään suhteen, sotakin "alkaa" likimain joka viikko heti huomenna ja jos pääsetkin töihin, niin sun sitten odotetaan tekevän pikkubussillinen kakaroita, kuitenkin lukien koulut mielellään tohtoriksi asti ennen 25 ikävuotta, mutta palkkatoiveet tulee asettaa sinne harjoittelijoiden tietämille, ehkä sitten "hyvänä päivänä" voidaan sitä tarkastaa ylöspäin, jos siis mitään urakehitystä saakaan, kun työsuhteet tehdään puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Sanonpa tähän: Perheiden hajoamiset. Mikä ihme siinä on, ettei voida myöntää, että avioerot on yksi lasten elämää eniten haittaava tekijä? Tietenkin joskus on viisasta erota juuri lasten takia, mutta usein sitä eroa perustellaan jollain mystisellä omalla pahalla ololla ja lapset kärsii onnettomasta vanhemmasta yms. Miksi ollaan onnettomia? Elämä nyt on tavallista monesti ja joskus pitäisi vaan vaihtaa sitä omaa asennetta.
Ja voin sanoa nuorten kanssa työskentelevänä, että valtaosalla pahoinvoivasta on juuri eroperhe taustalla. Sitten on niitä äiti- ja isäpuolia, jotka harvoin on kovin mukavia pohjimmiltaan. Pahimmillaan siitä uudestakin puolisosta tulee ero ja lapsi menettää taas ihmisen elämästään. Onhan näitä nähty, kun joku on ollut isäpuoli vaikka 2-vuotiaasta ja lapsi pitänyt isänään, mutta eron jälkeen miehelle ei käy mielessäkään, että pitäisi nähdä ex-puolison lasta. Silti yhteiset lapset käy isällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Peter Thiel on miljardööri ja yrittäjä PayPal:in ja Palantirin takana. En tiedä mitä kuvittelet saavuttavasi hänen niputtamisellaan Andrew Taten kanssa samaan kategoriaan mutta täytyy sanoa että jotain aika kieroutunutta sinun päässäsi liikkuu."
Peter Thiel on Trumpin suuria lahjoittajia ja on avoimesti kertonut käyttävänsä teknologiaa demokratian tuhoamiseen ja ihmisten käännyttämiseen arvojen pariin, joita eivät millään muuten äänestäisi. Ihan voi jokainen itse googletella kyseisen tyypin ajatusmaailmaa.
Sinulla on varmasti joku lähde näille väitteillesi. Ai niin, jos olisi niin olisit toki jo esittänyt sellaisen.
Tuossa yllä laitoin jo neljä linkkiä artikkeleihin. Niiden lisäksi on myös lisää lähteitä, esimerkiksi:
https://www.theguardian.com/technology/2022/oct/15/peter-thiel-who-is-h…
Jos et usko artikkeleihin, niin ehkä uskot hänen omia sanojaan suoraan omasta suustaan:
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla, että koska nuoria opetetaan kohtaamaan tunteensa, he tosiaan tuntevat? Osa sanallistaa tunteensa, osa käsittelee tunteitaan taiteen kautta, osa vain voi pahoin eikä välttämättä kestä teini-iän myllerrystä ilman ohjaavaa tukea.
Terapiassahan moni oppii tunnistamaan ja kohtaamaan tunteitaan ja toimintatapojaan, ja se saa ainakin hetkeksi mielen todella sekaisin.
Eikä hektinen some kyllä auta yhtään.
Kunhan siis vain arvailen, en tosiaankaan tiedä.
Mielenkiintoinen ajatus. Voihan tossa olla perää. Että kun aletaan sohia muurahaispesää eli keskittyä omiin tunteisiinsa, niin tajuaa, miten pieni onkaan. Tai miten huono/mahtava/ylivertainen/onneton onkaan. Mun nuoruudessa ei keskitytty miettimään, miltä minusta tai muista tuntuu, oltiin vaan ja elettiin. En usko, että sekään oli paras tapa. Mutta ehkä ei tarvisi keskittyä pelkkään tuntemiseen ja sen voivotteluun, joku kultainen keskitie olisi hyvä löytää. Ehkä se on seuraavien sukupolvien tehtävä.
Vaatimustason alentaminen osaamisen suhteen ja toisaalta ylimitoitetut oletukset itseohjautuvuudesta.
Seurauksena oppiminen on silkkaa diipadaapaa, jossa pärjää ilman ponnisteluja, melkeinpä vain arvaamalla vähän sinne päin - kunnes ei enää pärjääkään ja sitten ollaan tyhjän päällä kun ei ole ikinä opittu oppimaan (ts. näkemään vaivaa).
Lapset ja nuoret eivät myöskään ole mitään pieniä aikuisia ja oletus jostain ikäänkuin sisäsyntyisestä itseohjautuvuudesta ovat niin väärin kuin voivat vain olla. Parempi olisi ohjata nuorta edes vähän oikeaan suuntaan kuin jättää hunningolle.
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt joku vanhempi loukkaantuu ja käskee hankkimaan lapsia, jotta voi tajuta miten rankkaa se on jne, mutta totuus on, että syy on vanhemmissa. Kun vanhemmat eivät ole rakentaneet lapsiinsa kunnollista suhdetta ja töiden takia ei ole riittävästi aikaa olla lasten kanssa, opettaa taitoja ja oikeasti kuunnella ja keskustella elämästä, niin lapset etsivät sitä tukea ja kuuluvuudentunnetta toisiltaan. Oppivat sitten toisilta epäkypsiltä ihmisiltä mitä on olla ihminen. Yhä enemmän nuoret etsivät näitä asioita netistä ja löytävät sitten kaikenlaista huuhaata, joilla pahat ihmiset aivopesevät nuoret vihaamaan muita tai esittämään jotain "perinteistä" miestä (joka oikeasti on joku fasseversio miehisyydestä, joka ei ole koskaan ollut oikeiden, hyvien miesten esikuva). Nuorille pitäisi olla enemmän turvallisia aikuisia saatavilla, joiden kanssa puhua tunteista ja peloista. Läpi ihmishistorian kaikissa yhteisöissä oli vanhempien sukupolvien tehtävä
Olet siis sitä mieltä että nämä väkivaltaa tekevät nuoret on ennenkaikkea niiden lapsia ketkä priorisoivat TYÖN?
"Tämä oli asiaa ja osui asian ytimeen. Mutta monesti vaan on niin, että vanhempien pitkät työpäivät, työmatkat, pakolliset kaupassa käynnit, ruuanlaitot ja monet muut askareet vievät kaiken mehun ja ajan vanhemmasta. Normaali työpäivä on noin 8 h. Siihen päälle työmatkat, helposti patikin tuntia ruuhkassa. Työssä on käytävä, jotta pärjätään. Ja auta armias sitäkään tilannetta, jos perhe on varakas ja äidillä tai isällä on helposti vara olla kotona pitkään lasten ja nuorten kanssa (ei avioehtoa ja myös äidin/isän tilanne turvattu). Perhe ehkä maksaa veroja monenkymmenen keskiverto palkansaajan verran. Siinäkin tilanteessa alkaa kauhea huuto naapurista lähtien, miten vain joku laiskottelee kotona. Kotivanhempi tuntuu olevan yhteiskunnan pahimpia rikollisia. Vaikka juuri hänellä on aikaa lapsille. Kuulla ja nähdä. Kasvattaa tasapainoisia lapsia ja nuoria. Ja töitäkin ehtii tehdä. Työikä on pitkä. "
Mitenköhän tämä ei ole aiempina vuosikymmeninä ollut mikään ongelma?
Olen itse keskikokoisesta kaupungista kotoisin ja koulussa niin perusasteella kuin lukiossa lähes kaikki olivat perheistä, joissa molemmat vanhemmat kävivät töissä - oli sitten kyse duunariesta, alemmasta keskiluokasta tai vähän paremmin pärjäävistä. Tuskinpa siihen aikaankaan missään perheessä harrastettiin arkena mitään kummallisia perheriittejä vaan aika meni arjen pyörittämiseen ihan niin kuin nytkin - toki paljon niukemmin ja vähemmällä luksuksella. Tuohon aikaan oli vielä aika harvinaista, että vanhemmat olisivat työntäneet lapsiaan harrastuksiin saati, että jälkikasvua olisi kuskattu ympäri kaupunkia / maakuntaa. Aika tasapainosta porukkaa kuitenkin omastakin vuosiluokasta tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pilluu ei hyvinvointii
Ei kunnioitusta ja käytöstapoja= ei pillua.
Ei naisiltakaan noita vaadita ja seksiä on aina tarjolla, vaikka olisi kuinka häiriintynyt ja ulkoisesti epämiellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Kurin ja rajojen puute. Lapset voivat huonosti, koska he eivät elä riittävän selkeässä "karsinassa". Lapsen pitää oppia rajat, kestämään pettymyksiä, tekemään sinnikkäästi asioita jne. Latistaa ei tarvitse tai ahdistaa, mutta lapsi saa pahoittaa joskus mielensäkin. Kun elämässä on selkeät raamit ja asioita vaaditaan, kehittyy vahvempi itsetunto ja kyky kestää vastoinkäymisiä. Ja itku ja hysteria ei ole syy antaa aina periksi. Aiemmin sanottiin, että kiukuttelu on loputtava ja se siitä. Ei ollut vaihtoehtona velloa siinä tilassa ja alkaa pyörittämään rulettia itsensä ympärillä.
Sanonpa tähän, että kaikenlainen sukupuolisekoilu lapsena ei auta yhtään mitään. Antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta aikuisten pitää asettaa rajat. Aiemmin näin oli ja lapset pysyi terveinä. Jotkut sitten aikuisena löysivät itsensä. Nykyään mt-ongelmat ovat räjähtäneet, koska lasten annetaan päättää tilannekohtaisesti asioista ja mitä
Mä olisin lapsena karannut kotoa jos mulla olisi ollut tuollainen kasvatus.
Aikuisuuden puute. Aikuiset elävät ikuisen nuoruuden egoistista huumaa, eikä kukaan näytä lapsille, että säännöt pitää oppia ennenkuin niitä voi rikkoa.