Pystyisitkö sinä olemaan viikot erossa lapsistasi??

No kyseessä niinkin tärkeä asia kuin opiskelu.

Eli olisit viikot poissa, opiskelemassa toisella paikkakunnalla.

Lapset 3v ja 11kk

.

Eli en hitossa pystyis tuohon!

Pidemmän päälle miettisin tosi tarkkaan, mutta luultavasti kyllä. Pidin aikani pois kotoa yhtä menoa oli 3 viikkoa. Ei tuntunut pahalta, oli työni takia tärkeä homma, en kuitenkaan toistuvasti ole tuollaisia aikoja reissussa.



Voitko odottaa, että nuorempi aavituksen kasvaisi ja aloittaa opinnot sitten? Ja voiko niistä osan kuitenkin tehdä etänä eli kotoa käsin?

Kun aloitin opinnot, meillä muutti koko perhe. Miehellä tosin on monta ammattia, joten työnsaanti oli helppoa. Näin ei tietenkään kaikilla ole.

En usko, että haluaisin tuollaista järjestelyä. Ikävä olisi liian valtava. Kuitenkin jollekin jossain tapauksessa se voi olla välttämätöntä EIKÄ TEE VANHEMMASTA MITENKÄÄN HUONOMPAA. Turha siis miettiä "millainen vanhempi pystyy." Toisille on vain niin äärettömän hankalaa asettua toisen ihmisen asemaan ja näkemään asioita toisen kannalta. Huoh. Lapset on mun elämän tärkein asia, mutta on myös muita tärkeitä.

ja siksipä en olekaan lähtenyt opiskelemaan itseäni kiinnostavaa ammattia...opiskelu kun tpahtuisi Espoossa ja itse asun Oulussa...

Ilmeisesti! (Etkä naapurin tai perhekerhon äidin valintoja...)



Kuinka kauan opiskelu kestäisi? Millainen viikkorytmi perhelläsi olisi? Kuka hoitaisi lapsia?



Mitä muita vaihtoehtoja sinulla olisi kuin opiskella toisella paikkakunnalla?



Elämässä joutuu joskus tekemään kipeitä valintoja. Perheen kokonaishyvinvointi on mielestäni yhtä tärkeä näkökulma kuin lasten kehityksellinen tarve äitiin. Mitä mieltä lasten isä on asiasta?

Mulla asiaan vaikuttaa se, että oma äitini teki tuollaisen ratkaisun aikoinaan. Itse olis silloin jo kouluikäinen, mutta kärsin aika lailla asiasta - oli jatkuva turvattomuuden tunne ja pakko pärjätä ns. omillaan henkisesti. Isäni ei ollut turvallinen vanhempi siten, että olisin voinut hänelle kaikesta kertoa, joten se kyllä vaikutti asiaan myös. Omalla kohdallani en pidä ajatusta silti ihan mahdottomana, jos lapset esim. kouluikäisiä, johtuen siitä että mieheni/ lastemme isä on aivan toista maata kuiin oma isäni oli. Yhtä läheinen ja rakas lapsille kuin minäkin ja 100% luotettava.

Asun toisella paikkakunnalla, ei ole varaa tavata, en silti näe olevani huono äiti. Erossa voi käydä näin.

Minun lapseni on isompi ja pystyisin olemaan viikot erossa jonkin aikaa, mutta en kovin pitkään ja ikävä olisi aina viikolla.

minä en näe lapsiani välttämättä pariin kuukauteen Asun toisella paikkakunnalla, ei ole varaa tavata, en silti näe olevani huono äiti. Erossa voi käydä näin.

Aina ei voi valita kaikkea elämässään tai ainoa mitä voi valita on, miten suhtautuu elämänsä todellisuuteen. Sinä elät niiden korttien mukaan, mitkä sinulle on jaettu. Pidä lippu korkealla ja etä-äitiytesi arvossa - se on parasta äitiyttä, mitä sinä voit lapsillesi antaa!

Asun toisella paikkakunnalla, ei ole varaa tavata, en silti näe olevani huono äiti. Erossa voi käydä näin.

Aikoinaan haikailin opiskelujen perään toisella paikkakunnalla, mutta en pysytynyt jättämään perhettä. Ikävä olis ollut hirmuinen, en varmaan olis pystynyt keskittymään opiskeluun kunnolla. Enkä olis kyllä raaskinutkaan.



Nyt olen iloinen kun en lähtenyt opiskelemaan, en haluaisi olla siinä ammatissa. Nyt opiskelen työn ohessa toista ammattia ja raskasta kyllä on, vaikka lapset on isompia. Onneksi voin opiskella sentään kotikaupungissa.

no jos se tekee minusta huonon äidin, että olen työkyvytön, ja omistan sossujen mukaan asumiskelvottoman talon syrjäseudulla, jota siis mahdoton myydä, ja lainat jäisivät niskaan..

Ei ole varaa ajella hakemassa lapsia käymään, ei syöttää heitä, eivätkä he tunnu viihtyvänkään, kun ei ole kaikkea mahdollista hauskuutta tarjota, kuten uusia leluja ja disney channelia. Sydäntä särkee ja tekisi mieli lopettaa tämä elämä, kun ei mistään mitään tule.

Yleensä tapaan lapsia isänsä luona, mutta se on sitten ihan hänen tuulestaan kiinni, eihän hänen tarvitse päästää minua esim. viikonlopuksi asuntoonsa. Ja noista vierailuista maksan seksillä. Mies on erittäin mustasukkainen, ja kun olen yrittänyt elää elämääni, hän on monesti katkaissut välit kuukausiksi, tuolloin olen turhaan saanut kysellä jopa viikon ovatko koko porukka edes hengissä, kun ei vstausta kuulu.

Etkö saa sossulta apua siihen, että voisit tavata lapsiasi? Käsittämätöntä! Eikä tuo lasten isä kyllä miltään tasapainoiselta aikuiselta vaikuta. Varmaan olisit parempi kasvattaja.

no jos se tekee minusta huonon äidin, että olen työkyvytön, ja omistan sossujen mukaan asumiskelvottoman talon syrjäseudulla, jota siis mahdoton myydä, ja lainat jäisivät niskaan..

Ei ole varaa ajella hakemassa lapsia käymään, ei syöttää heitä, eivätkä he tunnu viihtyvänkään, kun ei ole kaikkea mahdollista hauskuutta tarjota, kuten uusia leluja ja disney channelia. Sydäntä särkee ja tekisi mieli lopettaa tämä elämä, kun ei mistään mitään tule.

Yleensä tapaan lapsia isänsä luona, mutta se on sitten ihan hänen tuulestaan kiinni, eihän hänen tarvitse päästää minua esim. viikonlopuksi asuntoonsa. Ja noista vierailuista maksan seksillä. Mies on erittäin mustasukkainen, ja kun olen yrittänyt elää elämääni, hän on monesti katkaissut välit kuukausiksi, tuolloin olen turhaan saanut kysellä jopa viikon ovatko koko porukka edes hengissä, kun ei vstausta kuulu.

Elämäntilanteesi kuulostaa vaikealle. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Onko teillä yhteishuoltajuus?

Oletko saanut tukea elämääsi, eroon ja vanhemmuuteen, taloudelliseen niukkuuteen ystäviltäsi, sukulaisiltasi tai ammattiauttajilta/ viranomaisilta? Onko taustalla pitkä ongelmien kasaantuminen ja uupuminen niiden keskellä vai onko tilanne tuore ja akuutissa kriisivaiheessa, esimerkiksi eroprosessista johtuen?

Syvä huokaus puolestasi! Etsi kaikilla voimillasi itsellesi apua, tukea ja lohtua, jotta löydät mielekkyyttä ja iloa elämääsi.

jo pari perättäistä viikkoa noin pienistä olisi tuskaa!

ns. tukea terapeutilta.. voin käydä tilannetta valittelemassa.

Kesällä lapset olivat jonkin aikaa luonani, ja sain hiukan sossusta rahaa ruokaan. Mutta nukuimme uimapatjoilla, jollaisella itse nukun luultavasti koko talven.. Kyllä tämä elämä on niin..

Mua on suoraan sanoen sossujen toimesta jahdattu jo kahdeksan vuotta. On pitänyt tutkia kykyä vanhemmuuteen eri tavoin.. Kyllä se on totta, että miesten päätä usein silitellään, ei heitä arvioida samoin kuin äitiä.

(esim. mulle on sossut sanoneet, kun valitin, ettei isä osaa laittaa ruokaa, vain paistaa makkaraa ja lämmittää mikroruokia, että saahan lapset tarhassa ruokaa..itse todistelin kykyjäni perhekuntoutusyksikössä, jossa vuorollani jouduin laittamaan ruokaa paitsi itselleni ja lapselleni, myös toiselle asiakkaalle, hänen kahdelle lapselleen, SEKÄ vähintään viidelle henkilökunnan jäsenelle. Ja kun asiakkaita oli kaksi, ja jouduimme hoitamaan kaikki ruoat kahdestaan, tarkoitti se molemmille päivittäistä keittiövuoroa. + sitten omat aamupalat ja iltapalat. Musta on jotenkin järkyttävää, että äidin siis pitää selvitä suurtalouskokin hommista.)

Mulle on parikin asiassa mukana ollutta ammattihenkilöä joskus sanonut, että pitäisi isää tutkia yhtä tarkasti, mutta eivätpä vain ole asiaa vieneet eteenpäin.

Tässä vuosien kuluessa olen todella uupunut ja masentunut.

Sossut yms. tietävät kyllä jotain miehen "vaatimuksista" (+henkisestä väkivallasta) minua kohtaan, ja siitä että mies on minua pahoinpidellyt, mutta ei se ikinä ole herättänyt huolta hänen kyvystään vanhempana.

Meillä on kyllä yhteishuoltajuus, muttei minulla ole sananvaltaa mihinkään. Jos lapset tarvitsevat esim. hoitajaa, hän hoidattaa 8-kymppisellä äidillään ennemmin kuin minulla.

Tunnen että minulla on silti kasvatusvastuu, koska esim. lasten syöminen on retunperällä. Vain makaronia+jauhelihaa, ja vaaleaa leipää.. Siinä minä sitten yritän opettaa syömään terveellistä ruokaa, kun krantuiksi ovat oppineet. 8-vuotias on kertakaikkiaan tottelematon, on kai oppinut sulkemaan korvansa käskyiltä, kun kaikki lopulta annetaan periksi, mitä nyt vain huudetaan kurkku suorana..

Isä varmaan vieläkin nukuttaisi lapsia 3 tuntia illassa vieressä istuen, jollen olisi asiaan hyvin tarmokkaasti puuttunut.

Joskus surettaa että mun pitää olla se pahis joka kasvattaa.. ja sitten lapsetkin tykkää enemmän isästä, kun voivat sitä pyörittää miten tahtovat.

Tuntuu kauhealta, että joskus tulee mieleen, että olkoot siellä sitten keskenään, enkä enää edes jaksa tapella tuulimyllyjä vastaan, kyllä lapset aikuisena varmasti ymmärtävät etten voinut enempää asioille..

Miehen sisko on nimennyt itsensä vara-äidiksi, sattuu lapsen suusta kuulla..

Pienempi on vielä alle vuoden, en harkitsisikaan semmoista vaihtoehtoa että olisin viikot poissa kotoa. Isompien lasten ollessa kyseessä ehkä pystyisin...ehkä.