Miten olet auttanut lastasi joka on syrjäytymässä?

Masennusdiagnoosista ja lääkityksestä ei ole yleensä apua. Ne johtavat vaan lisädiagnooseihin ja lisälääkitykseen. Jos haluaa hyvinvointia, täytyy tehdä mitä hyvinvoivat ihmiset tekevät, apinoida heitä. 

Toki jotkut vanhemmat haluvatkin nähdä lapsensa kärsivän, tämä on erittäin surullista. Nykyajan perheväkivallan muoto. Säälittely ja itsetuhoisen käytöksen positiivinen vahvistaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset ole syrjäytymässä, vaan elävät normaalisti, aikuset hysterisoivat liikaa ja painostavat suorittamaan. Eri asia jos alkoholismi tai huumeet uhkaavat.

"Syrjäytyminen" on käytännössä vaan kapitalistista jargonia siitä, että "tämä henkilö on nyt uhkaavasti luisumassa nauttimaan sosiaaliturvaa orjalampailun sijasta".

Elämästä ja sen sisällöstä se ei kerro vielä mitään. Mielestäni jotkut "syrjäytyneet" elävät erittäin hyvääkin elämää, tekevät omia juttujaan ja matkustelevatkin. Syövät hyvää ruokaa, eivät käytä päihteitä.

ei sellainen ihminen ole syrjäytynyt, joka pystyy matkustelemaan. Silloin hön pystyy myös elättämään itsensä

Kyllä hän yhteiskunnan kirjoissa voi olla. Myös työttömyyskorvauksella vio matkustella, jos pystyy hankkimaan ravintonsa muilla keinoin kuin omaa visaa vinguttamalla.

Itse en tuollaista jaksa, kun ei niin kiinnosta matkustella. Mutta tiedän useampia, jotka tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

Masennusdiagnoosista ja lääkityksestä ei ole yleensä apua. Ne johtavat vaan lisädiagnooseihin ja lisälääkitykseen. Jos haluaa hyvinvointia, täytyy tehdä mitä hyvinvoivat ihmiset tekevät, apinoida heitä. 

Toki jotkut vanhemmat haluvatkin nähdä lapsensa kärsivän, tämä on erittäin surullista. Nykyajan perheväkivallan muoto. Säälittely ja itsetuhoisen käytöksen positiivinen vahvistaminen. 

En usko että kukaan vahvistaa itsetuhoidta käytöstä

Mieppi on paikka, missä saa keskusteluapua ainakin isoissa kaupungeissa kasvokkain. Myös on olemassa nuorten auttavia puhelimia. Koetin omalle lapselle saada apua itsetuhoisuudenkin ja syrjäytymisen vuoksi, mutta pääsi kunnon Nuorisoaseman avun piiriin vasta 1,5 vuoden hoitojonon jälkeen. Ei ollut varaa yksityiseen terapiaan 100 euroa/ kerta. Tilanne nyt: lapsi alkoi lääkitä itseään kannabiksella ja bentsoilla. Nyt sitten laitoksessa hoidossa. Toivottavasti tämä auttaa ennen aikuistumista. Nyt lapsi 16 vuotta. Lähetteitä nuorisopsykiatriselle teki sossut, yksityinen lääkäriasema, ei päässyt hoitoon. Koeta jaksaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset ole syrjäytymässä, vaan elävät normaalisti, aikuset hysterisoivat liikaa ja painostavat suorittamaan. Eri asia jos alkoholismi tai huumeet uhkaavat.

"Syrjäytyminen" on käytännössä vaan kapitalistista jargonia siitä, että "tämä henkilö on nyt uhkaavasti luisumassa nauttimaan sosiaaliturvaa orjalampailun sijasta".

Elämästä ja sen sisällöstä se ei kerro vielä mitään. Mielestäni jotkut "syrjäytyneet" elävät erittäin hyvääkin elämää, tekevät omia juttujaan ja matkustelevatkin. Syövät hyvää ruokaa, eivät käytä päihteitä.

ei sellainen ihminen ole syrjäytynyt, joka pystyy matkustelemaan. Silloin hön pystyy myös elättämään itsensä

Entä jos saa työkyvyttömyyseläkettä?

Otin kotikouluun heti kun alkoi olemaan masennusta, huonoa oloa, itsemurha ajatuksia. Käytin monella eri lääkärillä, terapeutilla. Vietin aikaa öisin kuunnellen itkua ja soperrusta miten elämä kaltoin kohtelee. Vietin lukemattomia tunteja keskustellen aina kun oli tarpeen ja huomasin että olo ei ollut hyvä. Yritin saada ajatukset positiiviseen, vein yhdessä uimaan, pakohuoneisiin jne aktiiviseen tekemiseen. Maksoin mukaan kavereita, jotta saa hyvänolon tunteita toisista nuorista. Keksin aktiviteetteja.

Kaksi poikaa perheestä oli näin paljon tukea tarvitsivia. Toinen karkaili kotoa, toinen ei. Pidin tosi läheistä kontaktia karkailevaan, jotta sain heti jostain lähimaastosta kiinni.

Molemmat kilttejä, koulukiusattuja ja ahdistuneita. Nyt iloisia yliopistossa opiskelevia nuoria miehiä ja yhä edelleen kiittävät 100% tuesta, jonka heille annoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennusdiagnoosista ja lääkityksestä ei ole yleensä apua. Ne johtavat vaan lisädiagnooseihin ja lisälääkitykseen. Jos haluaa hyvinvointia, täytyy tehdä mitä hyvinvoivat ihmiset tekevät, apinoida heitä. 

Toki jotkut vanhemmat haluvatkin nähdä lapsensa kärsivän, tämä on erittäin surullista. Nykyajan perheväkivallan muoto. Säälittely ja itsetuhoisen käytöksen positiivinen vahvistaminen. 

En usko että kukaan vahvistaa itsetuhoidta käytöstä

Monikin vahvistaa ja se voi olla myös lapsen defenssi välttää jokin vielä pahempi kohtalo, kuten vaikkapa pahoinpidellyksi tuleminen. Apinalaumoissa masentunut käytös on tapa osoitaa alistuvuutta alfalle: "en ole uhka".

Tämä taisi olla mainittu kirjassa masennuksen biologia, jossa käsitellään aihetta muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mieppi on paikka, missä saa keskusteluapua ainakin isoissa kaupungeissa kasvokkain. Myös on olemassa nuorten auttavia puhelimia. Koetin omalle lapselle saada apua itsetuhoisuudenkin ja syrjäytymisen vuoksi, mutta pääsi kunnon Nuorisoaseman avun piiriin vasta 1,5 vuoden hoitojonon jälkeen. Ei ollut varaa yksityiseen terapiaan 100 euroa/ kerta. Tilanne nyt: lapsi alkoi lääkitä itseään kannabiksella ja bentsoilla. Nyt sitten laitoksessa hoidossa. Toivottavasti tämä auttaa ennen aikuistumista. Nyt lapsi 16 vuotta. Lähetteitä nuorisopsykiatriselle teki sossut, yksityinen lääkäriasema, ei päässyt hoitoon. Koeta jaksaa

Viranomaiskierteeseen kun joutuu niin siitäei pääse sitten koskaan pois ja nämä maalittavat myös lapsia. Erittäin ikävä kohtalo vaikkapa tulla äidiksi niin, että mahot psykot ovat kieli pitkällä jo synnytyksessä odottamassa "ongelmavauvaa". Elämästä nauttiminen tehdään kerta kaikkiaan mahdottomaksi sillä kurjuus- ja sairausoksennuksella, mitä he toisten päälle suoltavat. 

Tämän vuoksi en katso vanhempia hyvällä, jotka työntävät lapsensa näihin instansseihin. Se on käytännössä kuolemantuomio elämästä nauttimiselle ja autonomialle. Sitä on sitten loppuelämänsä ja vielä useampiakin sukupolvia tuossa melko hirvittävässä ikeessä, ellei saa jotakin ihmeellistä valaistumista ja ymmärrä, että se on täyttä paskaa kaikki. Hyvin harva saa, moni menee hautaansa sen diagnostisen kärsimyksensä ja nosebonsa kanssa.

While diagnostics themselves are not a form of child abuse, they can be part of a larger pattern of abuse or neglect if misused or improperly applied. 

Lapsilla on hyvin samanlaiset sosiaaliset tarpeet kuin kenellä tahansa elävällä olennolla ja nykyajan kulttuuri rikkoo näitä tehokkasti. Perheet elävät käytännössä kaikki eri instansseissa ja pahimmillaan lapsi ei kuulu näistä mihinkään, joka voi olla erittäin vahingollista tämän psyykeelle. 

Monet kerrat yrittänyt kirjoittaa aiheesta tänne, kun mulla ei ole ketään kenen kanssa puhua. Tää on todella vaikeeta.

Tähän ensin raapustin, mutta kun en osaa lyhyesti kirjoittaa, niin pelkään paljastavani liikaa. Ja toisekseen tämä on sen verran kipeä aihe, etten jaksaisi pään aukomista tai muutenkaan ottaa pa<kaa niskaani.

Asiaa ei auta yhtään, että itse sairastuin pari vuotta sitten vakavammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieppi on paikka, missä saa keskusteluapua ainakin isoissa kaupungeissa kasvokkain. Myös on olemassa nuorten auttavia puhelimia. Koetin omalle lapselle saada apua itsetuhoisuudenkin ja syrjäytymisen vuoksi, mutta pääsi kunnon Nuorisoaseman avun piiriin vasta 1,5 vuoden hoitojonon jälkeen. Ei ollut varaa yksityiseen terapiaan 100 euroa/ kerta. Tilanne nyt: lapsi alkoi lääkitä itseään kannabiksella ja bentsoilla. Nyt sitten laitoksessa hoidossa. Toivottavasti tämä auttaa ennen aikuistumista. Nyt lapsi 16 vuotta. Lähetteitä nuorisopsykiatriselle teki sossut, yksityinen lääkäriasema, ei päässyt hoitoon. Koeta jaksaa

Viranomaiskierteeseen kun joutuu niin siitäei pääse sitten koskaan pois ja nämä maalittavat myös lapsia. Erittäin ikävä kohtalo vaikkapa tulla äidiksi niin, että mahot psykot ovat kieli pitkällä jo synnytyksessä odottamassa "ongelmavauvaa". Elämästä nauttiminen t

Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Masennus uusiutuu helposti synnytyksen jälkeen, se on hyvä olla tiedossa ja seurannassa, siinä ajatellaan vauvan parasta, koska masentunut äiti ei välttämättä ymmärrä huolehtia vauvasta riittävästi. Masennus ei ole mikään elämää estävä sairaus. Eikä lääkkeitä tarvitse pelätä, moni hyötyy niistä. Sosiaalityöntekijä ei ole vihollinen.