Miten muuten työttömiä voi aktivoida kuin leikkaamalla tukia?
Tätä asiaa minä olen miettinyt. Ketää ei voi pakottaa töihin joten miten muuten työttömiä voi aktivoida kuin leikkaamalla heidän tukia?
Kommentit (211)
Älä mieti, ei selvästikään ole vahvuuksiasi.
Newsflash: työttömille on jo olemassa kaikenlaista aktivointia, enemmän tai vähemmän pakollista.
Kaikki ihmiset haluavat tehdä työtä ja saada palkkaa sekä tuntea itsensä tarpeelliseksi. En usko, että kukaan haluaa vapaaehtoisesti olla ilman työtä. Olkoot sitten koulututettu tai ilman sopivaa koulutusta oleva. Ilman työkokemusta tai työkokemusta omaava ihminen. Kaikilla on elämässä päämääränä työpaikka, jos ei ole työn tekemistä estävää sairautta.
Tiedämme, että parhaillaan ilman työtä on satoja tuhansia ja työpaikkoja muutama kymmenen tuhatta. Silloin kaikki käsittää, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Aktivoinnit ovat siten täysin vääriä ja nöyryyttäviä toimia vailla työtä oleville. Aktivointitoimet ovat kokoomuksen ja persujen täydellisen epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa. Hallitus toivottavasti vaihtuu ja ministerit sekä hallituspuolueiden kansanedustajat joutuvat työttömiksi ja nöyryyttävien aktivointitoimien piiriin. Opettavaisesti omaa lääkettä pitäisi jokaisen saada heidän ehdottomasti maistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että niitä töitäkään ei yksinkertaisesti ole.
Kohta alkaa marjojen keruu kausi, miksi meille tuodaan ulkomailta kerääjät? Miksi suomalaiset työttömät ei mene keräämään marjoja?
Juma kun tätä toistetaan kuin jotain mantraa. Ne marjat edelleenkin napataan sieltä ihan suomalaisten toimesta. Marjankerääjäksi ketään ei sinua palkkaa ja marjayritykset joutuvat ostamaan marjat suomalaisilta kovaan hintaan tai sitten ne menevät pakkaseen tai muualle kaupattavana. Ja miksi et itse perusta marjankeruu yritystä kun kerran olet noin varma sen kannattavuudesta?
Vierailija kirjoitti:
Koska koko homman tarkoitus on ajaa suomalaiset pois suomesta. Kansainvaellustahan tukee hallitus avokätisesti aina vaan. Toisten maiden kansalaisia pelkästään opiskelemassa 185 000 avoimella piikillä.
Rahasta se ei todellakaan ole kiinni.
Avoimella piikillä?!? Kun eivät saa edes opintotukea (eikä toki kuulukaan saada). Omilla säästöillään ja työtuloillaan sinnittelevät.
Maastamuuttoavustus korjaisi tilastoja nopeasti.
"Aktivoi" Mitä tämä tarkoittaa, työtön tekee jo minkä voi? Jos yrityksien perustajia haaveillaan, niin valtion höpöhöpöiisimoneykursseilla voisi oikeasti kartoittaa työttömien osaamista sekä harrastus7kiinnostuskohteita, ja järjestää minirahoituksella, sekä osaavalla yrittäjäavustuksella jotain liiketoiminnan alkua. Ehkä sieltä saattaisi löytyä jotain huippuosaamista, ja kyky luoda tuotteita mistä ihmiset tykkää.
Vastaus on vaikea koska jos olet tutkinut vapaiden työpaikkojen määrää niin huonolta näyttää ja vain pienelle osalle töitä riittää.
Tämä on valitettava tosiasia eikä sitä sillä paranneta että karsitaan ne ennestään pienet työttömyysetuudet niin että asumisympäristö on sillan alla eikä ruokaa saa ostettua.
Vierailija kirjoitti:
"Aktivoi" Mitä tämä tarkoittaa, työtön tekee jo minkä voi? Jos yrityksien perustajia haaveillaan, niin valtion höpöhöpöiisimoneykursseilla voisi oikeasti kartoittaa työttömien osaamista sekä harrastus7kiinnostuskohteita, ja järjestää minirahoituksella, sekä osaavalla yrittäjäavustuksella jotain liiketoiminnan alkua. Ehkä sieltä saattaisi löytyä jotain huippuosaamista, ja kyky luoda tuotteita mistä ihmiset tykkää.
Ei Suomessa harrasteta pitkäjänteistä sijoittamista, parempi että työtön massa vaan lisääntyy, ja työoloja voidaan kurjistaa kilpailun takia.
Pääsis edes joskus haastatteluun....
Ei jaksa enää, "valitettavasti plaaplaaplaa....".
-työtön
Tuskin kukaan olisi työtön jos olisi mahdollista työllistyä niin että sillä oikeasti pärjäisi.
Kaiiki eivät tietenkään ole työkykyisiä.Sosiaalituet kuuluvat sivistysvaltioon.
Tietysti juoksuttamalla työtöntä eri paikkakunnalla aktivointikeskusteluissa.
Asun Vihdissä ja kuntani te-palveluista vastaa Kirkkonummen kunta. Kotoani on te-palveluista vastaavaan toimistoon yli 50km matkaa.
Tämä pitäisi nyt sitten taittaa julkisilla (millä rahalla?). Auto seisoo pihassa ja menee kohta myyntiin, koska bensaan ei ole varaa, eikä enää muutoinkaan auton pitoon.