Nainen, alkaisitko parisuhteeseen itseäsi huomattavasti varakkaamman miehen kanssa?
Niin että teillä olisi kummallakin omat rahat, ja jakaisitte kaikki yhteiset kulut tasa-arvoisesti 50/50 ?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuollainen mies haluaisi elää minun elintasoni mukaan 50/50. Toki voi olla, että mies on äärimmäisen pihi, mutta sitä taas pidän epämiellyttävänä luonteenpiirteenä. Rahaa suurempi merkitys olisi kuitenkin miehen persoonalla, arvoilla ja meidän välisellä kemialla. Jos kaikki nuo toimisi, niin varmasti rahan käyttöön löytyisi jonkinlainen kultainen keskitie sillä eihän hyvä ja rakastava, vaikkakin rikas, kumppani voisi vaatia huomattavasti köyhemmältä samaa panostusta jos se ei olisi taloudellisesti kestävää minulle.
Narsisti haluaa kontrolloida toista elämään oman tasonsa mukaan.
Miksi kulut pitäisi jakaa suhteessa 50/50, vaikka suurin osa miehistä ovat naisia pitempiä ja painavampi ja siksi tarvotsevat enemmän ruokaa, peseytymiseen enemmän vettä jne eli kuluttavat paljon enemmän kuin keskimäärin naiset.
Esim. meillä mies syö 60-70% enemmän mitä minä.
Meillä puolitetaan kyllä kulut, mutta mies on avokätinen ja perustelee aina ostoksilla, kuinka hän esim. syö lähes tuplasti, kun liikkuu paljon, samoin kuluttaa vettä, pyykkiä tulee enemmän jne. Rahasta ei ole tarvinnut riidellä.
Minusta kuulostaa siltä, että miehessä olisi joustamattomuutta enemmän kuin omaan makuuni sopii. Enkä alkaisi ikinä elämään yli varojeni miehen takia. Tällainen velaton piensijoittajan elämä sopii minulle vallan mainiosti, eikä ole mitään pakkoa hankkia miestä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ettei. Tietysti miehen pitäisi ehkä laskea vaatimuksiaan ruoan suhteen, jos samoja ruokia syötäisiin. Kukkaro ei taivu hummeriin, eikä samppanjaan. Tilanne olisi siis vaikea lähinnä miehelle. Mutta se vasta hauskaa olisi, jos keittiössämme valmistuisi kahden kerroksen aterioita, miehelle sisäfilettä ja minulle pakasteseitä.
Ruuan määrä voisi olla toinen asia, mikä miestä harmittaisi. Ei kai pienituloinen joudu rahoittamaan miehen syömistä. Eli yhdessä syödessä syödään vain sen verran kuin nainen syö, ellei mies ole valmis pistämään ruokakuluihin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei, kunhan mies ymmärtää että elintaso määräytyy minun tulojeni mukaan.
Miksi määrätyisi? Ei sinulla ole oikeutta kontrolloida toista. Hän tekee omia juttujaan omilla rahoillaan ja te teette yhteisiä juttuja yhteisillä rahoilla.
Meinaat että puolet asumuksesta olisi kerrostaloyksiötä ja puolet omakotitaloa? Ei. Jos mennään 50/50 suhteella, ei sillä köyhemmällä ole varaa kalliimpaan, joten asutaan hänen varojensa mukaan.
No riippuu, mihin rahoja käytetään. Jos toinen haluu maailmaympärysmatkalle, saa lähtee yksin. Jos haluaa syödä kaviaaria joka päivä, ostakoon itse. Jos asuittais yhdessä, maksaa kulu suhteessa tuloihin. Eli en tietenkään suostuisi 50/50 systeemiin. Mutten oleta, että maksaa kaiken.
En alkaisi parisuhteeseen tai varsinkaan perustaisi perhettä, jossa puolisoilla on keskenään eri elintasot. Silloinhan pitäisi esim.asua eri asunnoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei, kunhan mies ymmärtää että elintaso määräytyy minun tulojeni mukaan.
Miksi määrätyisi? Ei sinulla ole oikeutta kontrolloida toista. Hän tekee omia juttujaan omilla rahoillaan ja te teette yhteisiä juttuja yhteisillä rahoilla.
Meinaat että puolet asumuksesta olisi kerrostaloyksiötä ja puolet omakotitaloa? Ei. Jos mennään 50/50 suhteella, ei sillä köyhemmällä ole varaa kalliimpaan, joten asutaan hänen varojensa mukaan.
Eihän aloituksessa sanottu, että nainen olisi köyhä, mies vain olisi huomattavasti varakkaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuollainen mies haluaisi elää minun elintasoni mukaan 50/50. Toki voi olla, että mies on äärimmäisen pihi, mutta sitä taas pidän epämiellyttävänä luonteenpiirteenä. Rahaa suurempi merkitys olisi kuitenkin miehen persoonalla, arvoilla ja meidän välisellä kemialla. Jos kaikki nuo toimisi, niin varmasti rahan käyttöön löytyisi jonkinlainen kultainen keskitie sillä eihän hyvä ja rakastava, vaikkakin rikas, kumppani voisi vaatia huomattavasti köyhemmältä samaa panostusta jos se ei olisi taloudellisesti kestävää minulle.
Narsisti haluaa kontrolloida toista elämään oman tasonsa mukaan.
Ei kukaan pakota ketään, mutta köyhemmällä on vain tietty määrä rahaa pistää elämiseen, ja se asettaa rajat, jos toinen ei investoi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei, kunhan mies ymmärtää että elintaso määräytyy minun tulojeni mukaan.
Miksi määrätyisi? Ei sinulla ole oikeutta kontrolloida toista. Hän tekee omia juttujaan omilla rahoillaan ja te teette yhteisiä juttuja yhteisillä rahoilla.
Ei kai tuosta suhteesta tule lasta eikä paskaa, jos suhteessa eletään kahta eri elintasoa. Ei ne yhteiset jutut ole kummoisia, jos köyhempi laittaa rahaa 50/50 ja sillä mennään. Mikään yhteen muutto ei koskaan onnistuisi, ei myöskään perheen perustaminen ja eiköhän siinä kumpikin turhaudu tilanteeseen, vaikkakin eri syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei, kunhan mies ymmärtää että elintaso määräytyy minun tulojeni mukaan.
Miksi määrätyisi? Ei sinulla ole oikeutta kontrolloida toista. Hän tekee omia juttujaan omilla rahoillaan ja te teette yhteisiä juttuja yhteisillä rahoilla.
Meinaat että puolet asumuksesta olisi kerrostaloyksiötä ja puolet omakotitaloa? Ei. Jos mennään 50/50 suhteella, ei sillä köyhemmällä ole varaa kalliimpaan, joten asutaan hänen varojensa mukaan.
Eihän aloituksessa sanottu, että nainen olisi köyhä, mies vain olisi huomattavasti varakkaampi.
Joo mutta miksi keskituloisenkaan naisen pitäisi rahoittaa miehen pihvejä? Jos ruoka maksetaan 50/50, syödään myös saman verran. Ja kotityöt tietysti myös 50/50.
En, jos jo parisuhteen alussa korostuu varallisuus.
Itselläni huomattavaa varallisuutta, niin eipä tulisi edes mieleen kertoa suhteen alussa varallisuudesta tai tuloista, kuin vasta sitten nun suhde on vakaalla pohjalla.
Jos varallisuus pitää tuoda jo tuossa vaiheessa esille, pidän henkilöä epävakaana persoonana. Ei ole tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei, kunhan mies ymmärtää että elintaso määräytyy minun tulojeni mukaan.
Miksi määrätyisi? Ei sinulla ole oikeutta kontrolloida toista. Hän tekee omia juttujaan omilla rahoillaan ja te teette yhteisiä juttuja yhteisillä rahoilla.
Meinaat että puolet asumuksesta olisi kerrostaloyksiötä ja puolet omakotitaloa? Ei. Jos mennään 50/50 suhteella, ei sillä köyhemmällä ole varaa kalliimpaan, joten asutaan hänen varojensa mukaan.
Eihän aloituksessa sanottu, että nainen olisi köyhä, mies vain olisi huomattavasti varakkaampi.
Aloituksessa kysyttiin alkaisitko sinä. Jokainen vastaaja vastaa omasta puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunhan elettäisiin minun varojeni mukaisesti niin mikäs siinä. Voi miestä kismittää kun asutaan kerrostalossa OKT:n sijaan ja gourme-annoksien sijaan kotikokataan keskihintaisista raaka-aineista tavallisia ruokia.
Miksi sinun pitäisi saada kontrolloida toista ihmistä. Hän saisi tietysti elää juuri niin kuin haluaa, eikä narsistin kontrollissa.
Täh? Eli ei parisuhdetta lainkaan? Mikä ihme koko aloituksen pointti on? Jos eletään yhdessä, täytyy päättää, missä asutaan, ja miten syödään. Jos ei voi yhdessä sopia mitään, pitää pysyä sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tuollainen mies haluaisi elää minun elintasoni mukaan 50/50. Toki voi olla, että mies on äärimmäisen pihi, mutta sitä taas pidän epämiellyttävänä luonteenpiirteenä. Rahaa suurempi merkitys olisi kuitenkin miehen persoonalla, arvoilla ja meidän välisellä kemialla. Jos kaikki nuo toimisi, niin varmasti rahan käyttöön löytyisi jonkinlainen kultainen keskitie sillä eihän hyvä ja rakastava, vaikkakin rikas, kumppani voisi vaatia huomattavasti köyhemmältä samaa panostusta jos se ei olisi taloudellisesti kestävää minulle.
Narsisti haluaa kontrolloida toista elämään oman tasonsa mukaan.
Ei, vaan köyhempi kieltäytyy elämästä yli varojen. Tässä kysyttiin alkaisinko taloudellisesti 50/50 suhteeseen ja vastaus on ei, jos se tarkoittaa että minulla ei ole siihen varaa. Siihen kyllä suostuisin, että kumpikin laittaa yhteisiin menoihin suhteessa saman verran rahaa. Toki tämä varmaan riepoo rikasta, jos raha on rakkautta tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
En. Yksikään parisuhde ei ole toimiva, jos aletaan puolittaa kaikki laskut ja ruoat ja bensat ym.
Meillä on ollut noin suunnilleen 25 vuotta ja minusta tämä on hyvä systeemi. Tosin todella harvaa laskua puolitetaan, molemmilla on oma auto ja syömme erilaisia ruokia. On vain reilua, että saa pitää oman palkkansa ja käyttää sen niin kuin haluaa, mutta maksaa aidosti yhteisistä kuluista puolet (sähkö, jätemaksu jne.). Mies tienaa noin 4x sen mitä minä, mutta hän myös maksaa matkamme, jos haluaa yhdessä jonnekin. Jos minä suunnittelen matkan, niin maksan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ettei. Tietysti miehen pitäisi ehkä laskea vaatimuksiaan ruoan suhteen, jos samoja ruokia syötäisiin. Kukkaro ei taivu hummeriin, eikä samppanjaan. Tilanne olisi siis vaikea lähinnä miehelle. Mutta se vasta hauskaa olisi, jos keittiössämme valmistuisi kahden kerroksen aterioita, miehelle sisäfilettä ja minulle pakasteseitä.
Kummallinen oletus, että mies söisi vaan hummereita ja joisi shampanjaa, koska on varakas. Yhtä omituinen oletus, että nainen olisi niin köyhä ettei hänellä olisi varaa syödä kunnollista ruokaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Yksikään parisuhde ei ole toimiva, jos aletaan puolittaa kaikki laskut ja ruoat ja bensat ym.
Meillä on ollut noin suunnilleen 25 vuotta ja minusta tämä on hyvä systeemi. Tosin todella harvaa laskua puolitetaan, molemmilla on oma auto ja syömme erilaisia ruokia. On vain reilua, että saa pitää oman palkkansa ja käyttää sen niin kuin haluaa, mutta maksaa aidosti yhteisistä kuluista puolet (sähkö, jätemaksu jne.). Mies tienaa noin 4x sen mitä minä, mutta hän myös maksaa matkamme, jos haluaa yhdessä jonnekin. Jos minä suunnittelen matkan, niin maksan.
Onko teillä jääkaapissa omat hyllyt, vai miten varmistatte sen, ettei toinen syö yli 50% ruuasta?