Oliko teidänkin luokilla joku superhikari joka pillitti aina jos sen kokeesta tulikin "vain" 10- miinus?

Ei itkenyt vaan voivotteli ja kiroili, jos oli muu numero kuin kymppi. Samalla painoi lyttyyn ne, jotka saivat esimerkiksi ysin, koska jos kymppimiinuksen saaja on huono, niin muut ovat vielä huonompia.

Yläasteella ja lukiossa ei, mutta tekussa oli sellainen joka sai lähes kaikista ammattiaineista täysiä pisteitä. Minä olin kuitenkin luokan paras matikassa, missä hän ei taas loistanut - ihme kyllä, kun tekun matikka oli aika helppoa. Näytti olevan kova paikka hänelle, ettei ollut luokan paras siinä, eikä edes toiseksi paras. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän iso prosentti näistä kympinoppilaista epäonnistuu elämässään. Kymppejä ja älliä vaikka kuinka mutta työelämässä eivät pärjää tai ylisuorittaminen pehmittää pään ja sairaseläkkeelle suoraan koulusta. 

Sanotaan myös että hullun ja neron raja on veteen piirretty viiva. - Yhtä kaikki. Itse opiskelin lukiossa aikana jolloin monesti tuhistiin ja puhistiin, että ei lukion arvosanoilla ole mitään väljä kun lähes kaikki joutuvat kuitenkin arvosanoista huolimatta läpäisemään pääsykokeen, jos haluava päästä opiskelemaan yliopistoon. 

Poikkeuksen muodosti tuolloin ainoastaan jotkin "perinteisistä poikein aloista" (eli jotkut alat teknillisestä korkeakoulusta) saattoi saada opiskelupaikan suoraan eli vapautuksen pääsykokeista, jos kirjoitti "riittävän hyvän" arvosanan matikasta. - - - - Vastaavaa buustausta ja palkintoa en muista luvatun yhdeltäkään "tyttöjen alalta".

Vaikka itse punnersin itseni pääsykokeiden kautta ja lopulta kolmen pääsykokeessa käynnin jälkeen sisälle haluamalleni alalle, jonne otettiin tuolloin hakijoosta 7% hakijosita, keksikinkertaiella ylioppilastodistuskella, niin kyllä opiskeluaikana selvisi, että olin yksi niitä harvoista, jotka eivät olleet kirjoittaneet ensimmäsitäkään laudaturia, (Titenkään en kaikkien taustoja tunne ja tiedä. - Ja tiedän kyllä, että aina joku voi saada paikan minunkin alalta vaikka ei olsi käynyt päivääkään lukiota)

Mutta silti. Jos tänään olisin hakijoiden joukossa, niin tuskin saisin ist paikkaa "omalta alaltani", koska ylioppilastutkintotodistukseni arvosanat ovat niin surkeat kuin ovat. Ja mitä olen antanut itselleni kertoa, niin aloituspaikat täyttää niin moni erinomaisesti ylioppilaskirjoituksissa pärjänneet, että moni "tavallsien erinomainen" joutuu hakemaan paikkaa pääsykokeilla. Ja kyllä tuossa pääskokeessa  ja siihen valmistautumisessa varmasti saattaa autttaa enemmän ja vähemmän se, mitä on lukiossakin (/tai missä tahansa muulla) tullut oppieeksi. Koulutulsella kun on tapana kasautua. entisen päälle. Ts, uudempia asioita on helpompi oppia jos on hyvn hallussa vanhaa, (Toki oppimseen kuuluu myös kyky unohtaa).

Toinen juttu on se, että ne, jotka pärjäävät esimerkiksi juuri edellä mainitussa lukiossa kiitettävän hyvin tai vielä paremmin niin heistä osalla saattaa olla kiinnostus ja intohimo jossain muualla kuin niillä kaikkein tunnetuimmilla aloilla. - Välillä kun tuntuu, että osalle yliopistossa ei ole kuin muutama määrätty ala tai tiedekunta, joista jankutetaan ja pidetään jotenkin vallan erityseina tyyliin lääkikser-oiks-kauppatieteet-di. Kuitenkin yliopistolta löytyy lukusia joukko monta muuta kiintoisaa paikkaa, jonne suunnata ja josta löytää se oma juttu ja mahd. intohimo.

 

 

Jep,se   tuli sitte raskaaksi jollekki vanhemmalle amisjannulle 16 vuotiaana, ja siihen jäi koulut ja alkoi kalja+tupakit maistuun.

Yläasteella luokallani oli kympin tyttö ja poika. Ei ne mistään pillittäneet, tuskin alta kymppejä usein tosin saivatkaan. Mukavia luokkatovereita molemmat, olivat tehtävissään niin nopeita että auttoivat loppu tunnit aina meitä hitaampia uuvatteja. Pojasta tulikin sitten lääkäri ja tytöstä farmaseutti, hienoja tyyppejä kaikin puolin! :)