Miksi vanhemmilla on nykyään ylivoimaisen vaikea taaperoikäisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei kasvateta enää kurittamalla, eli on vaikeampaa

Kuri ja kurittaminen on eri asioita ja nämä menee monilla vanhemmilla sekaisin

Kyllä sitä kuritustakin tarvitaan. Kuri ilman kuritusta on kuin laki ilman rangaistussäädöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Eivät uskalla rajoittaa lasta koska pelkäävät lasuja ja ajattelevat, että lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan.

Ei lasta saa rajoittaa mitenkään. Lapsella on oikeus omaan tahtoon ja mielipiteeseen. Lasta ei saa koskea ilman hänen lupaa. Se on asia jonka nykyiset vanhemmat ovat hyväksyneet.

Oletteko te, jotka pelkäätte lasua joka toisessa viestissä, oikeasti vanhempia? Vai oletteko samoja tyyppejä, joiden ympärillä on vaan vanhempia, joka ei koskaan uskalla sanoa ei?

Olen ihan varma, että puolet näistä lasuherkistä ja munattomista vanhemmista kirjoittelijoista on vaan trolleja, kun en ole koskaan törmännyt noihin vanhempiin oikeassa elämässä.

Meille ei ole tullut lasua, vaikka lapsi on pyörinyt nelivuotiaasta lähtien (parvekkeelta valvottuna) yksinään kavereiden kanssa pihalla. Ja voin sanoa, että energisen lapsen kanssa ei ole mitään toivoakaan kasvatuksesta, jossa ei käytettäisi sanaa ei tai ei kiellettäisi lasta.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te, jotka pelkäätte lasua joka toisessa viestissä, oikeasti vanhempia? Vai oletteko samoja tyyppejä, joiden ympärillä on vaan vanhempia, joka ei koskaan uskalla sanoa ei?

Olen ihan varma, että puolet näistä lasuherkistä ja munattomista vanhemmista kirjoittelijoista on vaan trolleja, kun en ole koskaan törmännyt noihin vanhempiin oikeassa elämässä.

Meille ei ole tullut lasua, vaikka lapsi on pyörinyt nelivuotiaasta lähtien (parvekkeelta valvottuna) yksinään kavereiden kanssa pihalla. Ja voin sanoa, että energisen lapsen kanssa ei ole mitään toivoakaan kasvatuksesta, jossa ei käytettäisi sanaa ei tai ei kiellettäisi lasta.

Noin pieni lapsi ei missään nimessä saa olla ilman vanhemman läsnäoloa ulkona. Tuohan menee vakavan heitteillejätön piiriin. Lasu olisi pitänyt tehdä. 

Tulevista sukupolvista ei tule mitään hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät uskalla rajoittaa lasta koska pelkäävät lasuja ja ajattelevat, että lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan.

Ei lasta saa rajoittaa mitenkään. Lapsella on oikeus omaan tahtoon ja mielipiteeseen. Lasta ei saa koskea ilman hänen lupaa. Se on asia jonka nykyiset vanhemmat ovat hyväksyneet.

Ja sitten ihmetellään kun kakarat on täysin kurittomia.  Ihan järkyttävää kielenkäyttöä kuulee jo alakouluikäisten suusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.

Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.

Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät

 

Kiva juttu, että sinulla on tuollainen kokemus yhteisöllisyydestä. Oma kokemus on päinvastainen. Isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat työelämässä. Setiä, tätejä ja enoja ei lastenhoito kiinnosta ja kiirettä on niin, ettei ehdi nähdä kuin ehkä pari kertaa vuodessa syntymäpäivillä. Mitään serkkuja ei ole joiden kanssa leikkiä. Kavereiden kanssa puhutaan, että olisi kiva nähdä useammin mutta todellisuudessa kukaan ei jaksa, koska kaikki pyörittävät sama rumbaa, jos heillä on lapsia ja jos ei, niin heidän päivärytmi on sellainen, että lopettavat töitä silloin kun itse on laittamassa lapsia nukkumaan.

Niin. Jos haluaisin hoitaa lapsia, niin hommaisin omia. Olen niin kyllästynyt perheellisiin ihmisiin, jotka aina rääkyy muita lapsenpiiaksi kun eivät itse jaksa hoitaa jälkikasvuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ymmärretä että taapero ei ole mikään vauva enää. Hän tarvitsee jo sääntöjä, rajoja ja paljon aktiviteetitteja. 

Tähän on tullut lähi- kaveripiirissä törmättyä, miten se pieni ihana, äidistä riippuvainen vauva muuttuukin omaa tahtoa uhkuvaksi taaperoksi. Siinä vaiheessa moni nostaa kädet pystyyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.

Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.

Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät omilla vanhemmillaan hoidattaneet isovanhemmat pyörittelevöt silmiään, kun kertoo väsymyksestä. Serkkuja ei ole, tädit ja sedät eivät ole kovin kiinnostuneita lapsista. Tavataan parin viikon välein, mutta lapsi on harvoin hoidossa ilman meitä. Me vanhemmat olemme molemmat kokopäivätöissä, jotka valuvat myös vapaa-ajalle. Alle kouluikäistä ei katsota hyvällä, jos on ulkona ilman vanhempaa ja pihoilla on ylipäätään vain vähän lapsia. Päiväkodissa on harva se viikko jotain, jonka vuoksi joudun olemaan poissa töistä. Lasta ei saa uhkailla, vaan olla loputtoman kärsivällinen. Lapsen on hyvä harrastaa jotain pienestä asti ja vanhemmat kuskaavat. Lapselle pitää lukea ja laittaa ravitsevaa ruokaa. Kaikki muutkin vanhemmat ovat vastaavassa oravanpyörässä, joten kaveritreffejä sovitaan kalenteri kädessä.

Mitä tapahtuu jos erehtyisi elämään lapsiperhe-elämää tuohon 90-luvun tyyliin?

Pitäisikö isovanhempien irtisanoutua töistään? Tai toisaalta, eivät kaikki isovanhemmat tarjoa mitään apua aikuisille lapsilleen, vaikka itse saivat sitä aikoinaan omilta vanhemmiltaan. 

Hoidimme lapsemme kahdestaan puolisoni kanssa. Jostain syystä äitini vielä tuhisi, ettet sinä yksin olisi pärjännytkään... Itse työllisti aikoinaan omaa äitiään ja tätiään ihan kiitettävästi.

Ei pidä yleistää, että kaikki vanhemmat ovat ennen hoidattaneet lapsensa isovanhemmilla tms. Omat vanhempani hoitivat minut ja sisarukseni, samoin itse olen hoitanut omat (2) lapseni. Isovanhemmilla käytiin vanhempien kanssa yhdessä kylässä ja päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ymmärretä että taapero ei ole mikään vauva enää. Hän tarvitsee jo sääntöjä, rajoja ja paljon aktiviteetitteja. 

Tähän on tullut lähi- kaveripiirissä törmättyä, miten se pieni ihana, äidistä riippuvainen vauva muuttuukin omaa tahtoa uhkuvaksi taaperoksi. Siinä vaiheessa moni nostaa kädet pystyyn. 

Kai nyt taaperon tunteet sentään sanoitetaan?

Mulla lapset synt. 14, -18 ja -19. Mitään vaiheessa ei ole ollut vaikeaa heidän kanssaan - ei yhdessä eikä erikseen.

Ehkä jos lapset saa liian nuorena, vaikeuksia on todennäköisemmin.  Vaikea luopua pitkistä yöunista jne.

Suurin ongelma oli tottua olemaan ilman puhelinta. Myönnän että ensimmäiset vuodet tuli mentyä lapsen säännöillä koska sillä sai enemmän omaa aikaa. Vanhemmille tuli vietyä lasta usein hoitoon, sain omaa aikaa. 

Nyt viimeiset pari vuotta olen taistellut itseäni irti puhelimesta ja keskittynyt lapseeni. Lapsen kasvattaminen on rankkaa, mutta kun sen tekee hyvin niin antoisaa.

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma oli tottua olemaan ilman puhelinta. Myönnän että ensimmäiset vuodet tuli mentyä lapsen säännöillä koska sillä sai enemmän omaa aikaa. Vanhemmille tuli vietyä lasta usein hoitoon, sain omaa aikaa. 

Nyt viimeiset pari vuotta olen taistellut itseäni irti puhelimesta ja keskittynyt lapseeni. Lapsen kasvattaminen on rankkaa, mutta kun sen tekee hyvin niin antoisaa.

Näinhän se on