Miksi vanhemmilla on nykyään ylivoimaisen vaikea taaperoikäisten kanssa?
Kommentit (26)
Lapsen pitää viihtyä.
hiljaa antamalla ruokaa tai ruutu. Aikuinen ei kestä sitä että lapsi huutaa eikä uskalla asettua aikuisen rooliin.
Monilla aikuisilla on jaksaminen loppu jo ennen lastenhankintaakin. Ruutuaikaa ja töitä paljon, liikuntaa ja palautumista liian vähän
Onko tämän päivän vanhemmilla mallia miten olla lasten kanssa? Riippuu paljon siitä mitä itse on aikanaan saanut. Yhteisöllisyys on kadonnut ja kaikki koittaa pärjätä omillaan. Koko kylä ei todellakaan enää kasvata. Sitten jos esimerkiksi täälläkin jotain yrittää kysyä, ihmiset hyökkää kimppuun ja haukkuu että tuollaisen ei olisi ikinä pitänyt lisääntyä joka ei valmiiksi tiedä kaikki kehitysvaiheita ja haasteita mitä lapsen kanssa voi eteen tulla.
On ymmärretty lapsentahtisuus väärin. Sen sijaan, että elettäisiin normaalia arkea lapsen tarpeet huomioon ottaen annetaan lapsen päättää kaikesta. Kyllähän siinä henkisesti menee voimat kun kaikesta pitää vääntää ja suostutella eikä vaan todeta että nyt tehdään näin, piti lapsi siitä tai ei.
Eivät uskalla rajoittaa lasta koska pelkäävät lasuja ja ajattelevat, että lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan.
Pärjäämiseen yleensä tarvitaan sellaisia keinoja joita nykyään pidetään julmina.
Nykyään? Kyllähän nyt osataan paremmin kuin ennen. Huomattavasti paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään? Kyllähän nyt osataan paremmin kuin ennen. Huomattavasti paremmin.
Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Päiväkodissakin homma on yhtä kaaosta eivätkä hoitajat saa lapsia tottelemaan.
Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.
Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.
Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät omilla vanhemmillaan hoidattaneet isovanhemmat pyörittelevöt silmiään, kun kertoo väsymyksestä. Serkkuja ei ole, tädit ja sedät eivät ole kovin kiinnostuneita lapsista. Tavataan parin viikon välein, mutta lapsi on harvoin hoidossa ilman meitä. Me vanhemmat olemme molemmat kokopäivätöissä, jotka valuvat myös vapaa-ajalle. Alle kouluikäistä ei katsota hyvällä, jos on ulkona ilman vanhempaa ja pihoilla on ylipäätään vain vähän lapsia. Päiväkodissa on harva se viikko jotain, jonka vuoksi joudun olemaan poissa töistä. Lasta ei saa uhkailla, vaan olla loputtoman kärsivällinen. Lapsen on hyvä harrastaa jotain pienestä asti ja vanhemmat kuskaavat. Lapselle pitää lukea ja laittaa ravitsevaa ruokaa. Kaikki muutkin vanhemmat ovat vastaavassa oravanpyörässä, joten kaveritreffejä sovitaan kalenteri kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.
Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.
Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät omilla vanhemmillaan hoidattaneet isovanhemmat pyörittelevöt silmiään, kun kertoo väsymyksestä. Serkkuja ei ole, tädit ja sedät eivät ole kovin kiinnostuneita lapsista. Tavataan parin viikon välein, mutta lapsi on harvoin hoidossa ilman meitä. Me vanhemmat olemme molemmat kokopäivätöissä, jotka valuvat myös vapaa-ajalle. Alle kouluikäistä ei katsota hyvällä, jos on ulkona ilman vanhempaa ja pihoilla on ylipäätään vain vähän lapsia. Päiväkodissa on harva se viikko jotain, jonka vuoksi joudun olemaan poissa töistä. Lasta ei saa uhkailla, vaan olla loputtoman kärsivällinen. Lapsen on hyvä harrastaa jotain pienestä asti ja vanhemmat kuskaavat. Lapselle pitää lukea ja laittaa ravitsevaa ruokaa. Kaikki muutkin vanhemmat ovat vastaavassa oravanpyörässä, joten kaveritreffejä sovitaan kalenteri kädessä.
Mitä tapahtuu jos erehtyisi elämään lapsiperhe-elämää tuohon 90-luvun tyyliin?
Koska on entistä helpompaa olla vastuuton vanhempi. Vanhemmuushan on ulkoistettu nykyisin täysin kouluille ja viranomaisille, joille ollaan jatkuvasti vaatimassa lisää rahaa. Samalla yhteiskunta jakaa jo nykyisellään lapsiperheille ihan hillittömästi ilmaista rahaa ja tukea, jotka vanhemmat näkee ilmeisesti vain jonkinlaisen kompensaationa kärsimyksistään ja käyttää lopulta itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.
Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.
Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät omilla vanhemmillaan hoidattaneet isovanhemmat pyörittelevöt silmiään, kun kertoo väsymyksestä. S
Mitä tapahtuu jos erehtyisi elämään lapsiperhe-elämää tuohon 90-luvun tyyliin?
Jos luet lainaamasi viestin, 90-luvun tyyliin tarvittaisiin hieman enemmän yhteisöllisyyttä. Sitä ei voi mistään taikahatusta vetäistä. Eläkeikä on noussut, eli isovanhemmilla on omat kiireet ja ylipäätään lapsenlapset eivät ole yhtä kiinnostavia kuin edelliselle sukupolvelle. Osa-aikatyössä ei monelle ole mitään järkeä, se tarkoittaa vaan, että tekee samat työt pienemmällä palkalla. Meillä kyllä turvaudutaan eineksiin ehkä jo liian usein. Yksin ulkoileva leikki-ikäinen on lasun paikka. Uhkailemaan en lapsiani ala. Maailma on ylipäätään muuttunut ja monelle asialle ei vaan itse voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaan omaa lapsuuttani 90-luvulla tähän hetkeen, minulla on omia lapsia.
Lapsena minulla oli kolme elossaolevaa, nuorena eläköitynyttä isovanhempaa ja melkein joka päivä joku oli kylässä tai käytiin mummolassa. Lähellä oli myös tätejä ja setiä ja saman ikäisiä serkkuja. Harvoin oltiin yksin vanhempien kanssa, melkein joka viikko yökylässä mummolassa ilman vanhempia. Äiti oli osa-aikatöissä päiväkodissa ja otti meidät tarvittaessa mukaan töihin. Olin ehkä neljävuotiaana pihalla muiden lasten kanssa ilman valvontaa. Piirretyt pyörivät telkkarissa. Meitä uhkailtiin milloin milläkin, vaikka uhkauksia ei kyllä toteutettu. Nakit ja ranskalaiset oli kaikkien lempiruoka.
Nyt meillä on neljä isovanhempaa vielä työelämässä, eikä jaksaminen riitä lastenhoitoon. Nämä meidät omilla vanhemmillaan hoidattaneet isovanhemmat pyö
Jos luet lainaamasi viestin, 90-luvun tyyliin tarvittaisiin hieman enemmän yhteisöllisyyttä. Sitä ei voi mistään taikahatusta vetäistä. Eläkeikä on noussut, eli isovanhemmilla on omat kiireet ja ylipäätään lapsenlapset eivät ole yhtä kiinnostavia kuin edelliselle sukupolvelle. Osa-aikatyössä ei monelle ole mitään järkeä, se tarkoittaa vaan, että tekee samat työt pienemmällä palkalla. Meillä kyllä turvaudutaan eineksiin ehkä jo liian usein. Yksin ulkoileva leikki-ikäinen on lasun paikka. Uhkailemaan en lapsiani ala. Maailma on ylipäätään muuttunut ja monelle asialle ei vaan itse voi mitään.
Oma kokemus yhteisöllisyydestä on enemmän päinvastainen. Pienet lapset ovat nykyisin harvinaisuus, ja se suvun ainoa pikkulapsi saa loputtomalta tuntuvan määrän huomiota. Melkein päivittäin on joku vierailemassa tai tarjoutumassa viemään lasta puistoon, uimahalliin jne.
Lasujen pillin mukaan ei tarvitse tanssia vaan heidät voi jättää omaan arvoonsa. Uhkailustakaan ei nykylapsi mene rikki sen enempää kuin entisajan lapsetkaan.
Tuosta uhkailusta, on typerää uhkailla jollain, mitä ei edes voi toteuttaa. Minua on esimerkiksi uhkailtu vitsan hakemisella tai sillä, että leluni lähetetään jollekin köyhälle lapselle, joka on niistä kiitollinen. Ei kai tuollaista kukaan kaipaa.
Ei ymmärretä että taapero ei ole mikään vauva enää. Hän tarvitsee jo sääntöjä, rajoja ja paljon aktiviteetitteja.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta uhkailusta, on typerää uhkailla jollain, mitä ei edes voi toteuttaa. Minua on esimerkiksi uhkailtu vitsan hakemisella tai sillä, että leluni lähetetään jollekin köyhälle lapselle, joka on niistä kiitollinen. Ei kai tuollaista kukaan kaipaa.
No totta kai uhataan vain sellaisilla asioilla mitkä ollaan valmiita toteuttamaan. Mutta tuossa törmätään sitten monissa perheissä siihen, että niitä asioita mitä oltaisiin valmiita toteuttamaan ei juurikaan ole. Vanhemmista on tullut tavattoman arkoja ja pelokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta uhkailusta, on typerää uhkailla jollain, mitä ei edes voi toteuttaa. Minua on esimerkiksi uhkailtu vitsan hakemisella tai sillä, että leluni lähetetään jollekin köyhälle lapselle, joka on niistä kiitollinen. Ei kai tuollaista kukaan kaipaa.
No totta kai uhataan vain sellaisilla asioilla mitkä ollaan valmiita toteuttamaan. Mutta tuossa törmätään sitten monissa perheissä siihen, että niitä asioita mitä oltaisiin valmiita toteuttamaan ei juurikaan ole. Vanhemmista on tullut tavattoman arkoja ja pelokkaita.
Kerro, millä sitten lasta uhkailisit? Jos puhutaan taaperoikäisestä, seurauksen on oltava välitön eikä mikään kauas tulevaisuuteen sijoittuva. Jotenkin outoa kasvattaa lasta tavalla, joka ei ole mitenkään ok aikuisten välisessä kanssakäymisessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta uhkailusta, on typerää uhkailla jollain, mitä ei edes voi toteuttaa. Minua on esimerkiksi uhkailtu vitsan hakemisella tai sillä, että leluni lähetetään jollekin köyhälle lapselle, joka on niistä kiitollinen. Ei kai tuollaista kukaan kaipaa.
No totta kai uhataan vain sellaisilla asioilla mitkä ollaan valmiita toteuttamaan. Mutta tuossa törmätään sitten monissa perheissä siihen, että niitä asioita mitä oltaisiin valmiita toteuttamaan ei juurikaan ole. Vanhemmista on tullut tavattoman arkoja ja pelokkaita.
Kerro, millä sitten lasta uhkailisit? Jos puhutaan taaperoikäisestä, seurauksen on oltava välitön eikä mikään kauas tulevaisuuteen sijoittuva. Jotenkin outoa kasvattaa lasta tavalla, joka ei ole mitenkään ok aikuisten välisessä kanssakäymisessä.
Riippuu tapauksesta. Lähinnä taaperoikäisiin toimii liikkumavapauden rajoittaminen ja lapsen touhujen keskeyttäminen tai estäminen.
Pientä lasta kohdellaan lähtökohtaisesti täysin eri tavalla kuin aikuista, mutta jostain syystä ihmiset eivät kurinpiton osalta näin kuitenkaan halua toimia vaan sen sijaan niissä yhteyksissä käsittävät lapsen jonkinlaiseksi pikkuaikuiseksi.
Jostakin syystä ihmisten resilienssi on romahtanut. Tänäänkin joku julisti Hesarissa suureen ääneen räjähtäneensä itkemään kun koira oli hetken aikaa hukassa. Pienetkin ongelmat vatuloidaan suuriksi kun ei osata kuin odottaa että joku muu hoitaa. Aikuiset ovat kuin lapsia joiden ratkaisu pieniinkin ongelmiin on parkua ja mankua. Sitten avaudutaan iltapäivälehdille. Idioluutio täydessä käynnissä.