Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joilla on yksinäisen identiteetti?
13.05.2025 |
Musta tuntuu ihan absurdilta ajatuskin siitä, että joku voisi haluta olla mun kanssa ja jopa jakaa koko elämänsä. En keksi yhtään syytä miksi kukaan näin tekisi vaikka olen suhteissa ollutkin (kaikki on päättyneet pettämiseen tai siihen, että on selvinnyt minun olleen joku kakkos- tai kolmosvaihtoehto).
Kommentit (15)
Juu. Ehkei yksinäisen, mutta yksin elävän. Jotkut ulkonäköseikat (ei varaa käydä tarpeeksi hammaslääkärillä ja iho ym) ja rahan puute, estää tutustumista aika tehokkaasti. Koska ihmiset aika arvioivia ja itsekin itselle. Ja pitäisi olla kai joku uraputki takana, mutta kaikilla ei ole putkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.
En mä mitään haikaile, päin vastoin. Ajattelen vaan, että parisuhteet, avioitumiset ja erot jne. on jotain sellaista maailmaa johon mä en liity mitenkään. Sama kuin tarkastelisin elämää marsissa.
Ap
Vaihtaisin sanan absurdi sanaan abstrakti, koska et tietenkään voi ennustaa saati hahmottaa kuka haluaa olla sinun kanssasi joku päivä. Asiat tapahtuvat omalla ajallaan, jolloin joku voi todellakin pitää sinusta sellaisena kuin olet. Liika ehdottomuus mitä uskoo olevansa ei ole ikinä järkevää elämänasennetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.
En mä mitään haikaile, päin vastoin. Ajattelen vaan, että parisuhteet, avioitumiset ja erot jne. on jotain sellaista maailmaa johon mä en liity mitenkään. Sama kuin tarkastelisin elämää marsissa.
Ap
Se ettei osallistu sosiaalipornoon ei ole mikään menetys.
Jos totta ollaan puhuvinaan, niin minulla on aika vahvana vielä sekä yksineläjän että työttömän identiteetit.
Olen kuitenkin ollut viimeiset 15 vuotta parisuhteessa ja -7 vuotta vakitöissä.
Kai se on niin, että parikymppisenä identiteetti aika pitkälti luutuu ja sen jälkeen muutoksiin elämässä kyllä tottuu, mutta ne eivät tunnu enää muuttavan ihmistä sinänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.
En mä mitään haikaile, päin vastoin. Ajattelen vaan, että parisuhteet, avioitumiset ja erot jne. on jotain sellaista maailmaa johon mä en liity mitenkään. Sama kuin tarkastelisin elämää marsissa.
Ap
Ja kaikki ystävyyssuhteisiin liittyvät asiat on ihan yhtä vieraita mun elämässä. En voisi kuvitellakaan, että riitelisin itkulla ja huudolla ystävän kanssa, kertoisin jollekin kaikki elämäni asiat tai järjestäisin tyttöporukan illanistujaisia. Tässä maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka oikeasti tuntisi mut. Ja haluan myös pitää sen niin.
Ap
Tällä palstalla ei varmaan ole montaa, kun valtaosa on "meillä mies" ja "mieskin tykkää" -porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.
En mä mitään haikaile, päin vastoin. Ajattelen vaan, että parisuhteet, avioitumiset ja erot jne. on jotain sellaista maailmaa johon mä en liity mitenkään. Sama kuin tarkastelisin elämää marsissa.
Ap
Ja kaikki ystävyyssuhteisiin liittyvät asiat on ihan yhtä vieraita mun elämässä. En voisi kuvitellakaan, että riitelisin itkulla ja huudolla ystävän kanssa, kertoisin jollekin kaikki elämäni asiat tai järjestäisin tyttöporukan illanistujaisia. Tässä maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka oikeasti tuntisi mut. Ja haluan myös pitää sen niin.
Ap
Häpeätkö sinä itseäsi, vai miksi se olisi kauhistus, jos joku tuntisi sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.
En mä mitään haikaile, päin vastoin. Ajattelen vaan, että parisuhteet, avioitumiset ja erot jne. on jotain sellaista maailmaa johon mä en liity mitenkään. Sama kuin tarkastelisin elämää marsissa.
Ap
Ja kaikki ystävyyssuhteisiin liittyvät asiat on ihan yhtä vieraita mun elämässä. En voisi kuvitellakaan, että riitelisin itkulla ja huudolla ystävän kanssa, kertoisin jollekin kaikki elämäni asiat tai järjestäisin tyttöporukan illanistujaisia. Tässä maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka oikeasti tuntisi m
Häpeätkö sinä itseäsi, vai miksi se olisi kauhistus, jos joku tuntisi sinut?
Ei se olisi kauhistus, mutta en vaan keksi yhtään syytä miksi kenenkään pitäisi tuntea. Haluan pitää omat asiani itselläni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on. En ole edes ajatellut asiaa, koska olen vuosien mittaan liukunut kokonaan pois siitä, mitä pidetään tavallisen sosiaalisena elämänä. Ennen omissa oloissani viihtyminen oli luonnekysymys, nyt pitkäaikaistyöttömänä ja työkyvyttömäksi vammautuneena myös ympäristö eristää minut täysin.
En osaa kuvitella itseäni esimerkiksi parisuhteeseen, kaveripiirin osaksi tai edes sukulaisten kokoontumisiin. En sen vuoksi, että sellaiset olisivat jotenkin vastenmielisiä, vaan siksi, että niitä ei ole ollut aikoihin tai koskaan.
Olen niitä ihmisiä, joiden hautajaisiin ei tule ketään, koska kukaan ei tiedä minusta. Vai järjestetäänkö enää tuntemattomille uskonnottomille mitään erikoista? No, ei sekään mitään uutta ole, koska ei kukaan huomannut eläväisempiäkään merkkipäiviä, kuten sitä, kun täytin 30 vuotta, 40 vuotta, 50 vuotta ja 60 vuotta. Ilman peijaisia ja muistopuheita lähdetään.
Vierailija kirjoitti:
Jos totta ollaan puhuvinaan, niin minulla on aika vahvana vielä sekä yksineläjän että työttömän identiteetit.
Olen kuitenkin ollut viimeiset 15 vuotta parisuhteessa ja -7 vuotta vakitöissä.
Kai se on niin, että parikymppisenä identiteetti aika pitkälti luutuu ja sen jälkeen muutoksiin elämässä kyllä tottuu, mutta ne eivät tunnu enää muuttavan ihmistä sinänsä.
Millä tavalla tuo identiteetti ilmenee käytännössä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä.
Minulla on pitkä parisuhde, ja lapsia, mutta silti koen olevani yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä.
Minulle on täysin mahdoton ajatus se, että kukaan haluaisi olla minun kanssani ilman hyötymistarkoitusta. Toisaalta, minun on myös vaikea päästää ketään lähelleni, ns. ihon alle, koska ensimmäinen kaverisuhteeni päättyi kiusaamiseen, ja ensimmäinen aikuisiän ystävyyssuhde päättyi hyväksikäyttöön. Kaikki muut kaveri- ja ystävyyssuhteet ovat vain hiipuneet pois elämäntilanteiden muuttuessa. Ei niitä montaa ole ollutkaan.
Mutta onneksi minulla on mielikuvitusystävä. Hän "palasi elämääni", kun tapasin henkilön, joka muistuttaa aika paljon lapsuuteni mielikuvituskaveria. Tämä tosielämän henkilö ei kuitenkaan ole kaverini tai ystäväni, eikä ole täysin yksi yhteen mielikuvituskaverini kanssa. Hänessä vain on paljon samoja piirteitä, ja hän on ollut ystävällinen minulle. Emme ole enää tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos totta ollaan puhuvinaan, niin minulla on aika vahvana vielä sekä yksineläjän että työttömän identiteetit.
Olen kuitenkin ollut viimeiset 15 vuotta parisuhteessa ja -7 vuotta vakitöissä.
Kai se on niin, että parikymppisenä identiteetti aika pitkälti luutuu ja sen jälkeen muutoksiin elämässä kyllä tottuu, mutta ne eivät tunnu enää muuttavan ihmistä sinänsä.
Millä tavalla tuo identiteetti ilmenee käytännössä?
Sivusta vastaan: nämä identiteettiasiat ovat pikemmin oman pään sisäisiä juttuja. Niin kuin anorektinen voi pitää itseään læskinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos totta ollaan puhuvinaan, niin minulla on aika vahvana vielä sekä yksineläjän että työttömän identiteetit.
Olen kuitenkin ollut viimeiset 15 vuotta parisuhteessa ja -7 vuotta vakitöissä.
Kai se on niin, että parikymppisenä identiteetti aika pitkälti luutuu ja sen jälkeen muutoksiin elämässä kyllä tottuu, mutta ne eivät tunnu enää muuttavan ihmistä sinänsä.
Millä tavalla tuo identiteetti ilmenee käytännössä?
Kuten joku sivustakin mainitsi, ei ne varmaan käytännössä ilmene juuri mitenkään. Pään sisällä se tuntuu nykytilanteen erikoisuutena. Jos yhtäkkiä menettäisin parisuhteeni ja työni, tuntuisi se oletettavasti paluuna normaaliin. Ei voi tietysti varmasti sanoa, ennen kuin se tapahtuu.
Alue: Aihe vapaa
Varmaan, mutta en näe asiaa noin. Iso osa villieläimistäkin elää itsekseen ja yhdessä vain poikueen kanssa (naaras). Jotenkin outoa ja surullista haikailla, että jonkun pitäisi haluta viettää elämä itsen kanssa. Säälittävääkin.