Puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempiä. Kuka myöntää kuuluvansa siihen tyhmempään puoleen?
Mun mielestä raja menee amis/lukio jaossa, yksitäisiä tapauksia lukuunottamatta.
Kommentit (63)
Se on kyllä vaativaa matematiikkaa, että puolet on tyhmempiä kuin toinen puoli.
Sitten jos on 60% tyhmempiä, niin vain 40% on fiksumpia.
Toivottavasti siihen tilanteeseen ei ikinä päädytä.
Koulutussuunta ei kyllä kerro paljonkaan viisaudesta tai tyhmyydestä. Ihminen voi olla tohtori tai maisteri ja silti melkoinen typerys.
Samalla tavalla kuin suurin osa autoilijoista on keskimääräistä parempia kuskeja, myös suurin osa ihmisistä on keskimääräistä älykkäämpiä. Laajassa tutkimuksessa on myös havaittu että oikeasti älykkäät suhtautuvat itseensä kriittisemmin kuin vähemmän älykkäät, joilta puuttuu kyky huomata omien älynlahjojen rajat.
Tunne-elämän tasapainoisuus on elämässä selviytymisen kannalta paljon tärkeämpää kuin älykkyys. Suurin osahan on älykkyydeltään eli kognitiivisilta ominaisuuksiltaan normaalitasolla. Sori ap jos järkytyit.
Olen amis ja luen tätä palstaa. Kuulun siis siihen tyhmempään puoliskoon.
Miksi olet itse täällä?
Tämän palstan aloituksien tekijät kuuluu siihen tyhmempien joukkoon, mutta vastaajat taas älykkäämpien joukkoon, hehe
Valitettavasti en voi myöntää. Älykkyyteni on tutkittu ja kuulun parhaaseen 10 %.
Vierailija kirjoitti:
Koulutussuunta ei kyllä kerro paljonkaan viisaudesta tai tyhmyydestä. Ihminen voi olla tohtori tai maisteri ja silti melkoinen typerys.
Onko tyhmyys ja typeryys sama asia?
Kyllähän sen voi helposti nähdä pakkoruotsin menestyksestä. Jos ei pakollakaan oppinut ilmaista toista kieltä, niin ei hirveän fiksuksi voi itseään kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Koulutussuunta ei kyllä kerro paljonkaan viisaudesta tai tyhmyydestä. Ihminen voi olla tohtori tai maisteri ja silti melkoinen typerys.
Tohtorin tai maisterin ÄO on kyllä erittäin harvoin alle 100, eli ei heitä kyllä typeryksiksi voi väittää. Välillä 100 - 110, voi kyllä hyvin olla tohtori tai maisteri ja he kyllä saattavat olla vertaisryhmässään hieman "typeryksiä". Näitä löytyy kuitenkin yleensä vain tietyiltä aloilta, kuten yhteiskuntatieteellisiltä, tms. pilipalitieteistä. Luonnontieteellisellä puolella he harvemmin pärjäävät.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti en voi myöntää. Älykkyyteni on tutkittu ja kuulun parhaaseen 10 %.
Tilastollisesti osaat sitten sujuvaa ruotsin kieltä.
Menin lukion jälkeen töihin raksalle. Olin kirjoittanut kiitettävät paperit, mutta kun sitä menoa katsoi, niin kyllä raksalla ne amistyypit ovat aika viisaita. Heiltä löytyy ainakin hyvä matikkapää, kun pitää mittoja laskea, ja pitää tehdä näitä laskuja melko nopeasti. Sähkömiehistä puhumattakaan, eivät ne tyhmiä ole
Ajatus siitä, että tosiasiallinen älykkyys jakautuu normaalijakauman eli Gaussin käyrän mukaisesti, on todennäköisesti väärä. Satunnaisvaihtelu jakautuu usein normaalisti, mutta psykologiset ja taloudelliset ilmiöt log-normaalisesti. Se hyväksytään, että luovuus jakautuu log-normaalisesti ja se, että huippuälykkyys jakautuu log-normaalisesti. Älykkyysosamäärätestissä on kyllä jotain vikaa, jos se tuottaa testiälykkyysosamääräjakauman, joka on normaalijakautunut.
Ei siis hyväksy ajatusta, että puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä.
Minä olen tutkitusti alle 100 ÄO, löytyy kuitenkin tutkinto ja ammatti yliopistosta.
Vierailija kirjoitti:
Menin lukion jälkeen töihin raksalle. Olin kirjoittanut kiitettävät paperit, mutta kun sitä menoa katsoi, niin kyllä raksalla ne amistyypit ovat aika viisaita. Heiltä löytyy ainakin hyvä matikkapää, kun pitää mittoja laskea, ja pitää tehdä näitä laskuja melko nopeasti. Sähkömiehistä puhumattakaan, eivät ne tyhmiä ole
Näistä ammateista älykkäät on niitä, joilta työt ei lopu. Tyhmemmät sitten puolestaan ovat niitä, jotka kansoittavat tytöttömyystilastoja, oli suhdanne sitten mikä tahansa.
Suurin osa tämän palstan aloituksien tekijöistä kuulunee siihen tyhmempään puoleen. Ja sielläkin vielä suurimpiin ääliöihin.