30-vuotias nainen sai e-pillereiden takia laajan aivoinfarktin, josta selvisi ihmeen kaupalla. Normaalisti sellaiseen kuollaan
Nina oli elämänsä kunnossa oleva kolmekymppinen, joka sai aivoinfarktin ruuhkavuo-sina. Hänellä ei ollut aivoinfarktin perinteisiä riskitekijöitä. Minulle kerrottiin myöhemmin, että e-pillerit aiheuttivat sairastumiseni
Aamulla Nina tyhjensi pyykkejä pesukoneesta alakerrassa, ja mies katseli sillä aikaa 2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa televisiosta Muumeja.
Muistan, että revin pyykkejä koneesta oikealla kädellä ja yhtäkkiä näen saman käden roikkuvan halvaantuneena vatsani edessä. Pelästyin, että kenen käsi siinä on ja aloin huutaa miestäni nimeltä. Samalla tajusin, että tajunnantasoni alkaa heiketä. Siitä ei ole muistikuvia, miten olen päätynyt olohuoneen sohvalle.
Olohuoneen sohvalla maannut Nina sai sanottua miehelleen, ettei tunne oikeaa kättä ja jalkaansa. Toinen puoli kasvoista roikkui.
Hätäkeskuspäivystäjän kanssa hän ei pystynyt puhumaan, ymmärrettäviä sanoja ei tullut.
Ambulanssin tultua ensihoitajat epäilivät Kahiluoto-Mikkolaisen mukaan kohtausta paniikkihäiriöksi ja päättivät taluttaa hänet ambulanssiin ja kuljettaa terveyskeskukseen.
Olin aivan kauhuissani. Mietin, että voiko Suomessa tapahtua tällaista, kun infarktin merkit olivat maallikollekin hyvin selkeät. Terveyskeskuksessakin lääkäri käski hengitellä paperipussiin.
Lopulta Kahiluoto-Mikkolaisen mies vei hänet omalla autolla yliopistolliseen sairaalaan. Siellä alkoi tapahtua. Pää CT-kuvattiin pian, mutta tuloksissa ei vielä siinä kohti näkynyt selittävää.
Koska puhetta ei tullut eikä kehon oikealla puolella ollut tuntoa, Kahiluoto-Mikkolainen jäi aivohalvausyksikköön tehostettuun valvontaan.
Lapset, joita pidin yleensä kaiken päivää sylissä, katsoivat kuin vierasta ihmistä, Kahiluoto-Mikkolainen kertoo ja puhkeaa itkuun. Asiasta on vieläkin vaikeaa puhua.
Särky hellitti voimakkailla lääkkeillä ja hänet siirrettiin neurologiselle osastolle. Siellä alkoivat poissaolokohtaukset.
Kuulin kaiken mitä puhutaan, mutta en pystynyt itse puhumaan. Silmät nykivät niin, etten jossain vaiheessa nähnyt muuta kuin verhonipsut. Nykinä helpotti välillä lääkkeellä, mutta palasi taas.
Kahiluoto-Mikkolainen vaati pääsyä magneettikuvaan. Se tehtiin lopulta muutama päivä halvausoireiden alkamisesta. Siinä näkyi, että aivoissa oli ollut laaja vasemmanpuoleinen infarkti. Lääkärin sanat pysäyttivät.
Tuloksista kertonut neurologi sanoi, että olin todella onnekas. Saamaani infarktiin kuulemma kuollaan aina.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/c6d16f31-90ef-4639-a31f-6b19f…
Kommentit (59)
Kahiluoto-Mikkolainen uskoo, että hänen nuori ikänsä vaikutti siihen, ettei aivoinfarktia osattu alussa epäillä. Pelastuslaitoksen esimiehelle hän soitti ensihoidon toiminnasta.
Asiaa pahoiteltiin kovasti ja luvattiin käsitellä se kyseisten ensihoitajien kanssa.
Virallista vahinkoilmoitusta terveyskeskuksesta saamastaan kohtelusta hän ei tehnyt.
Aluksi ei ollut voimia siihen ja sitten asia vain jäi. Toki olen miettinyt, olisinko toipunut nopeammin, jos liuotushoito olisi ehditty antaa.
Muistiin tai muihin kognitiivisiin taitoihin aivoinfarkti ei onneksi ole jättänyt jälkiä.
Veikkaan, että yhtäkään miestä ei olisi laitettu vastaavilla oireilla hengittelemään paperipussiin!!!! Aivan uskomatonta toimintaa lääkäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö herätä keskustelua?
Elämä on ihmisen riskialtteinta aikaa.
Pelottavaa. Taas yksi syy miksi en ikinä aio aloittaa e-pillereitä vaan aion pysyä luomuna aina. N33
Tämä vahvistaa pelkoani että sairastun vakavasti eikä minua osata hoitaa hyvinvointivaltio suomessa, koska eihän kukaan alle 70-vuotias sairastu.
Helpointa on aina laittaa kaikki oireet masennuksen tai paniikkihäiriön piikkiin.
Miksi ei kehitetä ehkäisyä miehille! Aina naiset joutuvat kärsimään ja jopa kuolemaan sen takia!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Se on keltarauhashormonivalmiste.
mirena siis!
sori, en osaa lainata, kun en norm kirjoita täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mies katseli Muumeja?
Eikä halunnut kortsuja/vasektomiaa?
Ja nykyään ei edes paniikkikohtauksessa hengitellä paperipussiin... semmonen lääkäri sitte
Minäkin jouduin lopettamaan e-pillerit kolmikymppisenä ykskaks. Rutiinitarkastuksessa hoitaja mittasi verenpaineeni, lähti mitään sanomatta ulos huoneesta ja tuli takaisin ja sanoi, että lääkäri määräsi, että pillereitä ei saa yhtäkään ottaa tämän päivän jälkeen. On niin iso infarktiriski, koska verenpaine on niin korkea.
En kylläkään usko, että pillerit olivat syy verenpaineen nousuun, koska olin silloin erotilanteessa. Pitkäaikainen suhde oli juuri päättynyt ja minä jouduin yksinhuoltajaksi, enkä tiennyt, kuinka selviäisin. Eli sressi varmaankin nosti sitä verenpainetta. Mutta paine yhdessä pillereitten kanssa oli kumminkin liian iso riski.
Myönsi itsekkin että nuoruus ja terveellinen elämä ei pelastanut nyt pauhaa kuinka ihmiset ei tee elämäntapamuutosta. Hoihoijaaa se autto hänellä miten?
Koulumaailmasta terveysliikuntatutkimuksen pariin siirtynyt Nina Kahiluoto-Mikkolainen uskoo liikunnan auttaneen kehoa toipumaan aivoinfarktista. Hän haluaa valaa uskoa muihin sairastuneisiin. Huonostakin tilanteesta on mahdollista toipua ja kuntoutua, olen siitä esimerkki