Niin kauan kuin pienyrittäjän asema on työttömän asemaa heikompi, työpaikkojen vähyys ei ole työttömien vika
Ei kukaan lähde ottamaan sellaista riskiä jossa yrityksen perustamalla 1. putoaa perusturvan ulkopuolelle, 2. joutuu yrityksen rahoista maksamaan etukäteen veroja vaikka ei voi vielä tietää tuleeko edes tuloja, ja 3. joutuu maksamaan mielivaltaisesti määrättyä YEL-maksua vaikka ei pystyisi maksamaan itselleen sellaista palkkaa, jonka taso velvoittaa ko. YEL-tasoon. Hyvin monella aloittavalla yrityksellä menee useampi vuosi siihen että toiminta alkaa rullata. Varsinkin jos yrityksessä kehitetään jotain oikeasti uudenlaista joka hyödyttää myös kansantaloutta.
Tässä on syyt siihen miksi Suomessa ei riitä työpaikkoja. Työpaikkojen luomiseksi olisi perustettava uusia yrityksiä, koska suuret yritykset eivät palkkaa vaan lähinnä irtisanovat työntekijöitä. Mutta jos työttömän elämä muuttuu vielä huomattavasti riskialttiimmaksi yrittäjäksi ryhtymällä, tietenkään kukaan ei siihen ryhdy.
Nyt hallitus on uudistamassa työttömyysturvaa taas kerran enemmän sellaiseksi, jossa työttömiä rangaistaan työpaikkojen puutteesta. Korjaisivat ennemmin nämä yrittäjyyden edellytykset edes jotenkin inhimilliselle tasolle niin ei tarvitsisi typeriä "aktivointitoimia" joilla vain lisätään pahoinvointia yhteiskunnassa.
Kommentit (99)
Miten muistelen, että aloittava yrittäjä saa YEL-maksusta alennuksen? Jonkunhan ne eläkkeet täytyy maksaa. Minusta on aika luonnollista, että kun olen yrittäjä, niin se maksaja olen minä itse? Kuka muukaan? Naapurin Pena, vai joku ihan muu yritys?
Toisekseen, yritys maksaa ennakkoveroa. Jos mitään verotettavaa tuloa ei kerry, ei siitä makseta myöskään veroa. Miten tämä voi olla vaikeaa käsittää? Verotus on reaaliaikaista nykyään. Ei tarvitse maksaa ylisuuria ennakkoveroja, jos todetaan ettei mitään verotettavaa tuloa kerry. Jos kertyy, niin siitä menee se yhteisövero 20%.
Esimerkiksi McDonalds ei ole Suomessa tulouttanut valtiolle veroa yhtenäkään toimintavuotenaan, kun aina on mennyt pakkaselle.
Jos yrityksen kassavirta on niin olematon, ettei pysty maksamaan eläkemaksua eikä ennakkoveroa, niin kannattaa miettiä, onko sillä yrityksellä oikeasti edellytyksiä toimia.
Nyt puhutaan pienyrittäjistä, ei mistään rikkaista Citymarket-kauppiaista, joilla on miljoonatulot.
Vierailija kirjoitti:
Miten muistelen, että aloittava yrittäjä saa YEL-maksusta alennuksen? Jonkunhan ne eläkkeet täytyy maksaa. Minusta on aika luonnollista, että kun olen yrittäjä, niin se maksaja olen minä itse? Kuka muukaan? Naapurin Pena, vai joku ihan muu yritys?
Toisekseen, yritys maksaa ennakkoveroa. Jos mitään verotettavaa tuloa ei kerry, ei siitä makseta myöskään veroa. Miten tämä voi olla vaikeaa käsittää? Verotus on reaaliaikaista nykyään. Ei tarvitse maksaa ylisuuria ennakkoveroja, jos todetaan ettei mitään verotettavaa tuloa kerry. Jos kertyy, niin siitä menee se yhteisövero 20%.
Esimerkiksi McDonalds ei ole Suomessa tulouttanut valtiolle veroa yhtenäkään toimintavuotenaan, kun aina on mennyt pakkaselle.
Jos yrityksen kassavirta on niin olematon, ettei pysty maksamaan eläkemaksua eikä ennakkoveroa, niin kannattaa miettiä, onko sillä yrityksellä oikeasti edellytyksiä toimia.
Alottavalla yrittäjällä myös YEL maksut 20% luokkaa. Ja tietysti verot ja kaikki muut kulut siihen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjää ja sijoittajaa epärehellisempiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Ainoa asia mihin voi yrittäjässä ja sijoittajassa luottaa on se että niihin ei todellakaan voi luottaa millään tavalla. Sen verran kieroja jokainen niistä on. Suomen yhteiskunnan kaikki ongelman johtuu yrittäjien ja sijoittajien kyltymättömästä rahan ahneudesta
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Suomessa yrittäjiä on kohdeltu usein häpeällisen huonosti. Ei ole ihme jos ihminen muuttuu vähän kyyniseksi.
Uskon että pienyrittäjät ja köyhät hyötyisi yhdistymisestä somessa ihmisoikeuksien puolesta. Ettei ketään jätettäisi näin heikkoon asemaan. Ehdollinen tuki ei tavoita ihmisiä, koska moni ei täytä ehtoja tai pysty. Lisäksi yrittäjä voi joutua liian helposti ulosottoon tai jonkun hampaisiin. Kuten köyhät.
Vierailija kirjoitti:
Miten muistelen, että aloittava yrittäjä saa YEL-maksusta alennuksen? Jonkunhan ne eläkkeet täytyy maksaa. Minusta on aika luonnollista, että kun olen yrittäjä, niin se maksaja olen minä itse? Kuka muukaan? Naapurin Pena, vai joku ihan muu yritys?
Toisekseen, yritys maksaa ennakkoveroa. Jos mitään verotettavaa tuloa ei kerry, ei siitä makseta myöskään veroa. Miten tämä voi olla vaikeaa käsittää? Verotus on reaaliaikaista nykyään. Ei tarvitse maksaa ylisuuria ennakkoveroja, jos todetaan ettei mitään verotettavaa tuloa kerry. Jos kertyy, niin siitä menee se yhteisövero 20%.
Esimerkiksi McDonalds ei ole Suomessa tulouttanut valtiolle veroa yhtenäkään toimintavuotenaan, kun aina on mennyt pakkaselle.
Jos yrityksen kassavirta on niin olematon, ettei pysty maksamaan eläkemaksua eikä ennakkoveroa, niin kannattaa miettiä, onko sillä yrityksellä oikeasti edellytyksiä toimia.
Jokaisen aloittavan yrityksen kassavirta on olematon.
Tässä oli nyt kysymys siitä, että Suomessa on 600 000 työtöntä (vai 400 000, näitä molempia lukuja näkee mainittavan) ja muutama tuhat avointa työpaikkaa. Tarvitaan siis satoja tuhansia uusia työpaikkoja. Olemassaolevat yritykset palkkaavat tietenkin vain sen verran työvoimaa kuin tarvitsevat. Tarvitaan siis uusia yrityksiä.
Kaikki nämä tarvittavat yritykset eivät voi mitenkään muuten syntyä kuin että ainakin osan niistä perustavat nykyiset työttömät. Työttömillä ei yleensä ole valtavia summia sijoittaa aloittavaan yritykseen. On siis huomattava riski että olemassaolevat kassavarat kuluvat näihin etukäteismaksuihin ennen kuin yritys saadaan kunnolla edes pyörimään.
Valtion kannattaisi ymmärtää tilanne ja muuttaa sääntöjä siten, että mahdollisimman moni työtön pystyisi perustamaan menestyvän yrityksen. Siis maksut vasta jälkikäteen maksettaviksi. Verot todellisen liikevoiton mukaan ja eläkemaksut yrittäjän todellisen palkan mukaan. Kerrotko yhdenkin hyvän syyn miksi ei?
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis että YEL-maksu on noin 25%?!
Suunnilleen. Olikohan se tarkka prosentti 23,4 tai jotain.
Palkansaajilla prosentti on kuulemma sama, mutta koska osa siitä piilotetaan (työnantaja maksaa sen ennen palkkakuitin laatimista), työntekijälle näkyy vain pieni osa. Reiluintahan olisi että koko työnantajan tililtä lähtevä summa näkyisi työntekijän palkkakuitilla kaikkine siitä summasta lähtevine maksuineen. En keksi muuta syytä tähän pimittämiseen kuin sen, että ihmiset nousisivat kapinaan jos tajuaisivat kuinka paljon enemmän palkkaa he saisivat jos eläkemaksuihin ei menisi neljäsosa siitä lähtösummasta.
Ja nähtäväksi jää saako penniäkään eläkkeenä takaisin. Luotto ei ole korkealla.
Sivukulut vie suurimman osan työntekijän palkasta. Kannattavuuslaskelma menee karkeasti niin että laskutettavaa työtä pitää olla 320,- euroa päivässä että voisi maksaa 3000,- euroa bruttona kuukausipalkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Hirveästihän ei oo apua täällä huutelusta kun joku aina torppaa kun epäkohdista älähtää ja/kärjistetään "veronkiertäjähuijariksi" tms hohhoijakkaa.. :) Mutta oon itse aloittanut yrittäjyyden korona aikana kun en saanut mistään töitä ja meinasi iskeä paniikki josko maailma ei palaudukkaan ennalleen. Olin siis silloin työttömänä ja sain ihan ok ansiopäivärahaa ja mitä tuohon yrittäjyyteen tulee niin siinä pitää olla erityisen tarkkana juuri näitten kulujen kanssa ja ettei heti ala maksaa yel:liä, ennakoita jne sekä kulut pitää olla mieluiten lähempänä sitä nollaa mikäli vaan mahdollista aloittaa liiketoiminta sellaisella osa alueella mikä ei aiheuta merkittäviä investointeja. Ehdottamasti Oy eikä tmi jossa etuna että voit 4kk olla laillisesti päivärahalla kun et vaan nosta palkkaa sinä aikana, liiketoiminta saa kyllä pyöriä. 6kk voi olla yritys ennenkuin pitää alkaa maksamaan yelliä jne. Eli suosittelen kyllä vilpittömästi yri
Niin sen YEL-vakuutuksen voi ottaa takautuvasti, mutta sitä pitää maksaa siitä päivästä kun sulla on yritystoimintaa. Ja se pitää maksaa vaikka ton 6kk aikana se yritystoiminta lakkautettaisiin eli tulisi konkurssi. Siitä YEListä ei vaan pääse eroon millään. Tämä viime vuoden YEL-uudistus on aloittavalle yrittäjälle täydellinen mahdottomuus. Ensimmäisestä päivästä alkaen maksat sen kiinteänä kuluna, vaikka yritykselläsi ei olisi myyntiä. Yel juoksee kiinteänä maksuna vaikka ekaan 4kk ei olisi myyntiä. Jos sitten menee konkurssiin ja joutuu työttömäksi niin ei saa työttömyystukea ja YEL on rastissa vaikka yritys olisi lopetettu. Minusta ensimmäinen vuosi yrittäjälle pitäisi olla YEL vapaa, tai se pitäisi maksaa takautuvasti yrityksen tuloksesta.
Noista osingoista vielä.
Osinkoahan voi maksaa vain silloin, jos yritys on tuottanut voittoa. En muista onko siinäkin vielä joku vähimmäismäärä kuinka paljon voittoa pitää olla tullut, luultavasti on. Vaikka ei olisikaan niin pientä palkkaa nostavan yrittäjän ei niitä kannata nostaa.
Miksi ei? Osinkoja verotetaan tietyllä pieneltä näyttävällä prosentilla, sanotaan vaikka 8%. Mutta sitä ennen yrityksen tekemää voittoa on verotettu jo 20%. Yhteensä osingon veroprosentti on siis 28%! Monen yrittäjän kannattaa ottaa sama raha ennemmin palkkana, koska monella palkkatuloista otettava veroprosentti on tuota pienempi. Palkasta menee ainoastaan se palkkavero. Yrityksen voitto on se summa, joka jää palkan ja muiden menojen jälkeen yrityksen tilille ja siitä menee sitten tuo 20% yritysveroa, ja lisäksi se 8% osinkoveroa jos osinkoja maksetaan.
Tämä "matala" 28%:n vero hyödyttää siis tosiasiassa vain niitä yrittäjiä, joilla on paljon pääomatuloja (pääomatulojen veroprosentti on minimissäänkin aina 30%) ja/tai jotka nostavat yrityksestä niin paljon palkkaa että palkkavero nousee yli tuon 28%.
Aloittava pienyrittäjä ei hyödy koko systeemistä yhtään mitenkään ja suurin osa suomalaisista yrittäjistä ei koko elämänsä aikana saa niin suuria tuloja että pääsisivät tuosta hyötymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienin työtulo on 9209 euroa vuonna 2025. Siitä joutuu maksamaan sen minimi YEL-maksun, joka on 185 euroa kuussa. Aloitteleva yrittäjä saa neljä vuotta alennusta ja maksaa 144 euroa. Eihän tuosta toki mitään eläkettä juuri kerry, joten sitten saa kansaneläkettä/takuueläkettä.
Kiitos korjauksesta. Googlasin asiaa ja tuo 770 € olikin tosiaan minimi "työtulo", jonka pohjalta sitten YEL määräytyy.
MUTTA tätä työtuloa ei saa enää jättää minimiin, vaan eläkevakuutusyhtiö arvioi yrittäjän tulot mm. sen pohjalta, minkä verran alan yrityksissä keskimäärin saa vastaavasta työstä palkkaa. Siis vaikka yrittäjä omassa vasta aloittaneessa yrityksessään ei saisi lähellekään samanlaista palkkaa. YEL-maksu on siis monella käytännössä paljon enemmän kuin tuo minimi, vaikka ei olisi varaa sitä maksaa.
t. sama
Jep, juuri tämä on se ongelma. Oletetaan vaikka että olen koodari ja työskentelen Microsoftilla ja mun palkka on siellä 4200/kk. Lähden sitten kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja liikevaihto-arvio ekalle vuodelle on 45.000€, niin YEL on alennuksen kera 705€/kk. Ja tämä kiinteä maksu alkaa raksutaa siitä päivästä kun laitan yrityksen tulille ja vaikka minulla ei olisi yhtään asiakasta. Tämä siis siitä huvista ja ilosta että olen pelkästään yrittäjä! Hulluuttahan tämä on.
Tehkää someryhmiä jos jotkut jaksavat ylläpitää, siellä voisi yhdistyä vähän. Sellaisia jotka eivät ole poliittiselle manipuloinnille alttiita. Ja sitten ihmisoikeuksia ajamaan. Ihmisoikeus ei ole se että toisilla on paljon ja toisilla ei mitään. Osa pelkää koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjää ja sijoittajaa epärehellisempiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Ainoa asia mihin voi yrittäjässä ja sijoittajassa luottaa on se että niihin ei todellakaan voi luottaa millään tavalla. Sen verran kieroja jokainen niistä on. Suomen yhteiskunnan kaikki ongelman johtuu yrittäjien ja sijoittajien kyltymättömästä rahan ahneudesta
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Suomessa yrittäjiä on kohdeltu usein häpeällisen huonosti. Ei ole ihme jos ihminen muuttuu vähän kyyniseksi.
Kuvitteletko että tuo yrittäjien toiminta ja käyttäytyminen saa ihmiset arvostamaan ja kunnioittamaan yrittäjiä? Varsinkin kun suomessa tavallisten ihmisten ongelmista 90% johtuu pelkästää yrittäjien rahan ahneudesta kun te maksimoitte voittojanne keinoja kaihtamatta. Valitettavasti suomessa yrittäjät ei arvosta edes ihmisten elämää jos se tarkoittaa että pitäisi leikata omat voitot kohtuulliseksi maksimaalisesta. Kukaan ei kritisoi yrittäjien kohtuullisia voittoja mutta kaikki kritisoi tuota voittojen maksimointi keinoja kaihtamatta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on koko työuransa ajan yrittäjänä ja maksaa YEL-maksuja 560 €/kk, saa saman suuruisen eläkkeen kuin henkilö, joka on koko elämänsä työttömänä.
Jos haluaa itse hyötyä maksamistaan eläkemaksuista, olisi siis maksettava vielä reippaasti enemmän kuin tuo 560 €/kk.
Minusta tämä systeemi ei ole reilua nähnytkään.
Minulle oli yllätys kuinka kallis tuo YEL on. Vähän käy mielessä voiko mikään pienyritys kannattaa niin hyvin että olisi varaa maksella joka kuussa yli 500€? Varsinkaan kun se ei perustu oikeisiin tuloihin vaan on vakuutusyhtiön hatusta vetämä arvio alalta keskimäärin. Oliko tämän tarkoitus tappaa pienyritykset Suomesta vai miksi tällainen tuli?
Kyllä varmaan sellaisiakin on, jotka tuohon pystyvät. Mutta liikeidean täytyy silloin olla sellainen idioottivarmasti tuottava, joka sisältää mahdollisimman vähän riskiä. Esim. joku putki- tai sähköfirma tai taksiyrittäjä, siivouspalvelu, anniskeluravintola tai muu vastaava, jossa asiakkaita riittää varmasti eikä esim. ulkomaille tarvitse yrittää myydä mitään.
Mutta Suomen kansantalous ei näillä pyöri. Täällä tarvitaan kipeästi myös sellaisia uusia yrityksiä, jotka ottavat riskiä enemmän ja lähtevät kehittämään muita kuin tuollaisia idioottivarmoja tulonlähteitä. Siis uudenlaista liiketoimintaa jonka toimivuutta ei ole vielä testattu markkinoilla. Parhaassa tapauksessa sellaista jota ei ole vielä missään päin maailmaa, mutta jolla olisi kysyntää kansainvälisesti. Tällä saataisiin kansantalouteen sitä paljon kaivattua kasvua. Jos sitä ei saada niin taistelemme täällä sitten viimeiseen mieheen asti aina vain vähenevistä rahoista.
Suomen kansantalous ei ole kasvanut 16 vuoteen. Eikä tule kasvamaan jatkossakaan jos jatkamme edelleen tätä tässäkin ketjussa jo toistettua mantraa: "Jos et näistä (kohtuuttomista) velvoitteista selviydy niin sitten ei kannata alkaa yrittäjäksi".
Niin sen YEL-vakuutuksen voi ottaa takautuvasti, mutta sitä pitää maksaa siitä päivästä kun sulla on yritystoimintaa. Ja se pitää maksaa vaikka ton 6kk aikana se yritystoiminta lakkautettaisiin eli tulisi konkurssi. Siitä YEListä ei vaan pääse eroon millään. Tämä viime vuoden YEL-uudistus on aloittavalle yrittäjälle täydellinen mahdottomuus. Ensimmäisestä päivästä alkaen maksat sen kiinteänä kuluna, vaikka yritykselläsi ei olisi myyntiä. Yel juoksee kiinteänä maksuna vaikka ekaan 4kk ei olisi myyntiä. Jos sitten menee konkurssiin ja joutuu työttömäksi niin ei saa työttömyystukea ja YEL on rastissa vaikka yritys olisi lopetettu. Minusta ensimmäinen vuosi yrittäjälle pitäisi olla YEL vapaa, tai se pitäisi maksaa takautuvasti yrityksen tuloksesta
Tottakai YEL pitää maksaa. Lainatkin pitää maksaa. Osamaksut pitää maksaa. Velat pitää maksaa. Jos yritys on puolessa vuodessa konkurssissa, se on starttirahoilla maksatettu ja tekohengitetty, eikä ollenkaan elinkelpoinen eikä kannattava. Kunpa se elinkeinoelämä olisikin sellaista, että maksan oman mielen mukaan miten huvittaa. Tuskin koskaan kukaan saisi rahojaan.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai YEL pitää maksaa. Lainatkin pitää maksaa. Osamaksut pitää maksaa. Velat pitää maksaa. Jos yritys on puolessa vuodessa konkurssissa, se on starttirahoilla maksatettu ja tekohe
Tajuatko nyt lainkaan omaa asennevammaasi?
Laitetaanko palkansaajillekin eläkemaksut, jotka määrätään alan keskipalkan mukaan eikä suinkaan palkansaajan oman todellisen ansion mukaan? Laitetaan vielä säännöksi että jos joudut lomautetuksi, menet lakkoon tai jäät äitiyslomalle eli et saa palkkaa, tämä eläkemaksu juoksee silti koko ajan. Se on ulosottokelpoinen maksu eli heti jos sinulla ei ole varaa maksaa (esim. siksi että et ole saanut palkkaa), sinulta menee luottotiedot. Sitten sinulla olisi suunnilleen tasaväkinen tilanne pienyrittäjien kanssa, mutta ei kuitenkaan täysin, koska palkansaaja voi kuitenkin olla paljon turvallisemmalla mielellä palkkansa saamisen suhteen silloin kun hän käy normaalisti töissä. Jos yrityksellä menee huonosti, mistä tahansa syystä, yrittäjän palkka on heti tulilinjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjän asema on niin huono kun ei ole omaisuutta ja kunnon tuloja. Ja kun alkaa tarkemmin katsomaan niin pieni yrittäjä on ostanut firman piikkiin itselleen uusia autoja ja hienoja asuntoja. Miksi kukaan hankkisi omaisuutta josta joutuisi veroja maksamaan kun ne saa ostettua firman piikkiin verottomana jonka jälkeen se omaisuus siirretään pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa yrittäjän nimiin ilman että verottaja saa tietää. Tämän tiedän siittä että olen kirjanpitäjänä järjestellyt näille pienyrittäjille näitä asioita. Yrittäjän kohdalla oli kyseessä pienyrittäjä tai ihan vain yrittäjä se mikä lukee virallisissa papereissa ei koskaan ole totuus
Kuulostaa oudolta. Miksiköhän muuten kirjanpitäjiltä ei vaadita ammattipätevyyden todistamista mitenkään. Siihen voi vissiin ruveta kuka vaan, vai vaaditaanko?
Ei vaadita, mutta tilintarkastus on sitten jo eri asia. Maallikkotilintarkastajia on, mutta tilintarkastaja kantaa oikeudellisen vastuun tekemästään tarkastuksesta. Toiminimiyrittäjää voi taasen kohdata verotarkastus.
Minulle oli yllätys kuinka kallis tuo YEL on. Vähän käy mielessä voiko mikään pienyritys kannattaa niin hyvin että olisi varaa maksella joka kuussa yli 500€? Varsinkaan kun se ei perustu oikeisiin tuloihin vaan on vakuutusyhtiön hatusta vetämä arvio alalta keskimäärin. Oliko tämän tarkoitus tappaa pienyritykset Suomesta vai miksi tällainen tuli?